maanantai 23. helmikuuta 2015

Salaliitot ja positiivinen ihmiskuva



Salaliittoteoriat ovat nykypäivän ja varsinkin internetin valtavirtaa. Verkko ei tuonut maailmaa yhteen ja lopettanut konflikteja, vaan muodosti kaikukammioita (echo chamber), jossa samat mielipiteet vahvistavat toisiaan. Kaikki tietylle asialle omistautuneet verkkosivustot ja –foorumit ovat jossain määrin tällaisia, myös nuivat sellaiset. Näissä on kuitenkin huomattavia aste-eroja ja joistakin puuttuu sisäinen kritiikki ja eriävät mielipiteet kokonaan. Tällaisissa tapauksissa sisältö muuttuu yhä enemmän todellisuudesta vieraantuneeksi, mikä on yksi edellytys salaliittoteorioiden synnylle. Kun asioita tarkastelee vain teoreettisessa viitekehyksessä vailla kunnollista kiinnekohtaa faktoihin, ajatusleikit karkaavat käsistä ja muuttuvat ulkopuoliselle käsittämättömiksi. Ne voivat olla loogisia omassa sisäisessä systeemissään, jonka ymmärtävät vain asiaan vihkiytyneet. Jos siis ulkopuolisena yrität keskustella hörhön kanssa, se ei onnistu. Maailmankuvat ovat niin syvällisellä tasolla erilaiset, ettei mitään ajatustenvaihtoa voi syntyä. Väittelyä voi syntyä nimittäin vain, jos keskustelijat hyväksyvät tietyn määrän samoja premissejä, mikä ei salaliittoteoreetikon kanssa onnistu.

Mutta tätä internetin mahdollistamaa taikauskon ja hulluuden renessanssia kiinnostavampaa on salaliittomystiikka itsessään. Se ei sinällään ole internetin aloittama ilmiö, vaan universaali ja yhtä vanha kuin ihmisrotu. Ihminen on utelias eläin, joka esittää kysymyksiä. Mutta kysymykset eivät riitä, ihmiset haluavat myös vastauksia ja varmuutta. Ihmiset eivät mielellään tyydy mysteeriin, vaan haluavat tuoda järjestystä maailmaan selitysten muodossa. Tässä mielessä uskonnot ovat eräänlaisia salaliittoteorioita, niiden avulla yritetään luoda psykologisesti tyydyttävä selitys maailmasta. Ja psykologisesti tyydyttävä tarkoittaa jotain, joka on oman käsityskyvyn rajoissa ja tarjoaa yksiselitteiset syy-yhteydet. Ristiriidat ovat myrkkyä aivoillemme, pyrimme intuitiivisesti selittämään ne pois. Ja jos todellisuus on ristiriidassa teorian kanssa, sen pahempi todellisuudelle. Salaliittoteoriat ovat siis uskontojen ja kunnianhimoisten tieteellisten kaiken teorioiden tavoin yritys jäsentää maailmaa itselleen siedettäväksi. Eroja näiden välillä toki on, mutta ne palvelevat samaa psykologista tarvetta. Ateisti jäsentää maailmansa tieteellä, mutta kokee epätoivoa objektiivisen moraalin ja empirian ristiriidasta. Uskovainen tasoittaa ristiriidat yliluonnollisella, eli siirtää maalitolpat kaukalon ulkopuolelle, jossa ei tarvitse enää perustella mitään. Salaliittoteoreetikko selittää ihmiskunnan historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhden selityksen kautta.

