perjantai 16. tammikuuta 2015

Paljastettu: vasemmiston idiootit



Paljastettu-verkkosivusto on suvaitsevaiston projekti, joka sai alkunsa ”Jussi Halla-ahon kootut sanansa syömiset” –facebook-ryhmästä. He ovat hysteeristen tosikkojen sakkia, jotka näkevät fasismia kaikkialla. Heidän pääpaholaisensa on Halla-aho, jonka kanssa kukaan ei saa olla samaa mieltä missään asiassa edes vahingossa. Suurinta tyydytystä he saavat kommentoidessaan paholaisensa yksittäisiä lauseita ja sanomisia. He ovat manikealaisen maailmankuvan omaavia ihmisiä, joille maailma on selkeän hyvän taistelua selkeää pahaa vastaan. He edustavat omasta mielestään edistyksen voimia, jotka ovat jo taistelun voittaneet. Konservatiivithan ovat vain tietämättömiä tai ahdasmielisiä pöllöjä, jotka häviävät aina ja kaikessa. He näkevät kangastuksissaan Suomen, josta rasismi, väkivalta ja väärät mielipiteet omaavat ihmiset ovat kaikonneet. Heidän ihanne-Suomensa on monikulttuurinen, alkuperänsä, uskontonsa ja arvonsa unohtanut monimiljoonainen hypermarketti, jonne saa tulla miten ja milloin mielii. Heille ei ole olemassa suomalaisuutta, mitä määritellä; suomalaisuus on keinotekoinen konstruktio, joka saa mennä alkuperäisen ja luonnollisemman monikulttuurisuuden tieltä. Paha vain, että he eivät ole kyenneet selittämään, miten heidän hahmottelemansa globaali maailmankylä, jossa kaikki elävät harmoniassa, olisi vähemmän keinotekoinen.

Tämä porukka on rappion viidettä kolonnaa, jolle feminismi ja monikulttuuri ovat historian päätepisteet. Ainoa positiivisella tavalla yllättävä tekijä on se, että heidän joukossaan eivät kaikki ole ryssänmorsiamia, eivätkä kaikki vastusta Natoa. Jopa sivuston höyrypää Panu Höglund ymmärtää Venäjän vaarallisuuden ja uhan Suomelle. Mutta Höglundillekin on henkilökohtaisten patologioidensa ja päähänpinttymiensä vuoksi mahdotonta myöntää, että persut voisivat olla missään oikeassa. Sen vuoksi tämä entinen naistenvihaaja ja palavasieluinen antifeministi on liittoutunut feministien ja mokuttajien kanssa suurta vihollistaan, Halla-ahoa vastaan. On huvittavaa lukea, kuinka Paljastetun taustaporukka peukuttaa Höglundin vailla mieltä oleville verbaalioksennuksille, ikään kuin tämä olisi todella muuttunut feministien liittolaiseksi. Voin vain kuvitella, minkä määrän nieleskelyä joillekin aiheuttaisi lukea Höglundin aikaisempia kirjoituksia. Mutta niin se vain on, politiikka tekee outoja petikavereita.

Paljastettu tuntuu olevan yritelmä vastavoimaksi oikeistolaiselle älymystölle, jota tällä hetkellä edustaa näkyvimmin verkkolehti Sarastus. En tiedä onko näin, mutta jos Paljastetun idiootit todella kuvittelivat luovansa älyllisen vastineen Sarastukselle, niin sallikaa minun nauraa. Siinä missä Sarastukseen kirjoitetaan teräviä ja pitkällisiä analyyseja tai mielipidekirjoituksia asioista, koostuu Paljastetun tarjonta yksinomaan hysteerisestä vuodatuksesta. Kun oikeistolaiset pureutuvat asioihin, pureutuvat suvakit asioihin pureutujiin. Tässä ei Paljastettu muodosta mitään poikkeusta; pääsivuston ja Facebook-ryhmän (jonka nykyinen nimi on Parras) anti koostuu henkilöön menevästä loanheitosta, älyllisesti alamittaisesta retostelusta mallia ”lällällää, rasistit, fasistit!” ”nönnönnöö!”. Vaikea uskoa, miten tuota runkkausrinkiä voi kukaan ottaa tosissaan. Heidän pääasiallinen reagointitapansa on puuteroida nenänsä herneillä, jos Halla-aho sattuu olemaan mitään mieltä mistään. Panu Höglundin tekstejä lukiessa täytyy hieroa silmiään, tyyppi taitaa olla seonnut. Ja hän on kuitenkin koko joukosta se, jolla olisi eniten älyllistä potentiaalia.

