Feminismistä, osa IV: hajamietteitä

Tässä tulisi vielä vähän sanomista feminismistä. Olen edellisissä kirjoituksissani yrittänyt tehdä tiliä aatteen kanssa, mutta perusteellinen läpikäyminen vaatisi kokonaista kirjaa tuekseen. Pintaraapaisuja nämä ovat olleet, ja tässä vielä joitakin hajamietteitä.

Onko feminismi saanut mitään hyödyllistä aikaan? Varmastikin, perheväkivaltaan ja nykyään esimerkiksi naisten ympärileikkaukseen liittyvät asiat ovat relevantteja. Intialla on oma ongelma raiskausepidemioineen ja islamilaisesta maailmaa leimaa perverssi sukupuolten välinen suhde, joten heillä työsarkaa riittäisi. Feminismin ongelmana on se, että sillä oli hyviä tavoiteltavia asioita, mutta se ei osannut lopettaa ajoissa. Siinä, missä se aiemmin pyrki korjaamaan selkeitä epäkohtia, se on mennyt alueelle, jossa se saa vain vahinkoa aikaan. Sukupuoliroolien dekonstruointi, avioliiton ja perheen demonisointi ovat kaikki olleet myrkkyä länsimaisille yhteiskunnille.

Ei ole kuitenkaan selvää, oliko feminismi alun alkaenkaan aivan tervettä. Esimerkiksi perheväkivalta ei ole ollut mitenkään hyväksytty normi, ja esimerkiksi 1800-luvulla USA:ssa vaimoaan lyönyt mies joutui ruoskituksi. Sen sijaan mies, jota vaimo oli lyönyt, joutui häpeäpaaluun. Keskiajalla raskaana olleen naisen surmaaminen vastasi kymmenen miehen surmaamista. Kuulostaako naisten alistamiselta? Naisten äänioikeuden ajaminen ei ollut sekään itsestään selvästi epätasa-arvon vastustamista. Äänioikeus alun perin oli varattu rajatulle joukolle miehiä, se ei ollut yhtäläinen. Äänioikeuden sai, jos oli tietyssä yhteiskunnallisessa asemassa, eli osoittanut kelpoisuutensa. Miehillä oli kodin ulkopuolinen vastuu, joten heillä oli myös oikeudet. Vasta naisten äänioikeuden myötä äänioikeudesta tehtiin yhtäläinen ja kaikkia koskeva, koska ei ollut enää syytä rajata sitä ”ansioituneeseen” porukkaan. Jos naisilla oli äänioikeus, vaikka he eivät päättäneet asioista, miksei siis kaikilla miehilläkin? Sinänsä tämän voi nähdä positiivisena asiana, mutta en ole mitenkään varma yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toimivuudesta. Se voi toimia, muttei aina ja kaikissa tilanteissa, mutta siitä sitten lisää joskus toiste.

Länsimaissa julkisesta diskurssista tekee erityisen perverssin se, että samaan aikaan kun naiset ovat etuoikeutetussa asemassa, heillä on myös uhristatus. Kyse on narratiivista, jossa naiset ovat olleet ja ovat edelleen alistettuja. Se on julkinen konsensus kuin, että keskiaika oli pimeä, länsimaat syyllisiä Afrikan huonoihin oloihin ja nykyaikana kaikki on paremmin. Jos naisille hyvästä asemastaan huolimatta toistellaan kuinka alistettuja he ovat, mihin se johtaa? Uusiin vaatimuksiin. Vaaditaan lisää oikeuksia, ja mikä parasta, niiden eteen ei tarvitse itse tehdä mitään, koska naisethan ovat uhreja. Jos naiset ovat lisääntyvissä määrin luonnehäiriöisiä, ei sitä pidä ihmetellä, koska nykyaika mahdollistaa vikojen puhkeamisen täyteen kukkaansa. Paljastavaa on sekin, kuinka vähän feministeillä on mitään konkreettisia ehdotuksia naisten aseman parantamiseksi. Lainsäädännössämme ei ole enää mitään, mikä toista sukupuolta syrjisi, joten sitä kautta on asioihin enää vaikea vaikuttaa. Jos siis todella haluaa ymmärtää, kuinka feministeiltä alkaa polttoaine loppumaan, kannattaa kysyä heiltä konkreettisia ehdotuksia naisten aseman parantamiseksi länsimaissa. He vaativat kiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin, solidaarisuusveroa miehille ja palkkojen pakottamista samalle tasalle ansioista riippumatta. He haluavat peleihin ja elokuviin feministitarroja osoitukseksi niiden progressiivisuuden asteesta ja naisille erityissuojelua väkivaltaa vastaan. Feministeille tärkein tavoite on lopputulosten tasa-arvo ja naisten oikeudet ilman velvollisuuksia. Kun tajuaa, kuinka sairaita heidän konkreettiset ehdotuksensa ovatkaan, ymmärtää, ettei feminismillä ole enää pohjaa.

