Suomessa on viimeisten kahdeksan vuoden aikana kehittynyt
niin sanottu konservatiivinen skene, joka näkyy eritoten täällä blogosfäärissä.
Voisi jopa puhua konservatiivisesta blogistaniasta, johon voin itsekin katsoa
kuuluvani. Olen kommentoijana ja seuraajana ollut mukana jo pari vuotta havaintoja tehden. Yksi kiinnostavimpia seikkoja on, että toisin kuin luulisi,
kyseessä on hyvinkin eklektinen porukka erilaisine mielipiteineen. Tämä
vahvistaa sen käsitykseni, ettei yksikään ryhmä ole niin yhdenmukainen kuin
vastapuoli olettaa. Konservatiivit eivät näin pääasiassa ole sellaisia mörköjä
ja homogeenista massaa kuin suvaitsevaiset luulevat, eivätkä suvaitsevaiset
ehkä niin idiootteja kuin konservatiivit luulevat.
Aloitetaan uskonnosta; konservatiivinen blogistania pitää
sisältää muutamia avoimen tunnustuksellisia kirjoittajia, joista
huomionarvoisimmat lienevät Tuplis, Mika Keränen ja Markku Stenholm. Kaksi
viimeksi mainittua ovat katolilaisia, Tupliksesta en ole varma, mutta veikkaan
ortodoksista kirkkokuntaa. Loput bloggaajista ovat joko silkkoja ateisteja
taikka agnostikkoja, jotka näin pääsääntöisesti suhtautuvat kristilliseen
uskoon myönteisesti. Esimerkiksi Jaska Brown – ateisti – uskoo uskomiseen, eli
hän näkee uskonnon yhteiskunnalle välttämättömänä. Tämä kanta kuvaa hyvin myös
Takkirautaa, joka tosin ei ole ateisti, vaan omannäköisen version buddhalaisuudesta
kehittänyt kryptoteisti (hän ei usko jumalaan, mutta pelkää ja vihaa sitä,
mutta uskoo sielunvaellukseen. Hänen uskonnolliset näkemyksensä ovat siis
vähintään vaikeasti määriteltävissä). Skene pitää sisällään myös muutaman
ateistisen uuspakanan kuten Jarkko Pesosen ja Rami Leskisen (jolla ei ole omaa
blogia). En sinänsä mene vannomaan noista kahdesta, mutta kirjoitustensa
perusteella tuntuisivat symppaavan muinaissuomalaista uskontotraditiota.
Ulkomaisista kirjoittajista uuspakanallista suuntausta edustaa Alain de Benoist.
Moni edellä mainitsemistani kirjoittajista kynäilee
verkkolehti Sarastukseen. Jos haluaa saada kuvan, kuinka moninaista ajattelua
skene pitää sisällään, kannattaa tutustua lehden artikkeleihin. Lehden
kirjoittajilla on useita lähes vastakkaisiksi katsottavia näkemyksiä. Yhteisin
nimittäjä heille on tietynlainen sensibiliteetti ja inho nykyajan aatteellisia
hegemonioita kohtaan.
Maahanmuuton suhteen skenessä vallitsee yksimielisyys.
Ainoastaan kantojen jyrkkyys vaihtelee joidenkin katsoessa tarpeelliseksi
maahanmuuton merkittävän vähentämisen, siinä missä toiset lopettaisivat sen ja
esimerkiksi kehitysavun kokonaan. Kirjoittajat vihaavat poliittista
korrektiutta ja nykyaikaista mediaa peittelemättä, eikä yksikään kirjoittaja
suhtaudu islamiin myönteisesti.
Näkemykset rotukysymyksiin vaihtelevat myös. Jotkut pitävät
niitä aktiivisesti esillä ja ovat ottaneet kärjekkäitä kantoja esimerkiksi
rotujen älykkyyseroihin. Jukka Aakula, Mikael Virtanen, Markku Stenholm ja
Ruukinmatruuna ovat ainakin omien havaintojeni mukaan olleet näissä asioissa
aktiivisina. Jukka Aakulalla näyttää tuntevan suoranaista kuvotusta etenkin
afrikkalaisia kohtaan, kun taas Ruukinmatruuna on tarkastellut rotukysymyksiä
silkan tieteellisestä näkökulmasta. Muut bloggaajat ovat ottaneet tähän asiaan
kantaa korkeintaan satunnaisesti, eikä heillä ole välttämättä voimakkaita
mielipiteitä suuntaan eikä toiseen. Timo Hännikäinen pitää erityisesti
mustaihoisista kuubalaisista huorista.
