tiistai 16. tammikuuta 2018

Elokuva, joka toimii.

Netflixin julkaisema Bright on elokuva, joka antoi mitä odotin: on hauska ja viihdyttää. Se ei ole mitän sen kummempaa, ja fantasia-aspekti jäi lopulta hieman taka-alalle kuten ennakoinkin. Tarkoitan fantasialla tässä ennen muuta sitä, ettei elokuva tavoitellut ihmeen tuntua. Mutta kyttäparin vuorovaikutusta oli hienoa katsella ja Noomi oli sexy.


Elokuvan ilmeinen rotumetafora ja sanoma ei tuntunut pakkoruokinnalta keskisormi pystyssä. Vaikka viesti viedään perille paikoitellen alleviivatusti, näyttävät tekijät luottaneen siihen että katsojilla on tässä suhteessa aivot. Kontrastina toimii hetki sitten arvioimani The Last Jedi, joka itsetietoisesti sylkee yleisön kasvoille. Mielenkiintoista on ollut myös yleisön ja kriitikoiden tuntojen ero: The Last Jedi on saanut vuolaita kehuja kriitikoilta, kun taas yleisö on vähintäänkin jakautunut. Bright on taas kriitikoiden taholta tyrmätty, mutta saanut yleisöltä hyvää palautetta. Taustalla kummittelee se, että perinteinen elokuvamedia kokee Netflixin kaltaisen tulokkaan uhaksi ja tämä heijastuu myös ammatikseen arvostelevien mielipiteissä.

Hyvä elokuva, ei mulla muuta. Mainitsemani rotuteema oli tuotu esiin tavalla, että siihen voisi jopa uskoa. Että rauha on mahdollista, ainakin joskus. Ja miksikäs ei, ovathan ihmiset sotimisen lisäksi aina hieroneet myös sopua toistensa välille. Kyllä sitä voidaan myös ihmisiksi olla:



Tämän biisin kuuneltuani tekisi mieli lähteä Rioon monikulttuurisiin bileisiin, joissa on paljon isoja neekereitä ja latinotussua. Perseitä ja tissejä, drinkkejä: vitusti hauskaa!



Vamos! Vamos! Vamos!



Boom!



Oho, perseitä! Boom, boom!

Vamos a la playa! Tää on niin vitun hyvä biisi!

Kävin taas noutamassa karvakäsipizzeriasta ison lätyn. Söin ja nyt jatkan Stranger Thingsin parissa. Moido!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kehitysavusta

Kaikilla siitä on mielipide, jonka ennalta-arvattavuus riippuu sijoittumisesta poliittisella akselilla. Yksille se on pyhä lehmä, toisille vain taakka. Kummatkaan eivät voi kuitenkaan olla oikeassa samanaikaisesti vai ovatko kummatkaan? Oma suhteeni on ambivalentti. Ymmärrykseni ei ole syvällistä, mikä vähentää näkemykseni merkitystä. Sanon silti ääneen mitä ajattelen, vaikka vain jäsentääkseni asiaa itselleni.

Rajataan näkökulma Afrikkaan, kaikkien suosikkiin. Miten on, ettei puolessa vuosisadassa ole kehitysapu tehnyt tuolle Pimeälle mantereelle ihmeitä? Vasemmistolla on käsissään ratkaisematon yhtälö. Ei voi välttyä tunteelta, että kaikki raha ja resurssit ovat menneet kankkulan kaivoon. Eikä se sittenkään ole vain tunne, vaan kehitysavun parissa työskennelleiden havannoima tosiasia. Kansalaiset tietävät, että se on turhaa työtä ja kyseenalaistavat koko touhun jatkamisen.

Moralistit koettavat muistuttaa, että saimme mekin Suomessa kehitysapua sotien jälkeen. Niin saimme, jopa kolmisenkymmentä vuotta. Mutta olimme myös ensimmäisten joukossa osallistumassa YK:n projekteihin ja muutuimme nopeasti nettomaksajiksi. Moralistit unohtavatkin, ettei kyse ole kehitysavusta itsessään vaan siitä, auttaako se. Meillä se auttoi. Kriisiapua, jossa akuuttiin hätään viedään ruokaa, lääkkeitä ja muita tarpeita eri maailman alueille, ei myöskään juuri kyseenalaisteta sen enempää kuin ensiapuakaan; kysymys kehitysavusta on samaa tasoa kuin kysymys tehokkaimmasta tavasta järjestää julkinen terveydenhuolto.

Endeeminen korruptio, kivikautinen heimokulttuuri, mustien afrikkalaisten alhainen älykkyys ja impulsiivisuus ovat syitä siihen, miksi kehitysapua on vaikea saada toimimaan. Se käynnistettiin sillä hyväuskoisella olettamuksella, että maailman ihmiset ovat samanlaisia. Että korkeakulttuuria on mahdollista rakentaa, kunhan rakennustarpeet ja -ohjeet tuodaan paikan päälle. Se ei kuitenkaan toimi niin. Apinallekin voi tuoda kasan leegoja sekä ohjeet ilman, että se saa mitään aikaiseksi. Ihminen ei ole tyhjä taulu, johon voi päälle sutia aivan mitä tahansa. Emme ole muovailuvahaa, jonka voi aina loihtia uuteen uskoon. Kehitysapu tyssäsi siihen, että ihminen on rajallinen olento.

Nyt kuitenkaan, ei kuva ole aivan näin mustavalkoinen. Biologia määrittää ja rajoittaa ihmistä, mutta se ei determinoi häntä. Perimääkin tärkeämpää on kulttuuri, ja kulttuuri on tekoja. Mitä taas ovat teot, paitsi valintoja. Uskon tahtomme vapauteen ja että voimme valita toisin. Niin synkkä ja kauhea paikka kuin Afrikka onkin, uskon että asiat voivat olla sielläkin paremmin. Mustat voivat olla vähän yksinkertaisia, mutta aina he voivat tehdä paremmin. Jos iso osa kehitysavusta onkin mennyt hukkaan, ei kuitenkaan kaikki. Esimerkiksi naisten koulutus on tuottanut konkreettisia tuloksia. Vaikka ne voivat olla pieniä, on se kuitenkin osoitus siitä että asioita voi tehdä oikein tai väärin. Ylipäätänsä tuntumani (korostan, tuntumani) on, että valtioiden budjettitukena antama apu yms. on tehotonta verrattuna kansalaisjärjestöjen tukeen. Arvokkainta apua on se, mikä lisää henkistä pääomaa.

