Konservatiivinen skene internetissä

Suomessa on viimeisten kahdeksan vuoden aikana kehittynyt niin sanottu konservatiivinen skene, joka näkyy eritoten täällä blogosfäärissä. Voisi jopa puhua konservatiivisesta blogistaniasta, johon voin itsekin katsoa kuuluvani. Olen kommentoijana ja seuraajana ollut mukana jo pari vuotta havaintoja tehden. Yksi kiinnostavimpia seikkoja on, että toisin kuin luulisi, kyseessä on hyvinkin eklektinen porukka erilaisine mielipiteineen. Tämä vahvistaa sen käsitykseni, ettei yksikään ryhmä ole niin yhdenmukainen kuin vastapuoli olettaa. Konservatiivit eivät näin pääasiassa ole sellaisia mörköjä ja homogeenista massaa kuin suvaitsevaiset luulevat, eivätkä suvaitsevaiset ehkä niin idiootteja kuin konservatiivit luulevat.

Aloitetaan uskonnosta; konservatiivinen blogistania pitää sisältää muutamia avoimen tunnustuksellisia kirjoittajia, joista huomionarvoisimmat lienevät Tuplis, Mika Keränen ja Markku Stenholm. Kaksi viimeksi mainittua ovat katolilaisia, Tupliksesta en ole varma, mutta veikkaan ortodoksista kirkkokuntaa. Loput bloggaajista ovat joko silkkoja ateisteja taikka agnostikkoja, jotka näin pääsääntöisesti suhtautuvat kristilliseen uskoon myönteisesti. Esimerkiksi Jaska Brown – ateisti – uskoo uskomiseen, eli hän näkee uskonnon yhteiskunnalle välttämättömänä. Tämä kanta kuvaa hyvin myös Takkirautaa, joka tosin ei ole ateisti, vaan omannäköisen version buddhalaisuudesta kehittänyt kryptoteisti (hän ei usko jumalaan, mutta pelkää ja vihaa sitä, mutta uskoo sielunvaellukseen. Hänen uskonnolliset näkemyksensä ovat siis vähintään vaikeasti määriteltävissä). Skene pitää sisällään myös muutaman ateistisen uuspakanan kuten Jarkko Pesosen ja Rami Leskisen (jolla ei ole omaa blogia). En sinänsä mene vannomaan noista kahdesta, mutta kirjoitustensa perusteella tuntuisivat symppaavan muinaissuomalaista uskontotraditiota. Ulkomaisista kirjoittajista uuspakanallista suuntausta edustaa Alain de Benoist.

Moni edellä mainitsemistani kirjoittajista kynäilee verkkolehti Sarastukseen. Jos haluaa saada kuvan, kuinka moninaista ajattelua skene pitää sisällään, kannattaa tutustua lehden artikkeleihin. Lehden kirjoittajilla on useita lähes vastakkaisiksi katsottavia näkemyksiä. Yhteisin nimittäjä heille on tietynlainen sensibiliteetti ja inho nykyajan aatteellisia hegemonioita kohtaan.

Maahanmuuton suhteen skenessä vallitsee yksimielisyys. Ainoastaan kantojen jyrkkyys vaihtelee joidenkin katsoessa tarpeelliseksi maahanmuuton merkittävän vähentämisen, siinä missä toiset lopettaisivat sen ja esimerkiksi kehitysavun kokonaan. Kirjoittajat vihaavat poliittista korrektiutta ja nykyaikaista mediaa peittelemättä, eikä yksikään kirjoittaja suhtaudu islamiin myönteisesti.

