tiistai 4. marraskuuta 2014

Pieni lisätiedotus

Mikään, mitä tulen täällä blogissa sanomaan ei ole mitenkään uutta tai ainutlaatuista. En aio olla omaperäinen, koska en ole. Jokaisen ajatuksen, jonka olen ajatellut ja jonka tulen ajattelemaan, on jo joku muu ajatellut, ehkä eilen tai tuhat vuotta sitten. Voin itsenäisesti päätyä johtopäätöksiin vain havaitakseni, että joku muu on tehnyt jo saman. Olen vain yksi ääni kuorossa ja minä olen harmoniani valinnut. En ole ainutlaatuinenkaan. Olen kenties obskuuri ihminen, mutta minua ennen ja minun jälkeeni tulee olemaan lukematon määrä kaltaisiani obskuureja, jotka ovat osa samaa ketjua.

Edellinen Venäjä-tekstikään ei ollut omaperäinen. Osa siinä olleista ajatuksista oli omia sikäli, että johtopäätökset olivat itsenäisiä. Mitään uutta siinä ei kuitenkaan ollut, eikä sillä väliä. Tähän väliin onkin siis hyvä laittaa muutamia linkkejä samaan aiheeseen liittyen. Muut bloggaajat ovat näet käsitelleet täsä aihepiiriä ansiokkaasti ja tässä muutamia.


Venäjän tragedia. Nuoren bloggarin hyvä ja tiivis katsaus Venäjään historiallisesta näkökulmasta.

Putin, oikeisto ja Orwell. Timo Hännikäisen terävää pohdintaa Venäjä-keskustelusta.

Kansankokonaisuus -blogi. Jukka Aakulan erinomainen blogi, jonka viime aikojen kirjoituksista suurin osa on keskittynyt yksinomaan Venäjään. Hänen mielipiteensä Venäjästä ja Suomen asemasta Venäjän naapurina ovat lähimpänä omia näkemyksiäni. Menkää katsomaan.

Konservatiivit ja liberaali media. Markku Stenholmin pohdintaa nykymediasta, minkä ohella hän sivuaa myös Venäjä-aihetta tärkeästä näkökulmasta.

Venäjä, gangsterivaltio, Venäjä, etatismin luvattu maa. Ruukinmatruunalta pari napakkaa kirjoitusta.

Takana länttä ja Eurooppa. Mitäpä olisi Venäjä-postaus ilman Timo Vihavaista?

2 kommenttia:

osmos88 kirjoitti...

Löysin juuri tämän blogin ja mielenkiintoisella vaikuttaa. Hyviä linkkejä ja kerro ihmeessä myös ajatuksia omalla äänelläsi.

Lauri Stark kirjoitti...

Jepulis ja kiitos kommentista, omalla äänellä täällä mekkaloidaan vastaisuudessakin. Helei, eka kommentti! :)