Talouskysymykset jakavat myös porukkaa jonkun verran. Useat
kirjoittajat suosivat liberatristisia ratkaisuja ja täysimittaista
kapitalismia, tunnetuimpana kenties Kumitonttu. Muita libertaareja ovat Mikael
Virtanen, Jarkko Pesonen ja Jukka Aakula tietyin varauksin. Kaikki kirjoittajat
vastustavat sosialismia ja yletöntä valtion puuttumista asioihin, ainoastaan
aste-erot vaihtelevat. Ruukinmatruuna edustaa jonkinlaista keskitietä, hänen
positiotaan on hankala määritellä, mistä todistaa jo se seikka, että häntä
syytetään vuoroin kommariksi ja vuoroin öykkärikapitalistiksi. Sarastuksen kirjoittajista usea on avoimesti kapitalismia vastaan
kuten Timo Hännikäinen, Kai Murros ja Rami Leskinen. Kukaan skenessä ei sinänsä
ehdota sosialismia tilalle ja libertaarejakin kirjoittajia yhdistää se seikka,
että he ovat globalisaatiota vastaan. Kumintonttu ei sinänsä vastusta
globaaleja markkinoita, kun taas toinen libertaristi Mikael Virtanen tuntuu
suosivan lokalismia ja pienten yhteisöjen voimaa.
Suhteessa Venäjään ja maanpuolustusasioissa näkyy myös
ristivetoa. Kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että puolustusta olisi
syytä vahvistaa ja että Venäjä on uhka. Sellaiset kirjoittajat kuin Jukka
Aakula ja Ruukinmatruuna ovat avoimesti Naton kannalla, kun taas toiset ovat
sen suhteen skeptisempiä. Oma maailmansa ovat sitten ne kirjoittajat, jotka
ihailevat Venäjää. Heitä ei sinänsä löydy juuri siitä porukasta, jota seuraan, mutta
blogistaniasta yhtä kaikki. Heitä löytyy runsaasti myös perussuomalaisista ja
ulkomailla esimerkiksi Unkarin Jobbik -puolueesta ja Ranskan Front
nationalesta. Jukka Aakula pitää näitä ihmisiä maanpettureina, jotkut ovat
ymmärtäväisempiä. Kuten näkyy, joillekin konservatiiveille suurin uhka on Nato,
toisille se on Venäjä.
Kirjoittajien kannat myös Amerikkaan vaihtelevat. Toiset
ovat avoimen proamerikkalaisia kuten Kumitonttu (joka hänkin on kriittinen sen
nykyistä tilaa ja kehitystä kohtaan). Huomattava pääosa on vähintään skeptistä,
suoran antiamerikkalaisia ei liene kukaan. Kenties Markku Stenholm tuntuu
olevan eniten vastaan, vaikka hänkään ei ole sitä samalla lailla kuin useat
vasemmistolaiset. Mika Keränen on frankofiili ja eurosentrinen kirjoittaja,
joka ei ole antiamerikkalainen, mutta on analysoinut sitä kriittisesti useaan
otteeseen.
