lauantai 10. tammikuuta 2015

Feminismistä, osa VII: lisää hajahuomioita

Seksuaalisesta "vapautumisesta"


Pakko vielä miettiä tätä: miksi seksittömyys on tabu? Miksi ihmiset nykypäivänä valittavat aivan kaikesta mahdollisesta, mikään ei ole liian rietasta tai alhaista. Mutta jos mainitsee saamattomuudestaan ja yksinäisyydestään, alkaa epämukava kiemurtelu. Jos ilmaisee tunteensa yksinäisyydestään, posahtaa tuulettimeen rekkalastillinen paskaa. Jos siis on mies. Ja se paska tulee aina naisilta, jotka itse ovat parisuhteessa tai saavat seksiä yllin kyllin. Marxilainen tulkinta tilanteesta olisi se, että naiset ovat omistavaa luokkaa (he elävät seksuaalisessa yltäkylläisyydessä), ja omaisuudettomat miehet uhkaavat heidän asemaansa. No joo, vitsit sikseen. Mutta ilmiö on silti mielenkiintoinen, vittuilijat eivät lähes ikinä ole saamattomia tai yksinäisiä naisia, vaan parisuhteeessa. Parisuhteessa olevat miehetkin osaavat saman. Pelottaako heitä, vai mistä moinen? Onko niin, että ihmisiä pelottaa myöntää miten asiat ovat; seksuaalinen ”vapautuminen” ei johtanut onneen, vaan yksinäisyyteen, itkuun ja hampaiden kiristelyyn. Ihmiset pelkäävät sitä vaihtoehtoa, että ne seksuaalisesti ”tukahdutetut” ajat olivatkin armeliaampia. Nykyään seksistä puhutaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sitä harrastetaan yhä vähemmän ja yhä harvemmat. Mistä puhe, siitä puute. Entisaikaan ei seksistä toitotettu joka paikassa, mutta kyllä köyrittiin. Kyllä sitä köyrittiin joka välissä, nykyajan neuroottisuus taas tekee seksistäkin selvää jälkeä.

Haluja lietsotaan sietämättömyyteen saakka ja sitten tehdään niiden toteuttaminen yhä mahdottomaksi; se oli ainoa periaate jolle länsimainen yhteiskunta perustui.

             -Michel Houellebecq

Never in history has man been exposed to so much female sexuality while simultaneously having access to so little or for some - none of it.

Koska nykypäivänä ei vallitse sananvapautta, vaan positiivisuuden ja nautinnon imperatiivi, ei tällaisista asioista viitsitä liikaa puhua. Seksittömyys on jotakin, josta ei saa valittaa ja joka tulee kärsiä hiljaa yksikseen. Edes vapaaehtoinen selibaatti ei oikein ole vaihtoehto, koska nautinto on korkein arvo. Siksi yhteiskunta näkee kaikkien irrationaalisimpana toiminnan, joka ei tähtää nautintoon tai tuota sitä. Siksi luostari-instituutio on meille käsittämätön; ei ole mahdollista, että jotkut olisivat suostuneet vapaaehtoiseen selibaattiin. Siksi nykyaika sepittää tarinoita irstailevista munkeista, tajuamatta omaa projisointiaan. Kyllä, munkitkin saattoivat irstailla ja heilläkin oli halunsa. Mutta nykyaikamme näkee selibaatin niin järjenvastaisena, ettei se kykene uskomaan itsekuriin tai halujensa voittamiseen. Siksi nykyaika uskoo munkkienkin olleen hekumassa rypeneitä hedonisteja. Nykyajasta puuttuu kaikki terve idealismi: yksilön henkilökohtaiseen kilvoitteluun, tahdon voittoon lihasta ei enää uskota (tällä hetkellä muodissa oleva salitreenaus on jonkinlainen merkki tästä, joskin siinäkin tavoitteena on usein vain hyvännäköinen kroppa ja lupaus nautinnoista naisten suosiossa). Sen sijaan nykyaika uskoo kehitykseen ja utopiaan, taivaan toteutumiseen maan päällä. Ja portti taivaaseen menee nykyhegemonian mukaan tulonsiirtojen ja vapaan seksin kautta. Paitsi, että ensin mainittu holtittomasti käytettynä vain mädättää ihmiset ja toinen lisää yksinäisyyttä, vihaa ja väkivaltaisuutta; kaikkea sitä, mistä piti liberaalin utopian mukaan päästä eroon.

