Edellisessä jaksossa käsittelin Suomen asemaa Venäjän
naapurina ja miksi liittoutuminen on meille paras ratkaisu. Tästä ei liene
tarpeen keskustella sen enempää, Suomella ei ole vaihtoehtoja. Muistakaa, että
me olemme pieni kansa ja Venäjän rajamaa. Olemme osa läntistä kulttuuripiiriä,
mutta rajamaa. Puolueeton rajamaa on pelinappula, ja on omasta valinnastamme
kiinni muutammeko kohtaloamme. Natoon liittyminen on puolustuksellisten
näkökohtiensa lisäksi myös henkinen signaali Venäjälle ja lännelle: me olemme
osa länttä, rajamaana pysymme, mutta venäläisiksi me emme halua.
Tämän kirjoituksen aihe on viideskolonnalaisuus. Julkista
keskustelua seuranneille on varmasti tullut selväksi, että Venäjälle löytyy
puolustelijansa ja ymmärtäjänsä. Ja jotta tulisi vielä selväksi minunkin
osalta: minä ymmärrän Venäjää ja Putinin valintoja. Putin on reaalipoliitikko,
joka ajaa häikäilemättä maansa etua. Hän ei välitä maineesta tai siitä mitä
länsimaat huutelevat, hän on sellaisen kritiikin yläpuolella. Aidon sosiopaatin
tavoin hän ymmärtää vain raakaa voimaa ja sen uhkaa. Nyt on kuitenkin niin,
että omasta maastammekin löytyy liuta ihmisiä, jotka eivät tyydy vain ymmärtämään
Venäjää, vaan avoimesti asettuvat sen taakse. Heitä löytyy poliittisen kentän
kaikilta laidoilta, kunkin esittäessä omat syyt venäläismielisyydelleen.
Vasemmistolaisilla yleisin syy on dogmaattinen antiamerikkalaisuus; heidän
vihansa USA:ta ja sen edustamia arvoja kohtaan on niin suuri, että mikä tahansa
vaihtoehto on parempi. Nämä samat ihmiset olivat niitä, jotka sympatiseerasivat
Neuvostoliittoa, puhuivat rauhanohjuksista ja tekivät ekskursioita punaiseen
paratiisiin, vakuuttuen sosialistisen järjestelmän ylivertaisuudesta
”kriittisestä ajattelustaan” huolimatta. Näiden vanhojen änkyröiden lisäksi
myös nuoren polven vasemmistolaisissa on ihan tarpeeksi runsain mitoin
antiamerikkalaisia viideskolonnalaisia. Heistä profiloituneimpia lienevät
antifasistit, joita en viitsi sen enempää käsitellä. He ja eräs nimeltä
mainitsematon desantti edustavat maanpetturien alinta pohjasakkaa, joille en
voi toivoa terveyttä ja pitkää ikää.
Venäjän ystävien toinen poliittinen laita koostuu
konservatiiveista, jotka ihailevat Venäjää ja sen voimaa. Tämä onkin
merkittävin muutos kylmän sodan päiviin, jolloin itään päin kumartelu oli vasurien
hommaa. Poliittisen oikeiston Venäjä-sympatia perustuu samaan mekanismiin kuin
vasemmistolaisilla. Heidän vihollisensa, punavihreät mokuttajat, koetaan niin
vastenmieliseksi asiaksi, että jopa ulkoinen vihollinen muodostuu mielekkäämmäksi
kumppaniksi. Tämä ei kerro olennaisesti mitään konservatiiveista tai
punavihreistäkään, vaan siitä että poliittinen polarisaatio on edennyt
huolestuttavaan pisteeseen. Nimenomaan joiltakin perussuomalaisilta on kuulunut
kannanottoja, että Suomen pitäisi oikeastaan antautua Venäjälle, koska Suomi on
ohittanut mädäntyneisyydessään paluupisteen. Heille Venäjä edustaa perinteisiä
arvoja ja konservatismin tyssijaa, joka miehittämällä Suomen voisi ”korjata”
meidänkin kurssimme oikeaan suuntaan. Heidän mielestään länsi on heikko ja
tuhonsa ansainnut, Venäjä edustaa uutta toivoa. Sinänsä ymmärrettäviä
ajatuksia, minullakin käy tuon tuosta mielestä, että länsi on kaikki
vitsauksensa ansainnut. Näiltä sankareilta vain unohtuu muutama asia.
