keskiviikko 3. joulukuuta 2014

ASMR-videoskenen ämmät



ASMR-ilmiön ympärille on viime vuosien aikana ehtinyt kehittyä omanlaisensa skene. Voi hyvällä syyllä puhua videoyhteisöstä, koska videoiden tuottaminen ja jakaminen on toiminaan keskiössä. Isoimmat tekijät saavat jopa miljoonittain näyttöjä, keskiverrotkin kymmeniätuhansia. Edellisessäkin tekstissä toin ilmi sen seikan, että suurin osa tekijöistä ja ilmeisesti yleisöstäkin on naisia. Akkojen homma koko touhu siis.

Videot voi luokitella erinäisiin kategorioihin. Kullakin videolla on kategoriansa mukainen ärsyke eli ”trigger”, jolla ASMR-kokemus saadaan aikaan. Yleisimpiä lienevät kaikenkarvaiset kuiskuttelu- tai puhevideot, joissa pääasiana on äänen tuottaminen.  Niitä varten useat tekijät ovat hankkineet mikrofonin, jolla äänittää stereona. Näin saadaan aikaan kolmiulotteinen äänimaisema, kuin joku kuiskisi juuri oikeaan tai vasempaan korvaan. Itse nautin kyseisistä videoista varmaan eniten, tunne korvassa lähentelee jopa kutinaa. Mielenkiintoinen lisäefekti on se, kun puhuja kuiskaa oikein lähellä mikrofonia tai puhaltaa siihen, jolloin tunnen lämpöaistimuksen korvassani, aivan kuin joku oikeasti olisi vieressäni.

Moniin videoihin kuuluu osana eräänlainen roolipeli. Tämä juontuu siitä, että ASRM:ää koetaan usein arkisissa tilanteissa kuten parturissa, koulussa tai vaikka lääkärillä. Roolipelivideoilla koetetaan simuloida näitä olosuhteita, joskin minua ne eivät yleisesti ottaen nappaa. Ne tuntuvat liikaa ilveilyltä, johon ei tee mieli hypätä mukaan. Myös videoijan tapa toteuttaa leikki on usein ärsyttävä. Olen itse asiassa aika ronkeli ASMR-videoiden suhteen, ja suurinta osaa en vain kestä katsoa. Yksi isoimpia häiritseviä juttuja on videoijien tapa höpöttää kaikenlaista self help- roskaa puhevideoillaan. Kun kuulen ”I hope all the happiness to you, because you deserve it”, värähdän inhosta. En usko tuollaista, se on valhetta.

Nipotusta löytyy myös videoiden teknisestä tasosta. Monillakaan tekijöillä ei esimerkiksi ole kunnollista mikkiä. Tämän takia videoilla on korostunut ylärekisteri, mikä vihloo korviani ja pahiten silloin, jos volyymi lainkaan nousee. Vaikka video voisi olla muuten hyvä, viimeistään äänen huono laatu sotkee asiat. ASMR-videoita on valtava määrä, mutta vain pieni osa niistä kelpaa katseltavaksi.

Muita kategorioita ovat visuaalista tapahtumaa korostavat videot. Niillä tekijät naputtelevat sormillaan esineitä, silittelevät niitä, piirtävät, lajittelevat, tekevät oikeastaan ihan mitä tahansa. ASMR-kokemus voi olla yhdistelmä visuaalista ja äänellistä puolta, millaisia esimerkiksi rapisteluvideot ovat. Niissä tekijä taittele tai muuten sormeilee paperia niin, että se rapisee miellyttävästi. Silmät kiinnittyvät tekeviin käsiin, korvat keskittyvät ääniin.

Omia suosikkitekijöitäni lienee kaksi: GentleWhispering ja ThatASMRchick. Ensin mainittu omaa miellyttävän äänen ja hänen yltiöfeminiininen tyylinsä iskee minuun. Hän tekee ehdottomasti parhaimmat kuiskutteluvideot, mikä osaltaan johtuu siitä, että hänellä on kunnollinen mikrofoni. Tosin hänenkään videoista suurin osa ei miellytä minua, eivät varsinkaan varhaisemmat, jotka ovat tekniseltä tasoltaan kehnoja. ThatASMRchick on söpö tyttö (muistuttaa kovasti erästä ala-asteaikaista ihastustani), jonka videoita tsekkaan tuon tuosta. Hänen ongelmansa on huono mikrofoni, minkä hän onneksi kompensoi muilla jutuillaan ja yleisellä söpöydellään. Enkä oikeastaan tiedä onko hänen mikkinsä huono, luulen että monikin tekijä voisi parantaa äänenlaatuaan taajuuksia muokkaamalla. Ja ylätaajuuksien suodattaminen olisi jotain, johon soisi useampienkin tekijöiden kiinnittävän huomiota.

