Feminismistä, osa I

Bono estente.

Los commercialos republica presenteras: viva el presidente! Eli tänään tulee asiaa aiheesta, josta en taaskaan pidä yhtään. En yhtään, mieluiten jättäisin kirjoittamatta, mutta katson tehtäväkseni jäsentää sitä edes itselleni. Koska aihe on laaja, tämä tuskin jää viimeiseksi kirjoituksekseni siitä, ikävä kyllä.

Feminismi on aikamme syöpä, mitä ei toivoakseni liian moni järkevä ihminen epäile. Feminismistä on kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen, eikä itselläni ole paljoa lisättävää. Voin mahdollisesti yrittää omilla kirjoituksillani synteesiä, joissa yhdistän feminismikritiikin traditionalistiseen näkökulmaan. Sekään ei olisi uutta sikäli, että näkökulmaa on sovelluttu kosolti konservatiivisessa blogistaniassa. Mutta katsotaan. Feminismi on syöpä, se on lähtökohta.

Miehet ja naiset ovat erilaisia, tätä eivät feministit hyväksy. Sukupuoli on heille sosiaalinen konstruktio. Normit ja rooliodotukset ovat vain keinotekoisia pakkopaitoja, joilla pakotetaan ihmisiä ahtaisiin muotteihin. Nuo muotit tulisi feministien mukaan hävittää, he ovat siis emansipaation asialla. Kun yhä uusia raja-aitoja kaadetaan ihmisten itsensätoteuttamisen tieltä, avautuu tiet yksilöiden rajattomalle kehitykselle. Feministeille ihminen on loputtomiin muokattavissa oleva olento, jonka kehitystä ei minkään rajoitteiden tulisi häiritä. Ikuinen progressio, eikö kuulostakin hyvältä? Ei, se ei kuulosta hyvältä edes teoriassa. Se perustuu ajattelulle, joka ei toimi käytännössä, eikä ole kaunis idea. Ja seuraavaksi kerron miksi.

Miehet ja naiset ovat erilaisia. He ovat erilaisia muutenkin kuin lisääntymiselimiensä suhteen. He ovat erilaisia syvällisellä tasolla, niin fysiikaltaan kuin henkisiltä kyvyiltään. En sano, että kumpikaan sukupuoli olisi toista parempi. Sitä he eivät ole, eikä moisen pohtimiseen tulisi tuhlata aikaa, koska miehiä ja naisia ei ole luotu kilpailemaan keskenään; he täydentävät toisiaan. Kumpainenkaan sukupuoli ei ole myöskään toista pahempi, pahuus vain ilmenee eri tavoin.

Sukupuolten väliset erot ilmenevät monina psykologisina ja fyysisinä ominaisuuksina. Miehet ovat keskimäärin vahvempia, jotta he olisivat selvinneet vaativista fyysisistä tehtävistään. Naisilla on korkeampi kipukynnys, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon millaista tuskaa synnytys aiheuttaa. Miehet ja naiset ovat keskimäärin yhtä älykkäitä, mutta miehillä ovat ääripäät korostuneet, naisten jakauma on keskeltä pulleampi. Maailman pahimmat luuserit ja idiootit ovat kautta historian olleet miehiä. Mutta samaan tapaan suurimmat nerot ja sankarit ovat olleet juuri miehiä. Naisilla voi olla lasikatto, mutta heillä on myös kivilattia. Ja feministeiltä jää tajuamatta, että kyse ei ole sorrosta vaan keskimääräisistä eroista. Se, ettei naisissa keskimäärin ole yhtä paljon huippulahjakkaita kuin miehissä ei tarkoita, ettei lahjakas naisyksilö voisi kohota korkealle. Samaan tapaan yksittäinen mies ei kohoa korkealla siksi, että on mies, vaan koska on lahjakas. Kuvaavaa on, että feministit valittavat vain tästä. He haluavat kiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin ja milloin mihinkin. Jos nainen ei pääse korkeimmalle paikalle urallaan, ja koska naisia ei ole yhtä paljon tai enemmän kuin miehiä yhteiskunnan johtavilla paikoilla, täytyy tämän johtua syrjinnästä. Sen sijaan yhdeltäkään feministiltä ei ole kuultu vastapuolista sanaa sen suhteen, että hiilikaivoksissa työskentelee edelleen pääosin miehiä. Kaivokset ovat aivan legitiimi työpaikka, joten miksei niihin ole vaadittu kiintiöitä? Miksei yksikään feministi ole vaatinut asevelvollisuutta myös naisille? Heille kelpaa vapaaehtoinen palvelus, muttei velvollisuus. Feminismi tähtää siis vain etuoikeuksien ajamiseen naisille, vaikka he kiistävätkin, ettei mitään eroja sukupuolten välillä ole. Jos sukupuolet todella olisivat samanlaisia, mitään syrjinnänvastaisia toimia ei tarvittaisi.

Miesten ja naisten erot luovat sukupuolidynamiikan, joka toimii niin kauan kuin sukupuolet työskentelevät luontaisten kykyjensä puitteissa. Koska ihmisiä on joka lähtöön, tässä jää tilaa erilaisillekin ihmisille, mutta keskimäärin ihmiset sopivat oletettuihin sukupuolirooleihinsa. Mies on vahvempana ja aggressiivisempana pitänyt huolen fyysisesti vaativista ja hengenvaarallisista tehtävistä. Vanhoina aikoina tämä on tarkoittanut metsästystä ja sodankäyntiä. Mies on ollut ensisijaisesti suojelija ja resurssientuottaja. Nainen on hoivaavampana ja mukautuvampana pitänyt huolen lapsista, sairaista ja vanhuksista. He ovat sosiaalisten kykyjensä ansiosta olleet tasapainottava tekijä miesten aggressiivisuudelle ja rauhoittaneet näiden mellastuksenhalua.

Olennaisin sukupuolidynamiikan aspekti on suvunjatkaminen ja seksuaalisuus. Ei ole salaisuus, että naiset ovat geneettinen pullonkaula. Nainen kykenee tulemaan raskaaksi yhdelle miehelle kerrallaan ja synnyttämään korkeintaan yhden lapsen vuodessa, eikä hedelmällinen ikä kestä kuin parisenkymmentä vuotta. Jokainen kuollut nainen on siis suuri menetys yhteisölle, siinä missä miehen kuolema ei ole yhtä suuri tappio. Koska yksi mies kykenisi siittämään vaikka kaikki maailman naiset, on heidän suvunjatkamiseen liittyvä arvo naista vähäisempi. Ei niin, että mies olisi kaiken kaikkiaan merkityksetön. Muutoin meillä olisi esimerkkejä yhteisöistä, joissa on hyvin vähän tai olemattomasti miehiä. Miehillä on siis oma paikkansa geenipoolin monipuolistamisessa, mutta ennen kaikkea heidän tehtävänsä on pitää huoli siitä, että lisääntymisen kannalta arvokkaampi sukupuoli on turvassa toisen yhteisön miehiltä sekä varmistaa, että naisilla on riittävästi resursseja lapsista huolehtimiseen.

Tämä dynamiikka luo tasapainon miesten ja naisten välille, sillä erillisinä miehet ja naiset ovat kyvyissään hyvin epäsymmetrisiä. Sukupuolten välillä on kosolti toisilleen lähes vastakkaisia ominaisuuksia, jotka panevat ihmettelemään miten tasapaino on edes mahdollista ja mahtaako ominaisuuksien täydentävyys olla jopa illuusio.

Patandra milio, patagonia.

Miesten ja naisten seksuaalisuus ovat epäsymmetrisiä. Koska naiset ovat geneettinen pullonkaula, on heidän seksuaalisuutensa lähtökohtaisesti arvokkaampaa kuin miesten (millä en viittaa seksuaaliseen nautintoon). Naisten seksuaalisuudesta tulee tavoitellumpaa, koska vain he kantavat lapsia. Ja he kantavat lapsia rajoitetun määrän, jolloin miehet kilpailevat siitä kuka pääsee lisääntymään heidän kanssaan. Naiset voivat ja haluavat valita näistä kilpailijoista mieleisensä, koska he tarvitsevat mahdollisimman hyvän isän lapsilleen. He tarvitsevat lapsilleen ennen kaikkea hyviä geenejä, joista kertoo fyysinen voima, koko, älykkyys ja asema sosiaalisessa hierarkiassa. He tarvitsevat mieheltä myös resursseja lapsen huolenpitoon. Koska naiset ovat miesten seksuaalisen huomion kohteena eikä toisinpäin, pääsevät he lähes kaikki lisääntymään. Päätelmää tukee tieteellinen todistusaineisto, jolla on kartoitettu ihmisten geneettistä varianssia. Kartoituksessa huomattiin X-kromosomin huomattavan suurempi vaihtelu Y-kromosomiin nähden, minkä pohjalta tehtiin arvio miesten ja naisten lisääntymisestä maailman historiassa: jopa 80 % naisista on saanut jälkeläisiä, siinä missä miehistä vain 40 % prosenttia on siinä onnistunut.

Epäsymmetria johtaa luonnollisesti erilaiseen seksuaalikäyttäytymiseen. Miehelle on luontaisempaa varmistaa sukunsa jatkuminen harrastamalla seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa. Mies on siis luonteeltaan polygaminen ja pyrkii runsaalla seksillä useiden kumppanien kanssa varmistamaan laajan jälkeläisjoukon. Mies ei kuitenkaan koskaan voi olla varma ovatko lapset hänen omiaan ja tällä strategialla voi kasvattaa omien jälkeläisten todennäköisyyttä. Nainen taas tietää aina, että syntynyt lapsi on hänen omansa. Hänen kannaltaan ei ole järkevää harrastaa seksiä usean miehen kanssa, vaan sitouttaa yksi mies itseensä, mikä varmistaa miehen resurssit juuri hänelle. Naiset  tavoittelevat mahdollisimman korkean tason miestä, eli he ovat hypergamisia.

