tiistai 11. marraskuuta 2014

Totuus Venäjästä IV



Edellisessä jaksossa käsittelin Suomen asemaa Venäjän naapurina ja miksi liittoutuminen on meille paras ratkaisu. Tästä ei liene tarpeen keskustella sen enempää, Suomella ei ole vaihtoehtoja. Muistakaa, että me olemme pieni kansa ja Venäjän rajamaa. Olemme osa läntistä kulttuuripiiriä, mutta rajamaa. Puolueeton rajamaa on pelinappula, ja on omasta valinnastamme kiinni muutammeko kohtaloamme. Natoon liittyminen on puolustuksellisten näkökohtiensa lisäksi myös henkinen signaali Venäjälle ja lännelle: me olemme osa länttä, rajamaana pysymme, mutta venäläisiksi me emme halua.

Tämän kirjoituksen aihe on viideskolonnalaisuus. Julkista keskustelua seuranneille on varmasti tullut selväksi, että Venäjälle löytyy puolustelijansa ja ymmärtäjänsä. Ja jotta tulisi vielä selväksi minunkin osalta: minä ymmärrän Venäjää ja Putinin valintoja. Putin on reaalipoliitikko, joka ajaa häikäilemättä maansa etua. Hän ei välitä maineesta tai siitä mitä länsimaat huutelevat, hän on sellaisen kritiikin yläpuolella. Aidon sosiopaatin tavoin hän ymmärtää vain raakaa voimaa ja sen uhkaa. Nyt on kuitenkin niin, että omasta maastammekin löytyy liuta ihmisiä, jotka eivät tyydy vain ymmärtämään Venäjää, vaan avoimesti asettuvat sen taakse. Heitä löytyy poliittisen kentän kaikilta laidoilta, kunkin esittäessä omat syyt venäläismielisyydelleen. Vasemmistolaisilla yleisin syy on dogmaattinen antiamerikkalaisuus; heidän vihansa USA:ta ja sen edustamia arvoja kohtaan on niin suuri, että mikä tahansa vaihtoehto on parempi. Nämä samat ihmiset olivat niitä, jotka sympatiseerasivat Neuvostoliittoa, puhuivat rauhanohjuksista ja tekivät ekskursioita punaiseen paratiisiin, vakuuttuen sosialistisen järjestelmän ylivertaisuudesta ”kriittisestä ajattelustaan” huolimatta. Näiden vanhojen änkyröiden lisäksi myös nuoren polven vasemmistolaisissa on ihan tarpeeksi runsain mitoin antiamerikkalaisia viideskolonnalaisia. Heistä profiloituneimpia lienevät antifasistit, joita en viitsi sen enempää käsitellä. He ja eräs nimeltä mainitsematon desantti edustavat maanpetturien alinta pohjasakkaa, joille en voi toivoa terveyttä ja pitkää ikää.

Venäjän ystävien toinen poliittinen laita koostuu konservatiiveista, jotka ihailevat Venäjää ja sen voimaa. Tämä onkin merkittävin muutos kylmän sodan päiviin, jolloin itään päin kumartelu oli vasurien hommaa. Poliittisen oikeiston Venäjä-sympatia perustuu samaan mekanismiin kuin vasemmistolaisilla. Heidän vihollisensa, punavihreät mokuttajat, koetaan niin vastenmieliseksi asiaksi, että jopa ulkoinen vihollinen muodostuu mielekkäämmäksi kumppaniksi. Tämä ei kerro olennaisesti mitään konservatiiveista tai punavihreistäkään, vaan siitä että poliittinen polarisaatio on edennyt huolestuttavaan pisteeseen. Nimenomaan joiltakin perussuomalaisilta on kuulunut kannanottoja, että Suomen pitäisi oikeastaan antautua Venäjälle, koska Suomi on ohittanut mädäntyneisyydessään paluupisteen. Heille Venäjä edustaa perinteisiä arvoja ja konservatismin tyssijaa, joka miehittämällä Suomen voisi ”korjata” meidänkin kurssimme oikeaan suuntaan. Heidän mielestään länsi on heikko ja tuhonsa ansainnut, Venäjä edustaa uutta toivoa. Sinänsä ymmärrettäviä ajatuksia, minullakin käy tuon tuosta mielestä, että länsi on kaikki vitsauksensa ansainnut. Näiltä sankareilta vain unohtuu muutama asia. Ensinnäkin on herttaisen yhdentekevää, vaikka Venäjä sattuisi edustamaan ”perinteisiä” arvoja tai sen johto olemaan samaa mieltä juuri heidän kanssaan. Venäjä on vihollisemme, eikä sen nykyjohdon ajama politiikka asiaa muuksi muuta. Me voimme ymmärtää Venäjää ja kunnioittaakin sitä, mutta välillämme on vihollisuudesta aukeava kuilu. Jos joku tosissaan kuvittelee, että Venäjän osana meillä olisi parempi tulevaisuus kuin itsenäisenä valtiona, on hän joutunut unohtamaan historiamme tai tekemään siitä kertakaikkisen vääriä johtopäätöksiä. Vain itsenäisenä valtiona ja osana länttä meillä on mahdollisuudet rakentaa maatamme parempaan suuntaan. Se, että länsi elää poliittisesti polarisoitunutta ja tuhoavaa aikaa, ei tarkoita sitä, että kaikki tulisi vielä vetää vessanpöntöstä alas.

Ja sitten niistä Venäjän edustamista arvoista. Ne, jotka näkevät maan jonkinlaisena vastavoimana rappiolle tai konservatiivisten, perinteisten arvojen edustajina, ovat joutuneet tekemään älyllisiä häränpyllyjä. Perinteisen venäjästä tekee lähinnä se, että se ajaa vain omia etujaan, mikä länneltä on päässyt unohtumaan. Mutta muuten en aivan ymmärrä. Jos lähdetään vaikkapa nationalismista, kuinka Venäjä sitä edustaa? Venäjä on imperialistinen ja monietninen valtio, suoranainen antiteesi nationalismille. Ja toisin kuin USA, jota voi perustellusti kutsua kansojen sulatusuuniksi, on Venäjä kansojen vankila. Tämä johtopäätös ei edes vaadi liioittelua, ei tarvitse muuta kuin katsoa kuinka vähemmistökansallisuuksia maassa kohdellaan. Aivan niin, venäläiset ovat ainoa etninen ryhmä, jolla on kiistattoman legitiimi asema maassaan. Muihin maihin Venäjä on tullut aina valloittajana ja imperialistina. Suomen hyvä asema autonomian aikana oli historiallinen anomalia ja poikkeus säännöstä, jossa Venäjä alisti valloitetun maan täydellisesti valtansa alle. Suomen asema mahdollisessa Euraasian imperiumissa ei tulisi olemaan piiruakaan parempi kuin nykyisillä suomensukuisilla kansoilla Venäjällä, suomalaisista tulisi toisen luokan kansalaisia. Maamme täyttyisi suuresta venäläisvähemmistöstä, jonka tehtävänä olisi luoda etnistä hajaannusta divide et impera–periaatteella. Samaa keinoa käytettiin muun muassa Viroon, jonka venäläisvähemmistöä Putinin hallinto on käyttänyt viidentenä kolonnanaan.