Näkemykset rotukysymyksiin vaihtelevat myös. Jotkut pitävät niitä aktiivisesti esillä ja ovat ottaneet kärjekkäitä kantoja esimerkiksi rotujen älykkyyseroihin. Jukka Aakula, Mikael Virtanen, Markku Stenholm ja Ruukinmatruuna ovat ainakin omien havaintojeni mukaan olleet näissä asioissa aktiivisina. Jukka Aakulalla näyttää tuntevan suoranaista kuvotusta etenkin afrikkalaisia kohtaan, kun taas Ruukinmatruuna on tarkastellut rotukysymyksiä silkan tieteellisestä näkökulmasta. Muut bloggaajat ovat ottaneet tähän asiaan kantaa korkeintaan satunnaisesti, eikä heillä ole välttämättä voimakkaita mielipiteitä suuntaan eikä toiseen. Timo Hännikäinen pitää erityisesti mustaihoisista kuubalaisista huorista.

Talouskysymykset jakavat myös porukkaa jonkun verran. Useat kirjoittajat suosivat liberatristisia ratkaisuja ja täysimittaista kapitalismia, tunnetuimpana kenties Kumitonttu. Muita libertaareja ovat Mikael Virtanen, Jarkko Pesonen ja Jukka Aakula tietyin varauksin. Kaikki kirjoittajat vastustavat sosialismia ja yletöntä valtion puuttumista asioihin, ainoastaan aste-erot vaihtelevat. Ruukinmatruuna edustaa jonkinlaista keskitietä, hänen positiotaan on hankala määritellä, mistä todistaa jo se seikka, että häntä syytetään vuoroin kommariksi ja vuoroin öykkärikapitalistiksi. Sarastuksen kirjoittajista usea on avoimesti kapitalismia vastaan kuten Timo Hännikäinen, Kai Murros ja Rami Leskinen. Kukaan skenessä ei sinänsä ehdota sosialismia tilalle ja libertaarejakin kirjoittajia yhdistää se seikka, että he ovat globalisaatiota vastaan. Kumintonttu ei sinänsä vastusta globaaleja markkinoita, kun taas toinen libertaristi Mikael Virtanen tuntuu suosivan lokalismia ja pienten yhteisöjen voimaa.

Suhteessa Venäjään ja maanpuolustusasioissa näkyy myös ristivetoa. Kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että puolustusta olisi syytä vahvistaa ja että Venäjä on uhka. Sellaiset kirjoittajat kuin Jukka Aakula ja Ruukinmatruuna ovat avoimesti Naton kannalla, kun taas toiset ovat sen suhteen skeptisempiä. Oma maailmansa ovat sitten ne kirjoittajat, jotka ihailevat Venäjää. Heitä ei sinänsä löydy juuri siitä porukasta, jota seuraan, mutta blogistaniasta yhtä kaikki. Heitä löytyy runsaasti myös perussuomalaisista ja ulkomailla esimerkiksi Unkarin Jobbik -puolueesta ja Ranskan Front nationalesta. Jukka Aakula pitää näitä ihmisiä maanpettureina, jotkut ovat ymmärtäväisempiä. Kuten näkyy, joillekin konservatiiveille suurin uhka on Nato, toisille se on Venäjä.

Kirjoittajien kannat myös Amerikkaan vaihtelevat. Toiset ovat avoimen proamerikkalaisia kuten Kumitonttu (joka hänkin on kriittinen sen nykyistä tilaa ja kehitystä kohtaan). Huomattava pääosa on vähintään skeptistä, suoran antiamerikkalaisia ei liene kukaan. Kenties Markku Stenholm tuntuu olevan eniten vastaan, vaikka hänkään ei ole sitä samalla lailla kuin useat vasemmistolaiset. Mika Keränen on frankofiili ja eurosentrinen kirjoittaja, joka ei ole antiamerikkalainen, mutta on analysoinut sitä kriittisesti useaan otteeseen.

