lauantai 15. marraskuuta 2014

Runkkarin mietteitä



Tällä kertaa voisi taas vaihteeksi esittää mentaalistrippausta. Kuten olen jo aiemmin todennut, olen saamaton runkkari. Olen ollut kova poika runkkaamaan jo varhaislapsuudesta asti. Siksi minua onkin aina hämmentänyt puheet seksuaalisesta heräämisestä, koska en koskaan varsinaisesti havahtunut asiaan tyyliin ”ohoh, minuahan haluttaa!”. Aloin runkkaamaan neljä- viisivuotiaana ja alusta asti yhdistin seksuaaliset ajatukseni vaistonvaraisesti naisiin. Käsitykseni naisanatomiasta oli tietysti puutteellinen, joten mielikuvat olivat epäselviä ja niihin liittyi muuta sangen sekavaa oheishöhnää, jota en kehtaa ääneen kirjoittaa. Ajan myötä fantasiani fokusoituivat, vaikka en edelleenkään ollut tietoinen yhdynnästä tai sanasta ”seksuaalisuus”; fantasiani olivat sellaisia, joihin lapsen tiedoilla ja mielikuvituksella kykenin. Olin herkkä seksuaalisille ärsykkeille, ja olin saman tien vetämässä hanskaan niille altistuttuani. Uimakoulussa pojat ja tytöt olimme kerran samassa pukkarissa, joten näin paljon pilluja: ei siis kun runkkaamaan. Jos näin naisen bikineissä uimarannalla, eikun runkkaamaan. Portugalissa naiset eivät pukeutuneet rannalla rintaliiveihin, ja eikun runkkaamaan. Alaston nainen telkkarissa, ja eikun runkkaamaan. Esimerkkejä voisi luetella loputtomiin.  Ärsykkeet olivat nimenomaan ulkopuolisia ja runkkaaminen yleensä reaktiivista, harvemmin aloin tuosta vain toimeen. Ja koska yllykkeet olivat tuolloin vielä harvassa, runkkasin maltillisesti, ehkä pari kertaa kuussa. Murrosiässä tilanne muuttui, kuten se muuttuu kaikilla. Tuossa yhteydessä on ymmärrettävää puhua seksuaalisesta heräämisestä, mutta itselläni ero näkyi vain siinä, että panetti enemmän, aika paljon enemmän. Ja halu tuli entistä enemmän sisältäpäin. Enkä oikein nähnyt sitä yksinomaan positiivisena asiana, enkä näe nytkään.

Jollain tasolla minulla on ollut aina ongelmallinen suhde seksuaalisuuteen. En ole täysin vakuuttunut siitä, etteivätkö seksuaalinen tyydytys ja aistinautinnot olisi jollain tasolla syntiä. Ei välttämättä syntiä jonkin dogmin mukaan, vaan ajatuksena siitä, ettei se voi olla viatonta nautintoa. Se tuntuu liian hyvältä ollakseen muuta kuin eläimellistä taantumusta, syntisen hyvää siis. Neuroottisuuteni vuoksi kehitin tämän ajatuksen pisteeseen, jossa yritin kieltää itseltäni kaiken seksuaalisuuden. 12-vuotiaaana päädyin ajatukseen, että runkkaamisessa on jotakin vikaa, sillä se jätti oloni likaiseksi ja kalvoi omantuntoani. Aluksi kielsin itseltäni vain runkkaamisen manuaalisen osion, fantasioinnin sallin edelleen. Tietysti sekin alkoi käydä työläämmäksi ja sisäinen vastukseni kasvoi. Kielsin itseltäni seksuaaliset ajatukset, vaikka ajoittain saatoin hairahtaa, mistä maksoin päiväkausien omantunnontuskilla. En vilkuillut naisia, en ajatellut seksiä, alastomuutta, viimeisessä vaiheessa kielsin romanttisetkin ajatukset. Ja tätä viimeistä vaihetta, jossa olin kieltänyt itseltäni kaikki seksuaalisuuden rippeetkin, kesti puoli vuotta ollessani 15-vuotias. Tässä tilanteessa olin jo hyvän aikaa ollut tietoinen koko touhun irrationaalisuudesta, mutta neuroosieni vuoksi en noin vain kyennyt siitä irti päästämään. Täydellinen tukahduttamisen vuoksi tuli päiviä, jolloin päähän hyökyi seksuaalisia ajatuksia väkipakolla joka hetki ja seisokki oli melkoinen; lopullinen ratkeaminen olisi vain ajan kysymys. Olin aloittanut juuri lukion, ja eräänä elokuisena päivänä päässäni surisevat ristiriitaiset ajatukset, sekä alati yltyvä panetus (mihin osasyynä oli kauniiden lukiolaistyttöjen läsnäolo) pistivät kerrasta hommalle lopun. Siitähän se ilo sitten repesi niin, että alta pois. Tuosta elokuisesta päivästä  käynnistyi taskubiljardin suurparaati, jolle en seitsemänkään vuoden jälkeen näe päätepysäkkiä. Sanoisin, että kiimaisimmista ajoista olen jo rauhoittunut, mutta melkoista hanskaan vedon suurkulutusta elämäni edelleen on.