Venäjää on muutenkin vaikea nähdä perinteisten arvojen puolustajana. Ei ole vielä kauan aikaa, kun maassa tehtiin yhtä paljon abortteja kuin uusia lapsia syntyi. Yhä edelleen maassa tehdään valtava määrä abortteja, sitä käytetään ihan normaalina ehkäisykeinona. Tämä kertoo moraalisesta mädännäisyydestä ja demografisesta kriisistä, joka ei ole ominaista vahvalle ja nousevalle maalle. Jotkut ovat Suomessakin iloiten tervehtineet Venäjän homopropagandan vastaisia lakeja, joiden katsovat olevan vastavoima ”homosaatiolle”.  Vaikka en kannatakaan tasa-arvoista avioliittolakia, on minulle itsestään selvää, että jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Ja tämä uusi laki on mahdollistanut Venäjällä laajan ja brutaaleja muotoja saaneen vainon, jonka pitäisi olla jokaiselle länsimaiset arvot allekirjoittavalle kauhistus. On mahdotonta nähdä minään todellisena vahvuutena sitä, että yhtä vähemmistöä on pakko monottaa sadistisesti kansakunnan yhtenäisyyden nimissä. Päinvastoin, se kertoo heikkoudesta, jota pitää kompensoida luomalla olemattomia viholliskuvia ja antamalla legitiimi purkauskeino jokamiehen sadismille. Se, että jotakin vähemmistöä aletaan tylyttämään, kertoo tyytymättömyydestä, jota yritetään ohjata ”oikeisiin” kohteisiin, aivan kuten juutalaisille kävi natsi-Saksassa. Rappiota se on, kaikki tyynni.

Venäjä on perinteisesti ollut alhaisen luottamuksen yhteiskunta, virkamiehistö läpeensä korruptoitunutta, rikollisuus laajaa ja alkoholismi normi. Ainoa instanssi, johon yksittäinen kansalainen on voinut jossain määrin luottaa, on oma suku, mikä muistuttaa arabimaiden meiningistä; Lähi-Idän hallinnot ovat läpeensä korruptoituneita ja nepotistisia ja suvut kampittavat toisiaan.

Ei ole mitenkään tuulesta temmattua väittää, että Venäjällä ei toimi mikään. Byrokratia on hidasta, lahjonnalla ja suhteilla on ainoat mahdollisuudet saavuttaa mitään. Kun katsoo videoita venäläisestä liikenteestä, voi tehdä päätelmiä sikäläisestä kansanluonteesta ja ”empatiasta” kanssaihmisiä kohtaan. Jokaisen kannattaisi lukea Ville Haapasalon erinomaiset haastattelukirjat, joissa tämä erikoinen suomalainen kertoo kokemuksistaan Venäjällä. Hän on nähnyt venäläisen yhteiskunnan koko spektrin, sen koko polarisaation, jossa yksillä on kaikkea ja toisilla ei mitään. Venäjähän on näet myös epätasa-arvoinen yhteiskunta. Tuloerot ovat valtavat ja meritokratia tuntematon sana, suhteilla hommat hoituvat.

Nykyvenäjää on myös mahdoton nähdä sen enempää kristillisenä tai hengellisempänä kuin länsimaita. Maa säilyi länsimaita pidempään pakanallisena, eivätkä Neuvostoliiton vuodetkaan hyvää tehneet. Nykyinen ortodoksinen kirkko on valjastettu valtion käsikassaraksi ja se palvelee valtion etuja, eikä levitä kristillistä sanomaa. Kokonaan oman pohdintansa arvoinen asia on ortodoksinen usko ja sen ihmiskuva. Lähimmäisenrakkaus ei Venäjällä kukoista.

Ehkä paras sana kuvaamaan Venäjää on piittaamattomuus. Venäjällä on tapana jättää asiat rempalleen, hoitaa ne sitten kun jaksetaan ja antaa asioiden rapistua. Se on pääsyynä yhteiskunnan yleiseen tehottomuuteen, jopa enemmän kuin sosialistinen järjestelmä NL:n päivinä. Taloudelliselta ja yleisen hyvinvoinnin kannalta piittaamattomuus on ollut tuhoisaa. Ekologiselta kannalta se on kaksijakoinen. Toisaalta järjestelmän tehottomuus on estänyt raiskaamasta jokaista maan kolkkaa, minkä ansioista Venäjällä on runsaasti puhdasta luontoa. Tuo sama piittaamattomuus ja tehottomuus kuitenkin ovat myös mahdollistaneet aikamme pahimpia ympäristökatastrofeja (Tsernobyl, Araljärvi).