Kanta ilmastonmuutokseen ja ympäristönsuojeluun nostattaa
taas jyrkän vastakkaisia kantoja. Useat kirjoittajat kuten Kumitonttu,
Ruukinmatruuna ja Mikael Virtanen ovat skeptikkoja henkeen ja vereen. Sen
sijaan suurin osa Sarastuksen kirjoittajista, profiloituneimpana Jukka Aakula,
on nostanut ympäristökysymyksiä esille eivätkä he kiellä ihimisen aiheuttamaa
ilmastonmuutosta. Tämä jakolinja on itselleni mielenkiintoisin, sillä skeptikot
pitävät ilmastonmuutokseen uskovia itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä
idiootteina ja kommunisteina, kun taas kannattajat pitävät skeptikoita
kreationisteihin verrannollisina huru-ukkoina. Koska juuri tämä asia on isoin
jakolinja konservatiivien keskuudessa, kaikki eivät ole ottaneet voimakasta
kantaa. Jaksa Brown on tyytynyt toteamaan, ettei tiedä aiheesta tarpeeksi, ja esimerkiksi
Yrjöperskeles on todennut että ottia tuota. Professorin blogissa on aihetta
käsitelty useampaan otteeseen neutraalisti. Hän tosin tuntuu olevan
lähtökohtaisesti skeptinen, vaikkei kielläkään ilmiötä.
Kirjoittajien ajatusmaailmat poikkeavat myös sangen paljon
suhteessa traditioihin. Siinä missä jotkut kirjoittajat suhtautuvat niihin jopa
olankohautuksella, toiset puoltavat niitä henkeen ja vereen. Libertaarien
mielestä perinteet ovat enemmänkin yksityisasia, jokainen valitsee itse omat
arvonsa. He eivät välttämättä näe mitään vikaa kulutuskeskeisyydessä,
ateismissa tai massaviihteessä. Heille edellä mainitut asiat peilautuvat
suhteessa muslimeihin ja edustavat siksi hyviä ja tavoiteltavia asioita.
Traditionalistisesti suuntautuneet pitävät koko Eurooppaa rappioon ajautuneena
maanosana, joka on vieraantunut todellisesta perinnöstään. Edellä mainittuja
traditioon välinpitämättömästi suhtautuvia löytyy enemmän Amerikan
uuskonservatiivisesta skenestä kuin Suomesta. Suomessa koko porukka on
ylipäätään pieni ja enemmän järjissään traditioiden suhteen, mikä näkyy
esimerkiksi Sarastus –lehden linjassa.
Kaiken kaikkiaan on ilmiselvää, etteivät konservatiivit,
maahanmuuttokriittiset tai miksi heitä haluaakaan kutsua, ole kovin yhtenäinen
porukka. Yhteisin nimittäjä heillä lienee tietynlainen asennoituminen asioihin
kuin mielipiteet sinänsä. He eivät ole se porukka, miksi vasemmistolaiset ovat
heitä väittäneet, uusnatseja taikka fasisteja heistä ei oikein löydy.
Sarastuksen kirjoittajista Rami Leskinen lähestyy eniten fasismia, mutta entä
sitten? Hän ei edusta kirjoittajien koko joukkoa, eikä fasismi ole pelkästään
huonoa. Olisi oikeastaan outoa, jos kukaan ei tässä skenessä olisi fasisti. Heidänkin olemassaolonsa todistaa ryhmän sisäisen eklektisyyden.
EDIT. Lisäsin linkit eri kirjoittajien blogeihin. Teksti oli myös nopea pikaraapaisu, joten monia mainitsemisen arvoisia tekijöitä saattoi jäädä kartoittamatta. Mieleen tulevat ensinnä libertaristi ja maahanmuuttokriitikko Mikko Ellilä sekä avoimesti homoseksuaali Jukka Hankamäki. Viimeksi mainittu on kirjoittajien enemmistöstä poiketen kannattanut uutta avioliittolakia, ja on hänen ajatusmaailmansa monessa muussakin asiassa vähintään omapäistä. Tärkeimmät yhdistävät tekijät skeneen lienevät hänen kämyisyytensä ja nuivuutensa.
EDIT 2. Kai Murros olisi myös oman mainintansa arvoinen. Hän poikkeaa yltiöpäisellä radikalismillaan ja avoimella totalitarismillaan melkoisesti muusta porukasta, ja hänen lähimmät poliittiset sukulaisensa löytynevät punakhmereista.