Massamaahanmuutto ei ratkaise kehitysmaiden ja Afrikan ongelmia. Massamaahanmuutto on meille turmiollista. Jos kuitenkin löydetään tapa kohdentaa kehitysapua tehokkaasti, ehdottaisin seuraavaa kompromissia vasemmistolle: maahanmuutto kolmansista maista laitetaan jäihin joitakin pakolaisia lukuunottamatta, ja täällä jo olevat vähemmistöt palautetaan pääpiirteittäin takaisin. Samalla kymmenkertaistamme kehitysavun määrän ja yritämme toden teolla saada Afrikan ja muut jaloillensa. Tämä olisi kaikkien etu sikäli, että se parantaisi elinoloja Afrikassa ja vähentäisi muuttopainetta Länteen.

Mutta kehitysapua ja sen roolia tärkeämpi seikka on maailmantalouden epäoikeudenmukaisuus. On kiistamaton tosiasia, että kolmannet maat kärsivät. Ne ovat alistetussa asemassa, kun suuryritykset ja massiivinen velkataakka pitävät maita kahleissa. Me täällä lännessä hyödymme järjestelystä; ylellisyyemme on osaltaan mahdollista, koska riistämme kehitysmaita. Tämän sanominen on monille oikeistolaisille punainen vaate, mutta loukaut tunteet eivät taio todellisuutta pois. Jotkut rationalisoivat systeemiä toteamalla, että ”mihin ne hikipajojen ihmiset sitten menisivät töihin?” Kuin kenenkään pitäisi tehdä työtä orjien lailla alun perinkään. Globaali talous on mielisairas systeemi, joka antaa paljon harvoille ja paskoo muiden päälle. Se paskoo meidän länsimaalaistenkin päälle yhä enenevissä määrin. Työttömämme ovat masentuneita ja samalla ostavat hikipajojen tuotteita, kaikkia vituttaa.

Kolonialismi oli pahaa, mutta tuntuu että uuskolonialismi on pahempaa. Se on kaksinaamaisempaa, sillä aina voimme teeskennellä että kehitysmaat ovat vapaita. Vanhan ajan imperialisteilla saattoi ajatus valkoisen miehen taakasta pidätellä kättä. Mutta nykyaikana, kun kaikki ovat virallisesti tasa-arvoisia, voidaan afrikkalaiset jättää joko oman onnensa nojaan tai auttaa heitä näennäisesti syytämällä rahaa byrokraattien taskuun. Kyllä, afrikkalaiset ovat myös itse vastuussa, emme voi tehdä kaikkea heidän puolestaan. Historia ja nykyaika kuitenkin sysäävät meille vastuuta, jotain olisi tehtävä. Mitä tarkalleen, en suoraan sanoen tiedä.

Trump on oikeassa, kun kutsui Haitia persläveksi. Mutta ketkä tekivät Haitista persläven?

perjantai 12. tammikuuta 2018

Monikulttuurisuuden valhe

Vox Day siteeraa blogissaan Ted Kennedyä, joka perusteli maahanmuuttorajoitusten purkua seuraavasti:

First, our cities will not be flooded with a million immigrants annually. Under the proposed bill, the present level of immigration remains substantially the same… 

Secondly, the ethnic mix of this country will not be upset… Contrary to the charges in some quarters, [the bill] will not inundate America with immigrants from any one country or area, or the most populated and deprived nations of Africa and Asia… 

In the final analysis, the ethnic pattern of immigration under the proposed measure is not expected to change as sharply as the critics seem to think… The bill will not flood our cities with immigrants. It will not upset the ethnic mix of our society. It will not relax the standards of admission. It will not cause American workers to lose their jobs.

1920-luvulla amerikkalaiset havahtuivat tilanteeseensa ja säätivät rajuja pudotuksia maahanmuuton määrään. Pohjois- ja länsieruooppalaisten sallittiin tulla suuremmissa määrin kuin etelä- ja itäeurooppalaisten, afrikkalaisia, aasialaisia ja arabeja ei laskettu sisään juuri ollenkaan. Tiukka politiikka mahdollisti sen, että maahan jo tulleet eurooppalaiset siirtolaiset pystyivät paremmin sopeutumaan; kun heidän yhteisönsä eivät kasvaneet jatkuvan siirtolaisvirran myötä, oli pakko joustaa ympäröivän yhteiskunnan vaatimusten edessä.

1960-luvulla kiintiöistä päätettiin luopua. Päätös myytiin valheilla, valkoisia vedätettiin; Ted Kennedyn nenä lienee kasvanut Pinokkiomaisiin mittoihin. Maa ajautui suunnattomaan demografiseen muutokseen ja se muutos ei lupaa valkoisille hyvää. Amerikka ei ole entisensä ja tulevaisuudessa sitä ei enää tunnista itsekseen. Kuten Vox ennustaa, on Yhdysvallat kulkemassa kohti etnistä sisällissotaa mikäli kurssi ei käänny.

Entä meillä Euroopassa? Kaikin olennaisin puolin on meille myyty sama valhe. Sanottiin, ettei se maahanmuutto koskaan kasva niin suureksi. Ja kun se kasvoi, sanottiin ettei se muuta mitään; arabit ja afrikkalaiset sopeutuvat kyllä. Ja kun kaikki muuttuu, sanotaan ettei sillä ole väliä. Maalitolpat siirtyvät vuosi vuodelta kauemmas. Vuosia sitten meillä Suomessakin lässytettiin, etteivät ongelmamme niin pahoja ole. Eivät olleetkaan, vaan nyt ovat. Ne pahenevat.

