MBTI - Jungilaista hömppääkö?

Myers-Briggs -indikaattori, eli lyhyemmin MBTI on Carl Jungin tutkimuksista johdettu psykologinen tyypitysmetodi. Sen kehitti Katherine Briggs yhdessä tyttärensä Isabel Myersin kanssa, tästä nimitys. Indikaattori jakaa ihmiset 16 eri persoonallisuustyyppiin, jotka eroavat selkeästi toisistaan suhteessaan tiedonprosessointiin tai päätöksentekoon. En kerro asiasta sen enempää, vaan annan puheenvuoron wikipedialle, jos lisätietoja halajatte.

Tutustuin kunnolla MBTI-typologiaan yli vuosi sitten. Tavoilleni uskollisena innostuin asiasta löydettyäni uuden kiinnostuksenkohteen ja perehdyinkin aiheeseen kiitettävän perusteellisesti. Psykologia kiinnostaa minua noin yleisestikin, mutta MBTI oli erityisen metka. Se on johdonmukaisesti rakennettu kokonaisuus, jonka kanssa pähkäily on mukavaa ajanvietettä. Esimerkiksi läheisten ihmisten, julkkisten tai fiktiohahmojen tyypittely on aivoja kutkuttavaa. Järjestelmää on kritisoitu siitä, etteivät ihmiset aina osu yhteen tyypin tai heidän tuloksensa testeissä muuttuvat. Onhan toki niin, ettei ketään ihmistä voi täysin tyhjentävästi määritellä yhteen tyyppiin, mutta yleistyksiä on voitava tehdä. Kun zoomataan tarpeeksi kauas yksilöstä, nähdään ihmisjoukko ja erot siinä olevien yksilöiden välillä. Tällaisessa tarkastelussa pienimmät yksilölliset tekijät häviävät, ja voimme tehdä yleistäviä päätelmiä tiettyjen yksilöiden käyttäytymisestä. Jotkut yksilöt toistavat tiettyjä piirteitä, joiden perusteella voidaan sanoa, että he edustavat tiettyä tyyppiä.

MBTI:n heikkous on siinä, että suuren väestöpohjan testit puuttuvat. Lisäksi ne testit - varsinkaan nettitestit - eivät ole usein luotettavia; ne sisältävät typeriä kysymyksiä ja voivat antaa mitä tuloksia sattuu. Kvantitatiivisen aineiston puutteen lisäksi ongelma voi olla siinä, että tyypitelläkseen luotettavasti itsensä, olisi teoriaa edes jossain määrin tunnettava. Tämä taas voi johtaa siihen, että testejä tehdessä tietää mitä eri kysymyksillä haetaan ja vastaa tarkoitushakuisesti. MBTI on siis sisäisesti looginen, mutta kvantitatiivisesti testaamaton menetelmä. En kuitenkaan usko, ettei sillä käyttöä tai vastaavuutta todellisuuden kanssa olisi: olen onnistunut tyypittelemään ystäviäni tarkasti ennen kuin he ovat tehneet mitään testejä. Jotkut heistä ovat jopa hämmästyttävän hyvin sopineet tietyn tyypin kuvaukseen. Jo se seikka, että kykenen ennustamaan henkilön tyypin tämän käytöksen perusteella tarkoittaa, ettei kyseessä ole mikään tuulesta temmattu teoria kuten horoskoopit. Siksi MBTI:n vertaaminen siihen tai muuhun huuhaahan on epäreilua.

Käyttökelpoisin MBTI on itsearvioinnissa ja sen ymmärtämisessä, kuinka oma psyyke toimii. Teoriaan liittyy valitettavasti paljon aivan överiksi menevää BS:ää, jota ei kannata vakavissaan ottaa. Jos tutustuu MBTI-foorumeihin, voi huomata kuinka flipanneita jotkut tämän aiheen kanssa ovat. Moisilla foorumeilla teorian kanssa näpertely menee helposti omahyväiseksi  henkiseksi runkkaamiseksi, kun "ah, olen niin tätä ja taas tuota ja blaa blaa". Pahimmillaan touhu on sitä, että arvioidaan mikä tyyppi on toista parempi jne. Psykologia vetää hörhöjä puoleensa, vaikka MBTI sentään vähemmän kuin jokin oikea huuhaa.

Jos haluat tietää tyyppisi, kannattaa tutustua teoriaan ja eri tyyppien kuvauksiin. Testeihin ei kannata liikaa luottaa; ne voivat antaa tuloksen, joka on sinne päin, mutta hyvin mahdollisesti väärä. Itse saan johdonmukaisesti INTJ:n tai INFJ:n, enkä ole kumpaakaan. Minulla on jopa tunne, että kysymykset ovat sellaisia, joissa saattaa olla jotain, joka helposti tuottaa tulokseksi INTJ:n tai muun harvinaisen tyypin, koska heitä pyörii netissä niin paljon. Toki tämä osittain selittyy sillä, että nämä tyypit todella hakeutuvat nettiin. Mutta ottaen huomioon, että esimerkiksi INFJ-tyyppiä on arvioiden mukaan vain reilu prosentti väestöstä, heitä ei voi olla netissä niin paljon kuin heitä näyttäisi olevan.

Oma tyyppini on INFP. Päädyin siihen moninaisten pohdintojen jälkeen, testit hylättyäni. Mikään muu tyyppi ei vain käy järkeen. Tuntui välillä oudolta lukea kuvauksia, aivan kuin joku olisi omaa elämääni selittänyt, "tuollainenhan minä olen". Aionkin tässä arvioida omaa tyyppiäni niin sanottujen kognitiivisten funktioiden kautta. Ne ovat koko MBTI-teorian elämä ja suola, ne ihmisten pitäisi sisäistää, jos teoriaa haluavat ymmärtää. Ihmiset yleensä katsovat vain kirjaimia ja sanovat "no, olen vähän niin kuin INTJ, mutta ehkä INTP. Olen varmaan molempia!". Ei, voit olla vain yhtä tyyppiä, eikä se elämäsi aikana muutu. Edellä mainituilla kahdella tyypillä on lisäksi päinvastaiset kognitiiviset funktiot ja aivan erilaiset preferenssit, joten niitä kahta ei voi sekoittaa.

Kognitiivisia funktioita on kullakin tyypillä neljä: dominantti, sekundaarinen, tertiaarinen ja alin funktio. INFP:llä ne ovat järjestyksessä seuraavat: Introverted feeling (Fi), eli sisäänpäinkääntynyt tunteellisuus; Extroverted intuition (Ne), eli ulospäinsuuntautunut intuitio; Introverted sensing (Si), eli sisäänpäinkääntynyt havannointi; Extroverted thinking (Te), eli ulospäinsuuntautunut ajattelu. Viittaan niihin jatkossa kirjainlyhenteillään.

Fi) Dominantti funktioni on sisäänpäinkääntynyt tunteellisuus. Se ei tule yllätyksenä, primaarinen tapani suhtautua elämään on omaan päähäni, omiin ajatuksiini sulkeutuminen. Olen erittäin tunteellinen, reaktioni ovat intensiivisiä siihen pisteeseen, että ne hautaavat rationaalisen ajattelun tyystin. Rakastan ja vihaan asioita koko sydämelläni, makuasiatkin ovat minulle tärkeitä. Kiinnyn asioihin pakkomielteenomaisella palolla, enkä halua päästää irti. Jos kerran vihaan jotakin, vaatii paljon aikaa, että viha liudentuu saatikka katoaa. Kuten herkkyyspostauksessa toin esiin, liikutun kovin helposti, itken ja nauran kuin mikäkin. Loukkaannun helposti, suutun helposti ja otan asiat henkilökohtaisesti. En toki näytä reaktioitani noin vain ihmisille, vaan osaan kätkeä ne. Oikeastaan olen arka näyttämään tunteitani noin vain, koska olen varma että niille nauretaan, enkä muutenkaan osaa ilmaista niitä järkevästi. Tämä käy järkeen Fi:n intoversion kanssa, prosessoin tunteet sisäisesti.