EDIT. Lisäsin linkit eri kirjoittajien blogeihin. Teksti oli myös nopea pikaraapaisu, joten monia mainitsemisen arvoisia tekijöitä saattoi jäädä kartoittamatta. Mieleen tulevat ensinnä libertaristi ja maahanmuuttokriitikko Mikko Ellilä sekä avoimesti homoseksuaali Jukka Hankamäki. Viimeksi mainittu on kirjoittajien enemmistöstä poiketen kannattanut uutta avioliittolakia, ja on hänen ajatusmaailmansa monessa muussakin asiassa vähintään omapäistä. Tärkeimmät yhdistävät tekijät skeneen lienevät hänen kämyisyytensä ja nuivuutensa.
EDIT 2. Kai Murros olisi myös oman mainintansa arvoinen. Hän poikkeaa yltiöpäisellä radikalismillaan ja avoimella totalitarismillaan melkoisesti muusta porukasta, ja hänen lähimmät poliittiset sukulaisensa löytynevät punakhmereista.
11 kommenttia:
Hei taas, varastin itselleni nimen segregaation helpottamiseksi.
Mielenkiintoinen analyysi ja jaottelu. Tälläisessä jaottelussa on vähän ongelmana se, että ihmisten näkemyksiä voi olla vaikea tyhjentävästi ilmaista yhden käsitteen alle. Sitten päädytään käsitteisiin, jotka ovat hieman paradoksaalisia. Kuten nyt vaikka ateistinen uuspakana. Onko sinulla heittää Leskiseltä tai Pesoselta jotain tkestiä aiheesta? Tarkoittaako pakanallisten symbolien ja ajan ihailu uuspakanuutta vai tulisiko sen olla jotenkin henkisempää? Saattaisin itsekin päätyä sinun määritelmilläsi uuspakanaksi, vaikken koe olevani varsinaisesti uskonnollinen. Itse Pesosen blogia lukeneena sanoisin häntä yksinkertaisesti ateistiksi. Selkeästä uuspakanasta taas esimerkkinä Varg Vikernes.
Kun yläotsikkonasi on konservatiivinen skene, mielestäni ainakin Hankamäen ja myös Ellilän poisrajaaminen on ok. Maahanmuuttokriitikot ovat usein konservatiiveja ja toisin päin, osin koska mieleipiteet helposti kulkevat klustereina, mutta ei välttämättä. Ellilästä en nyt ole ihan varma, mutta sen perusteella mitä olen lukenut, enemmän klassinen liberaali kuin konservatiivi.
Samoin perustein Kai Murroksen rajaaminen pois on ok. Vaikka sinänsä mielenkiintoinen, lennokas ja mielestäni mukaansatempaava kirjoittaja, on hän radikaali, ei konservatiivi. (En nyt tarkoita, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä, vaan kommetnoin retoriikkaa.) Revoluutio vai evoluutio voisi tässä olla määrittävä kysymys.
Muutamiin blogeihin voisi ehkä tutustua. Tosin blogistan on vähän sellainen aikanielu, että pitäisi pikemminkin rajoittaa. Tuo sinun linkkirivistösi blogin sivussa on vaarallinen.
Tervehdys Curufin ja kiitos kommentista. Oikein Fëanorin poikia vai :)
Konservatiivinen ei ole paras mahdollinen yläkäsite, mutta valitsin sen paremman puutteessa. Kuten näkyy porukka on moni-ilmeistä, joten on vaikea sulloa heitä yhteen karsinaan. Mitä tuohon uuspakana-termiin tulee, olisi minun ollut syytä hieman avata sitä. Minulle uuspakana ei ole lähtökohtaisesti uskonnollinen tai mitään yliluonnollisia instansseja tunnustava henkilö, vaan esikristillisiä traditioita suuressa arvossa pitävä. Tätä henkeä aistin Pesosessa ja Leskisessä, en pidä kumpaakaan varsinaisesti uskonnollisena.
Ellilä on klassinen klassinen liberaali tai libertaari henkeen ja vereen. Sikäli hän on siis kaukana esimerkiksi Sarastus-lehden kirjoittajista.
Murros on joo hauska tapaus. Ja hyvä huomio, että hän on tosiaan yltiöradikaali, ainakin ajatusmaailmaltaan. En välttämättä haluaisi asua hänen utopiassaan...