Mikä on ratkaisu? Reconquista, muukalaisten hallittu palauttaminen takaisin. Muurien rakentaminen on ratkaisu, on aika nostaa laskusiltamme ja sulkea porttimme. Ne pääsevät sisään, jotka tahdomme päästää sisään. Sivilisaatiota ei ole ilman rajojaan, ei ilman identiteettiään. Olemme me ja sitten ovat he.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Operaatio tägitys

Olen lisännyt blogini sivupalkkiin Tunnisteet-palstan, aivan Lukijat-palstan alapuolelle. Tähän mennessä olen töötännyt tänne reilut neljä ja puoli sataa merkintää vailla otsikkoa kummempaa tunnistetta. Ajattelin, että voisi olla lukijoille kiintoisaa poimia eri aiheita tiettyjen teemojen alle koottuna. Yritän pitää tunnisteiden määrän maltillisena ja käyn prosessin järjstelmällisesti läpi ensimmäisistä blogimerkinnöistä lähtien.

Saa nähdä milloin saan homman viimeisteltyä, alkuun on nyt joka tapauksessa päästy.

EDIT. Eli se olikin sitten siinä, pari tuntia vaan hurahti.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Life, bitches!



Devin Townsend - Life

Veljen retale suvaitsi kahden viikon jälkeen vihdoin häipyä. On se saatana, kun joululomakin tuntuu työltä. Kaiken sen asiakaspalveluhässäkän jälkeenkään ei päässyt kunnolla palautumaan, sillä oma rauhaa ei juuri ollut. Mutta nyt...

ELÄMÄ!

Täältä tullaan, mitä sitä tekisikään. Tankki on tyhjä, oikeastaan ei jaksaisi tehdä mitään. Paitsi ehkä nukkua ja vetää hanskaan. Ottaa aikansa ennen kuin elinvoimani todella palaa.

Ensimmäistä kertaa koskaan olen tässä: ei koulua, ei deadlineja, ei virastoja, ei työtä. Ei mitään ikävää taivaanrannassa näkyvissä, no worries.

Nyt on aikaa, jumankekka. NYT!

Olen odottanut ja odottanut ja se on ohitse. Kivi on pois sydämeltä. Vuosikaudet olen hokenut mielessäni, "jonain päivänä". Tänään on se päivä.

Viime kuukausina toistelin The Crow -elokuvan erästä repliikkiä, "it can't rain all the time". Ja kuinka ollakaan, sääkin on ollut harmaa ja sateinen. Mutta tänään on sade lakannut, pilvet väistyneet. Katsoin taivaalle tähtiin.

Life, life, life!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Star Wars - The Last Jedi



Spoilerivaara: ken ei ole omin silmin elokuvaa nähnyt, se vielä kääntyä takaisin voi.

...

Männä viikonloppuna tulin katsastaneeksi kahdeksannen ja viimeisimmän episodin kaukaisen galaksin saagassa. Siinä missä The Force Awakens saapui suuren hypen mukana, olivat odotukseni tällä kertaa minimissään. Siitä huolimatta voin todeta, että The Last Jedi on pettymys.

Okei, mistä aloittaisin? Palataan takaisin episodiin numero VII. Nyt kun uutuudenviehätys on jo poissa voin nähdä sen ohuuden kokonaisuudessaan. Totuus on, että nostalgia – ja vain se – oli se mikä piti elokuvan kasassa. Tutut fanfaarit, äänet ja valomiekat olivat lyhyt visiitti takaisin lapsuuden hyviin hetkiin, muttei sen enempää. Ohjaaja J.J. Abrams osaa laittaa yhteen tyylikkäitä kuvia, mutta hänellä ei ole mitään sanottavaa eikä todellista luovuutta. Hän on tässä suhteessa suoraan verrannollinen Quentin Tarantinon kaltaiseen vähä-älyiseen moukkaan. Kuitenkin siinä missä Tarantinon onttous on läpinäkyvää, osaa Abrams kätkeä sen ”mysteeriin”. Käytän lainausmerkkejä, sillä kyse on silmänkääntötempusta. Ei ole mitään mysteeriä, ei salattuja merkityksiä; vain savua ja sen alla tyhjää.

Trilogian avausosa pelasi varman päälle voittojen maksimoimiseksi, mutta The Last Jedi ottaa enemmän riskejä. Se ei pelaa fanien odotusten mukaan, mikä on heijastunut aikaisempaa pienempinä lipputuloina sekä etenkin yleisöpalautteessa. Itse asiassa reaktiot näyttävät jakautuneen vahvasti joko vihaisiin tai kiitollisiin. Näin jyrkkää mielipiteiden jakautumista pidetään usein merkkinä onnistuneesta taideteoksesta, mikä ajatus itsellenikin nousi mieleen. Väitän kuitenkin, että ylistyspuheet rohkeasta elokuvasta ovat pinnallisen tulkinnan tuottamaa fuulaa. Elokuva selvästi poseeraa sellaisena, tietoisena omasta luonteestaan. Syvemmälle vilkaitessa kuitenkin huomaa, että koettu uutuus perustuu originaalitrilogian osien kierrätykselle. The Force Awakens teki sen suoraviivaisesti, kun taas The Last Jedi tekee saman subvertoimalla elementtejä Imperiumin Vastaiskusta ja Jedin Paluusta. Se ei kuitenkaan ole automaattinen merkki kekseliäisyydestä, sillä lapsikin osaa töhriä rumia viivoja muuten kauniin piirroksen päälle.

En inhoa elokuvaa, poistuin teatterista varsin tyytyväisenä. Sain rahan edestä mukiinmenevää viihdettä, tylsää ei missään vaiheessa tullut. Ulkoasultaan kaikki on juuri niin hiottua ja hienoa kuin vain voi toivoa, parhaimmilllaan silmäkarkkia. Ohjaaja Rian Johnson on tältä osin hommansa hoitanut. Elokuvan rytmityskin, jota monet ovat haukkuneet, sopi minulle. Nimittäin, toisin kuin avausosassa, oli kahdeksas episodi sekä pidempi että hitaampi. En pidä ADHD-tahdista, joka monia elokuvia näinä päivinä vaivaa. Se on kuin kuuntelisi metallibiisiä pelkällä tuplabasarikaahauksella. The Last Jedi tuntui siltä, että sen aikana ehti hengittääkin.