Ne) Sekundaari funktioni on siis ulospäinsuuntautunut intuitio. Käytännössä tämä ilmenee mieleni yliaktiivisuutena, ajatukseni laukkaavat kovaa vauhtia. Minun on vaikea saada ajatuksista kiinni, helposti unohdan edellisen ajatuksen, kun jo siirryn seuraavaan. Tämän takia minun olisi viisainta kirjoittaa mieleen tulevat ideat välittömästi ulos, koska on iso todennäköisyys, että se unohtuu kokonaan jos en sitä tee. Pääni generoi jatkuvalla syötöllä ideoita, vaihtoehtoja ja "mitä jos" -kysymyksiä. Näen helposti yhteydet asioiden välillä ja hahmotan kokonaisuuksia, mutta minun on vaikea tulla kaikenkattaviin lopputuloksiin yhtään mistään. Tätäkin kirjoittaessa olen unohtanut ainakin kolmasosan siitä, mitä minun alun perin piti kirjoittaa. Teksti syntyy luomishetkellä, ja siksi muodostuu hyvin erilaiseksi, millaiseksi sen olin mielessäni hahmottanut. En kykene vakuuttumaan lopullisista totuuksista, koska sisäistettyäni yhden selityksen, vakuutun jo seuraavasta. Kykenen hahmottamaan hyvät puolet kussakin ideassa, minkä vuoksi minun on helvetin vaikea tehdä päätöksiä joko/tai-tilanteissa. Tilanteissa, joissa pitäisi tehdä nopea päätös kahden vaihtoehdon välillä, jäädyn usein aivan totaalisesti. En vain kykene päättämään suuntaan enkä toiseen, menen lähes katatoniseen tilaan kahden voiman kiskoessa minua päinvastaisiin suuntiin, toisensa kumoten. Abstraktilla tasolla kykenen tekemään laveita synteesejä asioista, koska en kykene valitsemaan vain yhtä puolta asiasta.

Si) Tertiaarinen funktioni palvelee sitä elämää, joka eletään tässä ja nyt. Funktio määrittää, mikä on suhteeni konkreettiseen ja kuinka prosessoin sitä kautta saamaani tietoa. Si toimii pitkälti muistin kautta. Siinä missä Se (extroverted sensing) on kaikkein lujimmin kiinni tässä hetkessä ja fyysisessä todellisuudessa, Si prosessoi tietoa aiemmin tapahtuneen ja opittujen kokemusten kautta. Si:n on sanottu korreloivan hyvän muistin kanssa, mikä omalla kohdallani pitää paikkansa. Minulla on suht selkeä päänsisäinen kronologia ja runsas varasto muistoja hyvinkin varhaisilta ajoilta. Olen myös nostalginen ihminen henkeen ja vereen. Elän monin tavoin menneisyydessä, katson aina sinnepäin elääkseni vanhoja hetkiä uudelleen. Aloin nostalgisoimaan elettyä elämääni jo alle kymmenvuotiaana; se mitä en voinut nostalgisoida muistojeni kautta, nostalgisoin idealisoimalla vanhoja aikoja. Muista kuinka kuudennen luokan alussa olin tietoinen siitä että tämä tosiaan on viimeinen kerta, kun uusi lukuvuosi alkaa ala-asteella. Moinen ajatus teki haikeaksi, nostalgisoin tilannetta ikään kuin etukäteen. Halusin nautiskella viimeisestä vuodestani vähän enemmän, tietoisena siitä että se todella olisi viimeinen hetki oman luokkani kanssa. Nostalgian ongelmana on toki se, etten voi pelkillä muistoilla elää. Tarvitsen uusia kokemuksia ja elettyä elämää, jotta olisi jotain, jota muistella. Vaikka kyllä niitä muistoja on nytkin niin paljon, aivan käsittämättömän paljon. Joskus ajaudun pienen ajatuksen myötä muistelohetkeen, joka saattaa paisua koko päivän mittaiseksi, kun yhä uusia ja uusia muistoja vain hyökyy mieleen.