Ensinnäkin on herttaisen yhdentekevää, vaikka Venäjä sattuisi edustamaan
”perinteisiä” arvoja tai sen johto olemaan samaa mieltä juuri heidän kanssaan.
Venäjä on vihollisemme, eikä sen nykyjohdon ajama politiikka asiaa muuksi
muuta. Me voimme ymmärtää Venäjää ja kunnioittaakin sitä, mutta välillämme on
vihollisuudesta aukeava kuilu. Jos joku tosissaan kuvittelee, että Venäjän
osana meillä olisi parempi tulevaisuus kuin itsenäisenä valtiona, on hän
joutunut unohtamaan historiamme tai tekemään siitä kertakaikkisen vääriä
johtopäätöksiä. Vain itsenäisenä valtiona ja osana länttä meillä on
mahdollisuudet rakentaa maatamme parempaan suuntaan. Se, että länsi elää
poliittisesti polarisoitunutta ja tuhoavaa aikaa, ei tarkoita sitä, että kaikki
tulisi vielä vetää vessanpöntöstä alas.
Ja sitten niistä Venäjän edustamista arvoista. Ne, jotka
näkevät maan jonkinlaisena vastavoimana rappiolle tai konservatiivisten,
perinteisten arvojen edustajina, ovat joutuneet tekemään älyllisiä
häränpyllyjä. Perinteisen venäjästä tekee lähinnä se, että se ajaa vain omia
etujaan, mikä länneltä on päässyt unohtumaan. Mutta muuten en aivan ymmärrä.
Jos lähdetään vaikkapa nationalismista, kuinka Venäjä sitä edustaa? Venäjä on
imperialistinen ja monietninen valtio, suoranainen antiteesi nationalismille. Ja
toisin kuin USA, jota voi perustellusti kutsua kansojen sulatusuuniksi, on
Venäjä kansojen vankila. Tämä johtopäätös ei edes vaadi liioittelua, ei
tarvitse muuta kuin katsoa kuinka vähemmistökansallisuuksia maassa kohdellaan. Aivan niin, venäläiset ovat ainoa etninen ryhmä, jolla on
kiistattoman legitiimi asema maassaan. Muihin maihin Venäjä on tullut aina
valloittajana ja imperialistina. Suomen hyvä asema autonomian aikana oli
historiallinen anomalia ja poikkeus säännöstä, jossa Venäjä alisti valloitetun
maan täydellisesti valtansa alle. Suomen asema mahdollisessa Euraasian
imperiumissa ei tulisi olemaan piiruakaan parempi kuin nykyisillä
suomensukuisilla kansoilla Venäjällä, suomalaisista tulisi toisen luokan kansalaisia. Maamme täyttyisi suuresta venäläisvähemmistöstä, jonka tehtävänä
olisi luoda etnistä hajaannusta divide et impera–periaatteella. Samaa keinoa
käytettiin muun muassa Viroon, jonka venäläisvähemmistöä Putinin hallinto on
käyttänyt viidentenä kolonnanaan.
