sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Poliittisen korrektiuden aakkoset



Hiirellä on aakkoset, kaikki hauskat kirjaimet…

ABORTTI. Sikiö on osa naisen ruumista. ”Vapaa abortti on ihmisoikeus”.

ARVOKESKUSTELU. Sitä ei ole tarpeeksi. Rasistit ja naisvihaajat yrittävät vaientaa sen, mutta ”hyssyttelyn aika on ohitse”.

ATEISMI. ”Tutkimusten mukaan ateistit ovat uskovaisia älykkäämpiä.”

BREIVIK. Äärioikeistolainen murhaaja, joka on vain jäävuoren huippu kasvavasta vihaideologiasta.

CHE GUEVARA. Suuri sankari ja vapaustaistelija.

DEMOKRATIA. Ainoa oikea hallitusmuoto. Siteeraa Francis Fukuyaman kirjaa ”Historian loppu ja viimeinen ihminen.”

ERIARVOISUUS. Sano vastustavasi sen lisääntymistä nykyaikana. ”Tarvitaan aktiivista politiikkaa sen ehkäisemiseksi, eli lisää tulonsiirtoja.”

FASISMI. Kaiken pahan alku ja juuri. Se uhkaa tuhota kaiken hyvän ja kauniin. ”Fasisteja ovat kaikki, jotka eivät ole suvaitsevaisia”. Ilmaise myös huolesi fasismin lisääntymisestä nykyaikana.

FEMINISMI. Tasa-arvon synonyymi ja sukupuolikeskustelun lähtökohta.

GLOBALISAATIO. Yhdistää koko maapallon harmoniseksi maailmankyläksi.

HYVÄ TAIDE. On yhteiskunnallisesti kantaaottavaa.

ILMASTONMUUTOS. Ihmisen aiheuttama ongelma, josta on syytä olla erittäin huolissaan. ”Tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia”.

IRONIA. Se on asenne ja makukysymys. Sano pitäväsi esimerkiksi vaihtoehtorockbändeistä ja päivittele vaivaantuvasi jääkiekosta tai powermetallista. ”South Park on kriittistä ja älyllistä viihdettä.”

ISLAM. Kerro kuinka terroristit tulkitsevat uskontoa väärin ja että suurin osa muslimeista ei oikeasti kannata heidän arvojaan. Rauhanuskonto, joka ei muodosta kenellekään uhkaa.

ISRAEL. USA:n kätyri, joka imperialistisesti sortaa palestiinalaisia. Kerro myös ymmärtäväsi palestiinalaisterroristien aggressiota reaktiona Israelin toimiin.

ITSEMURHA. On osoitus pelkuruudesta ”Elämästä kuuluu nauttia!”.

JEESUS. Oli ensimmäinen kommunisti.

JIHAD. Pyhä sota on sisäistä, eikä terrorismilla ole mitään tekemistä sen kanssa.

KATOLINEN KIRKKO. Lähtökohtaisesti epäilyttävä instituutio. Historiallinen reliikki, jolle ei ole sijaa nykymaailmassa. Muista käyttää avainsanoja ”inkvisitio” ja ”pedofiilipappi.”

KONSERVATISMI. Aivopatologiasta johtuva häiriö, joka vahvistaa pelkoja. Mainitse myös kuinka konservatiivit lopulta häviävät, aina ja kaikessa. ”Ei muuten olisi kehitystä!”

LIBERALISMI. Poliittinen itsestäänselvyys. Kanta, joka kuuluu ihmisoikeudet tunnustaville.

LIHAVUUS. Kieltämättä kansanterveydellinen ongelma. Huomauta tosin, että myös pyöreä voi olla kaunista.

LUONNONSUOJELU. Hyvin tärkeää, mutta ihmisen tarpeet ovat etusijalla. ”Hyvinvoinnista ei tingitä.”

LUONTAISHOIDOT. Täysin legitiimi vaihtoehto lääketieteelle.

