tiistai 18. marraskuuta 2014

Asiat, joista pidän



Pidän kauneudesta. Pidän kauneudesta sen kaikissa aistittavissa muodoissa, ja kukapa ei? Äänet, maut, tuoksut, tunto, näkyvä maailma ja näkymätön, josta voi vain haaveilla. Vain jälkimmäinen sisältää mahdollisuuden täydelliseen kauneuteen. Haaveilulla ei voi ikinä täysin konkreettisesti hahmottaa millaista se olisi, vaan se jää ideatasolle, toteutumattomaksi potentiaaliksi. Tämänpuoleisessa maailmassa kaikki kauneus on tavalla tai toisella rikki, säröjä on kaikkialla. Täydellinen kauneus voi ruumiillistua lyhyinä hetkinä, kun omat haaveet piilottavat hetkeksi tämän maailman säröt. Täydelliset esteettiset kokemukset ovat harvinaisia, mutta sitäkin tärkeämpiä. Ne pohjimmiltaan vakuuttavat minut siitä, että täällä kannattaa toistaiseksi elää.

Musiikki on minulle kenties se kaikista tärkein kauneuden lähde. En elä päivääkään ilman musiikkia, enkä tiedä pitäisikö. Pikkulapsesta asti olen elänyt musiikin täyttämässä ympäristössä, vanhempani olivat ahkeria kuuntelemaan. Heidän makunsa on aina painottunut populaarimusiikkiin, isälläni bluesiin ja rockiin, äidilläni rockiin ja poppiin. Jos eivät kämpässämme soineet älppärit tai CD:t, niin radio. Lauantai-iltoihin kuului saunan lisäksi Radio Mafian Koe-eläinpuisto, jota äitini kuunteli ja automatkoihin kuului erottamattomasti radio. Emme olleet varsinaisesti musikaalinen perhe, koska vanhempani eivät soittaneet instrumentteja, mitä nyt äitini tykkäsi vähän väliä laulaa. Kaksi vanhempaa veljeäni (olen siis veljessarjan kuopus) aloittivat tosin kitaransoiton noin 16 vuotta sitten, minun ollessani vielä seitsemänvuotias. Heidän harrastuksensa myötä alkoi kodissamme enenevissä määrin soida mitä erilaisinta musiikkia, mutta siitä joskus toiste sitten. Kului kyllä aikaa ennen kuin itse tartuin instrumenttiin, ja vasta 17-vuotiaana päätin lukiokaverini innoittamana aloittaa kosketinsoittimien soiton. Ja aloitin siis nimenomaan syntetisaattorin-, en pianonsoiton. Piano onkin aivan erilainen soitin, sen painotetut koskettimet luovat niin toisenlaisen tatsin, etten sillä luontevasti kykene musisoimaan. En ole toki muutenkaan hyvä soittamaaan, olen laiska treenaamaan ja enemmän olen kiinnostunut äänistä kuin soiton tasosta. Syntetisaattori on ominaisuuksiensa vuoksi juuri sopiva soitin kaltaiselleni nörtille, joka tykkää erilaisista soundeista ja niiden ruuvaamisesta. Sinänsä haluaisin opetella paremmaksi soittajaksi, mutta se vaatisi sen verran päämäärätietoista harjoittelua, ettei kärsivällisyyteni tällä hetkellä riitä moiseen. Ne jutut, joita tykkään soittaa, ovat tosin pääosin niitä, joihin soittotaitoni riittävät.

Musiikkimaustani mainitsen vain sen verran lyhyesti, että olen sika, joka syö kaikkea. Haluaisin olla enemmän elitisti ja vihata tiettyjä musiikkisuuntauksia, mutta musiikkia on vaikea vihata. Suurin osa kaikesta musiikista on toki paskaa, mutta paskuus ei ole riippuvainen musiikkityylistä, vaikka asioilla on toki korrelaatio.

Pidän myös aika helkkarin paljon väreistä. Kirkkaat ja vahvat perusvärit ovat aina tehneet minuun suuren vaikutuksen. En liene mitenkään epätyypillinen poika sikäli, että rakastuin vilkkuviin valoihin ja vastaavaan. Paloautojen ja poliisiautojen vilkut puhumattakaan Ghostbusters-mobiilista olivat ja ovat edelleen mitä suurimman esteettisen mielihyvän lähde. Retroscifi pulputtavine laitteineen ja värikylläisine valoineen ovat silmäkarkkia. Kaikki värit ovat omalla tavallaan ihania, mutta suosikkini lienee punainen. Punainen eri sävyineen, vaikka tietyt sävyt miellyttävät enemmän. Tykkäsin värien vuoksi kovasti vanhoista markoista. Ne olivat värisävyineen juuri oikeanlaisia ja suosikkini oli viidensadan markan seteli. Minun oli kuusivuotiaana saatava oma ”Lönnrotini”, koska pidin siitä punaisen sävystä niin paljon. Minua ei kiinnostanut se, mitä sillä saattoi ostaa. Minä vain ahmin sitä punaisen sävyä ja kivaa hologrammikuvaa silmilläni (ollakseni rehellinen on toki myönnettävä, että osa tuon setelin ilosta tuli sen ymmärtämisestä, että nyt on käsissä ”toosi iso raha”. Mutta ei minulla ollut pienintäkään aikomusta saatikka halua käyttää tuota rahaa. Olin kuin Roope Ankka, jolle raha on arvo itsessään). Valomiekat ovat väriensä vuoksi lempiasiani Star Warseissa, mutta ei tarvinne mainita erikseen mikä niistä on suosikkini.