Ne feministit, jotka eivät ole kyllin röyhkeitä vaatimaan yllämainittuja asioita, puhuvat yhteiskunnan asenteista ja kuinka niitä pitäisi kasvatuksella muuttaa. Asennekasvatus on toki ok, mutta kotoa sen on lähdettävä. Jokaisessa terveessä perheessä opetetaan lasta kunnioittamaan naisia, kuten myös miehiä. Kotona opitaan myös sukupuoliroolit, koska ne sopivat ihmisten enemmistölle. Mutta kotikasvatus ei riitäkään, koska henkilökohtainen on poliittista! Feministeillä onkin tarjota vain indoktrinaatiota, jossa naisilla on ikuisen uhrin ja miehillä ikuisen syyllisen asema; indoktrinaatiota, jota tarjoillaan kouluissa ja mediassa. He kannattavat sananvapautta, kunnes jokin asia loukkaa heitä. He eivät välitä siitä, mistä puhuvat kunhan se palvelee ideologisia tarkoituksia. Kuvaavaa on, että Gamergatesta ja julkkisten kuvanvuotoskandaalista revittiin isoja otsikoita, kun samaan aikaan aivan oikea naisten hyväksikäyttötapaus – Rotherhamin lasten hyväksikäyttörinki – jäi lähes pimentoon. Tämä siksi, koska siinä tekijät olivat myös virallisen uhristatuksen alla, eli islamilaisia maahanmuuttajia. He siis eivät voi olla varsinaisia syypäitä, vaan uhreja itsekin. Feministit eivät välitä todellisista uhreista pätkän vertaa, vain omista etuoikeuksistaan.

Naiskiintiöt ovat myös yksi järkijättöisen ideologian saasta, jota liian monet kannattavat. Se on myös yksi osoitus siitä, miksi feminismissä on pohjimmiltaan kyse etuoikeutettujen, keskiluokkaisten naisten etua ajavasta liikkeestä: kiintiöitä vaaditaan pörssiyhtiöiden hallituksiin ynnä muihin ns. hyviin hommiin. Sen sijaan yksikään feministi ei ole vaatinut naiskiintiöitä armeijaan tai hiilikaivoksiin. Jos mainonnassa on ikävä naiskuva, tästä revitellään kaikkea mahdollista. Mutta miesten korkeammat itsemurhaluvut, 95 % edustus kuolemaan johtavissa työtapaturmissa ja suurempi riski joutua pahoinpidellyksi tai surmatuksi eivät saa juuri huomiota, eivät ainakaan feministeiltä. Miehethän eivät ole uhreja ja jos heillä ongelmia onkin, ne ovat heidän omaa syytään, eivätkä johdu ainakaan naisista. No, jos kummankaan sukupuolen syyttäminen toistensa ongelmista ei ole järkevää, ei ole silti syytä kiistää etteikö sukupuolilla olisi vaikutusta toisiinsa. Siispä ne valinnat ja teot, joita naiset tekevät, vaikuttavat myös miehiin, positiivisesti taikka negatiivisesti. Feministit ovat kuitenkin ainoita, jotka vaativat rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan, koska naisten ongelmat johtuvat aktiivisesta syrjinnästä (vaikka ne eivät johdu). Jos feministeille huomauttaakin miesten ongelmista saa kaksi ristiriitaista vastausta: joko feminismi on naisten etua ajavaa, miesten tulisi hoitaa omat asiansa. Jos edellisen takia kiistetään feminismin pyrkimys tasa-arvoon, huomautetaan, että itse asiassahan se hyödyttää myös miehiä. Okei, jos tasa-arvo on feministien heiniä, kai me voimme jättää ne asiat heidän harteilleen? Jos naisten aseman parantuminen automaattisesti hyödyttää myös miehiä, mihin miesten panosta tarvitaan? No sitä tarvitaan, jos mainitsee miesten ongelmista, koska ne ovat ”heidän oma asiansa”. Jos sitten mainitsee miesliikkeen olemassaolosta saa jälleen vastaukseksi, että se itse asiassa perustuu misogynialle eikä moista tarvita, koska feminismi hyödyttää myös miehiä. Siis, jos feminismi…siis eikun ongelmat, ne ovat siis omaa syytäni…ei tarvitse tehdä mitään…eiku pitäis tehdä…eiku ei…eiku joo…siis joo, ei.