MAAHANMUUTTO. Pelastaa meidät eläkepommilta ja rikastaa geenipooliamme. Ongelmia voi olla, mutta niitä on julkisessa keskustelussa liioiteltu tai ne johtuvat kantaväestön rasismista.

MIELIPITEET. Jokaisen mielipide on arvokas.

MORALISMI. Kaikin puolin ikävää toimintaa. Lohkaise jotakin piikikästä Päivi Räsäsestä.

MUHAMMED. Islamin pyhä symboli, josta pilkan teko on rasismia.

NAUTINTO. Elämän korkein päämäärä, jonka tavoittelu on ihmisoikeus.

NEEKERI. Ilmoita painokkaasti kuinka mautonta sanan käyttäminen on sen historiallisen painolastin vuoksi.

NYKYAIKA. Kaikki on nykyaikana paremmin kuin ennen.

ORJUUS. Synonyymi Yhdysvaltain neekeriorjuudelle.

PAAVI. Saatana.

PENTTI LINKOLA. ”En ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta hän sentään elää kuten opettaa.”

PERUSSUOMALAISET. Populistinen ja fasistinen puolue, joka on myrkyttänyt yleisen ilmapiirin. Avainsanoja: ”rasismi” ja ”homofobia.”

QUENTIN TARANTINO. Hyvä ohjaaja.

RASISMI. Ei-valkoisiin kohdistuvaa syrjintää.

SANAVAPAUS. Kuuluu kaikille, mutta ”sanavapauteenkin kuuluu vastuu”

SIVEELISYYS. Anakronistinen vitsi.

SUKUPUOLI. Asia, jolle edelleen annetaan liikaa painoarvoa. Muistuta kannattavasi sukupuolineutraaliutta mahdollisimman monessa asiassa, varsinkin avioliittokysymyksessä.

SUOMALAISUUS. Keinotekoinen konstruktio. Tekemällä tehty narratiivi ja vieläpä rasistinen käsite, koska se rajaa ihmiset ”meihin” ja ”muihin”.

TEKNOLOGIA. Ratkaisee ihmiskunnan ongelmat ja ehkäisee ekokatastrofin.

TRADITIOT. Ummehtuneita sortotyökaluja menneisyydestä.

TULONSIIRROT. Valtion velvollisuus on täyttää ihmisten perustarpeet.

USKONTO. Hieman lapsellisten ja ajattelua karttavien ihmisten puuhaa. Lisää kuitenkin ymmärtäväsi uskonnon sosiaalisia aspekteja. ”Luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

VENÄJÄ. Ei uhkaa Suomea.

VIHA. Ikävä ja vältettävä tunne. Tuo ilmi huolesi vihan lisääntymisestä nykyaikana.

VIIHDE. Hip-hop ja videopelit ovat ilmiöinä samanarvoisia kuin kirjallisuus tai klassinen musiikki.

WIENIN PORTIT. Imperialistien kätyrit valitettavasti pysäyttivät edistyksen sotajoukot sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

XENOFOBIA. Rasisteja vaivaava mielenhäiriö, josta heidät täytyy valistaa pois.

YKSITYISTÄMINEN. ”Yksityistäisin kaiken.”

YMPÄRISTÖONGELMAT. Täytyy ratkaista viipymättä. ”Tarvitaan lisää kierrätystä ja päästökauppaa”.

ZOMBIVIIHDE. Haastavaa yhteiskuntasatiiria ja pohdiskelevaa taidetta.

ÅLAND. Ahvenanmaan demilitarisoinnista tulee pitää kiinni, muu olisi epäkunnioitusta Venäjää kohtaan.

ÄÄRIOIKEISTO. Ks. fasismi.

ÖLJY. Loppuun kuluva luonnonvara. Mutta ei hätää, kyllä sen tilalle jotain vielä keksitään. Ks. teknologia.

Listaa saa jakaa eteenpäin, korjata tai täydentää mielensä mukaan. Se on jopa suotavaa.

EDIT. Innoitus listaan tuli tästä Timo Hännikäisen kirjoituksesta, pari kohtaa olen kopioinut sellaisenaan.