En ole kriittinen katsoja sikäli, että yrittäisin arvioida elokuvia tai mitään taidetta ensi sijassa objektiivisin perustein. Itse asiassa minulla on yksi ainoa kriteeri sille, onko taideteos onnistunut vai ei: inspiroiko se fantasioitani? Jos ei, voin edelleen tunnustaa sen arvon objektiivisin perustein. Jos se inspiroi, rakastan sitä kaikista vioistaan huolimatta. Olen siis varsin anteeksiantavainen katsoja, typeryydet tai varsinaisetkaan juoniaukot eivät merkitse paljoa inspiraation rinnalla. Siispä The Last Jedin suurin ongelma eivät ole sen älyttömyydet, joita on loputtomiin. Ongelma on kokonaisvaikutelma, jota voi pitää vähintäänkin latistavana.

Tietystihän sitä nyt kuitenkin voi haukkua yksittäisiäkin typeryyksiä ja ratkaisuja, kun on tässä vauhtiin päässyt. Päällimmäisenä mielessä on tietysti koko elokuvan suurin WTF-kohtaus, jossa prinsessa Leia lentää avaruuden tyhjiön lävitse kuin Teräsmies konsanaan. Voima antaa käyttäjilleen eittämättä monia kykyjä, mutta ei muistaakni Dragonball Z:n sankareiden työkalupakkia. Entä se hetki, kun epätoivoinen kapinallisamiraali murskaa ison osan vihollislaivastoa ohjaamalla oman aluksensa sitä kohti ylivalonnopeudella. Mikäli hyperajon käyttö aseena on noin helppoa, se repii valovuosien kokoisen juoniaukon koko saagan jatkumoon; mitä käyttöä on Kuolontähdillä tai laivastoilla ylipäätänsä, kun miehittämättömillä ylivalonnopeusprojektiileilla voitaisiin tuhota niin aluksia kuin planeettoja.

Lisääkin öyhötettävää olisi pelkästään yksityiskohdissa, vaan entä tarina itsessään? En näet tiedä, mitä vihanpitoa uutuusepisodien kahden ohjaajan välillä on, mutta Rian Johnson heittää The Last Jedissa roskikseen kaikki The Force Awakensin aihiot. Kuka on ylipäällikkö Snoke, ketä ovat Renin ritarit, ketkä ovat Reyn vanhemmat jne. Henkilökohtaisesti tämä ei haittaa, sillä en pitänyt seiskaepisodin kysymyksenasetteluja alun perinkään kovin kiinnostavina. Snoke oli tylsä kopio keisarista ja hänen kuolemansa ei haittaa tippaakaan. Pidin kyllä teoriasta, että Rey olisi sukua Palpatinelle, mutta hänen taustansa pelkkänä mitättömyytenä on myös ok. Seiskaepisodin faneille moinen ei kuitenkaan ole varmasti mieluinen asia, kun kahdeksas episodi kulkee kuin mitään ei olisi aiemmin tapahtunut. Voi kuitenkin olla, että tässä paljastuu vain J.J. Abramsin onttous, josta jo aiemmin puhuin; hän kyllä vihjaile mysteerillä, mutta ei lopulta tiedä itsekään mitä tekee. Hän ei jättänyt Rian Johnsonille mitään mihin tarttua, jolloin jatkettiin ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Yksi isoimpia valituksen aiheita faneille on ollut Luke Skywalkerin hahmo. Jopa näyttelijä Mark Hamill on todennut, ettei kokenut hahmoa omakseen. Itse kuitenkin pystyin nielemään tämän version varsin vaivatta. Pystyin uskomaan, että hän oli epäonnistumisensa tähden tuntenut niin musertavaa häpeää ja itseinhoa, että tahtoi vetäytyä kaikesta pois. Se, että ehtii nähdä imperiumin tuhoutuvan ja sitten nousevan uudelleen First Orderin muodossa ja oma oppipoika keulakuvanaan, musertaisi kenet tahansa. Hän toi isänsä pois pimeältä puolelta vain todistaakseen, kuinka lahjakas veljenpoika sortuu jälleen. Ohikiitävän hetken ajan hän tunsi potentiaalisen tulevaisuuden edessä sellaista kauhua, että oli jopa valmis surmaamaan veljenpoikansa; hän katui aikomustaan, mutta oli jo liian myöhäistä. Väärinkäsityksestä kehkeytyi tragedia ja Kylo Ren oli syntynyt. Sykli, jonka piti loppua, alkoi uudelleen.

Mainittua kontekstia vasten Luken sulkeutuneisuus ja valinnat tuntuivat loogisilta. Aiemmin sinisilmäinen maalaispoika oli nyt toivonsa menettänyt erakko. Vasta Rey saa hänet vakuuttuneeksi, että toivo ei ole koskaan mennyttä. Tai kuten Luke itse sanoo: no one's ever really gone. Toivon teema olikin niitä harvoja asioita, joista elokuvassa pidin. Kapinaliitto (vai galaktinen vastarintaliike?) on tuhottu miltei viimeisen mieheen, rippeet taistelevat hengestään pienessä tukikohdassa. Luke uhraa itsensä ostaakseen muille aikaa paeta. Viimeiset uupuneet taistelijat nousevat Millenium Falconiin ja loppukohtauksessa köyhä orpopoika katsele tähtitaivaalle toivon kiilto silmissään. Tämä on tärkeä viesti. Vaikka tilanne olisi kuinka paha ja vihollinen kuinka ylivoimainen tahansa, toivoa on niin kauan kuin on elämää. Kristinuskon tarina lähti kahdestatoista miehestä, joilla ei ollut muuta kuin uskonsa. Vaikka ei olisi enää miehiäkään, on silloinkin usko joka inspiroi uusia miehiä. Taistelu ei ole koskaan ohitse, ennen kuin se todella on ohitse.