Venäjää on muutenkin vaikea nähdä perinteisten arvojen
puolustajana. Ei ole vielä kauan aikaa, kun maassa tehtiin yhtä paljon
abortteja kuin uusia lapsia syntyi. Yhä edelleen maassa tehdään valtava määrä
abortteja, sitä käytetään ihan normaalina ehkäisykeinona. Tämä kertoo
moraalisesta mädännäisyydestä ja demografisesta kriisistä, joka ei ole
ominaista vahvalle ja nousevalle maalle. Jotkut ovat Suomessakin iloiten
tervehtineet Venäjän homopropagandan vastaisia lakeja, joiden katsovat olevan
vastavoima ”homosaatiolle”. Vaikka en
kannatakaan tasa-arvoista avioliittolakia, on minulle itsestään selvää, että
jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Ja tämä uusi laki on mahdollistanut
Venäjällä laajan ja brutaaleja muotoja saaneen vainon, jonka pitäisi olla
jokaiselle länsimaiset arvot allekirjoittavalle kauhistus. On mahdotonta nähdä
minään todellisena vahvuutena sitä, että yhtä vähemmistöä on pakko monottaa kansakunnan yhtenäisyyden nimissä. Päinvastoin, se kertoo
heikkoudesta, jota pitää kompensoida luomalla olemattomia viholliskuvia ja
antamalla legitiimi purkauskeino jokamiehen sadismille. Se, että jotakin
vähemmistöä aletaan tylyttämään, kertoo tyytymättömyydestä, jota yritetään
ohjata ”oikeisiin” kohteisiin, aivan kuten juutalaisille kävi natsi-Saksassa.
Rappiota se on, kaikki tyynni.
Venäjä on perinteisesti ollut alhaisen luottamuksen
yhteiskunta, virkamiehistö läpeensä korruptoitunutta, rikollisuus laajaa ja
alkoholismi normi. Ainoa instanssi, johon yksittäinen kansalainen on voinut
jossain määrin luottaa, on oma suku, mikä muistuttaa arabimaiden meiningistä;
Lähi-Idän hallinnot ovat läpeensä korruptoituneita ja nepotistisia ja suvut
kampittavat toisiaan.
Ei ole mitenkään tuulesta temmattua väittää, että Venäjällä
ei toimi mikään. Byrokratia on hidasta, lahjonnalla ja suhteilla on ainoat
mahdollisuudet saavuttaa mitään. Kun katsoo videoita venäläisestä liikenteestä,
voi tehdä päätelmiä sikäläisestä kansanluonteesta ja ”empatiasta” kanssaihmisiä
kohtaan. Jokaisen kannattaisi lukea Ville Haapasalon erinomaiset
haastattelukirjat, joissa tämä erikoinen suomalainen kertoo kokemuksistaan
Venäjällä. Hän on nähnyt venäläisen yhteiskunnan koko spektrin, sen koko
polarisaation, jossa yksillä on kaikkea ja toisilla ei mitään. Venäjähän on
näet myös epätasa-arvoinen yhteiskunta. Tuloerot ovat valtavat ja meritokratia
tuntematon sana, suhteilla hommat hoituvat.
Nykyvenäjää on myös mahdoton nähdä sen enempää kristillisenä
tai hengellisempänä kuin länsimaita. Maa säilyi länsimaita pidempään
pakanallisena, eivätkä Neuvostoliiton vuodetkaan hyvää tehneet. Nykyinen
ortodoksinen kirkko on valjastettu valtion käsikassaraksi ja se palvelee
valtion etuja, eikä levitä kristillistä sanomaa. Kokonaan oman pohdintansa
arvoinen asia on ortodoksinen usko ja sen ihmiskuva. Lähimmäisenrakkaus ei Venäjällä kukoista.
Ehkä paras sana kuvaamaan Venäjää on piittaamattomuus. Venäjällä on tapana jättää asiat rempalleen, hoitaa ne sitten kun jaksetaan ja antaa asioiden rapistua. Se on pääsyynä yhteiskunnan yleiseen tehottomuuteen, jopa enemmän kuin sosialistinen järjestelmä NL:n päivinä. Taloudelliselta ja yleisen hyvinvoinnin kannalta piittaamattomuus on ollut tuhoisaa. Ekologiselta kannalta se on kaksijakoinen. Toisaalta järjestelmän tehottomuus on estänyt raiskaamasta jokaista maan kolkkaa, minkä ansioista Venäjällä on runsaasti puhdasta luontoa. Tuo sama piittaamattomuus ja tehottomuus kuitenkin ovat myös mahdollistaneet aikamme pahimpia ympäristökatastrofeja (Tsernobyl, Araljärvi).