Lukioaikoina normi oli kaksi sessiota päivässä, vähintään kerta päivässä. Taukopäivät olivat yhden käden sormilla laskettavissa. Intissä ja sen jälkeen oli tahti jonkin aikaa rauhallisempaa ja ehdin huokaista helpotuksesta. Viimeisen vuoden aikana touhu on kuitenkin alkanut jälleen kiihtymään. Vaikea sitten sanoa, onko jo kyse addiktiosta tai vain pakkomielteestä, mutta en toisaaltakaan voi panetukselleni mitään. Kerran päivässä sitä ainakin täytyy vetää käteen, kaksikin on ihan normaalia. Eräänä lauantaina viime kuussa vedin alle kuuden tunnin sisään kolmet sessiot, ja tätäkin kirjoittaessa täytyi poistua tumputtamaan, jo kolmannen kerran tänään. Ei ole tavatonta, että hommat hoidettuani panetus palaa vartin kuluessa seisokin kera. Vittu mitä hommaa, minä totisesti toivon, että vanhetessani haluni asettuvat. Jos meininki on tällaista vielä kuusikymppisenä, voin heittää hyvästit arvokkaalle vanhenemiselle.

Voin muuten kuvitella, että monessa lukijassa ylläkerrottu herättää hilpeyttä. En sinänsä ihmettele, aivan naurettavia ajatuksia olenkin hautonut. En siitä huolimatta voi välttyä ajatukselta, että tällaisessa huvittuneessa asenteessa on jotain ajallemme tyypillistä. Koska nautinnon imperatiivi on viimeisiä velvollisuuksia nykyajassa ja mielihyvästä kieltäytyjä nähdään luuserina tai muuten vain tyhmänä, herättää koko asetelma vastarintaa. En tosiaankaan vastusta itsetyydytystä moraalisesti tai muuten, mutta aikamme piehtaroi näissä asioissa niin vastenmielisissä määrin, että jotain vikaa tässä on oltava. Ei kristinuskon menneisyydessä elämästä kieltäytyjiä katsottu pitkin nenää, heidän uhraustaan arvostettiin. Kun katselen omaa menneisyyttäni, herättää se minussa jopa ylpeyttä. Neljän vuoden ajan pidättäydyin seksuaalisista huvituksista lähes kokonaan ja noista viimeiset puoli vuotta totaalisesti. Olin keskellä murrosiän hormonimyrskyjä, ja siitä huolimatta onnistuin silkalla tahdonvoimallani tukahduttamaan seksuaaliviettini. Itsekurini oli rautainen ja hallitsin elämääni ja selätin eteeni tulevat ponnistukset. Heti lukioon mentyäni ja vapauduttuani kyseisestä seksuaalineuroosista aloin löystymään. Vaikka kokonaisen vietin tukahduttaminen oli hölmöä ja kiduttavaa, oli tuossa ajanjaksossa myös puolensa. Nyt voin vain haaveilla vastaavanlaisesta itsekurista.

Vapauduin siis yksistä murheista ja sain tilalle uudet. Kuinka saada naisia, olisiko joku kiinnostunut minusta? Minunhan mahdollisuuteni naisten kanssa ovat jokseenkin nollassa. En pelkää naisia, pelkään torjutuksi tulemista. Ja torjutuksi olen tullut, mikä satuttaa ja ruokki vihaani. Olen samalla tietoinen, että epäonnistumisteni syyt ovat lopulta itsessäni. Minusta ei vain ole tähän peliin, en elä myydäkseni itseäni muille ihmisille ja verkostoituakseni koko maailmaan. Ja maailma ei ole olemassa taipuakseen yhden miehen toiveisiin. Minä olisin tyytyväinen yhteenkin naiseen, jonka kanssa viettää loppuelämä; yhteen, jalat maan pinnalla pitävään naiseen, joka ei vaadi kuuta taivaalta. Mutta minulle ei ole suotu edes sitä. Minua on kyllä kirottu suurilla haluilla. Onko jotakin kohtalon vittuilua, että ihmisellä, jolla on pienimmät mahdollisuudet toteuttaa halujaan, on myös suurimmat mahdolliset halut? Kuinka helppoa olisikaan aseksuaalina, kun kaiken seksuaalienergian voisi käyttää luovaan ja henkiseen.