Mutta hyveet eivät voita paheita, eivät tässä elokuvassa. Hiottu visuaalinen ilme ja yksi teema eivät pyyhi pois negatiivista kokonaisvaikutelmaa. Pisin miinus tulee päähenkilöstä, Mary Suen inkarnaatiosta. Rey on kyllä niin kaunis, näyttelijäkin on hyvä. Minä niin haluaisin pitää siitä tytöstä, mutta se on vaikeaa. Rey osaa kaikkea, hän ei ole koskaan todella pulassa. Hän ei kehity, hän ei lopulta edes tee mitään. Hän on jo valmiiksi niin täydellinen, ettei hänen tarvitse. Rey myös tuhoaa koko konseptin siitä, mitä Voima on. Se ei ole enää potentiaali, joka vuosia kestävän ja ankaran harjoittelun päätteeksi hiotaan timanttiseksi; Imperiumin vastaiskussa Luke hädin tuskin pystyy käyttämään voimaa ja saa isänsä kädestä valomiekkakamppailussa. Kloonien Hyökkäyksessä Anakin, tuo kaikkien aikojen lupaavin jedi, saa kreivi Dookulta kouriintuntuvan oppitunnin – jälleen valomiekkakamppailussa. Rey sen sijaan lukee ajatuksia ja manipuloi mieliä ilman ohjausta, hän nostaa kiviröykkiön vaikka oli vastikään kuullut Voimasta. Hän päihittää kaksintaistelussa vuosien koulutuksen saanen Kylo Renin sekä Snoken henkivartijat. Rey vain sattuu olemaan voimakas, koska syyt.

The Last Jedi on saanut kehuja siitä, että se kohtelee Voimaa demokraattisesti. Että se on kaikkien saatavilla oleva kyky, eikä Skywalkerien sukuun rajoittunut lahja. Ovatkohan nämä ihmiset katsoneet ensimmäistäkään Star Wars -elokuvaa, vai teeskentelevätkö he ettei prequel-trilogiaa ole olemassa? Mitä kävi Anakinille, tuolle orjaksi syntyneelle orjanpenikalle? Häntäkö ei ollut olemassa, vai oliko hän liian etuoikeutettu? Jedejä ylipäätänsä oli satoja ja heidät kerättiin eri puolilta galaksia, kuka tahansa Voimassa lahjakas kelpasi. Luke ei alun perin tiennyt taustastaan mitään, hän joutui ansaitsemaan paikkansa. Star Wars on sukutarina, mutta se ei ole Dallas. Se ei kerro kultalusikka suussaan syntyneistä öykkäreistä vaan langenneen messiaan ja hänen lastensa yhteisestä tragediasta ja pelastuksesta.

Kuten sanoin, Voiman konsepti on vääristetty. Rey on osoitus siitä, ettei harjoitusta enää tarvita. Samaan aikaan Luke toteaa, ettei Voma kuulu vain jedeille vaan kaikille. Tämä voi tarkoittaa vain sitä, että kyky käyttää Voimaa ei riipu edes lahjakkuudesta. Se vain on. Kuka tahansa voi käyttää voimaa ja kaikki ovat potentiaalisesti yhtä hyviä. Kuulostaako tutulta? Se kuulostaa, koska sama ajatus kuuluu vasemmiston eroja halveksivassa puheessa. Vasemmistolle pituus- ja älykkyyserot ovat virhe. Kaikki erot ovat. Jos joku on vahvempi kuin toinen, se ei johdu lahjakkuudesta eikä treenistä vaan rakenteista. Ja rakenteita on kaikkialla ja kun ne hävitetään, ovat kaikki yhtä pitkiä ja kauniita. Siksi olisi väärin, jos Reyn kyvyt voimassa tulisivat verenperintönä tai edes kohtalon sallimuksena. Ne vain tulevat, ehkäpä jopa siksi että hän päätti niin. Mikä tahansa voi olla totta, jos niin tahdot. Tämäkin kuulosta tutulta, sillä olemme kuulleet vastaavaa elämäntapagurujen ja muiden huijarien suusta. The Last Jedin eetos on kuin sekoitus kaikkein sairainta menetysteologiaa ja sosiaalidemokratiaa; aivan jokainen älyllinen olento voi olla aivan mitä tahansa, jos vain tahtoo tarpeeksi.

Mistä pääsemmekin seuraavaan teemaan, menneisyyden halveksuntaan. Kuten vasemmistoa kiukuttaa erojen olemassaolo, he vihaavat myös ajatusta että heitä määrittäisi mikään muu kuin oma tahto. Tämä ajatus kantaa läpi elokuvan. Ei ole väliä, ketä vanhempasi ovat. Ei ole väliä mistä tulet, tai miten asiat on aikaisemmin hoidettu. Merkitystä on vain sillä, mitä on nyt. Rey ei todella opi mitään Lukelta, käykin juuri toisin päin. Rey näyttää närhen munat, ja jopa Yodan haamu toteaa että Rey tietää jo kaiken tarvittavan; samaan aikaan Jedien pyhät kirjoitukset sisältävä puu palaa poroksi, koska menneisyyden kuuluukin palaa. Vahvaa symboliikkaa, joka osoittaa elokuvantekijöiden intentiot; huolimatta pinnallisesta toivon sanomasta, ovat he sisimmissään lopulta täynnä kaunaa, silkkaa nietzscheläistä ressentimenttiä.

Puhun vasemmistosta, sillä elokuvan poliittisuus on ilmiselvää. Sen mokutusta ja feminismiä pakkosyötöllä tarjoava agenda on niin tökeröä, että moinen voi kääntyä vain itseään vastaan. Nämä tekijät ovat tosin itselleni vähäisempi haittatekijä kuin edellä esiintuomani filosofiset teemat. Toki se, että naishahmot ovat virheettömiä karikatyyrejä jotka jatkuvasti ojentavat paviaanimaisia mieshahmoja, on semi ärsyttävää. Tämä kuitenkin merkitsee, että mieshahmot ovat saman tien kiinnostavampia. Kylo Ren on kompleksinen ja kehityskelpoinen pahishahmo, Rey ei kaikkivoipana voi liikkua mihinkään. Lisäksi ne pari vähemmistöille korvamerkittyä kiintiöhahmoa tahtomattaankin halveksivat kyseisiä vähemmistöjä. Kaikki nimittäin tietävät, että näyttelijät on valittu rooliinsa rotunsa vuoksi. He eivät edusta hahmoaan yksilöinä vaan poliittisena ideologiana.

