keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Tapaus Katja Hänninen



Katja Hänninen on kiinnostava. Hän on vasemmistoliiton kansanedustaja, joka 13-vuotiaana alkoi suhteeseen 34-vuotiaan miehen kanssa ja tuli heti raskaaksi. Hän on sittemmin saanut viisi lasta, joista ensimmäinen siis syntyi Hännisen ollessa 14-vuotias. Hän avioitui ihastuksensa kanssa, ja he elävät nykyisin normaalia perhe-elämää. Mikä tuossa siis tökkii ja miksi?

Koko asetelmahan on arveluttava. Normaalitilanteessa 34-vuotiaan ollessa kanssakäymisissä noin nuoren kanssa hälytettäisiin poliisit ja mies pantaisiin poseen. Miksei siis tällä kertaa, kyseessähän oli selvä hyväksikäyttötapaus, siis lain mukaan. Päätellen siitä, että he elävät tätä nykyä tasapainoista perhe-elämää, on kiintymyksen täytynyt ollut molemminpuolista. Jälkiviisaasti ajatellen ei siis tapahtunut mitään väärää, kun lisäksi ottaa huomioon, että Hänninen sanoi olleensa varhaiskypsä tyttö. Hän oli siis seksuaalisesti ja henkisesti ikätovereitaan edellä. Mutta tässä tuleekin taas johdonmukaisuus esiin. Miksei kaikkia tapauksia arvoteta saman mittapuun mukaan? Eihän sillä pitäisi olla väliä, onko uhri kypsynyt vai ei, ainoastaan ikä merkitsee. Tämän takia meillä kuulee hyväksikäyttötuomioissa sellaisia järjettömyyksiä kuin ”tuomiota alennettu, koska uhri lähestyi suojaikärajaa”. Selväähän on, ettei tuosta tapauksesta enää voi mitään tuomioita antaa, eikä siinä olisikaan järkeä. Kiinnostavaa olisi siis tietää, miksei jutusta aikanaan tehty rikosilmoitusta? Vaikka on mahdollista, että alaikäinen ja vanhempi henkilö voivat olla suhteessa vapaasta tahdostaan, niin aika yleisesti tuollainen silti tuomitaan. Vanhemmat yrittäisivät asiasta kuultuaan puhua järkeä nuorelle hupakolle, että lopettaisi tuollaisen. Kummallista, että näinkin on tapahtunut.

Mitään kummempaa porua ei tuosta jutusta ole noussut. Hänninen ei ole eronnut virastaan, eikä saanut negatiivista julkisuutta. Mutta voitte olla varmoja, että jos miespoliitikko tekisi samaa 13-vuotiaan tytön kanssa (vaikka tyttö olisi itse vapaaehtoinen ja jopa aloitteellinen), hänet syötäisiin elävältä. Jo Kanervan tapauksen esimerkki osoittaa, kuinka pikkumaisista asioista media kehtaa nostaa äläkkää. Alaikäiseen sekaantumisesta median edustajat vähintään kusisivat poliitikon irtileikatulle päälle. Puhuttaisiin limaisista lasten ahdistelijoista ja poliitikon vastuusta. Tietenkään nämä tapaukset eivät olisi suoraan verrannollisia, koska Hänninen oli itse nuori suhteen alkaessa. Mutta johdonmukaista olisi taas edes kysellä hänen mieheltään, mitä tämän päässä liikkui.

(Ja jotta tulisi selväksi: en näe teinien ja aikuisien välisiä suhteita toivottavina ja terveinä ilmiöinä. Voin ymmärtää alaikäisiin kohdistuvaa himoa, koska tunnen sitä itsekin; kuitenkaan en toimi tämän himon pohjalta. Voin ymmärtää myös sen, että näihin suhteisiin sisältyy myös poikkeuksia. Ne voivat perustua molemminpuoliseen ja aitoon rakkauteen, eivätkä hyväksikäyttöön. En olisi haaveilija enkä mikään, jos en sellaisia osaisi edes kuvitella. Hännisen tapaus on esimerkki tällaisesta, enkä nyt mene moralisoimaan häntä, koska voimme nähdä, että normaalia elämää hän perheineen elää.)