Tämä maailma on monin tavoin perseestä. Mutta olen tullut johtopäätökseen, että viisainta on vain hyväksyä kohtalonsa kuin lyödä päätään seinään.  Elän tätä elämää ja pidän ovet avoinna onnellisille sattumille, mutta en antaudu peleille silläkin uhalla, että jään kokonaan ilman. Viime kädessä voin lohduttautua sillä, että en olisi ensimmäinen, enkä viimeinen häviäjä tässä elämässä.

Runkkaus, donkkaus, itsepalvelutankkaus, lankkaus, lynkkaus, plankkaus, rankkaus.

4 kommenttia:

Osmos88 kirjoitti...

Minkähänlaiset pisteet olisitkaan saanut lapsena tästä: http://en.wikipedia.org/wiki/Stanford_marshmallow_experiment :D

Itsekin runkkasin jo alle kouluikäisenä, mutta seksuaalinen mielenkiinto vain ei vielä osannut kohdistua ihmisiin. Se oli melkein pakkomielteinen rektio tylsyyteen tai kipuun.

Tulin myös samoihin johtopäätöksiin, että jotain väärää tässä touhussa on ja yritin monta kertaa pitää runkkausselibaattia (aina epäonnistui). Pikkulapsena. Tämä siitä huolimatta että kotona ei oltu uskovaisia tms eikä kukaan ollut edes vielä kieltänyt tekemästä sitä julkisilla paikoilla... Tästä seurasi sitten vähän noloja tilanteita myöhemmin.

Epäilen tosin, että tuo syntisyyden kokemus tuli itselle ihan vain siitä, että laukeamisen jälkeen oli puutunut, voimaton ja siksi vielä huonompi olo kuin mitä aloittaessa. Sen kaiken ajankin olisi voinut käyttää paremmin tietysti aina silloin jälkikäteen ajateltuna kun ei enää panettanutkaan.

Mutta taitaa tuo päteä kaikkiin(?) nautintoihin elämässä. Yritys hakea nautintoa pelkästään sen itsensä vuoksi tuppaaa kostautumaan aina jollakin tavalla.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Jaa niin, tuo vaahtokarkkitesti. Vaikeapa sanoa, sillä oikeastaan olen todella kärsimätön ja impulsiivinen ihminen. Neuroosini lienevät osaltaan hillinneet noita taipumuksia ja aiheuttaneet pakkomiellettä itsekuriin. Eli nyt on enää mahdotonta sanoa, miten tuo testi olisi mennyt.

Ei selibaatit onnistuneet vai? Hahaa, heikko paska! No ei vaiskaan :D , tuskinpa tuollaiset selibaatit moneltakaan onnistuvat, enkä tosiaankaan yritä sanoa, että se olisi ollut järkevää saati tervettä touhua. Ilmeisesti minulla on vaikeuksia pysyä kohtuudessa, joten se on jompikumpi ääripää.

Voi olla, että minullakin osa runkkaamiseen liittyvästä häpeästä liittyi siitä seuranneeseen tyhjentyneeseen oloon. Minunkaan perheeni ei ollut uskovainen, ja vaikka he eivät tosiaankaan hommaan kannustaneet saatikka hyväksyneet sitä, en myöskään moraalisaarnoja aiheen tiimoilta kuullut. Runkkasin kuitenkin alusta asti salassa, mihin vaikuttaa osaltaan se, että teen kaiken mieluiten yksin. Syyllisyydentunne kumpusi enemmän persoonastani kuin ympäristöstä.

Nautinnot ovat vähän kuin välttämätön paha. Ne ovat siinä määrin eläimellistä puuhaa, että ihmisen on keskittävä jotakin korkeampaa. Mutta ei niitä voi tukahduttaakaan, ellei ole pyhimys. Ja minä olen kynäilijä, en pyhimys.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ikinä päässyt tositoimiin naisen kanssa?

Iskuri on sivusto, jossa voi hakea seksiseuraa. (Varmasti muitakin vastaavia on olemassa.) Jos poikuutesi on vielä tallella, niin uskon, että jostakin tuollaisesta palvelusta löytäisit naisen, joka olisi halukas päästämään sinut poikuudesta. (En viittaa nyt maksullisiin naisiin, joita varmasti myöskin pörrää kyseisillä sivustoilla.)

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Anonyymi ja kiitos kommentista. Enpä ole tuosta Iskurista kuullut, minä ylipäätään suhtaudun epäilykselle nettideittailuun sun muuhun. Kiitos nyt vinkistä joka tapauksessa, ehkäpä käyn vilkaisemassa.

Ja niin, tositoimiin en ole päässyt :p