Ainoa vähänkään älyllistä sisältöä sisältävä oikeistovastainen sivusto on Ilon Militantti -blogi. Harmi vain, että hänenkin tarjontansa jää lopukta yritykseksi; geneeristä antinationalismia ja antirasimia. Kaveri on myös itsejulistautunut antifasisti, minkä kuullessani poistan varmistimen lugeristani. Hänen kirjoittelunsa jää tasolle ”nämä ja nämä ihmiset ovat fasisteja, fasismi on kaiken pahan alku ja juuri, antifasismi for the win”. Hattua nostan kaverille yhdestä asiasta: hän tunnustaa kansallismieliset poliittisiksi vihollisikseen.

Olen Parras-sivustoa tuon tuosta seurannut, enkä tiedä miksi. Joskus se käy viihteestä, joskus aivoihini sattuu se debiiliyden määrä. Yksi riemukkaimpia muistoja oli, kun sivustolla mustamaalailtiin heidän yhtä kestoinhokkiaan, Timo Hännikäistä. En ottanut sitä keskustelua ikävä kyllä talteen, mutta se vakuutti minut siitä, että punavihreät todella ovat mädättäjiä. Joskus olen pitänyt näitä puheita liioiteltuina, mutta he tekevät sen itse. Eräs kusipää teki kommenttiketjun takia tutkintapyynnön Hännikäisestä, mihin Hännikäinen vastasi omalla tutkintapyynnöllä ihan vain vittuillakseen. Kertoo näiden kavereiden pikkusieluisuudesta paljon, että he ottavat kovista sanoista näin pahat pultit.

Tuore poiminta sivustolta:

"Pegidan johtohahmot ovat kiistäneet, että surmalla olisi mitään tekemistä heidän kanssaan ja pyrkinyt etäännyttämään itsensä väkivallan käytöstä. Avoimesti liikettä kannattavien raportoitiin kuitenkin ilakoineen sosiaalisessa mediassa nuoren muslimimiehen murhalla."

Niin, nämä idiootit kieltäytyvät näkemästä mistä asiassa on kyse. Se on sotaa, kulttuurien väkivaltainen yhteentörmäys, jossa tulee uhreja. Muslimit vihaavat meitä ja iloitsevat tappiostamme. Kantaväestö alkaa pikku hiljaa vastaamaan tähän, ja hekin iloitsevat. Onko tappaminen väärin? Tietysti, mutta sota on sotaa. Muslimeja tullaan murhaamaan yhä enemmän ja enemmän ja näistä murhista ilakoijia putkahtelee lisää. Luulevatko suvakit muuttavansa asioita sillä, että moralisoivat "hyi hyi, rasismia!". Heillä on se virheellinen oletus, että häpeä saisi nämä ihmiset perääntymään. Niin ei ole. Häpeä ei pakota muslimeja perääntymään, koska he kokevat tekevänsä oikein. Toistaiseksi kantaväestö häpeää, mutta kun taistelu muuttuu selviytymiseksi, katoavat heiltä häpeän ja syyllisyyden pidäkkeet. Kannattaisiko siis miettiä, mitä muslimien määrälle kannattaisi tehdä, kantaväestön moralisoimisen sijaan? Murhia ei pidä hyväksyä, mutta tätä tulee lisää.

Toinen poiminta:


Höpsistä. Rasistien pointti on olla rasisti. Ei rasisteilla ole yhtäkään järkevää ratkaisua, kun ei rasisteilla ole mitään järkevää ongelmaakaan määriteltynä (paitsi se, että väärän väärisiä/- uskoisia ei haluta Suomeen, johon toki ehdotetut ratkaisut toimivat hienosti). Maahanmuuttoon ja humanitaariseen maahanmuuttoon liittyen on toki haasteita ja ongelmia, mutta ei niitä rasistien kanssa tule edes pohtia.

Tarvtiseeko tuohon oikeastaan sanoa mitään. Tässä on yksi syy, miksi nämä kusipäät häviävät ennemmin tai myöhemmin. Perus latteus: "maahanmuuttoon liittyy ongelmia". Ihan kiva, ja kerrotko mitä esimerkiksi ja kuinka ne ratkaistaan? He kiistävät mitkään todelliset ongelmat, ja syyttävät ongelmista puhujia rasisteiksi. Tässä havainnollistuu, mitä poliittinen vihollinen tarkoittaa; ei ole keskusteluyhteyttä, ei ajatuksia vaihdettavana. Arvot ovat niin jyrkästi toisiaan vastaaan, että on vain erottava kuilu. Suvakeille ominaiseen totalitaariseen tyyliin ollaan myös valmiit sulkemaan tietty aatesuunta kokonaan pois päätöksenteosta.

Vasemmiston älyllisestä rappiosta ja todellisesta elämästä veraantumisesta kertoo heidän epätoivonsa keksiä vastavetoja oikeistolaisille ilmiöille. Kun Hommaforum ilmestyi, suvakit kyhäsivät kokoon onnettoman Hommawatchin muka vastaiskuksi. Ja Paljastettu taas on todella olevinaan jokin vastinpari Sarastukselle. Harmi vain, että se älykäs sisältö, jonka puutteesta he oikeistoa aina syyttävät, loistaa täydellä poissaolollaan. He ovat niitä, jotka tämän taistelun ovat hävinneet. He eivät kykene hahmottamaan todellisuutta ja haukkuvat tavallisten ihmisten huolia rasismista johtuvaksi ja ilkkuvat päälle. Heillä ei ole tietoakaan arvokkuudesta, ja he keskittävät voimavaransa aitojen suvakkien tavoin kymmenen pennin asioihin. Lienee sanomattakin selvää, että juuri tämä porukka myös parkui kovaan ääneen homoliittojen perään.

Käyttäjien määrässä vastineen Hommafoorumille muodostanevat Takku.netin, Punk in Finlandin ja Varisverkoston kaltaiset sivustot. Näille kirjoitteleva porukka koostuu kommareista ja liian pientä sosiaaliturvaa ja poliisien ilkeyttä itkevistä klovneista, joilla ei ole mitään relevanttia sanottavaa yhtään mistään. En oikein keksi heistä kirjoitettavaa, heidän kohdallaan paukkuu parodiahorisontti vähän liikaa. Vaikka inhoan muotivirtauksia ja kaikesta uudesta viehättyviä ihmisiä, tekisi mieli sanoa näille hörhöille, että heidän ideologiansa on vähän passé. Sama porukka, joka koostuu pahimmista tuulenhaistelijoista, ei nyt kykene näkemään oman ideologiansa lopullista hajoamista ja vasemmistolaisen hegemonian murtumista. Sitä se valta-asema teettää, he tulevat sokeiksi todellisuudelle. Ei ole tietenkään mielekästä yhdistää vasemmistoanarkisteja mihinkään vallankäyttöön, mutta heidän ideologiansa on jo kauan ollut kulttuurin valtavirtaa. Mutta juuri nyt ovat tuulet kääntymässä.

-Viimeinen kappale: jälkikäteen sensuroitua murhilla fantasiointia. Jokin raja nyt olla pitää.-

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä nyt nuo, punk in finland ym. tyypit on ihan normaaleja ja mukavia ihmisiä. Ympäristönsä tuotteita niinkuin me kaikki muutkin. Harvat kuitenkaan pystyy hahmottamaan suuria kokonaisuuksia, että pystyisi nousemaan vastaan sitä ympäristöä mihin on kasvanut.

Lauri Stark kirjoitti...

Hyvää iltaa Anonyymi ja kiitos kommentistasi.

Sallinet pienen kärjistyksen minulle. En sinänsä epäile, etteikö suurin osakin foorumin porukoista voisi olla ihan mukavia ihmisiä elävässä elämässä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitää ymmärtää, että nuo vihervasemmisto trollit Paljastettu.com, takku.net ym. he eivät ole vihollisia, he ovat UHREJA itsekin.

He ovat veljiämme ja siskojamme jotka ovat kasvaneet tähän karmeaan postmodernistiseen yhteiskuntaan mitä vain psyykelääkkeet pitää kasassa.

Kun he näkevät valon he kyllä "palaavat kotiin" oman heimonsa luo.

Todellinen patriootti ei taistele omaa veljeään vastaan, vaan postmodernismia vastaan.

Lauri Stark kirjoitti...

He ovat poliittisia vihollisia sikäli, että edes kompromissit eivät ole heidän kanssaan mahdollisia. Ei ole mitään pohjaa, mistä lähteä keskustelemaan.