Suurin moralismi liittyy siis vanhemman miehen ja nuoren tytön väliseen suhteeseen. Sen oletetaan automaattisesti olevan hyväksikäyttöä ja ties mitä. Sen sijaan esimerkiksi naisopettajan ja nuoren pojan suhdetta tuskin monikaan näkee tuomittavina. Monihan vain päivittelee, kuinka onnekas poika onkaan ollut. Hän on helkkari sentään saanut pillua! Oikeusistuimet ovat toki tiukempia asian suhteen ja esimerkiksi lukuisia naisopettajia on menettänyt virkojaan ja tuomittu alaikäisen pojan kanssa makaamisesta. Itse en sinänsä ymmärrä tätä, nuorelle pojalle mikään voisi tuskin olla parempaa kuin himokas naisopettaja. Tietysti myös nainen voi olla hyväksikäyttäjä ja tehdä seksuaalista väkivaltaa pojalle, tämä on selvää. Johtuen kuitenkin miehen seksuaalisuuden erilaisesta luonteesta, he yleensä kokevat naisellisen huomion positiivisena. Miehet saavat harvemmin huomiota naisilta kuin toisinpäin. Siksi taas naiset pitävät ylenmääräistä huomiota usein rasitteena ja miehet tervetulleena. Näistä eroista ja miesten fyysisistä ominaisuuksista johtuen naiset myös pitävät miehistä huomiota uhkaavana. Tulee mieleen juttu ala-asteelta, kun naispuolinen liikunnanopettaja tuli aina meidän poikien pukkariin. Kun ihmettelimme tätä, hänen vastauksensa oli mainio, ”olen mä ennenkin poikien pippeleitä nähnyt!”. Ilmeisesti hän viihtyi paremmin poikien puolella, eikä siinä mitään. Aluksi se tuntui hieman kiusalliselta, mutta enemmän huvittavalta, hitto me nauroimme. Eikä kukaan meistä ollut tippaakaan ahdistunut, eihän tilanteessa ollut mitään uhkaavaa tai nöyryyttävää. Aikanaan liikunnanopettaja vaihtui miespuoliseen ja ehdotimmekin hänelle kerran vitsillä, että hän menisi tyttöjen puolelle, kuten aikaisempi oli ollut meidän pukkarissamme. En unohda sitä ilmettä hänen kasvoillaan, luuli varmaan että olemme hieman seonneita, ”no, se on vähän eri asia, niinku sukupuolista ahdistelua”. Ja niinhän se on. Miesopettaja tyttöjen pukuhuoneessa olisi ollut heille ahdistavaa, koko ajatus tuntuu intuitiivisesti väärältä. Samasta syystä miesopettajan suhdetta naispuoliseen oppilaaseen pidetään paheksuttavampana kuin päinvastoin. Mutta niin se vain on, sukupuolet ovat erilaisia.

Mutta olisin niin vain minäkin ollut kernaasti kauniin naisopettajan ”hyväksikäytettävänä”, tällaisesta fantasioin edelleen. Kuvittelen olevani jälleen 15-vuotias poika, jota kaunis naisopettaja kourii; sujauttaa siron sormensa suuhuni, kuljettaa käsiään poskellani ja imee minua. Olisin seitsenvuotiaana nuollut mielelläni aikuisen naisen pillua (jännää muuten, miten lapsena seksuaalinen mielenkiintoni kohdistui aina kypsiin naisiin, mutta myös ikätovereihini. Kahdeksanvuotiaana ensi-ihastukseni oli samanikäinen ja fantasiani kohteet myös. Sitä mukaa kuin vanhenin, myös fantasiani kohteet siirtyivät yhä enemmän pelkästään kypsiin naisiin. Tai no, kyllähän ne teinitkin himottavat edelleen). Harmi vain, että aika harva naisopettajani on ollut haluttavalla tavalla viehättävä, mutta kyllä heitäkin oli. Ja sellaisen onnenpotkun mahdollisuus, että todella pääsisi kauniin naisopettajan käsittelyyn, lienee yksi miljoonasta. Ne onnekkaat paskiaiset…

Vanhemmat naiset ovat totisesti omalla tavallaan viehättäviä. Enkä nyt meinaa mitään mummoja, vaan semmoisia kolmi-nelikymppisiä naisia. Teinit voivat olla kiihottavimpia, mutta ajatus vanhemman naisen sylistä tuntuu oudolla tavalla romanttiselta. Teinin vartalo edustaa silkkaa himoa, vanhemman naisen olemuksessa on samaan aikaan kiihkoa ja turvaa (pitäkää oidipusjutut omana tietonanne) Ekassa kerrassa ja neitsyydessä on omat kiihottavuusaspektinsa, mutta haluttava on myös kokenut nainen. On kiihottavaa ajatella, että juuri tuo nainen on pannut, hän on ollut seksuaalisen hekuman kourissa. Hän tietää kuinka nussitaan.

Tekisi mieli nussia. Tekisi mieli uppoutua kauniin naisen tummiin hiuksiin ja kuolla sitten onnellisena.

22 kommenttia:

L kirjoitti...

Epäilisin ettei Hännisen mieheltä ole kyselty mitään koska hän ei vielä pelkkänä kansanedustajan aviopuolisona ole automaattisesti julkisuuden henkilö ja hänellä on oikeus vahvempaan yksityisyydensuojaan kuin vaimollaan. Jos pariskunta on päättänyt että rouva hoitaa julkisuuden ja tästä asiasta tiedottamisen niin Hännisen miehellä on oikeus (ja ihan ymmärrettävä syykin...) olla hiljaa. Jos Hännisen mies menisi avaamaan suunsa olisi todennäköisesti ihan sama mitä hän sanoisi, hänestä tulisi kuitenkin teininhimoisten miesten valttikortti. Eikä kaikille teininhimoisille miehille mitenkään riitä näitä varhaiskypsiä tapauksia ja aika harva teininhimoinen mies muutenkaan on ensisjaisesti perhettä perustamassa joten haitat olisivat melko ilmeiset eikä tämä tapaus erityisen relevantti vertailukohta saatika oikeutus varhaisteinien naimiselle noin yleisesti.