Jollain pervolla tavalla jopa pidin The Last Jedin hetkittäin anarkistisesta asenteesta, mallia ”kaikki paskaksi”. Kohtaus, jossa Snoke kuolee ja jota seuraa valomiekkataistelu, oli suorastaan innostava; hetken aikaa en tiennyt mitä tulisi tapahtumaan. Mutta elokuvasta paistaa kokonaisuutena halveksunta menneisyyttä sekä ennen kaikkea saagaa itseään kohtaan. Aivan kuin elokuvantekijät haluaisivat viestittää, että me hallitsemme nyt. Että meitä vanhoja faneja ei enää kaivata. Elokuvan mukaan on tullut aika demokratisoida voima, aika pistää stoppi jedeille. Ei tarvita enää sithejä, ei vastakainasetelua. Tarvitaan kuulemma jokin tasapaino, kuin se tarkoittaisi pimeyden ja valon tasavahvuutta. Sellainen olisi harmaa galaksi. Siellä olisi paljon paskoja voimakäyttäjiä, kun jedien dogmit olisivat kadonneet. Siellä olisi paljon omatekoisia ”jedejä”, jotka olisivat heikkoudessaan parodia aiemmasta. Ei tarvitse varoittaa ihmisiä pimeän puolen houkutuksesta, kuten ei tarvinnut varoittaa Reytäkään; naisena hän ilmeisesti tietää paremmin, ei hänen tarvitse kuunnella vanhoja ukkoja. Siinä galaksissa ei soisi Duel Of The Fates vaan Ruotsin kansallislaulu, tuo hymneistä yhdentekevin. Demokraattinen galaksi olisi kuin ruotsalainen lähiö missä kaikki on tylsää. Ei jännitteitä, ei elämää.

Mutta kenties meidän tulisi ottaa Disneyn vihjeestä vaari? Jos meitä vanhoja faneja ei enää haluta mukaan, voimme jäädä pois. Kuka alun perinkään halusi uuden trilogian? Mihin sitä tarvittiin, kun prequelin myötä Skywalkerien tarina oli kulkenut täyden ympyrän. Ehkä elokuvassa on tahaton viesti meille kaikille, että menneisyyteen ei todella tulisi jäädä kiinni. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Star Wars. Tämä elokuva muistuttaa meitä siitä, että menneisyyden keinotekoinen uudelleenherättäminen pavelee vain hetkellistä nostalgiannälkää, eikä edes lopulta sitäkään. Menneisyydestä kuuluu oppia, mutta sitä ei tule toistaa. On tehtävä uusia aluevaltauksia, kerrottava uusia tarinoita. Lucas kertoi tarinansa, jotta voisi heittää yhteen teokseen kaikki rakastamansa elokuvat, sarjakuvat ja musiikin. Se syntyi aidosta luovasta henkäyksestä, tekemisen ilosta. Näitä meidänkin on etsittävä, eikä koettaa epätoivoisesti rekonstruoida lapsuuttamme; se meni, eikä tule takaisin. Uutta luodaan koko ajan ja Stranger Things on se, jossa näen aineksia nykyajan klassikoksi. Se syntyi samasta kipinästä, samanlaisesta rakkaudesta kuin Lucasin visio. Ja jonain päivänä sekin on menneisyyttä.

It is time for Star Wars to end.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

SCHOOL'S OUT!!!

Se on siinä. Todistus on käsissäni, se on tallessa. Amis on valmistunut ja olen kirjastovirkailija. Paska on ohitse, olen vapaa. Seitsemän vuoden, oikeastaan kymmenen vuoden tarpominen koulutuskoneistossa on ohitse. Voin siis sanoa, että SCHOOL'S OUT:


School's out for summer!

School's out FOR EVER!

School's beeen blown to pieces!

Vihaan koulua, vihaan koulua, vihaan koulua ja opettajia. Vihaan työtäni, puolitoista vuotta silkkaa paskaa. Puolitoista vuotta työskentelyä ilmaiseksi, penniäkään en tienannut. Työkkärin homo-ryssäläiset byrokraatit eivät antaneet mitään, koska olin jo aloittanut palkattoman harjoitteluni. Logiikka? Neekerit saavat kaiken ilmaiseksi. No, samapa tuo, kun lapsuudenkodissani nyt asun; safka ja ylöspito ilmaiseksi. Ja ehkäpä tällä tuli ne kuusi vuotta yliopistossa turhan päiten lusittua vuotta kuitattua, en ole enää yhteiskunnalle velkaa. 

Vihaan kirjastoja, vihaan kouluja. Kirjastossa työskentely oli paskempaa kuin museossa työskentely, mutta vähemmän paskaa kuin yliopistossa lusiminen.

Peruskoulusta lukioon ja sieltä yliopistoon. Kuusi vuotta paskaa ja sitten amikseen. Puolitoista vuotta olen ollut käytännössä puolikuollut. Elämä on tuntunut painajaiselta, kaikki on ollut harmaata ja tarkoituksetonta. Olen ollut orjana vailla omaa tahtoa, kieli on pysynyt keskellä suuta. Tidättekö mitä on olla työpaikalla ja kuunnella punikkien poliittisia saarnoja sun muita avautumisia? Koskaan en ole tuntenut olevani niin ahdingossa kuin siellä, vainoharhaisena mietin kaikkia sanojani ja tekojani. Vitun kirjastotädit, kuppaiset punatädit, ihratynnyrit! Laihduttakaa ja lopettakaa se VITUN VALITUS!! KIVIÄKIN KIINNOSTAA!

Olen ollut orja vaan nyt olen vapaa. Vapaa, vapaa ja vapaa. Jopa täällä blogissa olen joutunut pidättelemään aika ajoin, koska olen pelännyt paljastumista. Vaan nyt sillä ei ole enää väliä, sanon mitä sylki suuhun tuo ja panen kaikkea mikä liikkuu.

NeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeriNeekeri.

HuoraPilluHuoraPilluHuoraPilluHuoraPilluHuoraPilluHuoraPilluHuoraPillu

HuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuoraHuora

PilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPillu

HomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomoHomo

PilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluvPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPilluPillu

Vittu, että mä vihaan työelämää. Vihaan kirjastoja, vihaan asiakkaita. Tulispa saatana sota ja tappais kaikki. Vittu että alkaa helpottaa, kaikki te saatanan nilkit ootte koko ajan ollu elämäni eessä. Runkkaan niin, että mälli lentää seinille. Tajuatteko!?