19 kommenttia:

Pantalone kirjoitti...

Homoseksuaalisuus
Miesten: Homous on synnynnäistä, eikä siihen voi vaikuttaa.
Naisten: Tietoinen valinta tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta patriarkaalista sortoa vastaan.

Kolonialismi
Kaikki kolonisoidut maat ovat ennen länsimaiden tuloa olleet kukoistavia, tasa-arvoisia korkeakulttuureita.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Pantalone.

On pakko sanoa, etten oikein tiedä mikä on se korrekti kanta homoseksuaalisuudesta. Ihan tutkimuksen valossa on järkevää sanoa, että kyseessä on synnynnäinen ominaisuus. Kuitenkin sama on usein se hokema. Mutta yllätys, yllätys, jotkut vasemmistolaiset feministit näkevät homoseksuaalisuuden hankittuna ominaisuutena ja valintana aivan kuten uskonnollinen oikeisto.

Kolonialismi on hyvä lisäys.

Anonyymi kirjoitti...

S - Sisäsiittoisuus. Vain ja ainoastaan suomalaisten pottunokkaiselle kansalle tyypillinen ominaisuus, josta täytyy muistuttaa tasaisin väliajoin mediassa, jotta käsittäisimme afrikkalaisten jne. geenipooliamme parantavan vaikutuksen. Muilla kansoilla ei tietenkään esiinny vastaavanlaista sisäsiittoisuutta, olisi natsismia edes tutkia sellaista pöyristyttävää väitettä.

Ilta-Sanomat valistaa: http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1421302852467.html

Näitä uutisia on riittänyt Charlie Hebdon jälkeen. Kutsun tätä mielessäni ksenofobian neutraloinniksi omaa kansaa halventamalla. :-)

(Totuus on tietysti jotain aivan muuta: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2010/11/ovatko-suomalaiset-sisasiittoisia.html )

Aisopos

Lauri Stark kirjoitti...

Sisäsiittoisuus, siinä olisi myös hyvä lisä. Sisäsiittoisuutta on aina vain meillä (vaikka tutkimukset sanovat toista), aidan takana ruoho on vihreämpää. Koko Suomi on yhtä haitallista mutaatiota, johon maahanmuutto toisi virkistystä.

Juho kirjoitti...

TYÖVOIMAPULA: On akuutti ja paheneva ongelma, joka voidaan ratkaista vain lisäämällä maahanmuuttoa entisestään.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa juho ja kiitos kommentistasi.

Kyllä! Tuossa on yksi oiva lisä.

Pantalone kirjoitti...

Sisäsiittoisuus onkin hyvä.
...pohjoismaat ja baltia muodostavat likimain samansuuruisista populaatioista. Suomi on näistä ainoa, jota vaivaa sisäsiittoisuus. Tämän keksinnön teki suomen sisällä asuva, toisiinsa sekaantuva suomenruotsalainen 5% vähemmistö. Kansallinen, luultavasti geneettinen erikoisuus keskustelussa on se, että muualla maailmassa kansa irvailee yläluokan sisäsiittoisuudella. Meillä taas yläluokka yrittää "tieteellisesti" todistaa kansan olevan sisäsiittoista.

juho kirjoitti...

ARVOSTELU/MOITTIMINEN = vihapuhetta

Ama kirjoitti...

Hei Korppi!

Idea valmiiden ajatusten kirjasta on loistava. Lista "oikeista mielipiteistä" on erittäin osuva. Tosin satiirisesta luonteestaan huolimatta osa väitteistä pitää mielestäni ainakin osittain paikkansa.

ATEISMI. ”Tutkimusten mukaan ateistit ovat uskovaisia älykkäämpiä.” Totta.

ERIARVOISUUS. Sano vastustavasi sen lisääntymistä nykyaikana. ”Tarvitaan aktiivista politiikkaa sen ehkäisemiseksi, eli lisää tulonsiirtoja.” Totta, eriarvoisuuden kasvaminen on ei-toivottava ilmiö. Oikeat työkalut asian korjaamiseen eivät kuitenkaan ole tulonsiirtojen lisääminen tai väkisin tasapäistäminen.

