Homokysymys, reprise

Palaan vielä lyhyesti tähänkin aiheeseen. Elikkäs, viime vuosina olin tullut kasvavissa määrin välinpitämättömäksi avioliittolain muutoksen suhteen, irrottauduin kysymyksestä emotionaalisesti. Vaikka siitä eteenpäinkin kannatin asiaa vielä periaatteessa, ei minua enää kiinnostanut menisikö laki läpi vai ei. Suvakithan vain siitä hyvän mielen saisivat, ei siitä todellisia hyötyjä olisi. Kuitenkin olen viime päivinä tullut lähes tyrmätyksi siitä kaikesta hysteriasta, jolla asian puolesta on kohkattu ja jota olen saanut uutisissa ja sosiaalisessa mediassa todistaa. Miten on mahdollista, että ihmiset ovat sitoutuneet näin vahvasti kymmenen pennin arvoiseen asiaan? Oloni on epäuskoinen ja ikäväkseni olen huomannut kehittäneeni antipatian homoliittoa ja sen puolustajia kohtaan. Tekisi mieleni läpsiä heitä kasvoille ja huutaa: ”herätkää jo urpot, katselkaa ympärillenne!"

Ja sitten vielä tämä juttu, Anna Kontula: Mielestäni seksi ei ole ihmisen perusoikeus, jota hänellä on oikeus vaatia yhteiskunnalta. Vaikka en saisi kolmeen vuoteen seksiä, saan olla asiasta katkera, mutten voi syyttää siitä valtiota, eikä se oikeuta minua kajoamaan toisen ihmisen itsemääräämisoikeuteen.

Ihan oikein arvon Kontula. Mutta miksi suvakit vaativat avioliittolain muuttamista yhteiskunnalta? Ei kukaan heterokaan vaadi avioliittoon pääsemistä valtiolta, koska avioliitto on etuoikeus. Se on vain miesten ja naisten väliseksi tarkoitettu etuoikeus, sillä vain he voivat saada keskenään lapsia. Avioliitto on instituutio, joka ei koske homoseksuaaleja, he eivät sitä tarvitse. Parisuhteessa voi olla ilmankin sitä. Miksi lain muutosta pitää siis pyytää valtiolta? Kun kyseessähän EI ole perusoikeus, vaan etuoikeus; etuoikeus, joka halutaan laajentaa vain yhteen seksuaalivähemmistöön.

Noh, Kontulanhan viesti on lopulta vain se, että ne jotka jäävät ilman parisuhdetta ja seksiä saavat tyytyä kohtaloonsa. Vika on vain heidän (miesten, jos nainen on ilman, rakenteissa on vikaa), olosuhteita ei saa syyttää. Ja arvatkaa mitä, minä olen jo aika lailla tyytynyt kohtalooni. Vaikuttaa yhä enemmän ja enemmän siltä, etten koskaan tule kokemaan naisen sylin lämpöä. Ja mitä aiemmin ja tyynemmin hyväksyn kohtaloni, sitä vähemmän se minuun sattuu ja sitä ennemmin voin kääntää ajatukseni muualle. Sen verran inhimillinen Kontulakin on, että sallii minulle katkeruuden. Viha ja katkeruus ovatkin minua ruokkivia voimia, niillä kirjoitan tätä tekstiä. Mutta homoille Kontula sallii katkeruuden lisäksi sen, että he saavat syyttää valtiota. Homoille avioliiton puute onkin tärkeä juttu, johon heillä on legitiimi syy vaatia muutosta ympäröivältä yhteiskunnalta.

Mitään en toivo niin paljon kuin naista. Mutta vaikka ilman jäisin, niin toivon edes yhden asian tapahtuvan: että suvakit saavat nenilleen, että heidän kaksoisstandardinsa ja paskapuheensa huomataan. Toivon, että tämä älyllisen epärehellisyyden ilmapiiri katoaa, ja asioista voidaan keskustella niiden oikeilla nimillä. Haluan maailman, jossa perusasiat hyväksytään; maailman, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Maailman, joka tunnustaa erot ihmisten välillä. Maailman, jossa ihmiset eivät yritä olla uhreja vaan tekijöitä yhteisen hyvän eteen. Vaikka mikään noista ei tuo minulle naista tai nosta minua rappiostani – siihen voin vain minä itse vaikuttaa – ainakin se puhdistaisi ilmapiiriä.