Hännisen itsensä haukkuminen on hankalampaa koska hän ei enää pitkän avioliiton, uran ja lasten jälkeen ole soviteltavissa siihen vietävissä olevan ja pikaisesti dumpatun pikkulikan muottiin. Teini-aikuinen pariskuntien tuomitseminen yleensä perustuu lähinnä juuri tulevaisuusuhkakuvien maalailuun ja tässä esimerkkitapauksessa nämä uhkakuvat eivät ole toteutuneet joten stereotypioilla hakkaaminen ei oikein toimi. Ilman tietoja spekulointi on melko turhaa, mutta uskosin ettei rikosilmoitusta ole tehty siksi että 1) Hänninen on oikeasti ollut varhaiskypsä ja hänen perheensä on tiedostanut tämän ja hyväksynyt suhteen 2) Pariskunta itse on ymmärtänyt ettei suhteesta kannata isommin huudella 3) Asiaa on varsin todennäköisesti saatettu tutkia viimeistään raskauden tultua ilmi (käsittääkseni neuvoloilla on velvollisuus ainakin yrittää noin tukevasti ala-ikäisten tapauksissa selvittää kuka isä on) ja jos pariskunta seurusteli jo silloin olisi asian salaaminen tuntunut varsin oudolta. Ehkä rikosta ei ole katsottu tapahtuneen todellisen varhaiskypsyyden vuoksi?

En tiedä miten oikeuslaitos käsittelee alaikäiseen sekaantumista jossa ei katsota olevan minkäänlaisia pakottamisen elementtejä tai henkistä vallankäyttöä mukana? Hyväksikäyttötapauksissa yleensä syytteessä on kuitenkin alaikäiseen sekaantuminen + jonkunsortin pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Suojaikärajan jouston olemassa olon ymmärrän hyvin, olisihan se ihan naurettavaa jos 18-vuotiasta automaattisesti syytettäisiin alle 16-vuotiaan seurustelukumppaninsa hyväksikäytöstä jos he harrastaisivat seksiä ja joku siitä ilmottaisi. Vastaava 'kypsyysnäkökulma' löytyy ihan aikuistenkin välisistä seksirikosarvioinneista, jos kohteen katsotaan olleen alisteisessa tai jotenkin muuten heikommassa asemassa tekijään nähden ovat tuomiot kovempia kuin rikoksen tapahtuessa kahden tasaväkisen välillä. Jos vaikka 40-vuotias harrastaa seksiä hyvin myöhäiskypsän 17-vuotiaan kanssa voidaan asiaa käsitellä hyväksikäyttönä ihan suojaikärajasta riippumatta. Todetuissa hyväksikäyttötapauksissa jouston käyttöä en kylläkään ymmärrä, voisi kuvitella että minkä tahansa tasoisen seksuaalisen väkivallan kohdistuessa lapseen tai varhaisteiniin ei kenenkään etu ole saada tekijälle kevyempiä rangaistuksia.

L kirjoitti...

Nuorten tyttöjen ja nuorten poikien hyväksikäyttöön suhtatumisen eroille on aika paljon hyviä syitä ja ihan perusteltujakin syitä. Pedofiileihin en nyt lähde sekaantumaan koska heille preferenssi on yleensä esimurrosikäinen lapsi. Yleensä teinien ollessa kyseessä parit ovat mies-tyttö ja nainen-poika. Jos otetaan tekninen lähestymistapa avuksi siihen että voimme katsoa puhuvamme suunnilleen samasta asiasta määritellään että murrosiän alussa oleva tyttö/poika on seksuaalisen kehityksensä osalta vielä melko lähellä nollaa ja aikuinen mies/nainen lähellä ykköstä. Ajatellaan että nolla on tilanne jossa seksin tiedetään olevan olemassa, mutta sen henkilökohtainen merkitys on vielä vähäinen eikä asia isommin kiinnosta, 0-0,25 seksi kiinnostaa mutta käytäntö on vielä etäistä, 0,25-0,50 on niitä ensimmäisiä kokeiluja ja kopelointeja, 0,50-0,75 harjoitellaan ja pidetään hauskaa, 0,75-> aletaan jo olla perillä omista haluista&mahdollisuuksista ja kokeillaan kaikenlaista uutta ihan kokeilemisen ilosta. Ykkösen lähellä tiedetään jo enimäkseen mikä väräyttää ja kuinka homma toimii. Murrosikä hormoneineen saa viimeistään ihmiset tuolle nollan ja ykkösen väliselle linjalle hakemaan sitä omaa ykköstään. Se miten pitkälle pääsee riippuu monesta asiasta.