KATOLINEN KIRKKO. Lähtökohtaisesti epäilyttävä instituutio. Historiallinen reliikki, jolle ei ole sijaa nykymaailmassa. Muista käyttää avainsanoja ”inkvisitio” ja ”pedofiilipappi.” Lähtökohtaisesti epäilyttävä instituutio, kyllä, ja vanhentunutkin. Sillä voi kuitenkin olla paikkansa maailmassa muiden, vielä haitallisempien voimien vastapainona.

NYKYAIKA. Kaikki on nykyaikana paremmin kuin ennen. Lähes kaikilla objektiivisilla mittareilla, kyllä. Moraalisesti ehkä ei, mutta myös entisaikaan moraalisen ihanteen ja käytännön välillä on usein ollut iso kuilu. Nykyään suurin ero on, että ihanteen rimaa on laskettu roimasti.

TEKNOLOGIA. Ratkaisee ihmiskunnan ongelmat ja ehkäisee ekokatastrofin. Paras työkalu ekokatastrofin torjuntaan, pätee myös kohtiin "YMPÄRISTÖKATASTROFI" ja "ÖLJY". Ei tietenkään ratkaise muita ongelmia. Teknologiset ongelmat ratkaistaan teknologian avulla, moraaliset ongelmat moraalin keinoin.

TULONSIIRROT. Valtion velvollisuus on täyttää ihmisten perustarpeet. Niin kauan kun valtio kerää veroja, näin on. Siitä voidaan toki keskustella mikä lasketaan perustarpeisiin.

USKONTO. Hieman lapsellisten ja ajattelua karttavien ihmisten puuhaa. Lisää kuitenkin ymmärtäväsi uskonnon sosiaalisia aspekteja. ”Luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.” Totta. Jotkut uskovaiset ovat hyvinkin ajattelevaisia, mutta enimmäkseen näin.

VIHA. Ikävä ja vältettävä tunne. Tuo ilmi huolesi vihan lisääntymisestä nykyaikana. Sama energia kannattaa käyttää mieluummin rakentavasti.

Ama kirjoitti...

Sisäsiittoisuudesta, erinomaisia kommentteja. Voisi myös lisätä, että jos leikitään että sisäsiittoisuus on oikeasti ongelma, miksi korjata sitä lisäämällä matalan äo:n geenejä? Miksei mieluummin vaikka fiksuja ja atleettisia hollantilaisia?

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota Pantalone, Juho ja Ama ja kiitos kommenteistanne.

Pantalone: en ihmettelisi, jos koko puhe sisäsiittoisuudesta olisi alun perin lähtöisin suomenruotsalaisilta, halusivathan he tehdä eroa meihin mongoleihin.

Juho: hyvä pointti. Keksin itsekin juuri yhden M:llä alkavan: MUUTOS=Itseisarvo.

Ama: mitä tulee joidenkin korrektien juttujen todenperäisyyteen, siitä voi olla monta mieltä.

Ateistien oletetussa älykkyydessä ärsyttää se, että se esitetään tyypillisessä "uskonnot on tyhmille, me ollaan fiksuja ateisteja" -sävyssä. Kyseessä oleva asia - vaikkakin fakta - on korrekti, koska se on niin yleinen ja helppo mielipide nykyaikana (ja sanon tämän itse ateistina). Sama koskee kaikkia muitakin esittämiäni kohtia. Jotkut voivat olla jopa totta sellaisenaan, mutta mielipiteinä lähinnä osoitus löysästä ajattelusta.

Mitä tulee näkemyksiisi katolisesta kirkosta, vihasta, nykyajasta ja teknologian mahdollisuudesta ympäristöongelmien ratkaisussa, niin olen niistä eri mieltä.

Katolisessa kirkossa ei ole sellaisenaan mitään vikaa, vikaa kylläkin.

Viha on sinällään neutraali asia, sen suoman energian voi käyttää järkeviin tai vähemmän järkeviin asioihin.