Kanta ilmastonmuutokseen ja ympäristönsuojeluun nostattaa taas jyrkän vastakkaisia kantoja. Useat kirjoittajat kuten Kumitonttu, Ruukinmatruuna ja Mikael Virtanen ovat skeptikkoja henkeen ja vereen. Sen sijaan suurin osa Sarastuksen kirjoittajista, profiloituneimpana Jukka Aakula, on nostanut ympäristökysymyksiä esille eivätkä he kiellä ihimisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Tämä jakolinja on itselleni mielenkiintoisin, sillä skeptikot pitävät ilmastonmuutokseen uskovia itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä idiootteina ja kommunisteina, kun taas kannattajat pitävät skeptikoita kreationisteihin verrannollisina huru-ukkoina. Koska juuri tämä asia on isoin jakolinja konservatiivien keskuudessa, kaikki eivät ole ottaneet voimakasta kantaa. Jaksa Brown on tyytynyt toteamaan, ettei tiedä aiheesta tarpeeksi, ja esimerkiksi Yrjöperskeles on todennut että ottia tuota. Professorin blogissa on aihetta käsitelty useampaan otteeseen neutraalisti. Hän tosin tuntuu olevan lähtökohtaisesti skeptinen, vaikkei kielläkään ilmiötä.

Kirjoittajien ajatusmaailmat poikkeavat myös sangen paljon suhteessa traditioihin. Siinä missä jotkut kirjoittajat suhtautuvat niihin jopa olankohautuksella, toiset puoltavat niitä henkeen ja vereen. Libertaarien mielestä perinteet ovat enemmänkin yksityisasia, jokainen valitsee itse omat arvonsa. He eivät välttämättä näe mitään vikaa kulutuskeskeisyydessä, ateismissa tai massaviihteessä. Heille edellä mainitut asiat peilautuvat suhteessa muslimeihin ja edustavat siksi hyviä ja tavoiteltavia asioita. Traditionalistisesti suuntautuneet pitävät koko Eurooppaa rappioon ajautuneena maanosana, joka on vieraantunut todellisesta perinnöstään. Edellä mainittuja traditioon välinpitämättömästi suhtautuvia löytyy enemmän Amerikan uuskonservatiivisesta skenestä kuin Suomesta. Suomessa koko porukka on ylipäätään pieni ja enemmän järjissään traditioiden suhteen, mikä näkyy esimerkiksi Sarastus –lehden linjassa.

Kaiken kaikkiaan on ilmiselvää, etteivät konservatiivit, maahanmuuttokriittiset tai miksi heitä haluaakaan kutsua, ole kovin yhtenäinen porukka. Yhteisin nimittäjä heillä lienee tietynlainen asennoituminen asioihin kuin mielipiteet sinänsä. He eivät ole se porukka, miksi vasemmistolaiset ovat heitä väittäneet, uusnatseja taikka fasisteja heistä ei oikein löydy. Sarastuksen kirjoittajista Rami Leskinen lähestyy eniten fasismia, mutta entä sitten? Hän ei edusta kirjoittajien koko joukkoa, eikä fasismi ole pelkästään huonoa. Olisi oikeastaan outoa, jos kukaan ei tässä skenessä olisi fasisti. Heidänkin olemassaolonsa todistaa ryhmän sisäisen eklektisyyden.

EDIT. Lisäsin linkit eri kirjoittajien blogeihin. Teksti oli myös nopea pikaraapaisu, joten monia mainitsemisen arvoisia tekijöitä saattoi jäädä kartoittamatta. Mieleen tulevat ensinnä libertaristi ja maahanmuuttokriitikko Mikko Ellilä sekä avoimesti homoseksuaali Jukka Hankamäki. Viimeksi mainittu on kirjoittajien enemmistöstä poiketen kannattanut uutta avioliittolakia, ja on hänen ajatusmaailmansa monessa muussakin asiassa vähintään omapäistä. Tärkeimmät yhdistävät tekijät skeneen lienevät hänen kämyisyytensä ja nuivuutensa.

EDIT 2. Kai Murros olisi myös oman mainintansa arvoinen. Hän poikkeaa yltiöpäisellä radikalismillaan ja avoimella totalitarismillaan melkoisesti muusta porukasta, ja hänen lähimmät poliittiset sukulaisensa löytynevät punakhmereista.