Salaliittoteoreetikoiden maailmanselitykset voivat kuulostaa toivottomilta ja pessimistisiltä. Ei kuulosta mukavalta vaihtoehdolta, että salainen maailmanhallitus tai jokin muu salaseura vetelisi kaiken maailman lankoja. Mutta pintaa syvemmälle tarkastelu paljastaa ajatteluun sisältyvän puhtaan optimismin; usko salaliittoihin on uskoa ihmisen kykyyn hallita maailmaan tapahtumia suvereenisti. Tämä edellyttää äärimmäisen positiivista ihmiskuvaa. Sen sijaan, että maailma olisi toisiinsa kietoutuvien ja selvittämättömien ristiriitojen verkko, jota ei kokonaisuutena hallitse eikä ymmärrä kukaan, kaikki tapahtuu hallitusti ja ohjatusta syystä. Sattumaa ei ole, ei liioin inhimillisiä erehdyksiäkään. Mikä tahansa onnettomuus, kuolema tai luonnonkatastrofi on selitettävissä tietoisella ohjauksella. Tällainen ajattelu kielii erittäin syvästä luottamuksesta ihmisen kykyihin, se on paljasta äärihumanismia. Jos nimittäin kuuntelee tarkemmin näiden teoreetikkojen höpinöitä, voi kuulla mistä he myös unelmoivat; heidän puheissaan tulee ilmi toistuvasti se ajatus, että me eläisimme jo paratiisissa jos pahat salaseurat eivät estäisi sitä. Me voisimme rakentaa kirkkaan ja täydellisen tulevaisuuden, jossa kaikki elävät harmoniassa keskenään. Meillä olisi rajattomat määrät ruokaa, energiaa ja lääkkeet kaikkiin tauteihin. Olisimme jo kolonisoineet aurinkokuntamme. Kaiken esteenä on tietenkin vain se, että pahat salaseurat estävät koko ihmiskuntaa hyödyttäviä innovaatioita pääsemästä julkisuuteen. Jokainen salaliittoteoreetikko on utopisti ja idealisti. Koska he uskovat ihmisen kykyyn hallita suvereenisti maailman tapahtumia ilmastoa, säitä ja jokaista yhteiskunnan osa-aluetta myöten, on heidän utopisminsa vain johdonmukaista. Jos uskoo ihmisen rajattomaan potentiaaliin, uskoo myös paratiisiin maan päällä.

Salaliittoteoreetikoiden tarjoama maailmankuva on siis oikeastaan aika lohdullinen. Ilmastonmuutos, ekokatastrofi ja länsimaiden kulttuurinen tuho eivät olisikaan niin kauheita juttuja. Meillä todella olisi eväät niiden pysäyttämiseksi, oikeastaan minun ei tarvitsisi huolehtia mistään. Mitä tahansa tapahtuukin, se ei voisi ihmiskuntaa uhata. Jos ihmiskunta on näin voimakas, ei minua hetkauttaisi enää mikään. Komeetta, asteroidit tai tulivuorenpurkaukset? Pyh, kyllä me niistä selviämme. Mutta pahaa maailmassa on, ja hyvyys voittaa kun se on tuhottu. Näin se menee, yksinkertaiset maailmanselitykset tuntuvat varmasti intuitiivisesti hyviltä. Ei enää ristiriitoja, kaikki on johdonmukaisesti selitettävissä. Sen sijaan, että kaaos ja syklisyys olisivat maailman todellinen luonne, kaikki on redusoitavissa yksiselitteiseen syy-seuraussuhteeseen. Salaliittoteoreetikko haluaa yksinkertaisen maailman. Ja siinä maailmassa joku hallitsee kaikkea. Vaikka totuus on se, että kukaan ei hallitse mitään.