Olisi myös syytä olla varovainen minkään katsannon patologisoinnissa. En usko, että mikään ideologia on pohjimmiltaan mielenvikaisuutta. Heillä on omat syynsä kannattaa ajatuksiaan, vasemmistosta löytyy runsaasti älykkäitä tyyppjeä. Kyse on siitä, että he ovat omaksuneet eri myytit, uskovat narratiiveihin, jotka omasta näkökulmastaan ovat loogisia.

En minäkään haluaisi pitää heitä vihollisinani. Oman kansan tulisi pitää yhtä ja vastapuolenkin hölmöt ovat sentään omia hölmöjä. Heidän tulisi vain ymmärtää, että islam ei ole heidän liittolaisensa, vaan meidän kaikkien yhteinen vihollinen.

Lauri Stark kirjoitti...

Monikulttuurisuutta kannattamalla he pelaavat samaan pussiin kuin globalisaatiota ja rajatonta maailmaa ajavat plutokraatit.

Anonyymi kirjoitti...

"Heidän tulisi vain ymmärtää, että islam ei ole heidän liittolaisensa, vaan meidän kaikkien yhteinen vihollinen."

Päinvastoin, Islam ei ole mikään vihollinen. Todellinen vihollinen on yksinkertaisesti postmodernismi: missä ei ole etnisyyttä, kansalaisuutta, sukupuolta jne..

Postmodernisia edustaa parhaiten lähinnä Hollywood ja EU, joten siten se on suurin vihollinen, eikä suinkaan Islam. Islam ja monikulttuurisuus Euroopassa on vain ikäänkuin oire postmodernismin syövästä.

Tämä video ja koko youtube kanava (paras kanava youtubessa) selittää teemoja paremmin. Suosittelen katsomaan kanavan videoita.

https://www.youtube.com/watch?v=qzPT4GFA2YY


Lauri Stark kirjoitti...

Vaikka islam ei edusta postmodernismia se on vihollinen. Se on länsimaisen kulttuurin kanssa yhteensovittamaton uskonto. On aivan sama, vaikka hekin suosisivat omia traditioitaan ja olisivat joissain asioissa lähellä konservatiiveja. Intressimme ja historiamme eivät ole jaettuja, joten vihollisuus säilyy.

En lopulta usko, että on yhtä sormella osoitettavaa vihollista, jonka raivaamalla asiat järjestyisivät. Maailma on mysteerien verkko, ja rappio ei pohjimmiltaan tule ulkoisesta lähteestä. Se on ihmisen sisäisyntyistä viheliäisyyttä, jonka nyt vain sallitaan kukoistaa.

Kiitän linkistä, katson videon ehkä myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Jätän postaustoiveen: voisitko kirjoittaa Frankfurtin koulukunnasta ja kulttuurimarxismista? Onko ilmiö todellinen ja jos on, niin missä mittakaavassa se vaikuttaa elämäämme?

- Aisopos

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Aisopos ja kiitos kommentistasi.

Tjaah, en tiedä onko minulla paljoakaan aiheesta sanottavaa. Uskonko, että ilmiö on todellinen? Tietyissä määrin kyllä, mutta en usko, että kyseessä on salaliitto tai tietoisesti johdettu prosessi. Ennemmin näkisin kulttuurimarxismin juonteena yhteiskunnallisessa ja henkisessä murroksessa, joka alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Kyseessä ei ole tietoinen myyräntyö, vaan henkisten arvojen muutos eri tekijöiden seurauksena.

Lauri Stark kirjoitti...

Frankfurtin koulukunnan tyypit eittämättä pyrkivät tietoisesti muuttamaan asioita, mutta epäilen että he olisivat salaliittoja alkuun panneet. Enemmänkin kyse on meemistä, heidän edustamansa arvot sattuivat tulemaan hegemoniseen asemaan sukupolvenvaihdosten ja rakennemuutosten myötä.

Anonyymi kirjoitti...

Ironista sinänsä, että samaan aikaan arvostelet feminismiä, postmodernismia ja kulttuurimarxismia samalla kun kritisoit niitä jotka vastustaa sitä, kuten muslimeita tai esim- Venäjää.

Venäjä postaukseksikin oli puhdasta propagandaa. Venäjällä on varmasti ongelmia mutta minkään muun "valkoisen" maan johto ei ole yhtä vihamielisiä postmodernismia kohtaan kuin Venäjän ja Venäjän kehityksen suunta on ylöspäin. Putin on monessa puheessa tuominnut postmodernismin ja Putinin kuuluisin neuvonantaja Alexander Duginin työ perustuu puhdaasti postmodernismin vastustamiseen.

Venäjällä on toki sosiaalisia ongelmia vieläkin mutta nekin jo helpottuu ja Venäjän syntyvyys on korkeampi jo pitkälti kuin Euroopassa. Tavallisen kansan lisäksi maassa on mm. kristittyjä vanhauskoisia noin 2 miljoonaa - joitten populaatio tuplaantuu parin kymmenen vuoden välein ja 7 miljoonaa kristittyä kasakkaa joilla myös on kaikilla 3-5/lasta ja super konservatiivinen ja postmodernismin vastainen elämäntapa. Tähän päälle luonnollisesti monet muslimi-etnisyydet jotka Ramzan Kadyrov johdolla on niinikään postmodernisin vastaisia ja perinteisiin vetoavia. Jo pelkästään noitten etnisyyksien väestön triplaantuminen lähitulevaisuudessa tulee tekemään Venäjästä erittäin terveen.

Siihen nähden ei ole kovin suuri yllätys, että suurin osa Euroopan äärioikeistosta katsoo Itään mm. Front National ja Jobbik. Vain Venäjä voi vapauttaa Euroopan postmodernismista ja ns.kulttuurimarximista joten on aika skitsofrenista kuinka joka toinen postauksesi on russofoobinen tai islam-kriittinen ja joka toinen kritisoi feminismiä ym. marximismia LMAO

Koita nyt päättää, oletko pro EU ja pro NATO ja pro Postmodernisti vai sen vastakohta.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Anonyymi ja kiitos kommentistasi.

Se, että Venäjä sattuu olemaan postmodernismia vastaan, ei tee siitä ystävääni tai Suomenkaan ystävää. Maidemme intressit ovat vastakkaiset, olemme vihollisia. Eikä tuo asetelma kumpua vain poikkeavista intresseistä, vaan pitkästä historiamme.

Venäjää en voi pitää minkäänlaisena vastavoimana rappiolle. Maa, jossa abortoidaan yksi sikiö kahta syntyvää kohden, ei ole terve yhteiskunta. Maa, jonka täytyy ryhtyä noitavainoihin vähemmistöjään kohtaan, ei ole terve. Venäjä ei ole mikään kansojen kehto, vaan niiden vankila. Onko jotain sattumaa, että Venäjällä ei ole liittolaisia vaan ainoastaan vasalleja? Suomen asema Venäjän liittolaisena tai sen osana ei olisi häävi, kun katsoo suomensukuisten kansojen kohtelua.

Vastustan rappiota, mutta omasta kulttuuristani käsin. Ei ole mitään mieltä odottaa ulkopuolista pelastajaa, varsinkaan vihollisen suunnalta. Varsinkin kun Venäjän niin sanottu konservatismi ja traditionaalisuus ovat pelkkää silmänlumetta. Maa on etnisesti hajanainen kansallisvaltion irvikuva ja läpeensä korruptoitunut, uppoava imperiumi.

Jo pelkästään noitten etnisyyksien väestön triplaantuminen lähitulevaisuudessa tulee tekemään Venäjästä erittäin terveen.

Muutaman vähemmistön lisääntyminen ei riitä pelastamaan Venäjää, kuten ei lestadiolaistenkaan lapsiluku Suomea. Ja kaikkein viimeiseksi Venäjäkään voi luotta islaminuskoisiin vähemmistöihinsä, Tshetshenian muslimit kun tuntevat suurta "sympatiaa" Venäjän hallintoa kohtaan. Venäjän tärkeimmillä ydinalueilla, eli Uralin länsipuolella väestönkasvu on pääosin negatiivista.

Se, että vastustan rappiota, ei tarkoita liittolaisuutta myöskään islamin kanssa. Muslimit tulevat eri maailmasta, omaavat eri traditiot, meillä ei ole mitään yhteistä. Se, että Eurooppalaiset traditionalistit ja muslimit tunnustavat esim. perhearvojen merkityksen, ei tee heistä liittolaisia. Keskiajan Eurooppa ja Arabimaailma olivat noissa asioissa varmasti samoilla linjoilla, mutta se ei estänyt niitä käymästä sotaa keskenään. Kyseessä on kaksi toisiinsa yhteensovittamatonta kulttuuria, joiden välillä raja railona aukeaa.

Russofobi on samanlainen blankotermi kuin islamofobiakin. Kyseessä ei ole omalta osaltani enempää eikä vähempää kuin ryssäviha; ja voidaanko siitä minua syyttää? He uhkaavat maatamme, joka luo pelkoa. Ja pelko luo vihaa. Nurkkaan ahdistettu rotta puree.

Front Nationalen ja Jobbikin Venäjä-myönteisyys on ikävä asia jo siksikin, että se luo jakolinjan eurooppalaisten oikeistolaisten välille. Kyseisten puolueiden olemassaolo on hyvä asia, mutta Venäjän suhteen niiden olisi tarkistettava kantansa.

En ole muistaakseni sanonut olevani pro EU. Mitä tulee esimerkiksi euroon, omaan liian hataraati tiedot, jotta voisin ottaa kantaa siihen. Olen sitä mieltä, että EU tulisi säilyttää, mutta huomattavasti enemmän ylikansallisesta vallasta riisuttuna. Euroopan tulisi pitää yhtä, mutta aidosti itsenäisten valtioiden yhteisönä.

Nato sen sijaan on puolustusliitto, johon kuuluminen on pragmaattinen valinta.

Anonyymi kirjoitti...

"Se, että Venäjä sattuu olemaan postmodernismia vastaan, ei tee siitä ystävääni tai Suomenkaan ystävää. Maidemme intressit ovat vastakkaiset, olemme vihollisia. Eikä tuo asetelma kumpua vain poikkeavista intresseistä, vaan pitkästä historiamme."

Itse näen Venäjän potentiaalisena liittolaisena ja Suomen osana mm. Euraasian unionia. En näe mitään ristiriitoja intresseissä saati historiassa, sotia nyt on aina ollut - ei siinä sen suurempaa tarvetta kantaa kaunaa ole.

------------------------------------
"Venäjää en voi pitää minkäänlaisena vastavoimana rappiolle. Maa, jossa abortoidaan yksi sikiö kahta syntyvää kohden, ei ole terve yhteiskunta. Maa, jonka täytyy ryhtyä noitavainoihin vähemmistöjään kohtaan, ei ole terve. Venäjä ei ole mikään kansojen kehto, vaan niiden vankila. Onko jotain sattumaa, että Venäjällä ei ole liittolaisia vaan ainoastaan vasalleja? Suomen asema Venäjän liittolaisena tai sen osana ei olisi häävi, kun katsoo suomensukuisten kansojen kohtelua."

Tuo oli vain ns. kommunistisen ajan jälkeinen romahdusvaihe mikä johti anarkiaan ja laajoihin sosiaalisiin ongelmiin, viime vuosina Venäjän kaikki hyvinvointiin liittyvät tilastot ovat kehittyneet parempaan suuntaan ja sama suunta jatkuu tulevaisuudessakin. Kuten linkissä näkyy http://www.forbes.com/sites/markadomanis/2014/11/03/russias-demography-continues-to-improve/
Sinulla on vanhentunutta tietoa päivänselvästi. Ja kansojen "vankila" on parempi se kuin EU tai USA tyylinen kansojen sulatusuuni. Suomalais-ugrilaiset kansatkin on Venäjällä säilyttänyt enemmän perinteitä ja identiteettiään kuin suomalaiset on Suomessa - (suomalaiset on täysin amerikkalaistuneita) joten vertauksesi on absurdi, että heitä muka syrjittäisiin.

------------------------------------
"Muutaman vähemmistön lisääntyminen ei riitä pelastamaan Venäjää, kuten ei lestadiolaistenkaan lapsiluku Suomea. Ja kaikkein viimeiseksi Venäjäkään voi luotta islaminuskoisiin vähemmistöihinsä, Tshetshenian muslimit kun tuntevat suurta "sympatiaa" Venäjän hallintoa kohtaan. Venäjän tärkeimmillä ydinalueilla, eli Uralin länsipuolella väestönkasvu on pääosin negatiivista."

Naurettava vertaus kun ottaa huomioon että lestadiolaisten määrä ei ole noussut sitten vuoden 1950, sensijaan Venäjän vanhauskoivaiset ja kasakat ja monien muitten vähemmistöjen väkiluku tuplaantuu 20v välein. Lisäksi Venäjän johto on tosissaan alkanut koulua myös uutta "tavallisen kansan" sukupolvea parempaan suuntaan, on nashi nuorisoliikkeitä ja ortodoksi-pappeja kouluissa opettamassa moraalia jne..