Ideaalitilanteessa taso 0-0,25 edettäisiin oman perheen ja ystävien myötävaikutuksella, 0,25-0,50 sellaista ala-/yläasteseurustelua jossa seksin mahdollisuus on ilmassa mutta ei todennäköisesti konkretisoidu kovin määrätietoisella tasolla, 0,5-0,75 tavanomaisesti opiskeluaika, mahdollisia lyhyitä suhteita ja 0,75-> joko vakituisessa parisuhteessa tai irto/lyhytsuhteissa jos kumppanien vaihtuvuus on se juttu.

Karkeasti miehen ykkönen yleensä tiivistyy haluun työntää pippeli pimppiin ja naisen saada pippeli työntymään itseensä. Vähemmilläkin älynlahjoilla ymmärtää että miehen on helpompi väkivalloin toteuttaa halujaan kuin naisen. Lisäksi seksuaalisesti aktiiviset aikuiset ovat äärimmäisen todennäköisesti harjoitelleet tekoja jotka edesauttavat halujen toteutumista, lähempänä nollaa oleville varhaisteineille koko kuvio on uusi.

Jos mies iskee silmänsä tyttöön johtavat melkein kaikki skenaariot siihen että mies pääsee toteuttamaan halujaan. Ainoat tilanteet joissa seksuaalisiin tekoihin johtava prosessi voisi häiriintyä ovat tytön määrätietoinen (ja toistuva) ei tai onnistunut välttely. Hyvin harva teini sukupuolesta riippumatta on erityisen itsevarma ja harvoin teinien kanssa seksiä harrastavat rupeavat sitä satunnaiselta ohikulkijalta kalastelemaan joten todennäköisyys että tytöltä ei heru seksuaalisesti aktiiviselle miehelle on aika pieni. Eli jos seksuaalisesti aktiivinen mies ja tyttö ovat suhteessa voi tytön seksuaalisen kehityksen taso olla mitä tahansa 0 ja 1 väliltä. Seksi onnistuu ihan tyydyttävästi nollatasonkin tytön kanssa kunhan vaan ohjailee oikeaan suuntaan. Ja aika monille teininnussijoista se epävarmuus on vahva turn on.

Jos nainen iskee silmänsä poikaan on naisen seksuaalisten halujen toteutuminen suuresti kiinni siitä onko poika lähtenyt etenemään nollasta ja kuinka pitkälle hän on päässyt. Jos teinipoika on vielä käytännössä nollassa, saa opettaja vilauttaa reittä ja tissivakoa aivan rauhassa eikä poika absoluuttisesti ymmärrä mikä on kupletin juoni. Tai nykymaailmassa todennäköisesti teoriassa ainakin ymmärtää, mutta jos seksi ei vielä kiinnosta niin se ei kiinnosta. Ei voittoa naiselle siinä arpalipukkeessa. Jos taas poika ymmärtää ja on halukas hän on edennyt nollasta jo ainakin jonkin verran, hyvin todennäköisesti jo välille 0,25-0,50, joten jos seksuaalisesti aktiivinen nainen ja poika ovat suhteessa pojan seksuaalisen kehityksen tasojen ero varmasti pienempi.

L kirjoitti...

Teinit ovat ihan sukupuolesta riippumatta melko vietävissä ja stereotyyppisesti mies on seksuaalisissa suhteissa se joka vie. Siksi vanhempi mies on suhteessa potentiaalisesti uhkaavampi kuin vanhempi nainen. Tytöt ja pojat kokevat seksuaaliset asiat yhtäaikaa kiinnostaviksi mutta toisaalta vähän pelottaviksi, ihan ilman minkäänlaisia sukupuolipainotuksia. Himokas opettaja tuskin on se mitä yhdenkään teinin seksuaalinen kehitys _alkuvaiheessaan_ erityisesti kaipaa. Itse arvioisin että himokas opettaja voisi olla nuoremmilla teineillä soveliasta seuraa 0,5 tason jälkeen ja vanhemmilla teineillä 0,25 jälkeen. Ikä vaikuttaa sopivaan tasoon siksi että opettaja on nuoremmille voimakkaampi auktoriteetti kuin vanhemmille ja auktoriteetille on vaikeampi sanoa ei jos olo on syystä tai toisesta tukala epämielyttävällä tavalla. Sen stereotypian ruokkiminen että poikien pitäisi olla vaan iloisia siitä että vanhemmalta naiselta saa on aikamoinen kivikuorma niiden rekeen jotka ovat joutuneet ei-toivotun huomion kohteiksi harrastuksissa tai koulussa. Kuten itsekin totesit, aika harvassa niitä fetissiin istuvia kuumia opettajattaria tosielämässä on.