Jos elintaso on korkein itseisarvo, sitten ehkä nykyaika voi olla parempi.

Ympäristöongelmat ovat teknologian aiheuttamia, eikä niitä teknologialla ratkaista. Korkeintaan luopumalla siitä, mutta ihmiset eivät vain kestä myöntää, että ainoa ratkaisu on elintason pudottaminen. Halpa öljy on se avain, jolla teknillinen yhteiskunta rakennettiin ja se on tulossa päätepisteeseensä. Kiihtyvä kulutus ja kiihtyvästi vähenevät luonnonvarat saavuttavat leikkauspisteen, jonka jälkeen paska romahtaa kasaan. Ehkä olen väärässä, toivon niin.

Pointtihan oli joka tapauksessa ottaa nuo mielipiteet esille, ei niiden faktuaalisen substanssin, vaan niiden älyllisen löysyyden vuoksi.

Lauri Stark kirjoitti...

(Vaikka se faktuaalinen substanssi on kaikissa kyseenalainen)

Ama kirjoitti...

IMPIVAARA. Brezneviläinen dystopia, johon Suomi vajoaa mikäli humanitaarinen maahanmuutto lopetetaan.

HUOLTOSUHDE. Maahanmuuttajia tarvitaan pyyhkimään vanhusten pyllyjä. Kts. TYÖVOIMAPULA.

MONIMUOTOISUUS. Tärkein rikkauden muoto.

Ama kirjoitti...

Jos elintaso on korkein itseisarvo, sitten ehkä nykyaika voi olla parempi.

En viittaa pelkkään materiaaliseen hyvinvointiin. Perusonnellisuuden taso on elintasosta riippumatta melko lailla vakio ellei mitään erityisiä vastoinkäymisiä ilmene. Tyytyväisyyden kannalta absoluuttista elintasoa oleellisempi on suhteellinen elintaso.

Mahdollisuus koulutukseen ja sivistykseen, vapaus valita ammattinsa ja elinkeinonsa, puolisonsa, lapsilukunsa ja asuinpaikkansa, pidempi elinikä, parempi terveys, pienempi todennäköisyys kuolla väkivaltaisesti, sananvapaus, lukutaito, yhteiskunnallisen liikkuvuuden kasvu jne. Lyhyesti ilmaistuna, mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.

Tiedon määrä on kasvanut eksponentiaalisesti ja se on periaatteessa kenen tahansa ulottuvilla. Se siirtää ajattelun rajat täysin uusiin sfääreihin. Korkeinta vapautta on juuri ajattelun vapaus.

Ama kirjoitti...

Jotkut voivat olla jopa totta sellaisenaan, mutta mielipiteinä lähinnä osoitus löysästä ajattelusta.

On monia tapoja olla oikeassa ja väärässä samaan aikaan.

Ympäristöongelmat ovat teknologian aiheuttamia, eikä niitä teknologialla ratkaista.

Ihmiskunnan kehitykselle on ominaista, että kussakin vaiheessa on omat ongelmansa. Seuraava vaihe ratkaisee nämä ongelmat, mutta tilalle ilmaantuu uusia, entistä mutkikkaampia. Sitten ne joko ratkaistaan ja otetaan vastaan uudet ongelmat, tai taannutaan alemmalle kehitysasteelle.

Teknologia ratkaisee tiettyjä ongelmia ja aiheuttaa toisia. Esimerkiksi maatalouden tuottavuus on moninkertaistunut teknologian myötä, ja se on hyvin ekologista verrattuna vaikka kaskeamiseen. Muinaiset kulttuurit vasta luontoa tuhosivatkin, vaikka elintaso ja teknologian taso olivat murto-osa nykyisestä.

Öljy ei suinkaan ole ainoa energianlähde, se on vaan ollut helpoimmin hyödynnettävissä. Isoimpia ongelmia on kerskakulutus ja kertakäyttöisyys, mutta on mahdollista että tulevaisuuden ihmisillä on vähemmän krääsää, mutta se on parempaa ja laadukkaampaa kuin nykyinen => ekologisuus ja elintaso eivät ole automaattisesti vastakohtia.