Mitä muslimeihin tulee, niin ihmeellistä propagandaa taas, tsetseenithän on Ukrainassakin sotimassa Venäjän riveissä uskollisina Putinille ja monet Venäjällä pitää Tsetseenien johtajaaa Ramzan Kadyrovia Putinin seuraajana. Muslimit ei muutamista salafistien terroristi-iskuista huolimatta mikään uhka tai Venäjän vihollinen.

------------------------------------
"Front Nationalen ja Jobbikin Venäjä-myönteisyys on ikävä asia jo siksikin, että se luo jakolinjan eurooppalaisten oikeistolaisten välille. Kyseisten puolueiden olemassaolo on hyvä asia, mutta Venäjän suhteen niiden olisi tarkistettava kantansa.

"En ole muistaakseni sanonut olevani pro EU. Mitä tulee esimerkiksi euroon, omaan liian hataraati tiedot, jotta voisin ottaa kantaa siihen. Olen sitä mieltä, että EU tulisi säilyttää, mutta huomattavasti enemmän ylikansallisesta vallasta riisuttuna. Euroopan tulisi pitää yhtä, mutta aidosti itsenäisten valtioiden yhteisönä."

Dugin ja Venäjänhän nimenomaan on monesti puhuneet että he haluaisivat nähdä "eurooppalaisen Euroopan" voimissaan, eikä nykyistä postmodernia USA:n vasalli "fuck the EU" Eu:ta.

Mutta olet puolesi valinnut selvästi, olet postmodernistien leirissä - ilmeisesti "hyödyllisenä idioottina" toisin kuin muu äärioikeisto Euroopassa joka on Pro-Russia.

Lauri Stark kirjoitti...

Itse näen Venäjän potentiaalisena liittolaisena ja Suomen osana mm. Euraasian unionia. En näe mitään ristiriitoja intresseissä saati historiassa, sotia nyt on aina ollut - ei siinä sen suurempaa tarvetta kantaa kaunaa ole.

Maantieteellisen läheisyytensä vuoksi Venäjä olisi oiva liittolaisemme. Mutta homma kusee siinä, että Venäjä on paska naapuri ja koulukiusaaja, joka tylyttää pienempiään minkä ehtii. Suomi on rajamaa, joka kuuluu läntiseen kulttuuripiiriin. Venäjä muodostaa oman, meille vieraan sivilisaation. Se on naapurimme, muttei ole eikä voi olla liittolaisemme. Tilanne voi muuttua, muttei pitkiin pitkiin aikoihin.

viime vuosina Venäjän kaikki hyvinvointiin liittyvät tilastot ovat kehittyneet parempaan suuntaan ja sama suunta jatkuu tulevaisuudessakin.

Ei ole mitään takeita siitä, että näin tulisi käymään. Se on totta, että Venäjä kävi pohjalla NL.n hajoamisen jälkeen. Mutta pohjalta on helppoa nousta ylöspäin. Totta kai numerot näyttävät nyt hyviltä, koska lähtötaso oli niin alhainen. Oleellista on se, että sellaiset valtiolliset ja kulttuuriset syvärakenteet, jotka todella mahdollistaisivat Venäjän suuruuden, loistavat poissaolollaan.

Enkä muuten esittänyt vanhentunutta tietoa. Siinä missä Venäjällä syntyy vajaat kaksi miljoonaa ihmistä vuosittain, tehdään abortteja yli miljoona.

Naurettava vertaus kun ottaa huomioon että lestadiolaisten määrä ei ole noussut sitten vuoden 1950, sensijaan Venäjän vanhauskoivaiset ja kasakat ja monien muitten vähemmistöjen väkiluku tuplaantuu 20v välein.

Mjoo, vertaus oli huono. Mutta anyways, on aivan sama miten nuo vähemmistöt lisääntyvät. Ne eivät kokonaisuutta pelasta.

tsetseenithän on Ukrainassakin sotimassa Venäjän riveissä uskollisina Putinille

Kyllähän varmaan osa sotii. Mieleen tulee myös Venäjän federaatio, jota vastan he sotivat tuossa reilu kymmenen vuotta sitten. On myös naurettavaa kuvitella, että muslimit ja kristityt tulisivat elämään Venäjällä sopusoinnussa. Tai ehkä niin kauan, kuin nämä pysyvät maantieteellisesti kyllin erossa toisistaan, mikä taas ruokkii separatismia.

