perjantai 13. helmikuuta 2015

Élan


Nightwish julkisti sitten uuden kappaleen tulevalta albumiltaan, edellisestä matskusta onkin jo kolme vuotta aikaa. Mutta onpa kuiva biisi, kovin tasapaksua vääntöä. Alkumelodian perusteella kuulostaa siltä, että Holopaiselta alkavat ideat loppua kesken, tulee kovasti Last Of The Wilds mieleen. Floorilla on kyllä hyvä ääni ja hän oli erinomainen valinta pari vuotta sitten eronneen Anette Olzonin tilalle. Toivon, että bändi on ymmärtänyt hyödyntää hänen koko spektriään.

Tämä on tietysti vain yksi kappale, joten luulisin julkaistavalta albumilta löytyvän mielikuvituksellisempaa kamaa. Yksi 20-minuuttinen tekele siellä ainakin on, ja se kuulostaa alkuun vähintään mielenkiintoiselta idealta. Nightwish on tehnyt pitkiä kappaleita ennenkin, mutta tämä on uusi ennätys.

EDIT. Terveydellisistä syistä yhtyeen kannuttelija Jukka Nevalainen vetäytyi toistaiseksi bändistä ja sai korvaajan Kai Hahdosta. Siinä on vitullisen kova rumpali, hänen käsistään lähtee niin nopeat blastit että alta pois. Saa siis nähdä, onko hänen erikoisosaamistaan käytetty. Élanin perusteella kuulostaa aika puisevalta läpsyttelyltä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni ottivat videollakin olevan pillimiehen vakkariksi samaan aikaan Jansenin kanssa joten todennäköisesti last of the wildsin tapaista kelttipillitystä tullaan kuulemaan levyllä enemmänkin. Aika toisesta korvasta sisään, toisesta ulos tämä ensilohkaisu oli, mutta niinhän nämä ovat olleet ainakin parilla viime levyllä.

Todennäköisesti parempaakin on siis luvassa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Joo Troy Donockleyhan on nyt vakkarijäsen, enkä todellakaan pistä kelttipillitystä pahakseni. Tuo vain kuulosti liikaa jo valmiiksi kuullulta, toivottavasti siis parempaakin on luvassa.

Sagan on toinen biisi, jonka olen ehtinyt kuulla ja se on jo hieman parempi.