Pidän visuaalisesti kauneudesta toki muullakin tasolla kuin vain väreissä. Eri vuodenaikojen luonto ja naiset ovat kauniita ja ihailen klassista maalaustaidetta, jonka suhteen olen tosin ronkeli. Osaan välittömästi sanoa pidänkö jostain maalauksesta vai en. Maalauksen esteettinen hyvyys on monen asian summa, eikä välttämättä sanoin kuvailtavissa. Kaikkia taidesuuntauksia 1900-luvulta eteenpäin pidän enemmän tai vähemmän rumuutena. Voin toisaalta arvostaa esimerkiksi Salvador Dalin maalauksia niiden kekseliäisyyden ja teknisen taituruuden vuoksi, mutta eivät ne ole silmissäni kauniita. Niiden herättämä tunne on parhaiten kuvailtavissa käsitteellä ”uncanny valley”. H.R. Gigerin työt ovat hienoimmillaan vaikuttavia ja inspiroivia, mutta niin häiriintyneitä, että sana kaunis ei ensimmäisenä tule mieleen. Kenties se on omanlaistansa "kauneutta".

Makuelämyksissä pitäydyn yksinkertaisessa, en ymmärrä gourmet-pelleilyä enkä övereitä makusekoituksia. Voin mennä vaikka kuinka pitkään samoilla ruoilla kyllästymättä. Suosikkieinekseni lienee paahtoleipä ja suosikkijuomani kaakao. Inhoan alkoholijuomia, kahvia ja teetä. Pidän rajatuissa määrin tulisista ruoista. Juustoista maistuvat miedot ja kermaiset, homejuustot kieltäisin lailla. Roskaruokaa en syö, vaikka siitä pidänkin. Suklaa on parasta, karkit eivät niinkään. Korvapuustit ja croissantit ovat jumalten herkkuja.

Suosikkituoksuni lienee luonto kesäsateen jälkeen. Myös kahvi tuoksuu hyvältä.

Tykkään kovasti kosketella asioita, tietää miltä jokin tuntuu. Vieläkin enemmän tykkään olla kosketeltavana, sitä kaipaan elämässäni kenties enemmän kuin mitään muuta. Naisen kosketusta kaipaan niin paljon, että sen ajatteleminenkin tuntuu hyvältä. Tai vaihtoehtoisesti sattuu, koska olen kyseistä asiaa vailla. Enemmän kuin seksuaalista stimulaatiota, kaipaan kosketusta. Voisin varmaan kernaasti elää ilman yhdyntääkin, jos säännöllisesti saisin pusuja ja haleja.

Pidän lukemisesta ja kirjoista.

Lista tarkentuu ja täydentyy. Ajan kanssa.

3 kommenttia:

Osmos kirjoitti...

Pidätkö mellotronista? Elitistisen musiikkimaun kehittämiseen voisin suositella Änglägårdin Hybris levyä :P

Kosketuksen masturbointiin olen havainnut hyväksi materiaaliksi youtubesta "ASMR" hakusanalla löytyvät kuiskailu/rapsuttelu/silittely/3d-ääni videot hyvien kuulokkeiden kanssa nautittuna. Aiheuttavat joskus samankaltaisia mielihyvän tunteita kuin siliteltävänä oleminen. Eivät välttämättä toimi kaikilla ihmisillä ja kaikissa mielentiloissa mutta suosittelen kokeilemaan. Näidenkin liikakayttö tosin turrutta, joten kohtuudella...

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Osmos ja kiitokset kommentista. Jaa, että mellotron? Totta perkeleessä tykkään, kuten kaikesta analogisesta noin muutenkin. Analogiset syntsat, mellotronit, hammond-urut...kyllä lähtee!

Kuunneltuani ensimmäisen minuutin tuota Änglägårdia, tulee mieleen Nox Arcanan setit kunnes lähtee aikamoiset progeilut lentoon :D, vähän kuin Flower Kingsia. Kuuntelen toisinaan tuollaista tai obskuurimpaakin scheissea, jota ihmisten enemmistö pitäisi sietämättömänä. Pitää pistää tuo muistiin.

ASMR on joo tuttua, se on oikein hivelevää. Olen itse asiassa ajatellut kirjoittaa aiheesta vielä. Ja liikakäyttöä kannattaa tosiaan varoa, kyseessä on sen verran hineovarainen kokemus, että siihen turtuu helposti.

Osmos kirjoitti...

Joo, sillä voi hyvin hämmentää ihmisten enemmistöä :D Tarpeeksi kauan kun kuuntelee niin alkaa kuulla melkein siinä jotain järkeäkin. Ja mellotronista osaavat saada kivoja ääniä ulos. Laitan vastavuoroisesti Nox Arcanan muistiin.

Jee, ASMR kirjoitus olisi oikein mielenkiintoinen.