Blogit vievät joskus aikaa. Itse katsastan päivittäin läpi muutaman blogin ja kommentoin, jos on sanottavaa. Seuraamani blogit eivät onneksi kaikki päivity samana päivänä, joten eivät ne sikäli paljoa aikaa vie.
Silmarillionin mielenkiintoisimpia hahmoja minulle olivat juuri Fëanorin pojat. Vaikka Tolkienia syytetään mustavalkoisuudesta, niin juuri he ovat vastaesimerkki aiheesta. No joku voisi pitää heitä jo pahiksina, jotka vain sattuvat tappamaan myös örkkejä, mutta toisaalta ovathan he urhoollisia (saman voisi sanoa monista örkeistä) ja etenkin Maedhros kasvaa tarinan aikana. Heitä ei hirveästi kuvailla, joten lukijalla jää paljon mielikuvituksen varaan. Kiehtovaa on juuri heidän valansa, joka sitoo kaikki toivottomaan tehtävään katkeraan loppuun asti.
Muuten Hännikäinen on ilmeisesti pitämässä itsenäisyyspäivän puheen Helsingissä: http://sarastuslehti.com/2014/12/02/tekemista-itsenaisyyspaivaksi/ Vaikka nyt aiemmin hieman kritisoin Hännikäistä, yleisesti minulla on hänestä positiivinen käsitys. Sen takia sitten otankin hänen sanomisensa keskivertoa vakavammin.
612-tapahtuma vaikuttaisi yleisesti kansallismielisiä yhdistävältä tapahtumalta.
Ja Maglor oli Maedhrosin kuoltua ainoa eloonjäänyt pojista. Ottaen huomioon, että haltiat ovat kuolemattomia, on kiintoisa kysymys, mitä hänelle kävikään? Huuhtoutuiko hän Beleriandin mukana aaltoihin? Valinoriinkaan hän ei palannut kuten kerrotaan: "...vaelsi sen jälkeen rannoilla ja lauloi kivusta ja katumuksesta aaltojen äärillä(...)mutta koskaan hän ei palannut haltiakansojen keskuuteen.
Hännikäinen on hyvä kirjoittaja ja terävä ajattelija. Kannattaa lukea hänen kirjojaan, jos et ole. Hän osaa kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta tyylillä.
6/12 -tapahtuma kuulostaisi hyvältä, jos jaksaisi Helsinkiin asti raahautua. Enkä tiedä saisinko ketään kaveriani lähtemään mukaan, ehkä erään kadettikoululaisen...
Onko olemassa mitään konservatiivien ryhmittymistä? "Skene" viittaisi johonkin yhdistyneempään porukkaan, mutta tietääkseni kaikki mainitsemasi tyypit ovat vain irrallisia ihmisiä.
Haluan liittyä johonkin porukkaan nimittäin. Hommakerho taitaa olla ainoa, minkä tiedän.
Suomen Sisu tulee nyt ensimmäisenä mieleen. Se lienee kaikista organisoiduin, Sarastus-lehden porukka tai ihmiset täällä blogosfäärissä ovat aika löyhästi verkostoituneita. Eräät bloggaajista ovat pistäneet kasaan humoristisen MC Tsuhnan, jonka jäsenistä ainakin osa tuntee toisensa elävässsä elämässä.
Niin, ja esimerkiksi Tsuhnaan voi liittyä kaiketi vain sähöpostilla ylläpidolle. Suomen Sisukaan ei mikään salaseura ole, joten oletan ettei liittyminen tavattoman vaikeaa ole.
Hmm, Suomen Sisu olikin uusi juttu.
Kiitos. Hyvä analyysi.
Tuo "libertaari tietyin varauksin" on tietysti hiukan lievä ilmaisu. Aika paljon mielestäni teen varauksia laissez faireen
Tervehdys Jukka ja kiitoksia kommenteistasi.
Et ole puhdasverinen libertaari lainkaan, kenties kansallislibertaari olisi lähempänä totuutta, sikäli kuin moista termiä on olemasssakaan. Jos toisaalta kysyisi vasemmistolaiselta, olisit pahimmanlainen öyhöttäjäkapitalisti.
Lähetä kommentti