Vitun työelämä, VITUN BYRO-KRATIA! Ne kaikki elottomat silmät ja toivottomat ihmiset. Kuka haluaa hypätä mukaan, kun kaikki duuni on pelkkää paskaduunia. Kiirettä ja kiirettä, aina liian vähän porukkaa. Hoidin sen mitä pitikin, oman osuuteni. Tein mitä käskettiin, mutten enempää. Koska kuka haluaa syödä lisää paskaa, kun on jo päiväannoksensa saanut?

Miten ihminen menee näin eteenpäin, ilman haaveita? Mikä niitä ihmisiä liikuttaa? Kaikkia vituttaa ja juorutaan selän takana. Kaikki ovat stressaantuneita ja säännöllisesti sairaina.

Jumalauta, leipätyöksi tästä kyllä on. Sopivasti manuaalista puurtamista, mutta ei vain sitä. Koskaan en tule tätä paskaduunia rakastamaan, kuten en mitään muutakaan: kaikki työ on paskaduunia minulle. Mutta jos se leipä tällä lohkeaa, niin olkoon. Mutta sieluani te vitun byrokraatit, kommarit, punikit ja mokuttajaämmät ette saa. Missä milloinkaan mitään teen, tietäkää että teen sen vain rahasta. Tämän vitun kusisen harjoittelun tein pakosta ja se on nyt ohitse, oksennus periköön.

Ettekö te vittu ymmärrä!? Ottakaa tästä:

Lakupaavi - Morjens!!!

SAATANAN SAATANA!!

Ei vittu mitää enää tajuu!
Maailmassa on pelkkää koodii!
Ihmiset numeroiksi muuttuu!
Realiteettien kanssa joutuu painii!

14! 88! vitun kotinatsit!
666! syökää paskaa satanistit!
Työnnä matemaatikko alkuluvut hanuriis!
Meitsi on numero uno kuitenkis!

Ei saatana voi käydä kaupassakaan!
Hintojen sijaan pelkkiä mustia viivoja
Ei nauraa voi matkalla pankkiinkaan
Ilman että haistelee liimoja!

311! 911! vitun jenkkipellet!
4:20! saatanan blosse-pasifisti-hippi!
Chillaa vittu rastoines vittu keskenäs!
Ei siinä ambulanssit auta kun sulle aukee hauta!

Vitun numeroyhdistelmät ja koodit!
Saatanan sekuntikellot ja mittarit!
Montako ekonomia mahtuu tusinaan?
Vittu mä tapan ne kaikki ja lähden lusimaan!

Voi vittu, että mä vihaan tätä maailmaa. Byrokratiaa ja vitun homokratiaa, saatanan työelämää. Aikaisia herätyksiä ja vihaisia asiakkaita, voi vittu mä ammun ne kaikki. Vittu mä oon nyt vapaa ja kukaan tuu vittu enää ryttyilemään, vedän kaikki turpaan!

Saatana kun juuri runkkasin ja kyllä tuntu hyvältä ja lensi hyvin. Punasia bikinejä, pillua ja nännejä mielessä, mitä muutakaan! Ei tässä ehdi hienouksia kelaamaan, vittu EN OO SAATANA OLLU PUOLEENTOISTA VUOTEEN ELOSSA!!

Puolitoista vuotta mun elämää, kiitti vitusti orjuuttajat. Homot ja neekerit!

Vitun amis ja hyödyttömät oppitunnit, LÄSSYTI LÄSSYTI LÄSSYTI!! Voi vittu voin yhtyä siihen mamuopiskelijaan, joka totesti amistunneista näin: "ihan paskaa!"

Jumalauta siellä kukaan opi mitään, onneksi tää olikin työharjoittelua. Pääsi tekemään asioita omin käsin, eikä kuuntelemaan jotain lässytystä. Tunkekaa ne powerpointit vittu hanuriinne ja vetäkää syanidia naamaan, vittu että mä vihaan teitä kaikkia!!

Jumalauta, meikä on vapaa, ryyppään ja runkkaan!! Te opettajat, kollegat ja byrokraatit olette nyt takanapäin, terveisiä perseestä!

Kuunnelkaa, kun nyt koohotan ja vittuilen:

Strapping Young Lad - S.Y.L

[Spoken intro by 3-years-old Devin Townsend:]

"This is a play Devy - spelled Devy. I like me who wants to play, play to Devy? And then once there was a bear out there... a real live bear... and he... ate the kids.”

I am the coming of a new age
Past your shit by far
I was a puzzle in your sick life,
But will never be a piece anymore.
Because I worked through your fucking bullshit
And I worked through your fucking lies
Now I'm working on the edge

With a thousand times the stress,
So I can damn you down to size.

I!

I worked in your fucking warehouse
I worked in your fucking dream
I worked on the edge of the product community
and found that nothing's what it seemed.

I fucking hate you [7x]
I fucking hate…

Devy worked in the corner of the piss yard
Bored and plagued by pain,
Devy got a taste of the corporate community,
And never went back again.

I!

I worked for you fucking bastards
I worked for your fucking lies
I went and pissed away too may fucking opportunities
To try and make you fuckers feel right
and I fucking hate you... I fucking hate you [6x]
I fucking hate…

[Chorus:]
I am the coming of a new age
Stained we still stand tall
I am the coming of a new age
And I will never fall
I bear the questions of a new time
Seen but never heard
I've seen the comings of a new time, get ready...
‘Cause here it comes.

Pushing your incompetence, And racial views aside
And never now, Until death again, is there anywhere to... hide

It starts here my friends,
My brothers and sisters,
The courage to show what is brave, and not to be weakened
To stand it through, by any length

To look into the eyes,
And have the strength of men who say "fuck you"
I won't do what you tell me... "fuck you"
I don't care who you are... "fuck you"
I'll never stop believing... "fuck you"
And I'll never be the one who takes the heat in the name

Of the remorse that isn't pushed into a hole
Waiting now, and packing down
Into the open spaces we must go and not be frightened
As children we came, As children we go,
So never look behind you, never look behind... "fuck you"
It isn't a decision... "fuck you"
It's a sign of greater things... "fuck you"
and a loss will never matter... "fuck you"

[Chorus:]
I am the coming of a new age
stained we still stand tall
I am the coming of a new age
and I will never fall
I bear the questions of a new time
seen but never heard
I've seen the comings of a new time, get ready...
‘Cause here it fucking comes.

