Ei kannata ihmetellä, jos korjailen jo julkaistuja tekstejäni. Huomaan niistä tavan takaa kirjoitusvirheitä tai huonoa kieltä, minkä vuoksi en yleensä julkaise tekstiä heti sen kirjoitettuani, vaan annan sen jäähtyä hieman. Mutta sekään ei aina auta. En toisaalta mielelläni edes lue julkaistuja tekstejä, niissä on liikaa asioita, jotka tökkivät. Kirjoittamishetkellä teksti voi tuntua vielä hyvältä, mutta vasta päivien kuluttua huomaa, miten tökeröä sanankäyttöä tai huonosti ilmaistuja ajatuksia ne saattavat sisältää. Toisinaan meinaa lentää oksennus kolmen metrin päähän, kun yritän omia tekstejäni lukea ja tiedostan päälle, että nämä ovat saakeli julkisia.
En ole lainkaan varma, että blogikirjoitteluni olisi ollenkaan hyvä idea. Juuri nyt ei tunnu siltä, ja tiedän että tulen katumaan monia kirjoituksiani jälkeenpäin. Tulen aina toisiin ajatuksiin asioista ja toisiin ajatuksiin toisiin ajatuksiin tulemisesta. Tällä hetkellä tunnen ravistelevaa inhoa tästä blogista ja kaikesta itseni repostelusta. Tunteeni ja persoonani kuvottavat minua, mikä lienee hupsua, koska kuvotuskin on tunnereaktio. Reflektoin tunteella omia tunteitani, kuinka loogista.
Tällä hetkellä voisi olla oiva paikka lyödä itseäni tai rangaista jotenkin muuten. On tässä touhussa jotakin hyvin ikävällä tavalla väärää...kunnes tulen toisiin aatoksiin.
Edit. Onko todella ihmisiä, jotka eivät inhoa itseään, edes joskus?
Ja kirjoitusvirheitä tässäkin :/
2 kommenttia:
Ehkä tuo on vain merkki kehittymisestä?
Tämä ei ole tosin kynäilijän vaan koodarin huomio, joten kannattaa ehkä jättää omaan arvoonsa... Mutta melkein poikkeuksetta jos lukee vanhaa koodiaan niin alkaa myös oksettaa. Mitä vanhempaa koodia, sitä pahemmin. Mutta uudempi koodi on yleensä parempaa ja luettavampaa myös muiden mielestä.
Itseinhon kohtaukset silloin tällöin auttavat keskittymään ongelmakohtiin ja korjaamaan niitä sekä pitämään pitämään egon kurissa.
Mielenterveys ottaa vain osumaa noista ikävästi. Ei siis ehkä se terveellisin tapa kehittyä.
Tere taas.
Niin, itseinhohan ei ole suinkaan huono asia. Uskon, että kyseessä on vain terveellinen ilmiö, se ehkäisee hybristä ja pitää poissa pahanteosta. Kuten kaikessa, siinäkin voi mennä kohtuuttomuuteen.
Voi olla, että itsekriittisyydessä on kyse kehittymisestä. Itselleni siinä on enemmän kyse siitä, että kirjoittaessani tulen sokeaksi tekstilleni, en tieodsta maneerejani tai tekstin puuroutumista. Parasta olisi vissiin julkaista kukin teksti viikon viiveellä, jolloin saisin kunnolla perspektiiviä. Blogitekstit eivät onneksi ole mitään virallista tavaraa, joten ei tällä sikäli niin väliä. Harjoittelua, harjoittelua.
Kiinnostavaa muuten, että koodauskin voi tuottaa tuollaisia tuntoja. Vaikka kyseessä on omanlaisensa kieli, luulisin sen olevan tarpeeksi eksaktia, ettei siihe muodostu persoonallista otetta. Olen siis varmaan väärässä, enhän tiedä koodaamisesta käytännösssä muuta kuin mitä olen eräältä kaveriltani udellut.
Lähetä kommentti