Erot miesten ja naisten seksuaalisuuden eroista teinien toiminnan selittäjinä ovat tässä yhteydessä paskapuhetta koskaa seksuaalisuus on teineillä vielä vaiheessa. Seksuaalisuutensa alkumetreillä tyttöjen ja poikien karit ja kivikot ovat yhteisiä, erot tulevat ilmi vasta kun henkilö itse voi jotain mielipiteitä tai strategioita muodostaa. Teini-aikuinen pariskuntien eroavaisuudet johtuvat _aikuisen_ osapuolen seksuaalistereotypioiden voimakkuudesta. Mies-tyttö suhteet ovat mekaniikaltaan lähes samanlaisia kuin mies-poika suhteet samoin kuin nainen-poika suhteiden mekaniikka nainen-tyttösuhteen suhteen joten voidaan päätellä että aikuinen on se joka suhteissa on määräävä tekijä. Aikuinen nainen on uhka tuskin millään intiimillä alueella (kuten pukuhuone), aikuinen mies taas melkein kaikkialla. Tytölle olisi ollut sosiaalisesti rankkaa sanoa että aikuinen mies ei häiritse pukkarissa, poikien pukkarissa taas aikuisesta naisesta häiriintynyt olisi saanut sosiaalista lokaa niskaan.

--

Tuli näköjään vähän enemmän sanottavaa mieleen. Sori...

Lauri Stark kirjoitti...

Guten Dag L ja kiitos kommentistasi, olivatpahan perusteellisia.

Ensimmäinen kommentti: minulla ei ole sinänsä tuohon lisättävää. Ymmärrän tosiaan, että tapaukset ovat yksilöllisiä ja tämä on ollut yksi tuhannesta. Pointti on enemmänkin siinä, että kaipaisin medialta johdonmukaisuutta. Se kävi Ilkka Kanervan kimppuun joidenkin tekstiviestien vuoksi, joten olisi reilua että se tekisi selvää myös Hännisestä. Haluanko, että niin tapahtuu? En, mutta modernille ajalle tyypillisen moraalisen hysterian vuoksi olisi vain johdonmukaista, että Hänninenkin tuomittaisiin. Rikoshan olisi sinänsä jo vanhentunut, mutta teknisesti katsoen se olisi selvä tapaus. Alle 16-vuotiaaseen sekaantuminen on rikos, oli tämä kuinka vapaaehtoinen tahansa.

Ja kyllähän laki siis nytkin joustaa, jos ikäero kumppanien välillä on pieni. Siksi 18-vuotiasta ei tuomita 15-vuotiaan kiksauttamisesta jne.

Toinen kommentti: kyllä, miehet ja naiset ovat erilaisia. He ilmaisevat ja toteuttavat halujaan eri tavoin. En sinänsä mene vannomaan, että miehen olisi helppo tai helpompaa vietellä teini. Luulen, että se näyttää siltä vain siksi, että aikuiset miehet tekevät huimasti enemmän aloitteita teinitytöille kuin aikuiset naiset pojille. Siksi heitä siis onnistaa, ja useathan hoitavat homman väkivalloin tai manipulaatiolla kotiin. Mutta aikuisen naisen tuskin tarvitsee edes sen kummemmin vietellä murrosikäistä poikaa, voin tämän ihan omastakin näkökulmasta vakuuttaa. Ellei poika tosiaan ole aseksuaali tai kehityksessään siinä vaiheessa, etteivät omat halut ole kunnolla heränneet, voit olla oikeassa.

Ihmettelen edelleen tätä juttua seksuaalisesta heräämisestä. Itse olen ollut obsessoitunut naisiin niin kauan kuin minulla muistia riittää. Murrosikä ainoastaan tehosti jo olemassa olevia halujani.

Lauri Stark kirjoitti...

Ehditikin kommentodia tuossa välissä vielä uudemman kerran, paneudutaanpas siihen. Eikä siinä mitään, jos on paljon sanottavaa, kaikista ulos mitä nyt keksitkään.

No joo, ei aikuisen naisenkaan lähentelyt ole välttämättä erityisen toivottavia pojillekaan. Tämä riippuu paljolti yksilöstäkin ja kuten tekstissä totesin, nainenkin voi tehdä ihan oikeaa seksuaalista väkivaltaa lapselle. Hyväksikäyttäviä naisia ei ole tutkittu kovin paljon, mutta heitä saattaa olla enemmän kuin mitä yleisesti luullaan. Pedofilia ja nuoriin sekaantuminen koetaan lähinnä miehisiksi ominaisuuksiski tällä hetkellä (mitä ne varmaan pääsääntöisesti ovatkin).

En purematta niele väitettä, ettei jo teini-ikäisillä olisi sukupuolittuneita eroja seksuaalisuudessaan. Sillä. miten ahdistavaksi aikuisen lähentelyt koetaan, on tietysti paljon tekemistä sen kanssa, että nainen koetaan harvoin uhaksi; hän omaa harvemmin poikkeusellista fyysistä voimaa tai uhkaavaa habitusta siinä missä jo keskivertomies omaa näitä ominaisuuksia. Mutta nimenomaan murrosiässä alkavat pojat ja tytöt tulla tietoisiksi eroistaan. Tytöt alkavat saada huomiota ikätovereiltaan ja vanhemmilta miehiltä, kun taas pojat havahtuvat huomion puutteeseen.

