Salaliitot ja positiivinen ihmiskuva

Salaliittoteoriat ovat nykypäivän ja varsinkin internetin valtavirtaa. Verkko ei tuonut maailmaa yhteen ja lopettanut konflikteja, vaan muodosti kaikukammioita (echo chambers), jossa samat mielipiteet vahvistavat toisiaan. Kaikki tietylle asialle omistautuneet verkkosivustot ja –foorumit ovat jossain määrin tällaisia, myös nuivat sellaiset. Näissä on kuitenkin huomattavia aste-eroja ja joistakin puuttuuvat sisäinen kritiikki ja eriävät mielipiteet kokonaan. Tällaisissa tapauksissa sisältö muuttuu yhä enemmän todellisuudesta vieraantuneeksi, mikä on yksi edellytys salaliittoteorioiden synnylle. Kun asioita tarkastelee vain teoreettisessa viitekehyksessä vailla kunnollista kiinnekohtaa faktoihin, ajatusleikit karkaavat käsistä ja muuttuvat ulkopuoliselle käsittämättömiksi. Ne voivat olla loogisia omassa sisäisessä systeemissään, jonka ymmärtävät vain asiaan vihkiytyneet. Jos siis ulkopuolisena yrität keskustella hörhön kanssa, se ei onnistu. Maailmankuvat ovat niin syvällisellä tasolla erilaiset, ettei mitään ajatustenvaihtoa voi syntyä. Väittelyä voi syntyä nimittäin vain, jos keskustelijat hyväksyvät tietyn määrän samoja premissejä, mikä ei salaliittoteoreetikon kanssa onnistu.

Mutta tätä internetin mahdollistamaa taikauskon ja hulluuden renessanssia kiinnostavampaa on salaliittomystiikka itsessään. Se ei sinällään ole internetin aloittama ilmiö, vaan universaali ja yhtä vanha kuin ihmisrotu. Ihminen on utelias eläin, joka esittää kysymyksiä. Mutta kysymykset eivät riitä, ihmiset haluavat myös vastauksia ja varmuutta. Ihmiset eivät mielellään tyydy mysteeriin, vaan haluavat tuoda järjestystä maailmaan selitysten muodossa. Tässä mielessä uskonnot ovat eräänlaisia salaliittoteorioita, niiden avulla yritetään luoda psykologisesti tyydyttävä selitys maailmasta. Ja psykologisesti tyydyttävä tarkoittaa jotain, joka on oman käsityskyvyn rajoissa ja tarjoaa yksiselitteiset syy-yhteydet. Ristiriidat ovat myrkkyä aivoillemme, pyrimme intuitiivisesti selittämään ne pois. Ja jos todellisuus on ristiriidassa teorian kanssa, sen pahempi todellisuudelle. Salaliittoteoriat ovat siis uskontojen ja kunnianhimoisten tieteellisten kaiken teorioiden tavoin yritys jäsentää maailmaa itselleen siedettäväksi. Eroja näiden välillä toki on, mutta ne palvelevat samaa psykologista tarvetta. Ateisti jäsentää maailmansa tieteellä, mutta kokee epätoivoa objektiivisen moraalin ja empirian ristiriidasta. Uskovainen tasoittaa ristiriidat yliluonnollisella, eli siirtää maalitolpat kaukalon ulkopuolelle, jossa ei tarvitse enää perustella mitään. Salaliittoteoreetikko selittää ihmiskunnan historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhden sapluunan kautta.

Salaliittoteoreetikoiden maailmanselitykset voivat kuulostaa toivottomilta ja pessimistisiltä. Ei kuulosta mukavalta vaihtoehdolta, että salainen maailmanhallitus tai jokin muu salaseura vetelisi kaiken maailman lankoja. Mutta pintaa syvemmälle tarkastelu paljastaa ajatteluun sisältyvän puhtaan optimismin; usko salaliittoihin on uskoa ihmisen kykyyn hallita maailmaan tapahtumia suvereenisti. Tämä edellyttää äärimmäisen positiivista ihmiskuvaa. Sen sijaan, että maailma olisi toisiinsa kietoutuvien ja selvittämättömien ristiriitojen verkko, jota ei kokonaisuutena hallitse eikä ymmärrä kukaan, kaikki tapahtuu hallitusti ja ohjatusta syystä. Sattumaa ei ole, ei liioin inhimillisiä erehdyksiäkään. Mikä tahansa onnettomuus, kuolema tai luonnonkatastrofi on selitettävissä tietoisella ohjauksella. Tällainen ajattelu kielii erittäin syvästä luottamuksesta ihmisen kykyihin, se on paljasta äärihumanismia. Jos nimittäin kuuntelee tarkemmin näiden teoreetikkojen höpinöitä, voi kuulla mistä he myös unelmoivat; heidän puheissaan tulee ilmi toistuvasti se ajatus, että me eläisimme jo paratiisissa jos pahat salaseurat eivät estäisi sitä. Me voisimme rakentaa kirkkaan ja täydellisen tulevaisuuden, jossa kaikki elävät harmoniassa keskenään. Meillä olisi rajattomat määrät ruokaa, energiaa ja lääkkeet kaikkiin tauteihin. Olisimme jo kolonisoineet aurinkokuntamme. Kaiken esteenä on tietenkin vain se, että pahat salaseurat estävät koko ihmiskuntaa hyödyttäviä innovaatioita pääsemästä julkisuuteen. Jokainen salaliittoteoreetikko on utopisti ja idealisti. Koska he uskovat ihmisen kykyyn hallita suvereenisti maailman tapahtumia ilmastoa, säitä ja jokaista yhteiskunnan osa-aluetta myöten, on heidän utopisminsa vain johdonmukaista. Jos uskoo ihmisen rajattomaan potentiaaliin, uskoo myös paratiisiin maan päällä.