Myös GW tekee ikävä kyllä videoita, joihin suoltaa itseapuahöttöä. Hyvä puoli on tosin se, että hän tekee joistakin videoista venäjänkielisen version (hän on siis kaksikielinen), ja koska en ymmärrä Venäjästä mitään, on niitä helpompi kuunnella. Oikeastaan nautin Venäjän kielestä, kuiskaamisvideoissa se kuulostaa paremmalta kuin englanti. ASRMchick puhuu sen sijaan kaikenlaista yleistä tai omaa elämäänsä koskevaa löperöä, joka ei ole liian ärsyttävää. Hän myös tekee videoita, joilla puhe on redusoitu suuääniksi, kuten maiskutteluksi tai erilaisiksi sk-äänteiksi. Tuollaisia kuuntelen harvemmin, ne ovat näet kohtalaisen häröjä.

Koen ASMR:ää suurimmasta osasta niitä tyypillisiä ärsykkeitä, mutta ongelmani videoiden kanssa on tekninen. Huonon teknisen tason tai myötähäpeää aiheuttavan sisällön vuoksi en vain kykene katsomaan niistä useimpia. Minua oikeastaan hävettää kirjoittaa aiheesta, mitä ihmiset minusta ajattelevat, kun katsovat millaista se ASMR oikein onkaan? Ei tulisi ihan heti mieleen kertoa asiasta kavereilleni, häpeäisin silmät päästäni. Oikeasti, ne videot ovat aika paksua kamaa. Viimeinen tekoni olisi katsoa niitä jonkun kanssa yhdessä, huissaatana.

Tässä muutamia esimerkkejä videoista, joista pidän.


Tykkään tuosta sauvan hitaasta liikuttelusta, tulee lähes hypnotisoitu olo.


Ihanaa kuiskimista, vaikkakin häiritsee tuo New Age-viba. Onneksi video on venäjäksi, joten en ymmärrä mitä sillä sanotaan.


Postikorttien hipelöintiä ja kuiskimista, tämä on yksi parhaista.

3 kommenttia:

RasittavaTyyppi kirjoitti...

Loistavaa, eli en ole ainoa... huh huh kun helpottaa... Miksi minä katson näitä? Koska ne rentouttavat. Rentoutus ja turta olo mikä tulee näitä katsellessa on vain hieno tunne. (en kyllä myönnä kenellekkään katselevani näitä)

Itse katsoin joskus tätä henkilöä (valitettavasti ei ole tehnyt pitkiin aikoihin hyviä videoita):
https://www.youtube.com/watch?v=fHju53eLNHY&list=UUz_GKyVhKKkEaXLwtB0Ak8g
Ei ole ammatillisesti kyllä blogin videoiden kaltainen, mutta tämän sarahin äänessä on maagisuutta ja kun jätetään kaikki new age ym roska huomioimatta, niin varsin rentouttavaa.

Eikös hierontavideotkin kuulu tähän samaan kastiin.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys RT ja kiitos kommentistasi. Nämä rentouttavat toisinaan niin turraksi, että tekee mieli käydä maata. Siksi katselen näitä lähinnä yöllä ennen nukkumaanmenoa.

Tuo Sarah ei äkkiseltään iske minuun, juuri nyt ei ehkä ole sopiva mielentila. Hyvä ääni ja Isot silmät on kuitenkin typykällä.

Noiden kahden tekstissäni mainitsemani tekijän lisäksi katselen satunnaisesti myös muita kuten VioletsVoice ja ASMRmania

ASRM sisältää joo videoita, joissa jotakuta hierotaan tai jonkun hiuksia leikataan. Kaikki, mikä löytyy hakusanalla ASMR on sitä itseään, ja monenlaista juttua sieltä löytyykin.

Lauri Stark kirjoitti...

(Ja on nämä sen verran häröä settiä, etten kertoisi muille. Tuntuu vaivaannuttavalta myöntää katselevansa näin intiimin oloisia videoita.)