Dugin ja Venäjänhän nimenomaan on monesti puhuneet että he haluaisivat nähdä "eurooppalaisen Euroopan" voimissaan, eikä nykyistä postmodernia USA:n vasalli "fuck the EU" Eu:ta.

Salli nyt nauraa, Venäjä kiinnostaa vain omat imperialistiset intressinsä. USA on imperiumi kuten Venäjäkin, mutta sillä on liittolaisia vasallien sijaan. USA ei ole hyvä, mutta se on kahdesta pahasta pienempi paha. USA on Suomen lailla osa läntistä kulttuuripiiriä ja näin ollen luonnollinen liittolaisemme. USA:n etninen hajanaisuus voi johtaa ennemmin tai myöhemmin maan hajoamiseen, saapi nähdä. Mutta Euroopan vertaaminen siihen ei ole lainkaan mielekästä, EU ei ole liittovaltio ja tuskin siitä sellaista enää uusien kansallisten heräämisten myötä tulee. Eurooppa ei ole mikään sulatusuuni, vaan itsenäisten kansojen maanosa.

Suomalais-ugrilaiset kansatkin on Venäjällä säilyttänyt enemmän perinteitä ja identiteettiään kuin suomalaiset on Suomessa - (suomalaiset on täysin amerikkalaistuneita) joten vertauksesi on absurdi, että heitä muka syrjittäisiin.

Tämähän nyt oli varmaan hyvä läppä? Paitsi, että suomensukuisten kansojen väestöllinen määrä vähenee, myös kielten puhujien määrä supistuu. Identiteetti surkastuu ja surkastuu, venäläistäminen on tuottanut hyvin tulosta.

Mutta olet puolesi valinnut selvästi, olet postmodernistien leirissä - ilmeisesti "hyödyllisenä idioottina" toisin kuin muu äärioikeisto Euroopassa joka on Pro-Russia.

Ihan miten vain, voit olla aivan rauhassa Pro-Russia. Mutta keskustelua ei ole syytä jatkaa, mitään pohjaa ajatustenvaihdolle ei ole.

Lauri Stark kirjoitti...

Ja mitä äärioikeistoon tulee, en näe edustavani sitä. En ylipäätään näe itseäni leimallisesti oikeistolaisena saatikka vasemmistolaisena, lähinnä traditionalistina.

Koko käsitteen äärioikeisto voisi vetää vessanpytystä alas.

Ama kirjoitti...

Höglundin henkilökohtaiset traumat ja patoutumat ovat taas ajaneet hänet ristiretkelle. Heikkotasoinen sivu ja heikkotasoista argumentointia. Maahanmuuttokriittiset solvaavat sotaveteraaneja, maahanmuttokriittiset ovat Venäjän asialla, maahanmuuttokriittiset vastustavat savolaisia jne. Tuon sivun tyylilaji ei ole yhteiskunnallinen analyysi tai keskustelu, vaan puhdas propaganda.

Eipä sillä tosin ole tykkääjiäkään kuin 38, ilmeisesti Höglundin opetuslapsia.

Idioottimaista touhua, samaa mieltä, mutta eivätkö "haluaisin tappaa koko porukan"-kommentit lisää vettä mielestään jo valmiiksi vainon ja nettiterrorin uhriksi joutuneen Höglundin myllyyn?

Vahvasti samaa mieltä kommenttiosion venäjäkommenteista. Surkeat on vaihtoehdot jos muka täytyy olla joko pro-postmodernismi tai pro-Venäjä.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Ama ja kiitos kommentistasi.

Taitaa vastapuolella tosiaan olla jutun juuri vähissä, kun sitä pitää vesitellä koko ajan juuri maahanmuuttokriitikoista. Jussi Halla-ahoa syytettiin monomaniasta, taitaa pilkka osua tässä omaan nilkkaan.

Onhan tuolla sivustolla paljon muitakin kirjoittajia kuin Höglund, hän on vain omintakeisin heistä.

mutta eivätkö "haluaisin tappaa koko porukan"-kommentit lisää vettä mielestään jo valmiiksi vainon ja nettiterrorin uhriksi joutuneen Höglundin myllyyn?

Mitä kiusaamiseen tulee, en ole moiseen mukaan lähtenyt. Kyseessä olevan kommenttini laitoin lähinnä täkyksi näille hysteerikoille.

Loppukaneetistasi ihan samaa mieltä. Ikään kuin Venäjän syli olisi mikään vaihtoehto.