Salaliittoteoreetikoiden tarjoama maailmankuva on siis oikeastaan aika lohdullinen. Ilmastonmuutos, ekokatastrofi ja länsimaiden kulttuurinen tuho eivät olisikaan niin kauheita juttuja. Meillä todella olisi eväät niiden pysäyttämiseksi, oikeastaan minun ei tarvitsisi huolehtia mistään. Mitä tahansa tapahtuukin, se ei voisi ihmiskuntaa uhata. Jos ihmiskunta on näin voimakas, ei minua hetkauttaisi enää mikään. Komeetta, asteroidit tai tulivuorenpurkaukset? Pyh, kyllä me niistä selviämme. Mutta pahaa maailmassa on, ja hyvyys voittaa kun se on tuhottu. Näin se menee, yksinkertaiset maailmanselitykset tuntuvat varmasti intuitiivisesti hyviltä. Ei enää ristiriitoja, kaikki on johdonmukaisesti selitettävissä. Sen sijaan, että kaaos ja syklisyys olisivat maailman todellinen luonne, kaikki on redusoitavissa yksiselitteiseen syy-seuraussuhteeseen. Salaliittoteoreetikko haluaa yksinkertaisen maailman. Ja siinä maailmassa joku hallitsee kaikkea. Vaikka totuus on se, että kukaan ei hallitse mitään.

Maailma on tuuliajolla, yksinkertaisten viettien vietävissä. En tarvitse kuin minuutin itsereflektiota ja ymmärrän, ettei ihmiskunnalla ole tulevaisuutta: olen ihminen ja sisältäni löytyy kelvotonta paskaa, olen viheliäinen henkilö monin tavoin. Koska olen ihminen, myös muut jakavat osan ominaisuuksistani. Ja ne ominaisuudet sisältävät parantumattoman pahuuden, me olemme kelvottomia aikojen loppuun saakka. Vaikka pystyisimmekin, emme edes viitsisi rakentaa täydellistä maailmaa. Me antaudumme mielummin nautinnolle, kuin otamme sitä ratkaisevaa askelta hyvyyteen. Joinakin hetkinä tätä tapahtuu, mikä vähentää tilapäisesti entropiaa. Mutta tavallinen tarina on se, että töistä kotiin menevää miestä panettaa liikaa, että hän sittenkään jaksaisi auttaa sitä kadulla makaavaa surkimusta. ”Ei tänään, joku toinen kerta. Joku toinen kyllä soittaa hätänumeroon”. Vaikutusvaltaisin salaseuran suurmestarikin tuskailee tulisen aterian jälkeisellä napalm-istunnolla ja pyrkii suonet päässä katkeillen pinnistää sitä viimeistä kitkerää kikkaretta. Arvatkaa, ajatteleeko hän tuolla hetkellä suuria suunnitelmia? Henrik VIII oli aikoinaan Englannin vaikutusvaltaisin mies, ja hänen päässään dominoivat hormonien lietsomat halut eivätkä älylliset ajatukset.

En tietenkään väitä, ettei salaliittoja ole. Niitä on ja vaikutusvaltaisia sellaisia. Niitä ei ole kuitenkaan koskaan vain yhtä vaan monia, ja ne kaikki kilpailevat vallasta. Maailma on kaaoksen ja ristiriitojen verkko, jota kukaan ei hallitse. Kukaan ei ole todella kaiken huipulla ja kaikesta perillä. Ne, jotka uskovat salaliittojen olevan kaikkialla, yliarvioivat ihmisen kykyjä suuresti. Ihmiset ovat liian surkimuksia pystyäkseen moiseen. Me olemme vieläkin onneksi kuolevaisia (vaikka hörhöt varmasti uskovat kuolemankin olevan voitettavissa), ja kaiken maailman diktaattori näyttää ruumishuoneella yhtä onnettomalta kuin naapurisi Vihtori Lettunen. Vaikka Paavo Väyrynen ei kuole koskaan, hänenkin suoniaan täyttää ateroskleroosi. Stalin kuoli yksin huoneessaan kuset housussa.

Me olemme apinoita.

Älä luota apinoihin.