Elokuva arvostelussa: Fury

Tapanani on käydä kerran vuodessa elokuvissa, ja tänään tuli vuoden kiintiö täyteen. Kävin elokuvissa viimeksi vuosi sitten joulukuussa, jolloin ohjelmassa oli Gravity. Aika dorkaa kamaa, joten ei siitä sen enempää. Tämän päivän ohjelma ei ollut oleellisesti vähemmän dorkaa, mutta oli siinä taas hyvääkin.

Ensimmäiset 2/3 elokuvasta olivat ihan tyydyttävää kamaa. Olin mielissäni historiallisten vaunujen käytöstä sekä jonkinasteisesta realismista taistelukohtauksissa. Panssarivaunut - etenkin jenkkien umpisurkeat Shermanit - olivat ihmissäilykepurkkeja, jotka tarjosivat lihamureketta läpäisevän osuman jälkeen. En tiedä sitten kumpi on paskempi nakki: olla pst-miehenä tykinruokana kuten minä (jos sotaan sattuisin joutumaan) vai purkkiruokana vaunussa. Läpäisevän osuman jälkeen oli nopea kuolema parasta mitä saattoi toivoa. Yhtä todennäköistä oli kuolla liekitettynä tai muuten silvottuna ja kituen. Kohtaus, jossa saksalaispoika kosauttaa panssarinyrkillä Shermanin kyljestä läpi oli kohtalaisen raju; tuhoutuneesta vaunusta ryömivä ja kärventyvä vaunumies ampuu tuskissaan itsensä.

Visuaalisissa tehosteissa oli myös painotettu realismia. Sen sijaan, että kranaatit aiheuttaisivat bensaräjähdyksen, näimme aidonoloista toimintaa ja räjähtelyä. Ontelopanos menee rungosta läpi tehden siistin reiän, aivan kuten oikeastikin. Telamiina ei posauta koko vaunua bensaräjähdyksen siivittämänä helvettiin, vaan paskoo ketjut. Äänitehosteissa oli reilusti bassoa, mutta se nyt on aika peruskauraa leffoissa, enkä pane sitä pahakseni. Kyllähän sitä pitää kunnon ryminää olla, jos niin meinataan.

Elokuvassa on luonnollisesti hollywood-kamaa alusta asti, mutta idiotismia näkyy vasta loppupuolella. Esimerkiksi kohtaus, jossa neljä Sherman-vaunua kohtaa Tigerin, on tehty vain puolittain realistisesti. Paksunahkainen Tiger posauttaa kolme Shermania tuusan nuuskaksi, mutta sankarimme - se vaunu, jota elokuvan läpi seurataan - hoitaa tietysti homman kotiin. Okei, Sherman kykeni lähietäisyydeltä läpäisemään Tigerin sivu- tai takapanssarin, eli ei siinä sinänsä mitään. Mutta pari juttua: Miksi Tiger, joka kykeni ampumaan vaunuja yli neljän kilometrin päästä paskaksi, tulee lähemmäs Shermaneja? Etäisyyttä olisi alle puoli kilometriä, mutta ei, mennään lähemmäs! Aika taukki komentaja Tigerilla. Ja sitten: Tiger ampuu Shermania lähietäisyydeltä kylkipanssariin (vaikka ehkä hieman huonosta kulmasta), mutta ei mene läpi! Siis, muistellaanpa vielä. Tiger - vaunu, joka tuhosi muita panssareita keulaan ampumalla yli neljän kilometrin päästä - ei läpäise 88 millin kanuunallaan Shermanin paperilevyjä lähietäisyydeltä? Juupa joo, no pitäähän Hollywoodin vetää nämä jutut aina kotiinpäin.

Semmoinen 2/5 -leffa. Yksi tähti siitä, että jaksoin katsoa loppuun, toinen autenttisista vaunuista, hyvistä tehosteista ja ajoittaisesta realismista. Henkilöhahmoja ja varsinaista juonta en nyt jaksa edes kommentoida, pienempi vaiva olisi kyhätä paperinukkeja aivan itse.

Alkaa suoraan sanottuna kyllästyttää nämä jenkkisotaleffat. Aina jenkkejä ja aina se voittava osapuoli. Jos kyseessä ei olekaan amerikkalaisten näkökulma, niin voittavalla puolella ollaan. Jos elokuva on - kamalaa sentään - sakujen näkökulmasta, tarina päättyy vääjäämättömään häviöön ja sisältää kriittisyyttä. Eli saksalaiset saavat turpaansa ja päähenkilö on ikään kuin vasten tahtoaan mukana, ei oikea natsi missään nimessä. No joo, Stalingrad ja Rautaristi ovat hyviä leffoja, mutta vittu. En enää katso sotaleffoja, jos edes yhtä ei kuvata saksalaisten näkökulmasta seuraavilla ehdoilla: päähenkilö on uljas, taitava ja rehti SS-mies ja intomielinen natsi. Elokuva kuvaa voitokasta Tiger-vaunua, joka tuhoaa lukemattomat määrät ryssiä. Elokuva päättyy ennen sodan loppua ja saksalaisten voittamaan taisteluun (niitä oli aika helvetin monta, mutta elokuvissa he häviävät aina). Budjettia olisi vähintään 200 miljoonaa euroa.

No okei, jos tuollainen elokuva ei olisi mahdollinen, koska olisi liian epäkorrekti, niin kuinkas tämä: SS-kapteeni Michael Wittmannin tarina. Hän tuhosi yhdessä taistelussa vartin aikana noin kolmekymmentä panssarivaunua ja -ajoneuvoa. Ja hän sai lopulta surmansa Sherman Fireflyn ampumasta laukauksesta vaununsa kylkeen. Sopivan korrekti tarina siis: urhea natsi, joka saa surmansa. Toinen vaihtoehto olisi elokuva Tiger-vaunu nro. 231 taistelusta. Vaunu otti yhden itärintamalla käydyn mähinän aikana 252 osumaa panssarintorjuntakivääreistä, -tykeistä ja neuvostopanssarien 76,2-millisistä tykeistä, selvisi ehjänä ja ajoi 60 kilometrin matkan huoltopaikalle. Noissa olisi ainesta paljon paremmalle draamalle, kuin jossain rupisessa Sherman-vaunussa. Äh, aika ilkeästi sanottu, kaikki kunnia amerikkalaisille veteraaneille kuitenkin, parhaansa hekin tekivät sillä kalustolla, joka heillä oli. Ja oli Hermannitankeissa puolensakin.

EDIT. Unohdin mainita viimeiset 1/3 elokuvasta sekä lopputaistelun. Mutta ne olivat sen verran idioottia kamaa, ettei niistä sen enempää. SS-valiojoukot juoksevat päin Shermanin keulaa, jossa myös koko ajan ampuva konekivääri sijaitsee...