Transsukupuolisuudesta

Olen käsitellyt viime päivinä feminismiä, joten jatketaan samalla aihealueella, eli sukupuolisuudessa. Kaikkien tiedossa on vanha feministinen klisee, ettei sukupuolia ole olemassa. Kaikki erot redusoituvat suvunjatkamiselimiin ja varsinkaan psykologisia eroja ei ole. Sukupuoli-identiteetti ei ole sisäsyntyinen asia, vaan pakotetaan yksilöön ulkoa päin. Ihan kiva varmaan, jos se olisi totta. Taannoin Norjassa tehtiin dokumentti, joka paljasti feministien valheellisuuden ja heidän piittaamattomuutensa tieteellisestä tutkimuksesta. Tästä pääsette katsomaan millaista roskaa nämä mädättäjät ovat saaneet suoltaa akateemisista viroistaan käsin (dokumentti on seitsemänosainen sarja ja suosittelen katsomaan kaikki jaksot)

Transsukupuoliset ovat eräs seikka, joka todistaa nimenomaan feministejä vastaan: jos sukupuoli-identiteetti on kerran merkityksetön asia, jolla yksilön ei pitäisi päätään vaivata ja joka ei ole sisäsyntyisesti yksilössä itsessään, niin miksi jotkut kokevat syntyvänsä väärään ruumiiseen? Feministeille sukupuoli-identiteetti on ennen kaikkea valinnan asia, ei yksilön ominaisuus. Siis kuinka? Ikään kuin kukaan valitsisi syntyä väärään ruumiiseen. Se, että ihmiselle syntyy sukupuoli-identiteetin kriisi, kertoo siitä, että sukupuolen kokemusta ei voi redusoida sukupuolielimiin pelkästään. Ero palautuu ennen kaikkea biologiaan, eroihin aviotoiminnassa ja hormoneissa. Transihmisillä on ikään kuin väärät aivot ja väärä hormonitoiminta väärässä ruumiissa. Tästä sisäisen kokemuksen ja fyysisen habituksen välisestä kuilusta syntyy eksistentiaalinen ongelma. Transihminen ei ole mies, mutta ei aivan nainenkaan. Hän on olennaisesti sukupuoleton, koska häntä ei voi määritellä. Hän voi olla ruumiinsa puolesta mies, mutta kokemuksensa ja muiden sisäisten erojen vuoksi tuntee olevansa nainen. Ja päinvastoin. Tämä kertoo olennaisesti siitä, että sukupuoli-identiteetti on sisäsyntyistä. Useinhan on niin, että transihmiset kasvatetaan oletetun sukupuolensa mukaan. Jos siis teoria identiteetistä ulkopuolelta annettuna normina pitäisi paikkansa, nämä ihmiset tuntisivat olevansa sitä sukupuolta, mihin heidät on kasvatettu. Mutta ei, sisäinen kokemus puhuu kasvatusta vastaan, koska sukupuoli on ihmisessä itsessään. Se, että suurin osa naisista ja miehistä sopeutuu oman sukupuolensa mukaiseen kasvatukseen, kertoo vain siitä, että heidän sisäinen kokemuksensa vastaa rooliodotuksia.

Ihmiset eivät valitse sukupuoltaan sen enempää, kuin he valitsevat sukupuolisen suuntautumisensa. On paradoksaalista, että noiden norjalaisessa dokumentissa esiintyvien feministien mielestä esimerkiksi homous on valinta. Tämä mielipidehän on tyypillisesti ollut amerikkalaisen uuskonservatiivisen suuntauksen heiniä, koska heille on tärkeää selittää, että homous on syntiä. Se, että feministit ovat päätyneet samaan – täysin väärään – selitykseen, selittyy heidän behavioristisella ajattelutavalla. Heille ihminen ei ole biologinen ja olennaisesti muuttumaton olento, vaan alati muokattavissa oleva tyhjä taulu, joka valitsee itsellensä kiinnostavat ominaisuudet. Mikseivät he edes selitä, että mistä tuo kiinnostus voisi lähteä (eivätkä ihmiset ominaisuuksiaan valitse)? Ihmisestä itsestään vai onko sekin ulkopuolisen kollektiivin määrittelemää? Lahjakkuuskin pelkistyy materiaaliseen tai sosiaalisiin etuoikeuksiin, ei eroihin fyysisissä ja henkisissä kyvyissä. Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ja jos jollakulla menee huonosti, johtuu se rakenteellisesta syrjinnästä.

(Minua muuten kuvottaa nuo dokumentissa esiintyvät feministit. Minua vituttaa katsella noiden ”tutkijoiden” omahyväisiä virneitä ja varsinkin sitä yhtä valkaistuilla hampailla varusteltua hinttiä! Mokomakin ylimielinen itikka, pitäisi vähän läpsytellä moista naamasta.

Noilla ”tutkijoilla” ei ole vasta-argumentteina muuta kuin muiden tutkijoiden motiivien spekulointia, tutkimusaineiston perusteetonta kiistämistä tai lyttäystä tyyliin ”se on huonoa tutkimusta”. Nuo tiedemiesten irvikuvat toteavat poikkeuksetta viimeisenä argumenttinaan ”no se ei ole kiinnostavaa”. Mistä lähtien tiedemiehet ovat määritelleet tutkimuksen relevanttiuden sillä perusteella ”ettei se ole kiinnostavaa”? Nuo feministit ovat kaikki samasta puusta veistettyjä, mitä tukee se havainto kuinka yhdenmukaisia heidän vastauksensa kritiikkiin on. Katsokaa ja ihmetelkää, voisi kuvitella heidän lukeneen feministisen laitoksen virallisen ohjekirjan, ”näin kumoat vastaväitteet”. Kaikki dokumentissa esiintyvät oikeat tutkijat sen sijaan vastaavat väitteisiin asiallisesti ja kukin omalla tavallaan ja oman tietämyksensä puitteissa.)

