perjantai 7. marraskuuta 2014

Pari täydentävää huomiota



Edellinen teksti voi tuntua hurjalta, mutta se on täyttä totta. Kun sanon ymmärtäväni kouluampujia ja joukkosurmaajia, tarkoitan sitä. Aina kun on tullut uutisia uusista surmista, sisimmässäni liikahtaa osanen ilosta. Se osa ajattelee, että oikeus on tapahtunut. Lukiessani yliopistoiskun suunnittelijoista, se osa minussa riemuitsi ajatuksesta, että yliopistolla murhattaisiin nuoria. Se olisi kaikin tavoin suotavaa ja oikeutettua, niin paljon vihaa tuossa osassa minua on.

Kuulen usein sanottavan, ettei jotakin ”voi ymmärtää”. Minussa värähtää tuska, koska haluaisin kokea samalla tavalla. Haluaisin sanoa, etten ymmärrä. Haluaisin, ettei minusta löytyisi mitään yhteistä noiden surmaajien kanssa. Joskus lohduttaudun sillä, että pohjimmiltaan ihmiset ovat samanlaisia ja kaikki pystyvät hirmutekoihin. Mutta ihmisten välillä on eroja. Jotkut ovat objektiivisesti pahempia kuin toiset, ja sama logiikka pätee minuun. Olenko siis huonompi vai peräti paha?

Mutta yksi asia on vissi. Minä en hyväksy näitä kouluampumisia, enkä mitään pahuutta. Minä ymmärrän, ymmärrän liikaa, mutta se vissi ero minusta löytyy, etten ihannoi näitä ihmisiä. Osa minussa toki ihannoi ja haluaisi olla kuin he, mutta se ei ole onneksi kaikki. Minussa värähtää tunne, joka löytää oikeutuksen, mutta sitä vastaan löytyy myös ristiriitainen tunne. Ja ennen kaikkea ymmärrän, että se on väärin. Nimittäin, näitä kouluampujia yhdistävää se, että he tosissaan ihannoivat aikaisempia surmaajia. Eivätkä he ole ainoita. Kertoo jotakin tästä sairaasta ajastamme, että heidän kaltaisiaan ihmisiä pitävät jotkut sankareinaan. Kuinka rikki ihmisen – tai pikemminkin tämän ajan – täytyy olla, että näitä tapahtuu. Joukkomurhat ovat oleellisesti aikamme oire, eivät jokin uuden persoonallisuustyypin ilmentymä. Nämä kouluampujat, joukkosurmaajat, ovat olleet keskuudessamme aina ja tulevat aina olemaan. Kertoo siis jotakin juuri ajastamme, että he nyt päätyvät tällaisiin ratkaisuihin. Ennen muinoin he saattoivat purra hammasta tai päätyä itsemurhaan. Nyt se ei riitä, vaan muut täytyy viedä mukana. Ymmärrän ajatuksen täysin, minäkin haluaisin, mutta en vain voi. Maailmassa on hyvyyttä ja pahuutta, moraalisesti oikeita ja vääriä valintoja. Ne eivät muutu toisikseen vain siksi, että tunnen toisin. Tunteet eivät voi olla kaikki, niiden yläpuolella on oltava jotakin tai saamme helvetin maan päälle.

Jokelan ja muiden ampumisten uhrien muistoa kunnioittaen.

Armoa ampujien sieluille.

Ei kommentteja: