Säälillä on nykypäivänä paha kaiku. Toisaalla on ”sääli on
sairautta”-tyyppinen ajattelu, jossa sääli nähdään heikkouden osoittamisena tai
elinkelvottoman aineksen perusteettomana ymmärtämisenä. Sääli nähdään myös
jonakin ylemmyydentuntoisena, pohjimmiltaan halveksivana suhtautumisena
kanssaihmisiin. Se on ikään kuin jotain, jossa joku on oletetusti
valta-asemassa toiseen nähden. Sääli muistuttaa suvaitsemista tässä
katsannossa, sillä sekin nähdään asenteena, jossa ylhäältäpäin ”siedetään”
muita arvoja tai muiden käyttäytymistä.
Kärjistetysti voisi sanoa, että ensin mainittua näkökantaa
edustavat darwinistiset oikeistolaiset ja jälkimmäistä dialektiset
vasemmistolaiset. Kumpikin näkemys on kuitenkin yleinen aivan
tavallistenkin tallaajien keskuudessa, harva haluaa tunnustaa säälivänsä
jotakuta tai jotakin. Useat viittaavat asioihin halveksivalla termillä
”säälittävä”, eli jokin on niin huonoa että sitä tulisi hieman surkutella.
Säälistä on tullut siis lähinnä halveksinnan yksi muoto, joten miten asia
todella on? Mitä sääli oikeasti on?
Nykypäivän käsitys säälistä on pielessä. Säälillä ei ole
lähtökohtaisesti mitään tekemistä halveksinnan kanssa, vaikka itsekin sorrun
kutsumaan asioita ”säälittäviksi”. Mutta todellisuudessa sääli on yksi empatian
muoto. Kuitenkin sillä on kuin onkin tekemistä halveksunnan kanssa. Molemmat
ilmiöt – sääli ja halveksunta – ovat ylempään asemaan asettumista toiseen
nähden. Siksi sekä vasemmistolaiset, että oikeistolaiset inhoavat sitä;
vasemmistolaiset siksi, että kaikki valtapositiot ovat lähtökohtaisesti väärin.
Oikeistolaiset inhoavat sitä taas siksi, että ylemmässä asemassa olevan ei tule
tuhlata empatiaa heikompiinsa nähden. Mutta tuossa paljastuukin homman pointti:
sääli on siis kytköksissä empatiaan, ei antipatiaan. Jos olet toiseen nähden
paremmassa asemassa hänen tuskaansa samaistuen, tunnet sääliä. Sääli on empatiaa ilman
mahdollisuutta parantaa toisen asemaa (sen voi myös nähdä haluttomuutena
parantaa sitä, mikä on taas kyseenalaista sääliä). Halveksunta on säälin
sukulainen sikäli, että näet olevasi paremmassa asemassa kuin joku toinen.
Mutta nyt tunnetkin inhoa ja antipatiaa tätä kohtaan, mikä erottaa sen
säälistä.
Uskon säälin huonon maineen johtuvan vain käsitteeseen
liittyvistä väärinkäsityksistä. Kuten yllä osoitin, sääli ei ole halveksuntaa,
vaikka se sitä joidenkin mielestä on. ”Minä en kaipaa sääliäsi” on melko
yleinen ilmaus, koska ihmiset kokevat säälin holhoavana tai tekopyhänä.
Kumpaakaan sääli ei varsinaisesti ole. Sääli on passiivista, joten se ei voi
olla holhoavaa. Ja koska sääli on vilpitöntä, se ei voi olla tekopyhää. Se on
tekopyhää vain, jos ei todella tarkoita sitä. Mutta sitä olisi hankala mitata,
kuinka voit ikinä todella tietää, mitä toinen ihminen tuntee? Sääli syntyy toki
hierarkkisessa tilanteessa, mutta niin tulee aina olemaan; jollakulla menee
aina paremmin kuin toisella.
Sääli on sikäli hyödytöntä, koska se ei konkreettisesti
paranna tai saa aikaan mitään. Aktiivinen empatia, eli toisen auttaminen onkin kaikkein arvokkainta. Mutta se ei ole yksinkertaisesti aina mahdollista.
On ihmisiä, jotka ovat avun ulottumattomissa, eikä kukaan voi uhrautua kaikkien
puolesta. Et voi pelastaa tai järkevästi auttaa jokaista kaduilla vaeltelevaa
kerjäläistä tai juoppoa. Idealistille voi olla masentavaa ajatus, ettei voi
pelastaa kaikkia. Mutta se on asioiden laita, et voi muuttaa kaikkea. Se hyvä
mitä teet ei ole hyödytöntä, mutta kaikkeen ei voi pystyä. Silloin kaikki, mitä
jää jäljellä on sääli, suru ja empatia toisen onnettomuudesta. Se ei suoraan hyödytä ketään, mutta ei se väärinkään ole. Säälillä on turha
hurskastella, mutta sairautta tai halveksuntaa se ei ole. Päinvastoin, todella
säälivän henkilön tunnistaa siitä, että hän ei ainakaan sano kenenkään olevan
”säälittävä”. Oikeasti säälivä pidättäytyy halveksunnan ilmauksista turhan päiten,
hän ei lyö lyötyä.
On yksi säälin edellytys nähdä milloin toista on jo
tarpeeksi monotettu, milloin jättää toinen ihminen rauhaan. J.R.R. Tolkien
ilmaisi tämän ehkä hienoimmalla tavalla kirjassaan ”Taru sormusten herrasta:
Frodo: ”Sääli ettei Bilbo pistänyt kuoliaaksi tuota
viheliäistä otusta kun hänellä oli siihen mahdollisuus!”
Gandalf: ”Sääli? Sääli pidätteli hänen kättään. Sääli ja
armo: ei iskua ilman syytä. Ja hän sai palkkansa, Frodo. Juuri sen tähden paha
vahingoitti häntä niin vähän ja hän pystyi lopulta pakenemaan, koska hänen
ensimmäinen tekonsa Sormuksen hallussapitäjänä oli säälivä. Säälivä.”
…
Frodo: (…) Ainakin se on yhtä paha kuin örkki ja pelkkä
vihollinen. Se ansaitsee kuoleman.”
Gandalf: ”Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä jotka elävät
ansaitsevat kuoleman. Ja jotkut jotka kuolevat ansaitsevat elämän. Pystytkö
sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan
kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti. En usko
että Klonkulla on paljon toiveita paranemisesta ennen kuolemaansa, mutta se
mahdollisuus on olemassa. Ja Klonkku on sidottu Sormuksen kohtaloihin. Sydämeni
sanoo että sillä on vielä tehtävänsä ennen loppua, hyvä tai paha; ja kun aika
tulee, Bilbon sääli saattaa säätää monien kohtaloita – eikä vähiten sinun.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti