Hyvä sarja tää True Detective. Parhaat puolet ovat yleinen unelias tunnelma ja Rustin ja Martyn väliset turhautuneet dialogit, sekä Rustin toivottomat monologit. Hykertelen onnessani niiden kohdalla, ne ovat liian hauskoja. Siinä on jotain vapautavaa, kun pessimismi viedään överiksi, siitä tulee käytännössä suojamuuri maailmaa vastaan. Pessimismi on selvästi huumorin sukulainen, molemmat varjelevat mielenterveyttä ja auttavat katsomaan kauniiden illuusioiden läpi. Vaikka kauniit illuusiot ovat juuri niitä, joiden toivon olevan totta.
Toiminta on neljän ensimmäisen jakson perusteella ollut vähäistä. Aivan neljännen jakson lopussa tuleekin sitten ryminää, eikä siinä vielä mitään. Kunhan loppusarja ei siihen mene, tämän tuotoksen vahvuudet ovat muualla. Veikkaan, että se vähäkin toiminta on ympätty mukaan, koska sarja on HBO:n tekemä. Yhtiön tuotantodoktriiniin on varmasti kirjattu kohta, joka velvoittaa sisällyttämään joka käsikseen tietyn määrän seksiä ja väkivaltaa, mikä varsinkin HBO:n sarjoissa on usein vain rasittavaa.
2 kommenttia:
Minusta se neljännen osan action-jackson rymistely rikkoi harmonian pahasti. Se sellainen meininki muutenkin, että juodaan litra viskiä ja sen päälle imuroidaan desilitra kokaiinia nokkaan on jotenkin rasittavaa. Ei kukaan kestä sellaisia määriä viinaa ja huumeita.
Iltaa Pantalone ja kiitos kommentistasi.
Totta, se rymistely ei oikein iske sarjan muuten hitaaseen rytmiin. Kaikki mitä aikaisemmin on tapahtunut, on ollut vielä uskottavuuden rajoissa. Pidän siitä, miten tutkinta on edennyt suht flegmaattisesti ja takkuillen vailla sen suurempaa draamaa. Toivottavasti sarja ei ala ainakaan painottumaan toimintaan.
Sen huumejutun voisi vielä selittää sillä, että Rust oli tottunut ryystämään viinaa ja huumeita. Se, että hoidetaan keikka huumepäissä, ei toisaalta kuulosta kovin ammattimaiselta. No, vituiksihan sekin sitten meni.
Lähetä kommentti