Strapping Young Lad Cheesy metalhead Go

 [Spoken outro by Devin Townsend:]
“Howdy, welcome to A&W. My name's Devin. Can I take your stinkin' order?"

Koskaan en ole ollut niin stressaantunut ja ahdistunut kuin tämän pulitoistavuotisen painajaisen aikana. Ilonhetket ovat olleet vähissä, inspiraatio kadoksissa. Lyhyinä hetkinä olen karkuun päässyt, mutta vain tullakseni revityksi takaisin paskaan. Vitutuksen voimalla olen raahannut itseni töihin, päivästä toiseen, nostanut raajani aina aamuherätyksen soidessa.

Pidän lomaa, minä tarvitsen lomaa. Panen kaikkea mikä liikkuu.

En ole koskaan ollut niin vainoharhainen kuin tänä aikana, vain vaivalla sain pidettyä normaalin ihmisen maskin päälläni. Menin täydestä ja työtoverit kiittelivät minua läksiessäni pois. Jospa he vain tietäisivät mitä mielessäni liikkuu, ja he olisivat tappaneet saman tien. Mutta ei paskani heidän syytään ollut, kollegat olivat juuri niin mukavia kuin vain voi toivoa. Asia vain on niin, että heidän keskellään olin henkisessä vankilassa. Edes armeijassa en tuntenut itseäni yhtä kahlituksi kuin kirjastossa. Toisinajattelua ei sallita, koska systeemi ei sitä salli. Yksilöt tarpovat siinä suossa miten taitavat. Vaikka kyllä siellä saatana oli ihan kunnon aitoja punikkipaskiaisia, hyväkkäitä pikkupäsmärin alkuja. Vittu mä vihaan punikkeja.

Olen ollut niin väsynyt, olen väsynyt. Nyt tuo kaikki on ainakin hetkeksi ohitse, pidän lomaa. Runkkaan ja oksennan kaikkialle, pidän lomaa. Maistakaa sappeani nilviäiset, nitistän teidät kaikki. Olen mennyt systemistä toiseen, koulusta ja virastosta toisen. Joku on aina ollut kyttäämässä selän takana, milloin kela taikka työkkäri. Nyt ovat kaikki mulkut hetkeksi poissa ja olen vapaa, kenties ensimmäistä kertaa koskaan. Kahleet ovat rikki ja orja on karkuteillä. Jo nyt voin tuntea elinvoimani palaavan, sillä vapaus on elämää. Moderni elämä on kuolemaa ja latistumista. Syljen sen päälle ja nousen korkeammalle, jokin taas alkaa sykkiä rinnassani.

Säälin ja halveksin kollegoitani, jotka tyytyvät pieneen todellisuuteensa. Heillä ei ole haaveita, ei unelmia. Maailma on heille niin pieni, tietäisivätpä vain. Olen ylpeä paskiainen ja oksennan alhaison päälle, sulakoon sapessani.

Kymmenen vuotta sitten menin lukioon. En ollut vapaa, vihasin koulua. Vitun ylioppilaskirjoitukset ja nekin ovat takana. Kuusi turhaa vuotta yliopistossa, kiitti niin vitusti. Mutta tarvitsee tässä vitun byroslaviassa jonkin koulutuksen, joten pitihän vaikka sitten amispohjalta semmoinen hankkia. Vittuun ylpeys, olivathan myös äitini ja hänen äitinsä kirjastotätejä. Jatkan traditota, vaikka mokomaa paskaduunia vihaan. Mutta en vihaa sitä sen enempää kuin muitakaan paskaduuneja, joita ovat kaikki duunit. On olemassa vain paskoja sekä vähemmän paskoja paskaduuneja. Elämä on myös kipua ja kärsimystä, enkä sille voi mitään. Mutta nyt tämä Kafkan painajainen on ohitse ja voin olla vapaa. Mihin vitun työhön menenkään tämän jälkeen, olen siellä vapaa. Ei tarvitse kuikuilla selkäni taakse, aivan sama jos paljastunkin. Aivan sama jos tietävät ajatuksistani. Tämä vitun amis oli viimeinen este, tästä eteenpäin tulee olemaan toisin. Olen vapaa.

Vedän kessua, ryyppään ja runkkaan.

Tuliko se jo teille selväksi? Otetaanpa uudestaa, VITUN HOMOT!!!


Voi vittu, että mä vihaan koulunkäyntiä. Voi vittu, että vihaan luentoja. Ei tässä vitun byroslaviassa ole vitun tolkkua. Kaksitoista vuotta pitäisi itse kunkin koulua käydä, ainakin yhdeksän. Minä olen ollut YHDEKSÄNTOISTA vitun vuotta kouluissa! Sairas maa, joka tekee ihmisilleen tällaista. Räjäyttäkää jo koulut. Pol Pot oli oikeassa, kun päätti ammuttaa kaikki rillipäiset. Siinä menisin muuten minäkin, mutta sehän olisi vain oikein.

School's out for summer!

School's out FOR EVER!

School's beeen blown to pieces!

Tajutatteko? Tajuatteko aivan vitun oikeasti mitä vittua tämä vittu merkitsee. Jumalauta, tämä kaikki tarkoittaa että se vitun koulu on ohitse. Tappakaa kaikki tai minä tapan! Teen sen omin käsin.

School's out FOR EVER!

Pillu.

Pillu.

Pillu.

Pillu.

Pillu.

Pillu.

Vetäkää viikseen, heittäkää sadetakit menemään.

TÄÄLTÄ TULLAAN ELÄMÄ!

Vittu luuserit ja köyhät, neliapila perseessä on helppo hymyillä.


Eikö mennyt jo perille? Eikö hermot kestä? Heitä homo voltti:


School's out...

FOREVER!!!!!!!!!!!!!

Ei-vittu-IKINÄ-enää. Nope.

Haistakaap' aivan aluksi vaan vittu.

Ei kiinnosta, lälläti lää.

Hevosen kyrpä, VOI HEVOSEN KYRPÄ!!

HEVOSEN KYRPÄ!!

Matti.

PS. Ai niin, vielä yksi asia. Kuunnelkaa tarkkaan:

HAISTAKAA PASKA!