Venäjän armeijan pääjoukko koostuu huonosti motivoituneesta
ja koulutetusta bulkkiaineksesta. Vaikka armeija ja sen tekninen puoli on niitä
harvoja asioita, joihin Venäjällä on kunnolla panostettu, on sen asevoimien
yleistaso surkea (aihetta on käsitellyt Ruukinmatruuna kirjoituksissaan). Sen
todellinen iskuvoima perustuu muutamille erikoisjoukoille, jotka sitten ovatkin
tosi pahaa sakkia. Mutta kokonaisia sotia ei erikoisjoukoilla voiteta, ja ainoa
tekijä mikä edelleen oikeuttaa Venäjän supervaltastatuksen, on sen
ydinasearsenaali. Konventionaalisessa sodankäynnissä se saisi länneltä
turpiinsa. George S. Patton oli sitä mieltä, että Toisen maailmansodan
loppumainingeissa olisi pitänyt kääntää voimat Neuvostoliittoa vastaan, koska
sen asevoimat eivät olisi kestäneet, ja heidät olisi heitetty Itä-Euroopasta.
Harmi, ettei näin tapahtunut.
Kun kaiken ylläsanotun ottaa huomioon, on käsittämätöntä
että kukaan konservatiivi voi edelleen asettua Venäjän puolelle omaa kansaansa
vastaan. Kyse on toki ennen kaikkea signaloinnista: poliittinen vastustaja
koetaan niin vastenmieliseksi, että etsitään kaikki keinot, joilla erottautua
heistä. Mutta viisasta touhua moinen ei ole, Venäjää ei kukaan järkevä voi
nähdä mielekkäänä vaihtoehtona länsimaiden nykymeinigille. Länsimaat ovat
rappiolla, kyllä, mutta emme halua tänne pahempaa rappiota levittävää
imperialistista sortajaa. Mitä tahansa USA:sta voidaankaan sanoa, kannattaa
muistaa että vain USA:lla on todellisia liittolaisia. Nato on itsenäisten
maiden puolustusliitto, Varsovan liitto aikoinaan oli Venäjän vasallivaltioiden
yhteenliittymä. Venäjä on vihollisemme ja ne, jotka vihollista tukevat ja tämän
kanssa veljeilevät, ovat maanpettureita. Ja pettureilla on petturien kohtalo.
Jos joskus ikäväksemme näemme tässä maassa sisällissodan, toivon että
sinä olet puolesi valinnut.
Seuraavassa Venäjä-episodissa sitten loppuyhteenvetoa.
2 kommenttia:
Nojoo, miksi on suosittua konservatiivisten keskuudessa esim. ajatus Suomesta osana Venäjää johtuu lähinnä tästä: "vapaus on orjuutta"
Demokratia, länsimaisen median vaikutuksessa on osoittanut tuhovoimansa ja on vain ajan kysymys koska Suomi esim. seuraa Ruotsia kaikessa - mistä seuraa suomalaisen kansan geneettisen pohjan sekoittuminen alempiin kansoihin.
Venäläisten maaorjina sensijaan me oltaisiin vapaita vastuusta. Toki mikään ei toimisi ja Putin varastaisi kaikki suomen luonnonvarat itselleen, mikä korostaisi vain omien sukujen merkitystä ja paikallisyhteisöllisyyttä tukiverkkona valtion sijasta, mikä olisi sekin 100 % positiivinen asia koska Suomessa sukujen ja heimojen merkitys on raiskattu.
Lisäksi Venäjän hallituksen ytimessä on potentiaalisia ajattelijoita kuten Dugin joitten ajatuksissa on potentiaalia.
Venäjähän on itsessään kohtuu vapaa maa, vaikka siellä monet asiat ei toimikkaan. Senkun muuttaa metsään ja tekee mitä lystää, samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta EU-maista missä ei voi tehdä mitään ilman että valtio puuttuisi ja hyysäisi esim. kotikoulutukseen.
Päivää Anonyymi ja kiitos kommentistasi.
En nyt ole ihan varma, onko tässä pientä rölläystä, mutta menköön. Sanon nyt vain sen, että Suomen nykytilanne on vielä pelastettavissa. Venäjän miehitys olisi lopullinen kuolinisku, joten se on käsillä olevista vaihtoehdoista kaikkein huonoin.
Lähetä kommentti