Tai lähinnä toivon, että niin käy. Ikävä kyllä taantumisen tai romahduksen vaihtoehtoja ei voi sulkea pois.

Ama kirjoitti...

SUVAITSEVAISUUS. Kaikkea tulee suvaita, paitsi suvaitsemattomuutta.

Lauri Stark kirjoitti...

Добрый вечер Ama ja kiitos kommentistasi.

Ihan hyvät lisäykset sinulta, Impivaara on hyvin ilmaistu. Outoa, että unohdin suvaitsevaisuuden listalta. Ehkä se oli niin ilmiselvä, etten tullut ajatelleeksi.

Mjoo-o, ei nykyaika ole tietenkään tuonut vain huonoja asioita. Olennainen kysymys on, että mitkä sellaiset asiat ovat nykyajassa niitä, jotka kannattaa säilyttää. En sinäsä näe parantunutta terveyttä, vähäistä lapsikuolleisuutta ja muita seikkoja mitenkään huonoina. Jos tietty materiaalinen hyvinvointi on mahdollista säilyttää ilman, että se johtaa ympäristön ja moraalin lahoamiseen, en vastusta.

Tiedon määrä on kasvanut eksponentiaalisesti ja se on periaatteessa kenen tahansa ulottuvilla. Se siirtää ajattelun rajat täysin uusiin sfääreihin. Korkeinta vapautta on juuri ajattelun vapaus.

Tästä olen eri mieltä, kaikkea on vain liikaa. Nykyajan dogmaattisuutta vastustava dogma tuottaa toinen toistaan identtisempiä "vapaita" ajattelijoita, jotka toistelevat samoja latteuksia. Nykyajan tiedonvälityksen helmiä lienee se, että ihmiset voivat valita miljoonan salaliittoteorian joukosta sen, johon uskoa. Tietoa on, mutta sitä ei käytetä oikein.

Olen tietoinen siitä, että ympäristötuhoa on ollut aiemminkin. Suomen metsät olivat 1800-luvulla huonommassa kunnossa kuin nykyään, koska kaskeaminen oli tehnyt niistä selvää. Nykyinen ympäristötuho on vain globaali, joten sen vaikutukset tulevat olemaan tuntuvammat. Ihmisten määrä on siis myös ongelma.

Öljy ei ole ainoa energianlähde, mutta ongelma on siinä, että olemme tehneet itsemme siitä riippuvaisiksi. Eivät vain polttomoottorit sitä hyödynnä. Se on oleellinen osa maataloutta (lannoitteet ja torjunta-aineet), elektroniikassa (muovit) ja energiantuotantoa (tässä ovat kaasut isommassa roolissa). Öljy läpäisee erilaisine muotoineen kaikki yhteiskunnan toiminnot, maailma seisahtuisi ilman sitä.

Ama kirjoitti...

MAAHANMUUTON ONGELMAT. Rasistisen kantaväestön aiheuttamia.

TASA-ARVO. Toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, ja näin tulee ollakin.

MAHDOLLISUUKSIEN TASA-ARVO. Mikäli lopputulos on epätasainen, pelikenttää on kallistettava kunnes haluttu lopputulos saavutetaan. Mahdollisuuksien tasa-arvo on saavutettu, kun kaikissa ammateissa, varalisuus- ja yhteiskuntaluokissa on suhteellista osuuttaan vastaava määrä jokaista ihmisryhmää.

KIINTIÖT. Paras menetelmä mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttamiseksi.

ROTU. Sosiaalinen kontruktio vailla tieteellistä pohjaa, paitsi silloin kun halutaan parantaa suppeaa ja rappeutunutta suomalaista geeniperimää.

Lauri Stark kirjoitti...

Kaksi ensimmäistä tuli jo oikeastaan ilmaistua muissa kohdissa. Kolmas on ihan jees, kaksi jälkimmäistä taas sangen oivia.