Maailma on tuuliajolla, yksinkertaisten viettien vietävissä. En tarvitse kuin minuutin itsereflektiota ja ymmärrän, ettei ihmiskunnalla ole tulevaisuutta: olen ihminen ja sisältäni löytyy kelvotonta paskaa, olen viheliäinen henkilö monin tavoin. Koska olen ihminen, myös muut jakavat osan ominaisuuksistani. Ja ne ominaisuudet sisältävät parantumattoman pahuuden, me olemme kelvottomia aikojen loppuun saakka. Vaikka pystyisimmekin, emme edes viitsisi rakentaa täydellistä maailmaa. Me antaudumme mielummin nautinnolle, kuin otamme sitä ratkaisevaa askelta hyvyyteen. Joinakin hetkinä tätä tapahtuu, mikä vähentää tilapäisesti entropiaa. Mutta tavallinen tarina on se, että töistä kotiin menevää miestä panettaa liikaa, että hän sittenkään jaksaisi auttaa sitä kadulla makaavaa surkimusta. ”Ei tänään, joku toinen kerta. Joku toinen kyllä soittaa hätänumeroon”. Vaikutusvaltaisin salaseuran suurmestarikin tuskailee tulisen aterian jälkeisellä napalm-istunnolla ja pyrkii suonet päässä katkeillen pinnistää sitä viimeistä kitkerää kikkaretta. Arvatkaa, ajatteleeko hän tuolla hetkellä suuria suunnitelmia? Henrik VIII oli aikoinaan Englannin vaikutusvaltaisin mies, ja hänen päässään dominoivat hormonien lietsomat halut eivätkä älylliset ajatukset.

En tietenkään väitä, ettei salaliittoja ole. Niitä on ja varmasti on ollut ja vaikutusvaltaisia sellaisia. Niitä ei ole kuitenkaan koskaan vain yhtä vaan monia, ja ne kaikki kilpailevat vallasta. Maailma on kaaoksen ja ristiriitojen verkko, jota kukaan ei hallitse. Kukaan ei ole todella kaiken huipulla ja kaikesta perillä. Ne, jotka uskovat salaliittojen olevan kaikkialla, yliarvioivat ihmisen kykyjä suuresti. Ihmiset ovat liian surkimuksia pystyäkseen moiseen. Me olemme vieläkin onneksi kuolevaisia (vaikka hörhöt varmasti uskovat kuolemankin olevan voitettavissa), ja kaiken maailman diktaattori näyttää ruumishuoneella yhtä onnettomalta kuin naapurisi Vihtori Lettunen. Vaikka Paavo Väyrynen ei kuole koskaan, hänenkin suoniaan täyttää ateroskleroosi. Stalin kuoli yksin huoneessaan kuset housussa.

Me olemme apinoita.

Älä luota apinoihin.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jumalauta K.o.o! Nyt blogi-isäntämme ylitti itsensä! Paras tekstisi ikinä (tai toivottavasta saamme lukea vielä parempia)! Ehtaa kutikultaa! Bravo!

Maailma on tuuliajolla, yksinkertaisten viettien vietävissä. En tarvitse kuin minuutin itsereflektiota ja ymmärrän, ettei ihmiskunnalla ole tulevaisuutta: olen ihminen ja sisältäni löytyy kelvotonta paskaa, olen viheliäinen henkilö monin tavoin. Koska olen ihminen, myös muut jakavat osan ominaisuuksistani. Ja ne ominaisuudet sisältävät parantumattoman pahuuden, me olemme kelvottomia aikojen loppuun saakka. Vaikka pystyisimmekin, emme edes viitsisi rakentaa täydellistä maailmaa. Me antaudumme mielummin nautinnolle, kuin otamme sitä ratkaisevaa askelta hyvyyteen. Joinakin hetkinä tätä tapahtuu, mikä vähentää tilapäisesti entropiaa.

Paremmin sitä ei voi sanoa. En edes yritä… En muista maistuuko Unilaakson mestarillemme alkoholi, mutta jos voisin, tarjoaisin kyllä ihan vain ilosta jota tämän lukeminen tuottaa.

Me olemme apinoita.
Älä luota apinoihin.


Tähän ei edes Takkirauta tai Emil Cioran pysty! Saanko ottaa edellisen sitaatin uudeksi motokseni?

T.Allaspalo

Jefferson Smith kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, todella hyvä.
Noinhan se juurikin menee
Itsekin huomaa blogeja lukiessa, että joskus voi hämmästyä sitä millainen poliittinen todellisuus on, ja millaiset ovat ihmisten tiedot keskimäärin noista poliittisesti korrekteista asioista.

Blogimaailmassa (kuten kaikkialla netissä) luemme vain itseämme kiinnostavia asioita ja kommentoimme juuri näitä asioita (tai sitten kommentoimme hyökkäävästi tukien saman mielisiä "yhteistä vihollista" vastaan). Näitä yhteiskunnallisia blogeja lukiessa on hyvinkin helppo irtaantua todellisuudesta.

Ajatustasojen erilaisuus on kasvanut yhä vahvemmin kuilua SUomesakin ja halki koko läntisenmaailman. Usassa rebit ja demit ovat lähes toistensa kurkuissa kiinni (nähdäkseni enemmän kuin historiallisesti voisi olettaa), Euroopassa liberaalit ja konservatiivit ovat samassa tilanteessa. Tuntuu, että koko läntinen maailma olisi muuttunut höyrykattilaksi, joka vain odottaa, että paine nousee tarpeeksi korkeaksi.

En tiedä millainen tilanne oli kylmän sodan päivinä, mutta olen miettinyt, että voisiko esimerkiksi juurikin Suomen nykyistä ilmapiiriä kuvailla samanlaiseksi kuin kylmän sodan vuosina kommarien ollessa voimissaan. Rehellisyyden nimissä minua hieman huolestuttaa jopa pelottaa tämä tietynlainen lynkkaus mieliala (joka nyt pääasiassa tulee sosiaalisena sulkemisena ym. "suvaitsevaiston" puolelta meille "voiman pimeyden puolen jäsenille").

Mutta myös "meidän" puolella on aistittavissa ollut jo pitkään tarkemmin määrittelemätön vastavoima. Olen myös huomannut itse, että omatkin ajatukseni ovat muuttuneet ja esimerkiksi joudun myöntämään, että halveksin varsin rankasti jotakuta joka paljastaa olevansa "vastapuolella", tietenkään en sano ääneen, mutta ajatukset ovat varsin pilkallisia.... En oikein pidä siitä, olen kuitenkin pohjimmiltani varsin kiltti ihminen.

Maailman irrationaalisuuden tajuaminen oli aikoinaan varsinainen shokki. Ymmärrän loistavasti ihmisten halun uskoa jumaliin (johon itse olen kaartumassa yhä enenemissä määrin) tai jumalaisiin ihmisiin (kuten esimerkiksi illuminatin nykyinen suurmestari :). Maailma on niin rikki, että olisi lohduttavaa uskoa johonkin varmaan, ja uskon asiahan varmuuskin on.

Ps. yllyt jopa runolliseksi kuvailijaksi ;)

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvää iltaa Allaspalo ja Jefferson Smith, vielen dank.

Kiitos kehuista Allaspalo, enpä uskonut että tämä miellyttäisi näin paljon. Itse ajattelin kyhääväni ihan perustekstin, mutta tämä jo melkein liikaa. Vertaus Cioraniin saa minut pakahtumaan ylpeydestä, mutten usko että se on täysin oikeutettu. Hän on mestari, meikäläinen täysi keltanaama. Katsellaan siis kymmenen vuoden päästä :D

Alkoholi ei varsinaisesti maistu, joskaan en kieltäydy juomasta, jos sitä joku tarjoaa. Kevyt humala on rentouttavaa, raskaita kännejä en halua yhden hirveän kokemuksen jälkeen toistaa.

Ota vain motoksesi tuo jos niin tunnet. En itse tosin ottaisi, olen tällä hetkellä jo hieman eri mieltä kirjoitukseni kanssa. Jotkut näistä ovat eräänlaisia ajatuskokeita, eivät lopullisia mielipiteitä. Olen toki pessimistinen ihmiskunnan suhteen, mutta haluan säilyttää uskon parempaan, vaikka se joskus vaikeaa onkin.