(Feministien mukaan patriarkaatti hallitsee maailmaa. Patriarkaatti on miesten luoma, mutta miksi suurin osa miehistä ei sitten hyödy siitä lainkaan? ”Patriarchy hurts men too”, eli miehillä ei alun alkaenkaan ole ollut parempi asema tuosta päätellen. Osuvampaa olisi siis puhua oligarkiasta tai aristokratiasta, eli harvainvallasta. Ja harvainvaltaa pyörittävät niin miehet kuin naisetkin. Toisin sanoen patriarkaattia ei ole.)

Yllä olevasta pääsemme aasisiltaa pitkin miesliikkeeseen. Miesliikehän on ennen kaikkea vastareaktio feminismiin, joka taistelee sitä vastaan sen omilla aseilla ja retoriikalla. Se on samanlainen uhriajatteluun perustuva liike. Feministien väitteet, joiden mukaan miesliike keskittyy liikaa feminismin bashaamiseen sen sijaan, että se tarjoaisi mitään positiivista tilalle, eivät ole vailla pohjaa. Toki se pitää esillä miesten ongelmia – asioita – joista feministit vaikenevat. Itse en kannata miesasialiikettä, koska pohjimmiltaan kyseessä on feminismin looginen inverssi. Symppaan heitä sikäli, että kaikki mikä laittaa kapuloita feminismin rattaisiin, on tervetullutta. Ja se missä miesasialiike on yhä enenevissä määrin onnistumassa, on uhristatuksen vieminen naisilta. Ja tästähän feministit eivät pidä, joten he tekevät kaikkensa mustamaalatakseen ideologiaa ja ”paljastaakseen”, että kyseessä on pohjimmiltaan silkka naisviha. Syytöksillä ei ole toki pohjaa, ja kirjoittajien motiivien ja mahdollisten kaunojen pyörittely (”ei ole saanut naista, joten se on katkera” yms.) argumenttien sijaan, osoittaa vain feministien kykenemättömyyden. Siitä voin siis miesasialiikkeelle nostaa hattua, että pistävät feminatseille hanttiin.

Henry Laasasen ja muiden miesasiamiesten ongelma on hieman sama kuin sosialisteilla; heidän kritiikkinsä voi osua oikeaan, mutta ratkaisuehdotukset ongelmiin ovat pitkällä tähtäimellä vääriä ja yhteiskunnalle tuhoisia. Kaikenkarvaiset Pick Up Artist –skenet, MGTOW ja sun muut ovat keinoja, jolla hyväksikäytetään nykyistä systeemiä. Ne eivät pyri rakentamaan kestävää tulevaisuutta, vaan heittäytymään pidäkkeettömään hedonismiin kukin omalla tavallaan, PUA-miehet seksin parissa ja MGTOW-miehet harrastustensa (itsekin olen osa tätä ongelmaa ja rappiota).

Oma ratkaisuni ongelmiin löytyisi traditionalismista ja perinteisistä sukupuolirooleista, mutta niistä lisää joku toinen kerta.