Te) Viimeinen ja heikoin funktioni on se, johon MBTI:ssä viitataan usein Akilleen kantapäänä. Tämä funktio on se, joka on kaikkein huonoiten hallussani ja toimii enemmän alitajuisesti kuin tietoisesti. Tämäkin käy niin hyvin järkeen, logiikka on heikko kohtani. Tietysti kykenen loogiseen ajatteluun, mutta se vaatii enemmän työtä, enemmän ponnistelua. Siinä missä ymmärrän Ne:n ansiosta konsepteja ja ideoita helposti, en välttämättä hahmota loogisia rakenteita tai yksityiskohtia samoin. En esimerkiksi ole kovin hyvä loogisissa pähkinöissä. On työn takana, että saan sellaisen hahmotettua mielessäni; se on kuin pallo, joka minun täytyy vaivoin pitää kasassa ja sillä hetkellä, kun päästän otteeni, se hajoaa tuhannen palasiksi ja idea katoaa mielestäni. Päinvastoin on eräällä ystävälläni, jonka tyyppi on ESTJ ja jonka pääfunktio on siis Te. Hän ratkaisee loogisen pähkinän hetkessä ja hahmottaa esimerkiksi systeemin toimintaperiaatteen nopeasti. Häntä esimerkiksi kismittää suuresti loogiset virheet elokuvissa, koska ne hyökkäävät hänen silmilleen. Jos itse satun huomioimaan niitä, en useinkaan välitä niistä. Minulle tärkein tekijä on elokuvan esteettisyys, ei sen loppuun saakka ajateltu johdonmukaisuus.

Tässä kaikki tällä erää. Mikä on sinun Myers-Briggs -tyyppisi?

EDIT. Mainitsemisen arvoista tuon viimeisen funktion osalta on se seikka, että juuri sen osalta minua on helpointa manipuloida. Minut on helppo häikäistä älykkyydellä tai älykkyyttä imitoimalla. Olen luontaisesti erittäin taikauskoinen ja minulla on huono lähdekritiikki. Menen väittelyissä nopeasti hämilleni, jos pöytään tuodaan uutta informaatiota ja jopa jäädyn totaalisesti, koska aivoni vain menevät solmuun (tämä johtuu osin sosiaalisesta elementistä. Introverttina sosiaaliset tilanteet syövät kapasiteettiani enemmän, jolloin en voi sitä täysimääräisesti ajattelussani hyödyntää. Yksin ollessa muodostan vastaväitteet helpommin). Kaikesta huolimatta osaan haistaa paskapuhetta, koska olen tietoisesti joutunut tuota puolta itsessäni kehittämään. Minua on naurettavan helppoa kusettaa, olen sinisilmäinen ja harhaajohdettavissa, minkä vuoksi olen tullut araksi rationaalisella vyöhykkeellä. Tiedostan heikkouteni ja olen tehnyt ja teen paljon työtä pitääkseni sen puoleni kurissa. Olen tehnyt itsestäni skeptisemmän, vaikka olen luontaisesti kaikkea muuta. Nykyiselläni olen lähdekriittien, eikä minua saa lankeamaan oikein mihinkään, koska olen ylikompensoinut skeptisyyteni puutetta tietoisella työllä. Olen nykyisin enemmän paranoidi kuin luottavainen, mitä tulee uusiin ideoihin ja keksintöihin.

Noh, heikot kohtamme itse kullakin. Meidän kaikkien hermosto on kytketty tavoilla, jotka mahdollistavat vahvuutemme ja heikkoutemme. Omat sokeat pisteensä on syytä tiedostaa, jolloin tämä osa itseäsi ei pääse yllättämään sinua. Et voi olla mestari heikolla osa-alueella, mutta voit pitää sen kurissa ja hallinnassa.