Nykyaikana ainoa asia, jota ihminen häpeää, on hänen kyvyttömyytensä nauttia kylliksi. Ja tässä suhteessa aikamme on ainutlaatuinen.

Mutta jos on jotain, mistä minä tunnen häpeää, se ei ole nautinto. En ikinä aio tuntea häpeää siitä, etten kokenut riittävän monta orgasmia, tai etten nauttinut tarpeeksi. "Kuka nauttii eniten", siinä uuden uljaan maailman kysymys. Ei kiinnosta, pitäkää viettinne. Jos jostain häpeää tunnen, niin se on ihmisenä epäonnistuminen. Vain ja ainoastaan hyveiden puute ja moraalinen epäonnistuminen voivat olla häpeän lähteitä minulle.

Patriarkaatista

Feministeillä on tapana sanoa, että elämme patriarkaatissa, joka hyödyttää miehiä. Naiset ovat kautta linjan olleet ja ovat alistettuja, ja patriarkaatin valta tulee murtaa. Kun kysyn heiltä, mitä konkreettista valtaa minulla on, he sanovatkin että ”patriarchy hurts men too”. Eli patriarkaatti ei hyödytäkään miehiä! Mitä patriarkaattia se sitten on? Eli me pääsemme tuon lipsahduksen kautta lähemmäs sitä havaintoa, että epätasa-arvo on kummunnut ainoastaan luokkaeroista. Ne miehet, joilla on ollut valtaa, ovat olleet korkealla luokkahierarkiassa. Ja korkealla luokkahierarkiassa on aina ollut naisiakin. Eli oikea termi patriarkaatin sijaan olisi oligarkia, jolla ei ole tekemistä sukupuolen kanssa. Mutta tämä ei sovi feministien narratiiviin naisista uhreina. Ja sitä paitsi: mitä pahaa hierarkioissa on? Maailma on ja tulee olemaan hierarkkinen, joku on aina korkeammassa asemassa kuin toinen. Yksi on toista kyvykkäämpi, joten asema on ansaittu. Tämä on meritokratiaa, joka on vain ja ainoastaan oikein.

Huoltajuuskiistoista

Avioeroista suurin osa päättyy eroon ja vieläpä naisten aloitteesta. Eipä ole siis naisilla varaa moralisoida miesten petollisuudesta. Kaiken lisäksi naisilla on järjestään parempi asema avioerotilanteessa. He saavat sangen johdonmukaisesti lapsen huoltajuuden ja vieläpä elatusmaksuja päälle. USA:ssa tilanne on erityisen huono, jossa miehelle ero on usein henkilökohtainen ja taloudellinen katastrofi, sillä hän voi menettää kaiken. Kannattaako siis ihmetellä, että miehet eivät halua naimisiin tai lapsia. Osa tilanteesta selittyy miesten mädäntyneisyydellä ja veltostumisella. Osa johtuu kuitenkin selvästä rakenteellisesta aukosta, jonka vuoksi avioliitto on miehelle paska diili.

On kestämätöntä, että erotilanteessa lapsia myönnetään sellaisille äideille, joilla on huonommat edellytykset hoitaa lastaan. Huoltajuuden ratkaisu pitäisi perustua objektiivisille kriteereille, sekä lapsen omaan tahtoon. Emme tietenkään saavuttaisi ikinä suhdetta 50-50, mutta nykyinen pelleily johtuu perusteettomasta naisten suosimisesta. Kelvottomia ja yksinkertaisesti haluttomia isiäkin on, ja feministit haluavat toki uskoa, että naisten suosiminen johtuu tästä. Niinhän ei tietenkään ole, mutta heille tärkeintä on saada miehet näyttämään pahemmilta.

Mitä huoltajuuskiistoihin tulee, niin moinen on lopulta laastaria isompaan ongelmaan. Eli avioliiton ja perheen rappioon. Kaikenmoinen näpertely sen parissa, kenelle lapset eron jälkeen kuuluvat, vievät huomiota pois isommasta ongelmasta. Siitä, että nykyaikana erotaan näin paljon. Siitä, että niin monet perheet todella hajoavat. Jos siis varsinaista ongelmaa haluttaisiin ratkaista, keskityttäisiin perheiden ja avioliittojen koossa pitämiseen, ei huoltajuuskiistojen selvittelyyn. Se olisi ennen kaikkea lasten kannalta oikea ratkaisu. Oma ratkaisuni rappioon löytyisi perinteistä, eli avioliiton ja perheen arvonpalautuksesta.