Kuten itsekin totesit, aika harvassa niitä fetissiin istuvia kuumia opettajattaria tosielämässä on.

Kun nyt laskeskelin, on heitä ollut useampiakin. Esimerkiksi viidennellä luokalla opettajani oli alle kolmikymppinen ja kuuma gimma, en olisi suinkaan pannut pahakseni, jos hän olisi nuolettanut minulla pillunsa.

Lauri Stark kirjoitti...

Ja luoja, en koskaan unohda erästä fysiikanmaikkaa ja hänen tissejään. Hän oli niin kaunis.

Ama kirjoitti...

Sukukypsyys ei tarkoita että kroppa olisi kehittynyt valmiiksi raskauteen ja synnytykseen. Henkisestä puolesta puhumattakaan.

Kiintymys on varmaan ollut molemminpuoleista - teinit ihastuvat helposti, etenkin vanhempiin miehiin - mutta tuon ikäinen ei ole kypsä antamaan suostumusta sukupuoliseen kanssakäymiseen.

Jos osapuolet ovat suurin piirtein saman ikäisiä, henkisesti ja ruumiillisesti samalla kehitysasteella sekä riittävän kypsiä huolehtimaan ehkäisystä yms., ok, mutta kun toinen osapuoli on aikuinen mies, tämän tulisi ottaa aikuisen rooli ja kieltäytyä.

Luultavasti syytteiltä on vältytty sopimalla homma yksityisesti tytön vanhempien kanssa.

Jälkiviisaasti ajatellen tapahtui paljonkin väärää, mutta hyvä että lopputulos oli tässä tapauksessa silti onnellinen.

Lauri Stark kirjoitti...

Sukukypsyys ei tarkoita että kroppa olisi kehittynyt valmiiksi raskauteen ja synnytykseen. Henkisestä puolesta puhumattakaan.

EIkö sukukypsyys tarkoita juuri tuota? Kykä tulla raskaaksi ja synnyttää.

Muuten olen kommentistasi aivan samaa mieltä, ei lisättävää.

Ama kirjoitti...

"Suurin moralismi liittyy siis vanhemman miehen ja nuoren tytön väliseen suhteeseen. Sen oletetaan automaattisesti olevan hyväksikäyttöä ja ties mitä. Sen sijaan esimerkiksi naisopettajan ja nuoren pojan suhdetta tuskin monikaan näkee tuomittavina."

En muista että tuollaista tapausta olisi tullut Suomessa ilmi, mutta ainakin Jenkeissä vastaavat ovat johtaneet vankeustuomioihin, kuten kuuluukin. Yleinen suhtautuminen on mielestäni ollut tuomitsevaa.

Ongelmana opettajan ja oppilaan suhteessa, myös silloin kun nämä ovat täysi-ikäisiä, on epätasainen valta-asetelma. Oppilas on monella tapaa riippuvainen opettajastaan. Sama juttu kuin vaikka lääkärin/terapeutin ja potilaan tai vartijan ja vangin välillä, paitsi pahempi kun kyse on alaikäisestä.

Lapsen/teinin henkinen kehitys on vielä kesken ja tuollainen suhde voi vahingoittaa nuoren kasvua oli opettaja kuinka viehättävä tahansa. Opettajan ja oppilaan välillä kuuluu olla luottamus, jossa opettaja on parhaimmillaan mentori, turvallinen ja luotettava aikuinen. Seksuaalinen värinä ei kuulu sellaiseen suhteeseen. Erittäin epäammattimaista toimintaa.

Fantasioista nauttiminen ei vahingoita ketään, mutta pidetään fantasiat fantasioina.

Ama kirjoitti...

"EIkö sukukypsyys tarkoita juuri tuota? Kykä tulla raskaaksi ja synnyttää."

En jaksa etsiä kirjaa, mutta näin ulkomuistista heitettynä nuorella äidillä raskaus ja synnytys ovat yleensä vaikeammat, komplikaatioiden riski suurempi, hormonitoiminta ei ole vakiintunutta ja lapset sairastelevat keskimääräistä enemmän. Luusto ei ole täysin kehittynyt, lantio kapeampi ja raskaus imaisee luuston kehitykseen tarvittavan kalsiumin mikä vaikuttaa luuston kehityksen lopputulokseen.

Lauri Stark kirjoitti...

Jälkimmäisestä kommentistasi olen eri mieltä, en oiken kykene näkemääm teini-ikäistä poikaa uhrina. Niissä amerikkalaisissa tapauksissa naisopettajat olivat hyvännäköisiä ja harrastivat seksiä poikien kanssa. En siis näe raiskauksena sitä, että poika lykkii himopäissään opettajaansa. Ja jos hän on rikosoikeudellisessa vastuussa ja tietää mistä seksissä on kyse, hän on taatusti aivan kypsä antamaan suostumuksensa.

Mitä tulee aikuisen miesopettajan ja teinitytön väliseen pelehtimiseen, ei se ole suoraan verrannollinen yllämainitun kanssa, koska dynamiikka on erilaista. Se menee herkemmin hyväksikäytön puolelle siinä missä kiimainen poika hyppää kauniin opettajan syliin alta aikayksikön.

Tietysti pojatkin ovat yksilöitä ja jotakuta moinen voi traumatisoida pahastikin. Kuten sanoin, nainenkin kykenee seksuaalisene väkivaltaan. Mutta seksuaalista väkivaltaa ei ole normaali seksi, vaikka poika sattuisi olemaan 12-vuotias.

Ehkä tässä puhuu oma patologiani, en voi tietenkään puhua kaikkien poikien puolesta.

Lauri Stark kirjoitti...

Aa, taas ehdit kirjoittaa uuden kommentit tuohon väliin.

Mutta joo, luotan tietoihisi tässsä asiassa. Teiniraskaudet eivät ole toivottavia, ja siihen on tosiaan medikaalisiakin syitä. Siinä on mielestäni toinenkin syy, miksi mies-teinityttö -asetelma on riskaabelimpi. Aina on vahinkoraskauksen mahdollisuus, mitä ei pojalla ole.

Vielä on pakko sanoa se, etten näe miten olisi traumatisoitunut vanhemman ja kauniin naisen lähentelystä. Seksuaalisesta kanssakäymisestä on siis syytä erottaa satuttaminen, väkivalta ja sun muu rääkkääminen. Viittaan sillä tässä yhteydessä ihan siihen, mitä seksiin normaalisti ajatellaan kuuluvan: kosketusta, suutelua, läheisyyttä ja yhdyntä. Ja jos todella olisin ollut kymmenen- tai vaikka seitsemänvuotiaana tilanteessa, jossa aikuinen nainen olisi minulle tällaista tarjonnut, olisin ollut taivaassa. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, mutta kaipasin naisellista kosketusta ja tunsin himoa jo niin nuorella iällä. Minä janosin näitä asioita tavalla, etten olisi jättänyt "hyväksikäyttävän" naisopettajan kaltaista lottovoittoa käyttämättä.

Lauri Stark kirjoitti...

"kaipasin", "janosin"...kaipaan ja janoan edelleen, ja enemmän kuin koskaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Tämä Utahin tapaus on aika hyvä:

In October 2014, a second teen testified at a preliminary hearing that he was 17 years old when a relationship with Altice took place between April and June of last year — a relationship that began with kissing between class periods and eventually led to intercourse, he said.

Aivan sairasta. Siis tuollaisestako tosiaan jaetaan syyteitä? Miten mielenvikainen tämä maailma voi olla, 17-vuotiaana olisin kuollut onnesta vastaavan sattuessa. Olisin saanut aivoinfarktin silkasta todellisuuden aiheuttamasta yliohjauksesta hermostossani.

Lauri Stark kirjoitti...

If convicted as charged, Altice faces up to life in prison.

En halua elää tässä maailmassa.

Ama kirjoitti...

Korppi, eikö mielestä poikaoppilaan ja naisopettajan välillä ole valtasuhdetta? Entä jos poika haluaa vaikka lopettaa suhteen, mutta pelkää rangaistusta? Ja onhan raskauden riski silti läsnä - mikään ehkäisy ei ole 100% varma.

Ymmärtäisin näkökulmasi vielä jos nainen olisi joku muu kuin opettaja, mutta ennen kaikkea tuo kasvatuksellinen/ammatillinen suhde tekee siitä epäterveen, samalla tavalla kuin esimerkeissä muista vastaavista ammateista.

Lauri Stark kirjoitti...

Ama, valtasuhde on ja myönnän toki, että se olisi ongelmallinen. En ole aikuisten ja nuorten välisten suhteiden advokaatti, koska ne ovat enemmän tai vähemmän ongelmallisia. Poikkeuksiakin varmasti löytyy.

Omalta kohdaltani tuo valtasuhde tuo vain lisää kiihottavuutta ajatukseen. Mikäs sen parempaa, jos hommassa olisi naisen taholta pikkaisen pakotusta mukana, "nuole pilluani tai itket ja nuolet".

Lauri Stark kirjoitti...

Mutta vaikka on ymmärrettävää, ettei oppilaan ja opettajan välinen suhde ole hyväksyttävää, niin eikö elinkautinen ole jo vähän liikaa? En tajua, miten maailmassa jaellaan mitättömistä rikoksista vitullisia tuomioita ja Suomessa joku Joel Lilo on jo vapaalla jalalla. En halua amerikkalaisia rangaistuskäytäntöjä Suomeen, sillä se täyttäisi vankilat hetkessä. Mutta paljon ankarampia tuomioita kaipaisin, varsinkin henkirikoksissa ja vastaavissa. Periaatteessa vastustan kuolemanrangaistusta, mutta joissakin tapauksissa se voisi olla pienimmän riesan tie..

Ama kirjoitti...

Lupaan, että tämä on viimeinen kommenttini tästä aiheesta, sanon tämän vielä koska se jäi pois edellisestä kommentista.

