lauantai 18. helmikuuta 2017

Päivän Noomit


Naitu on, vaan ei rakastettu. Kesäromanssi on muisto vain, hekuman jälkipolte hiipuva. Katse kantaa takaisin Välimeren rannalle, toiseen aikaan.

Vincenzo Salvia - Domenica

Italia on muuten kaunis kieli. Sen melodialla laulavat seireenit, sen ääniin haluaisin tulla vietellyksi.

torstai 16. helmikuuta 2017

1,2,3...Hatrik!


Joo, on se kova. Kolmas hattutemppu tulokasvuonna, viimeksi samaan ovat kyenneet Teemu Selänne ja Eric Lindros kaudella 1992-93. Näinä aikoina kelpaa olla suomalainen kendojanari. Laine on saanut minut kiinnostumaan myös Winnipeg Jetsistä, tuosta Kanadan preerioiden seurasta. Peli on epätasaista, mutta kärkipelaajat nuoria ja innokkaita. Ja estetiikka ennen kaikkea: peliasu logoineen hivelee silmiäni.

Mitä tulee urheilujoukkueisiin, olen vähän huora, joka kannatta sitä mikä menestyy. Pidän altavastaajista, mutta myös dominoivista jyrääjistä. Colorado Avalanche, joka nilkuttaa sarjajumbona, saa sympatiani mutta Alexander Ovetškinin johdolla hallitseva Washington Capitals kiihottaa. Penguins on edelleen voittajasuosikkini, mutta en revi pelihousujani heidän häviöstään. Ainoastaan maajoukkueen suhteen en voisi koskaan tehdä poikkeusta, sitä kannatan varauksetta. Sen voitot ja tappiot tuntuvat sieluni sopukoissa asti.

Capsien logo on muuten hienompi kuin Jetseillä:




Eilen täytti Jaromir Jagr 45 vuotta ja teki 1900. pisteensä. Jagr kuuluu näyttävyytensä vuoksi suosikkipelaajiini, kaikkien aikojen pistepörssissä hän on heti seuraavana Wayne Gretzkyn jälkeen (piste-eron ollessa tosin massiiviset 957). Hän aloitti NHL:ssä vuonna 1990 ja yhä jatkaa liki loputonta uraansa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Sinisimmät silmät

Katsoin elokuvan Leviathan (1989), jossa esiintyy Meg Foster. Hän oli minulle ennestään tuntematon näyttelijä, mutta sivuroolistaan huolimatta hänen ulkomuotonsa kiinnitti heti huomioni. Tarkemmin sanottuna hänen silmänsä, jollaisia en ole kenelläkään nähnyt. Ne ovat niin kirkkaan siniset, että ne loistavat. Vaikutelma on kaunis, mutta suorastaan epäinhimillinen. Kuin katselisi ulkoavaruuden oliota, kylmää välinpitämättömyyttä.



Technicolor-väreissä nuo kylmät jalokivet pääsevät parhaimmin oikeuksiinsa:


Epäinhimillistä vaikutelmaa korostavat kasvot, jotka ovat virheettömät kuin nukella:


Tämä lienee suosikkini, ruhjotut silmänympärykset alleviivaavat loistetta:


Tässä hän näyttää jo ihmiseltä, takaa paistava aurinko tasoittaa kalvasta väriä:


Kaunis nainen. Mikähän oikku on mahdollistanut näin hypnoottiset silmät? Ei ole ihme, että hän päätyi etenkin 80-luvulla näyttelemään pahisrooleja. Vain arktisen jäädemonin kanssa tehty sopimus tai ristiinnaiminen Pluton asukkaiden kanssa voisi tuottaa mitään tällaista. Vaikuttavaa.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Orgaaninen Saatana

This is all there is.

Vihaan kauhuelokuvia ja aivan erityisesti vihaan ruumiskauhua, body horroria. Katson niitä silti, suistaakseni mieleni raiteilta visuaalisella kidutuksella. Autosabotaasi on harrastukseni. Elokuva, jota olen vuosia vältellyt, oksensi itsensä verkkokalvoilleni: The Fly (1986).

Ei liene kenellekään yllättävää, että kauhu järkyttää minua pahanpäiväisesti. En kykene turtumaan sen kuvastolle. Nimenomaisen elokuvan pääpiru David Cronenberg on maailman nerokkaimpia ohjaajia ja inhoan hänen jokaista elokuvaansa elimieni pohjasta. En halua nähdä niitä ja katson niitä, ihailen niitä. Pahinta on se, että vielä on kosolti näkemättä.

Hajoaminen, degeneraatio, epämuodostuminen...ei ole mitään rajoja sille, miten ruumiimme voivat vääristyä. Koko elollisen maailman ajatteleminen herättää ahdistusta ja saa kyseenalaistamaan sielun ja minkään tarkoituksellisen olemassaolon. Ehkä gnostilaiset olivat oikeassa ja luonto on Saatanan kirkko, orgaaninen olemassaolo pahin painajainen. Geneettinen koodi on kuolemanspiraali helvettiin, silmiltä kätketty mikrokosmos tajunnan laitamilla. Voi olla jopa vaarallista ajatella, totuuden tajuaminen herättää uinuvan demonin. Nirvana on se ajatus, jossa koko fyysinen olemuksemme ratkeaa ja tosi minuutemme pääsee eloon; rajaton, sykkivä, itseensä kiertyvä lihafraktaali. Elämä on seksuaalisesta kouristuksesta sikiävää seksuaalista kouristusta, on vain viettiä ja visvaista halua. Kaikkialla leijuu haju.

Tietoisuus on valhe, jolla hyönteisluontomme pysyy edes hetken aikaa horroksessaan. Vaan ei kauaa! Katsokaa elokuvan päähenkilöä Seth Brundlea ja katsoka minua. Hänen metamorfoosinsa on minun, ja jonain päivänä myös sinun tiesi: alati kasvava sokerinhimo ja seksinnälkä. Halu ja kiima, niin sanottu sielu on hajoava silmä niiden myrskyssä. Mitä onkaan ravintoni muuta kuin hiilihydraatteja, viihteeni seksifantasioita ja pornoa. En erota enää tietoisia ajatuksiani neurooseistani ja impulsseistani. Olen tutiseva lihakasa, suriseva hyönteinen. Enää askel jos toinen, ja oksennan happoni lautaselle ja imen ravintoni kärsällä.

Oksettaa jo nyt, jäljellä on vain inho. Jospa nylkisin itseni ja valmistaisin tietä evoluution kulminaatiolle, toisin helvetin lähemmäksi fyysistä todellisuuttamme. Ja silti se on jo täällä, on aina ollut. Vain koska valehtelemme Saatanasta, emme näe häntä joka hetki elämässämme. Syntyvän lapsen itku ja kuolevan vanhuksen korina ovat saman seksuaalisen kouristuksen sinfoniaa, älkää antako huijata itseänne. Tästä kirkosta ei ole poispääsyä, jokainen tunteemme on rukous sen visvaisella alttarilla. Se on ikuisessa mutaatiossa, se mätänee ja kasvaa samanaikaisesti. Sillä mitä muuta onkaan mätäneminen ja kuolema kuin kasvua ja elämää jossain toisissa muodoissa. Ei ole kuolemaa, ei elämää. Taivasta ei ole, vain helvetti.



Tuomiopäivänä metalli ja liha tulevat yhdeksi, viimeinen raja katoaa. Pimeys meidät ympäröi.
.
WHERE IS YOUR SAVIOUR NOW?