Jefferson Smith: asenteiden polarisoituminen lienee räikeämpää nyt kuin koskaan. Amerikassahan tämä on johtanut erityisen tulehtuneeseen tilanteeseen, siellä eivät oletetut liberaalit voi keskustella oletettujen konservatiivien kanssa. Tätä antagonistista ajattelua löytyy minustakin, se on itse asiassa minun tapani prosessoida asioita. Yksi virhe, jonka haluaisinkin välttää, on vihollisen demonisoiminen. En halua rakentaa kenestäkään totaalista vihollista, koska se johtaa täysin manikealaiseen fanatismiin. Tiedän, ettei pahuuden valtakuntia ole missään ja esimerkiksi islam ei ole sen enempää saatanasta kuin aivot mädättävä konsumerismi.

Virheet ja tarpeettomat lukkiutumat omassakin ajattelussa on syytä tiedostaa. Minä pidän poliittisen vihollisen käsitteestä, koska se on rehellinen. Mutta en halua absoluuttisia vihollisia. Vastustajan dehumanisointiin syyllistyvät kaikki mielipiderajoihin katsomatta. Yhtäällä katsotaan, että hyvä ja suvaitsevainen Suomi syntyy rasistit tukahduttamalla ja tuhoamalla. Toisaalla pidetään vasemmistoa kaiken pahan alkuna ja juurena, ja heidän tuhoutumisensa on hyvän yhteiskunnan elinehto.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Maailman irrationaalisuuden tajuaminen voi olla pelottava, mutta myös nöyräksi tekevä kokemus. Kun tajuaa, ettemme koskaan ymmärrä emmekä tule ymmärtämään kaikkea, saa edes hiukan perspektiiviä. Liika usko ihmisen kykyihin ja tarve löytää vastaus kaikkeen vähenevät.

Jefferson Smith kirjoitti...

Nyt kun Cioran on mainittu niin joo... en olisi hämmästynyt mikäli "Me olemme apinoita. Älä luota apinoihin" olisi tullut sanamuodoiltaan samana tuossa katkeruuden syllogismeja kirjassa. Viittasin juurikin tuohon Allaspalon kappaleeseen sanoessani Korpin päätyneen runolliseen kuvailuun :)

Kaikessa kyynisyydessään, yksinkertaisuudessaan ja pessimistyseedessään loistava lausepari (tuo apina)! Lukiessani tuon en voinnut olla nauramatta, mestarillista. Kertakaikkiaan mestarillista... En tiedä voiko tätä reaktiotani käsittää loukkaukseksi, mutta siksi sitä ei pidä sekoittaa. Olen pessimismiin taipuvainen ja luulen, että kaikki pessimistit ymmärtävät mikä tuossa lauseparissa on niin mieltä kutkuttavaa.

Painiskelet ilmeisesti samankaltaisesta pessimismin ja toivon taistelusta kuin minäkin... Voimia siihen. Ymmärrän hyvin luonnehdintasi "ajatuskokeista" itselläkin on taipumus syöksyä ajatuksineni hyvinkin synkkiin aatoksiin, jotka sitten toivon välkehtiessä kaduttavat.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Mielenkiintoista, että tuo apinalausahdus osui noin hyvin, se tuli tekstiin oikeastaan mitään ajattelematta. Lukijoiden reaktioita on vaikea ennustaaa, jotakin huolellisesti mietittyä virkettä ei välttämättä kukaan erikseen huomaa. Sitten jokin omasta mielestä yhdentekevä sivulause saattaa pompata jonkun tajuntaan.

En siis valita lainkaan, sanon tuon vain kiintoisana huomiona.

Painiskelet ilmeisesti samankaltaisesta pessimismin ja toivon taistelusta kuin minäkin... Voimia siihen.

Mähän olen oikeastaan aika positiivinen ihminen, mulla on lähes harhainen vakaumus että asiat kyllä järjestyvät. Innostun koko ajan jostain, aina on jossain jotain kiinnostavaa. Kuitenkin pelkään pahinta ja mietin skenaarioita kuinka asiat voivat mennä pieleen. Poukkoilua toivosta epätoivoon.