Tämä epäsymmetria johtaa myös erilaiseen vallankäyttöön. Naiset valitsevat kumppaninsa, heillä on seksuaalinen valta. Miehet ottavat sen kenet saavat ja siihen usein tyytyvät. Miesten vallassa ovat taasen olleet resurssit, mikä on suonut heille toisenlaista valtaa. Pahimmillaan tämä valtakamppailu luo epästabiilin yhteisön, joten sitä tasapainottamaan on tarvittu sopiva ratkaisu. Miten saada miesten polygaminen luonne ja naisten hypergamiset taipumukset kuriin? Ensinnäkin on syytä muistaa, että miehet jakautuvat niin sanottuihin alfoihin ja betoihin. Alfat ovat ominaisuuksiensa vuoksi dominoivassa asemassa olevia miehiä, joita naiset tavoittelevat. Heillä on siis keinot ja halu pitää yhteisön naisjoukkoa haareminaan. Alfat eivät kuitenkaan ole kyenneet pitämään yhteisöä kasassa yksin, vaan he ovat tarvinneet siihen enemmistön – betamiesten – tuen. Alfojen ei siis ole ollut järkevää kahmia kaikkea itselleen pitääkseen betat tyytyväisinä. Siksipä on syntynyt monogamia, eli yksiavioisuus. Yksi mies, yksi nainen –periaate on varmistanut tyytyväisyyden miesten enemmistölle ja varmistanut yhteisön sisäisen rauhan. Yksiavioisuus on ollut kuin yritys, johon molemmat sukupuolet ovat joutuneet sitoutumaan: mies sitoutuu naiseen resursseillaan ja nainen mieheen seksuaalisesti. Miehen emotionaalinen sitoutuminen on ollut naisille tärkeintä, koska sitoutuneet miehet eivät naista hylkää, ja hylätty nainen oli erittäin huonossa asemassa. Miehelle tärkeintä oli seksuaalinen uskollisuus, koska vain tällä tavoin mies saattoi olla varma, että jälkeläiset olivat hänen omiaan; yksikään mies ei tahdo elättää käenpoikasia Systeemi pyrki hillitsemään sekä miesten –että naisten pahimpia ominaisuuksia lasten hyväksi. Mies ja nainen sitoutuivat yhteisiin lapsiinsa, mies taloudellisilla resursseillaan ja nainen huolenpidollaan. Tiivis perhe oli paras suoja esimerkiksi moniavioisuudessa esiintynyttä kilpailua vastaan, jossa eri vaimojen jälkeläiset olivat eri asemassa. Se esti alfamiehiä kokoamasta haaremeita ja jakamasta resurssejaan useiden naisten kesken. Alfamies, joka ei kunnioittanut muiden miesten vaimojen koskemattomuutta, maksoi siitä todennäköisesti hengellään. Nainen, joka ei ollut uskollinen miehelleen sai stigman ja menetti miehensä ja mahdollisesti yhteisönsäkin luottamuksen ja tuen, mikä oli naiselle hengenvaarallista. Avioliiton ulkopuolisia lapsia – äpäriä – ei myöskään katsottu hyvällä, koska heidän katsottiin olevan petoksen hedelmiä.

Joku vääräleuka tulee viimeistään tässä vaiheessa ilveilemään yksiavioisuuden huonoista puolista. Eihän se estänyt miestä käymästä huorissa ja saattoi rajoittaa naisten liikkumisvapautta. Eikä se edes estänyt kumpaakaan osapuolta pettämästä kumppaniaan. No, ei se ollutkaan täydellinen järjestelmä, vaan vähiten huonoin. Kaikkiin vaihtoehtoihinsa nähden se oli vähiten vahingollinen. Moniavioisuus, joka tarkoittaa käytännössä miesten kokoamia haaremeita, johtaa suureen joukkoon tyytymättömiä miehiä. Ja nuoret, tyytymättömät ja vihaiset miehet ovat aina olleet epävakauttava ja yhteiskuntarauhaa uhkaava tekijä kaikkialla maailmalla ja historiassa. Yksiavioisuus takasi mahdollisimman monelle miehelle naisen ja rauhan tätä kautta. Täten se oli myös kaikin tavoin edullisempi naisillekin. Vakautta naiset muutenkin arvostavat yli kaiken, joten kaikki voittaisivat. Kuten edempänä mainitsin, monogamia hillitsi miesten taipumusta levittää siementään mahdollisimman moneen vakoon pakottamalla tämän tyytymään yhteen naiseen. Se hillitsi naisten hypergamista luonnetta hankkia jälkeläiset kaikkein kiihottavimman uroksen kanssa, ja sitoutti tämän aviomieheensä. Avioliitto ei ole pakottanut kumpaakaan osapuolta uskollisuuteen, mutta hillinnyt molempien destruktiivisia taipumuksia. Monogaaminen avioliitto ei ole täydellinen, mutta vähiten huono kaikista vaihtoehdoistaan.

Puhuin edellisessä kappaleessa imperfektissä, koska nykyään todellinen yksiavioisuus on pitkälti romuttunut länsimaissa. Siihen asiaan palaan sitten jossain toisessa kirjoituksessa. Kuten pahasti näyttää, tästä kirjoituksesta tuli vasta alustus muulle feminismin vastaiselle pohdinnalle.

Butros butros ghali.