Opettajan ja oppilaan välinen seksisuhde on väärin, koska asettaa se oppilaat eriarvoiseen asemaan. Opettaja päätyy helposti suosimaan oppilasta, jonka kanssa on suhteessa.

Vaikka suosimista ei tapahtuisikaan, suhde aiheuttaa pahaa verta oppilaiden keskuuteen ja suosimista aletaan nähdä sielläkin missä sitä ei ole. (Koulun kaltaisessa yhteisössä on turha kuvitella että mikään pysyy salassa, lisäksi paine jakaa asia kaverin kanssa on liian kova.)

Myös muut oppilaat voivat alkaa tavoitella parempia arvosanoja seksillä. Ilmapiiri muuttuu epäterveeksi, huonoimmassa tapauksessa koko systeemi korruptoituu. Ei hyvä.

Lauri Stark kirjoitti...

Hyvä pointti, en väitä vastaan.

Ei tarvitse muuten mitään lupailla, kommentoi jos on kommentoitavaa. Ei täällä ole mitään ylärajoja.

L kirjoitti...

"Tietysti pojatkin ovat yksilöitä ja jotakuta moinen voi traumatisoida pahastikin. Kuten sanoin, nainenkin kykenee seksuaalisene väkivaltaan. Mutta seksuaalista väkivaltaa ei ole normaali seksi, vaikka poika sattuisi olemaan 12-vuotias."

Kuinka todennäköistä on että aikuisen ja 12-vuotiaan välillä on ns. normaalia seksiä? Mikä edes on normaalia seksiä tässä yhteydessä? Molempien osapuolien halu ei oikein riitä, koska ihan perustellusti voidaan sanoa että häviävän harva 12-kesäinen on vielä mitenkään kypsä tekemään päätöksiä oikein mihinkään suuntaan. Ja jos aikuinen on kypsä niin hän ei todennäköisesti harrasta seksiä 12-vuotiaan kanssa. Suomen kaltaisessa länsimaassa 12-vuotiaat ovat henkisesti ihan pentuja vaikka hyvän ravinnon (ja paranoidien mukaan myös karanneiden hormonejen) vuoksi murrosikä saattaa olla jo melko pitkällä.

Normaalia seksiä 12-vuotialle olisi seksi (tai sen yritys) oman ikäluokan sisällä. Aikuisiin on etäisyyttä niin henkisesti kuin fyysisestikin niin paljon että homma tuskin on minkäänlaisessa balanssissa vaikka molemminpuolista halua aktiin löytyisikin. Vähän kuin keltaisen vyön budoka ja mestari yrittäisivät otella, kyllähän se onnistuu, mutta kummallakaan ei todennäköisesti ole niin kivaa kuin olisi tasoisessaan seurassa.

Eikä sillä alemmalla tasolla olevalla ole edes mitään tietoa mitä menettää kun ei pääse peuhamaan kaltaistensa kanssa. Jos ei sitä tee ajallaan on aika vaikea simuloida jälkeenpäin, erilaiset opettaja-oppilas _leikit_ ovat todella kivoja ;) mutta en usko että todellinen tilanne loppujenlopuksi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen että seksuaalinen kokemattomuus menee siinä ja tavanomaiseen seksuaaliseen kasvuun kuuluvat alkuharhailut ja kokeilut jäävät ehkä jopa turhan vähälle. Jos joku vie jo heti alussa niin se suunta saattaa olla eri kuin mihin itse haeskelemalla olisi päätynyt ja menee monta hyvää naintivuotta hukkaan ennen kuin välttämättä edes tajuaa että muitakin, jopa parempia, vaihtoehtoja olisi ollut.

En tiedä, ehkä nämä aatokset vielä tästä jalostuu. Mutta tuossa ehkä alkaa olla sitä mikä näin ikäneutraalisti kalvaa ajatuksessa että täysin kokematon aloittaisi seksuaalisen elämänsä paljon kokeneemman kanssa.

Lauri Stark kirjoitti...

God afton L ja kiitos kommentistasi.

Kuinka todennäköistä on että aikuisen ja 12-vuotiaan välillä on ns. normaalia seksiä?

Ei varmaan hirveän todennäköistä :D

Ja jos aikuinen on kypsä niin hän ei todennäköisesti harrasta seksiä 12-vuotiaan kanssa.

Totta.

Kommenttisi oli aika hyvä, nauroin ääneen. Ja en siis siksi, että se olisi typerä tai huvittava, vaan koska se on aika selväjärkinen verrattuna muutamiin omiin kommentteihini.

Vakavasti puhuen, en ole mikään ikäneutraaliuden puolestapuhuja. Kannatan suojaikärajoja ja niin edelleen. Ehkä tekstini ja muutamat kommentit kannattaa sivuuttaa vain henkilökohtaisen fetissini ilmentyminä :p

Omasta puolestani uskon edelleen, etten olisi menettänyt mitään, jos kiihotavana pitämäni nainen olisi lähennellyt minua 12-vuotiaana.