Uni, nro. 2

Kotimme olohuoneen seinä kummitteli. Seinän sisällä oli haamuja, joiden läsnäolo ilmeni painaumina ja homelaikkuina tapetissa. Jos koputin viisi kertaa seinään, sain vastaukseksi viisi koputusta (ne eivät tulleet naapurista). Ne reagoivat myös ääniin ja muunlaisiin kosketuksiin, en vain muista miten. Pelkäsin niitä aivan helvetisti, tiesin että ennemmin tai myöhemmin ne kävisivät aggressiivisiksi. Ne eivät olleet niin harmittomia, kuin miltä näyttivät. Olin yksin yläkerrassa ja valot olivat sammuneet, laikut tapetissa liikkuivat. Yläkerrassa ei ollut enää turvallista, kuitenkin olisi vielä oltava siellä. Ainakaan ei olisi enää turvallista koskea seinään. Ja kuitenkin tunsin suurta halua suudella laikkuja, imeä haamut sisääni; kohdata kauhu sulauttamalla se osaksi itseäni.

(Tuota tapahtuu muissakin unissa. Juoksen päistikkaa kohti kauhua, huudan ja otan sen vastaan, antaudun kokonaan. Paraatiesimerkki on uni, jossa demonilapsi käveli perässsäni. En nähnyt sitä, en uskaltanut katsoa, mutta tiesin sen olevan takanani. Käännyin katsomaan ja siellä se kurkisteli kärpäsensilmineen. Se käveli minua kohti, ja minä kävelin vastaan. Otin sen syliini ja painoin vasten kasvojani, kunnes se alkoi sulautua itseeni.)

Heräsin, ja tajusin että sänkyni on seinän vieressä. En ole kotona, mutta tajusin sen seikan että minä aivan todella nukun seinän vieressä. Kesti vähän aikaa, ennen kuin kylmäävä kauhu helpotti.

Hauskaa, että haamut sattuivat kummittelemaan juuri seinässä. Kummitukset ja yliluonnollinen edustavat välitilaa olomuotojen välillä. Ne ovat liminaalitiloja, kuten oven kynnys; et ole enää edellisessä huoneessa, muttet vielä astunut toiseen huoneeseen. Samaan tapaan seinä on rajatila, määrittämätön vyöhyke kahden erillisen ja toisilleen näkymättömän tilan välillä. Mitä se sitten tarkoittaakaan tuon unen perusteella? Ei hajuakaan…