Venäjän armeijan pääjoukko koostuu huonosti motivoituneesta ja koulutetusta bulkkiaineksesta. Vaikka armeija ja sen tekninen puoli on niitä harvoja asioita, joihin Venäjällä on kunnolla panostettu, on sen asevoimien yleistaso surkea (aihetta on käsitellyt Ruukinmatruuna kirjoituksissaan). Sen todellinen iskuvoima perustuu muutamille erikoisjoukoille, jotka sitten ovatkin tosi pahaa sakkia. Mutta kokonaisia sotia ei erikoisjoukoilla voiteta, ja ainoa tekijä mikä edelleen oikeuttaa Venäjän supervaltastatuksen, on sen ydinasearsenaali. Konventionaalisessa sodankäynnissä se saisi länneltä turpiinsa. George S. Patton oli sitä mieltä, että Toisen maailmansodan loppumainingeissa olisi pitänyt kääntää voimat Neuvostoliittoa vastaan, koska sen asevoimat eivät olisi kestäneet, ja heidät olisi heitetty Itä-Euroopasta. Harmi, ettei näin tapahtunut.

Kun kaiken ylläsanotun ottaa huomioon, on käsittämätöntä että kukaan konservatiivi voi edelleen asettua Venäjän puolelle omaa kansaansa vastaan. Kyse on toki ennen kaikkea signaloinnista: poliittinen vastustaja koetaan niin vastenmieliseksi, että etsitään kaikki keinot, joilla erottautua heistä. Mutta viisasta touhua moinen ei ole, Venäjää ei kukaan järkevä voi nähdä mielekkäänä vaihtoehtona länsimaiden nykymeinigille. Länsimaat ovat rappiolla, kyllä, mutta emme halua tänne pahempaa rappiota levittävää imperialistista sortajaa. Mitä tahansa USA:sta voidaankaan sanoa, kannattaa muistaa että vain USA:lla on todellisia liittolaisia. Nato on itsenäisten maiden puolustusliitto, Varsovan liitto aikoinaan oli Venäjän vasallivaltioiden yhteenliittymä. Venäjä on vihollisemme ja ne, jotka vihollista tukevat ja tämän kanssa veljeilevät, ovat maanpettureita. Ja pettureilla on petturien kohtalo. Jos joskus ikäväksemme näemme tässä maassa sisällissodan, toivon että sinä olet puolesi valinnut.

Seuraavassa Venäjä-episodissa sitten loppuyhteenvetoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nojoo, miksi on suosittua konservatiivisten keskuudessa esim. ajatus Suomesta osana Venäjää johtuu lähinnä tästä: "vapaus on orjuutta"

Demokratia, länsimaisen median vaikutuksessa on osoittanut tuhovoimansa ja on vain ajan kysymys koska Suomi esim. seuraa Ruotsia kaikessa - mistä seuraa suomalaisen kansan geneettisen pohjan sekoittuminen alempiin kansoihin.

Venäläisten maaorjina sensijaan me oltaisiin vapaita vastuusta. Toki mikään ei toimisi ja Putin varastaisi kaikki suomen luonnonvarat itselleen, mikä korostaisi vain omien sukujen merkitystä ja paikallisyhteisöllisyyttä tukiverkkona valtion sijasta, mikä olisi sekin 100 % positiivinen asia koska Suomessa sukujen ja heimojen merkitys on raiskattu.

Lisäksi Venäjän hallituksen ytimessä on potentiaalisia ajattelijoita kuten Dugin joitten ajatuksissa on potentiaalia.

Venäjähän on itsessään kohtuu vapaa maa, vaikka siellä monet asiat ei toimikkaan. Senkun muuttaa metsään ja tekee mitä lystää, samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta EU-maista missä ei voi tehdä mitään ilman että valtio puuttuisi ja hyysäisi esim. kotikoulutukseen.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Päivää Anonyymi ja kiitos kommentistasi.

En nyt ole ihan varma, onko tässä pientä rölläystä, mutta menköön. Sanon nyt vain sen, että Suomen nykytilanne on vielä pelastettavissa. Venäjän miehitys olisi lopullinen kuolinisku, joten se on käsillä olevista vaihtoehdoista kaikkein huonoin.