4 kommenttia:

Sametti kirjoitti...

Todella hyviä ja mielenkiintoisia huomioita.

Olen itse miettinyt paljon tuota mainitsemaasi munkkijuttua sekä nautinnon nostamista elämän päämääräksi. Seksi on oikeasti ihan helkutin yliarvostettua. Maailmassa ja elämässä on paljon parempia ja tärkeämpiä asioita. Olen välillä puolivakavasti miettinyt, että ryhtyisin munkiksi ihan vaan protestiksi. Pyhittäisin elämäni jollekin suuremmalle ja tärkeämmälle. Ja en tarkoita Jumalaa, vaan vaikka taidetta tai tieteellistä tutkimusta.

Seksittömyys on minunkin tutuilleni ihan käsittämätön juttu. Heidän elämänsä sisältö on pitkälti seksi ja dokaaminen eri muodoissa. Työttömiä ja masentuneita on tosi paljon, mutta kukaan ei edes ajattele, että näillä asioilla voisi olla joku korrelaatio. Promiskuiteetti on kanssa aikamoista ja kaikki on panneet kaikkia.

Minä seison kaikesta sivussa ja totean, että jeesus mikä karuselli ja vittu mitä paskaa. En edes HALUA tuohon mukaan. Ja tämä siis siitä huolimatta, että mulla ei ole ikinä ollut pulaa parittelukumppaneista eli minun kohdallani ei voida puhua katkeruudesta tai vastaavasta.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Sieg heil.

Nautinto on päämäärä, koska se on tätä maailmaa, emmekä enää usko mihinkään ihmisruumista suurempaan. Ryhtyisin mielelläni munkiksi, jos todellisia luostareita olisi vielä jäljellä. Mutta kun luen uutisen Suomen ainoassa luostarissa käytävistä yt-neuvotteluista, voin toddeta että Nietzsche oli oikeassa: jumala on kuollut.

Seksi on yliarvostettua, vaikka kroppa sanoo toista.

Seksittömyys on minunkin tutuilleni ihan käsittämätön juttu. Heidän elämänsä sisältö on pitkälti seksi ja dokaaminen eri muodoissa. Työttömiä ja masentuneita on tosi paljon, mutta kukaan ei edes ajattele, että näillä asioilla voisi olla joku korrelaatio. Promiskuiteetti on kanssa aikamoista ja kaikki on panneet kaikkia.

Liikumme ilmeisesti erilaisissa piireissä. Läheisimmät ystäväni ja tuttuni ovat enemmän tai vähemmän vakiintuneita. He opiskelevat tai käyvät töissä, ja ryypiskelytkin ovat jääneet jo melko lailla taakse. Muutamakin on kihloissa ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa, eli melko monogaamista porukkaa. Eräs kaverini, jolla oli lukiovuosina paljon vientiä naisten keskuudessa, on nyt vakiintunut ja saanut muksunkin. Lähipiiriäni katsellessani tunnen jopa toivoa, ehkä nuorissa on tulevaisuus.

Mutta henkilökohtainen ratkaisusi on oikea. Jos muut hyppäävät hedonismin kaivoon, älä seuraa perässä.

Sametti kirjoitti...

Yt-neuvottelut luostarissa? :D Okei...

Mulla on harmillisen vähän tuttuja, jotka olisi millään tapaa vakiintuneita... Liekö peruja siitä, että on tullu sateenkaareiltua ihan liikaa. Monogaamiset perheelliset nuoret ovat jotenkin kaunis näky. Sitä näkyä näen kovin vähän ja olenkin yrittänyt etsiä uusia kavereita viime aikoina. Jotenkin kummasti joka piirissä vaan törmään samantyyliseen porukkaan...

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tiedä sitten pitääkö tämä paikkansa, mutta osasyy havaitsemieni parisuhteiden luonteeseen saattaa olla piirieni nörttiluonne. Kaverini ovat enemmän tai vähemmän olleet sitä porukkaa koulussa, jotka eivät juosseet tyttöjen, vaan harrastustensa perässä. He ovat myös niitä, jotka osaavat arvostaa naisystävää sellaisen löydettyään. Ja jotkut pariutuivat tämän ryhmän sisällä, kunnon nörttityttö+nörttipoika-yhdistelmä.