Joku argumentoinee vastaan, että transihmisten olemassaolo puhuukin sukupuolen biologisuutta vastaan, koska heitä ei voida redusoida tyhjentävästi kumpaakaan. On totta, ettei transsukupuolisia voi määritellä tarkkaan, mutta biologiaan heidänkin kokemuksensa perustuu. Reduktionisteja ovat nimenomaan feministit, joiden mielestä sukupuolten erot ovat ainoastaan sukupuolielimissä. Pahimmanlaatuista reduktionismiahan on juuri kiistää erot kokonaan. Minulle transsukupuolisuus osoittaa nimenomaan sukupuolen biologisuuden, mutta myös kuinka hienojakoista se voi olla. Se on muutakin kuin vain pelkkiä haarovälissä olevia elimiä tai synnyttimiä. Ovatkohan feministit kuulleet aivotutkimuksesta tai neurologiasta? Molekyylibiologia, hormonit, kromosomit? No, empiirisen todistusaineiston tarkasteleminen olisikin heiltä liikaa vaadittu. Suurin osa ihmisistä täyttää jommankumman sukupuolen biologiset määritelmät, ja he sopeutuvat niihin liitettyihin identiteetteihin. Koska yksilöitä on joka lähtöön, ne jättävät myös tilaa mitä erilaisimmille yksilöille, eikä kenenkään ole pakko seurata normia vain, koska on syntynyt tietynlaiseksi. Kaikista näistä eroista huolimatta he samaistavat itsensä miehiksi tai naisiksi, vaikka on aina feminiinisempiä miehiä tai maskuliinisempia naisia. Transsukupuolisilla on taas se ongelma, etteivät he ole kumpaakaan. He eivät ole objektiivisesti katsoen miehiä eivätkä naisia. Sukupuolenkorjaus on siitä väärä termi, ettei sukupuoltaan voi korjata. Mies pysyy miehenä ja nainen naisena, eikä sukupuoleton muutu kummaksikaan. Transihmisten tragedia on siinä, että heillä elää yhtä voimakkaana – ellei jopa voimakkaampana – tarve kuulua jompaankumpaan sukupuoleen. Ihminen haluaa kuulua johonkin ja harva tieten tahtoen muukalaiseksi heittäytyy. He ansaitsevat ihmisarvoisen kohtelun siinä missä muutkin ja on siksi inhimilliseltä kannalta ehkä parasta, että heille suodaan mahdollisuus juridiseen ja kirurgiseen sukupuolenvaihtoon. Feministit ovat tässäkin suhteessa inhottavampia, koska he ovat innokkaimmin rajaamassa transsukupuolisten oikeutta olla, mitä ovat. Jos he todella olisivat johdonmukaisia, he kertoisivat transihmisille, että he ovat ihan ok sellaisinaan, heidän ei tule stressata siitä ovatko miehiä vai naisia. Ja kuitenkin transsukupuoliset stressaavat, koska biologia. Feministinen indoktrinaatio ei muuta heidän sisäsyntyisiä tarpeita mihinkään. Feministeille on vain yksi ja oikea tapa olla jotakin, ja transut ovat heidän keppihevosensa, yksi monista.

Oma suhteenikaan transuihin ei ole aivan mutkaton. En tunne yhtäkään transihmistä, mikä sinänsä johtunee vain sosiaalisen kanssakäymiseni rajoittuneisuudesta. Voisin olla kaveria tällaisen kanssa, mutta seurustelu olisi mahdotonta. Minä en voisi olla ajattelematta transnaista pohjimmiltaan miehenä naisen kaavussa. En ole homoseksuaali, joten en voisi olla seksuaalisesti kanssakäymisissä miesten kanssa. Sama mekanismi on pohjimmiltaan tuossa, transnainen olisi minulle mies. En kuitenkaan voi olla täten ajattelematta, että jos kaikki suhtautuvat samalla tavalla, kuka seurustelisi transnaisen kanssa? Ja onko miehistä kiinnostunut transnainen homo- vai heteroseksuaali? Transihmiset ovat kuin ihmisyyden harmaa alue, jossa kaikki varmat merkitykset katoavat. He osoittavat ihmisyyden jatkumoluonteen: siinä missä suurin osa osuu helposti määriteltävälle spektrialueelle, osuvat jotkut ihmiset sille rajavyöhykkeelle, jossa on mahdoton kertoa milloin yksi väri vaihtuu toiseksi.

Joku varmaan syyttää minua essentialismista, että hyi hyi kun oletan ihmisten olevan mitään. Noh, minä lähden joka tapauksessa siitä, että on miehiä ja naisia, ja naiset ovat ne joita haluan ja joita ihailen. Transsukupuolisuus on homoseksuaalisuuden tavoin pohjimmiltaan häiriö. Se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä, kuten hyvä terveys ei tee Breivikin teoista moraalisesti oikeita. He eivät ole normaaleja siinä mielessä kuin normaali tarkoittaa keskimääräistä, tietyt ominaisuudet täyttävää ihmistä. He ovat poikkeus normista, siis epänormaaleja. Tämän sanominen ei silti tee heistä huonompia ihmisiä, eikä sanomiseni myöskään ole syrjintää.

Tähän loppuun suosittelen katsomaan edellä mainitun norjalaisen dokumentin eri jaksoineen, sekä lisäksi tutustumaan tähän blogiin, jossa konservatiivinen transmies kertoo vähän asioita, joita feministit eivät haluaisi kuulla.