Teekkareiden jormakerhot

Teekkareiden herrakerhot ovat herättäneet feministeissä närää. Ongelma heidän mukaansa on lyhyesti kuvattuna tämä: teknillisessä korkeakoulussa on vain miehiä jäsenikseen hyväksyviä kerhoja, jotka ovat vuosikymmenien saatossa institutionalisoituneet osaksi teekkarikulttuuria ja jotka siis ovat kytköksissä valtaan. Okei, mistähän sitä aloittaisi?

Yhdistymisvapaus ei ole siis ilmeisesti ole ongelma. On ok, jos joku haluaa perustaa vain miehiä jäsenikseen ottavan salaseuran. Mutta se ei ole ok, jos tällä on kytköksiä valtaan. Mutta mitä valtaa nämä kaksi herrakerhoa, Sitsimiesliitto ja Luolamiehet, oikeastaan käyttävät? He julkaisevat kahta vappulehteä Äpyä ja Julkkua, jotka ovat ilmeisesti maineikkaita Otaniemen teekkareiden keskuudessa. Kerhot tienaavat lehden myymisellä rahaa, jota käyttävät rahoittaakseen omaa toimintaansa yliopistolla. Missä on ongelma? He käyttävät itse tienattuja rahojaan itse valitsemiinsa projekteihin. Kritiikissä olisi perää, jos kyseessä olisi ylioppilaskunta tai siltä rahoitusta saava kerho. TKK:ssa kun opiskelee paljon naisiakin, joten heidän sulkemiselleen ylioppilaskunnasta ei olisi perusteita. Herrakerhot ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, mutta itsenäisiä. Sillä, että niiden juuret saattavat olla ylioppilaskunnassa, ei ole mitään väliä. Aikana, jolloin teekkarit olivat lähes yksinomaan miehiä, myös heidän kerhonsa olivat mieskerhoja. Siinä, että tietyt kerhot siis haluavat säilyttää tämän tradition, ei ole mitään moitittavaa. Myös niiden institutionalisointi on ollut vain luonnollista kehitystä.

Se, että verkostoitumalla näihin herrakerhoihin saa etua tutustumalla oikeisiin ihmisiin, ei myöskään ole väärin. Se on maailman laki, ja kuka tahansa voi niin tehdä. Itse olen huono verkostoitumisessa ja vihaan koko sanaa. Mutta valitettavasti on vain niin, että ekstrovertit ja menevät ihmiset ovat niitä, jotka luovat eniten kontakteja ja saavat niistä etua. Sama sääntö pätee niin miehiin kuin naisiin ja mikään ei estä naisia perustamasta omia kerhojaan. Naisilla on jo nyt eksklusiivisia teekkarikerhoja, joskin niillä ei ole ollut aikaa vakiinnuttaa asemaansa. Tämä ilmeisesti suututtaa feministejä, jotka eivät kykene pitkäjänteisyyteen. Sen sijaan, että he rakentaisivat oman hyvä sisar-järjestelmänsä, he haluavat päästä valmiiseen pöytään. Avaimet ovat heillä: heillä on jo nyt omat sisarkerhonsa, jotka voivat perustaa omat lehtensä. Vaatii tietysti vuosikausien työn, että lehti voisi vakiinnuttaa asemansa osana teekkarikulttuuria. Veisi aikaa myös muuttaa sisarkerho sitsejä järjestävästä vapaa-ajan toiminnasta jäsenilleen etuja ja oikeita kontakteja luovaksi valtakeskittymäksi. Jos tämän eteen ei ole valmis näkemään vaivaa, on syytä pitää suunsa supussa. Jos taas kaipaa sukupuolineutraalia kerhoa, on niitäkin jo olemassa. Myös niitä voi kehittää edellä mainitsemaani suuntaan, pois vapaa-ajan kerhoista kohti mystistä ja eksklusiivista salaseuraa.

Kannattaa muistaa, ettei näihin herrakerhoihin oteta kuin vähän jäseniä ja ainoastaan kutsumalla. Ne ovat siis suurimmalta osalta miesopiskelijoitakin suljettuja, jolloin ”ongelma” ei edes ole ensisijaisesti sukupuolittunut. Mutta koska naiset rajataan jo lähtökohtaisesti pois, nähdään kuviosta vain tämä osa. Sama ilmiö näkyy naistutkimuksen suhteessa historiaan; koska suurin osa hallitsijoista ja päättävästä eliitistä on historian saatossa koostunut miehistä, todistaa se naisten järjestelmällisestä syrjinnästä. Tässä vain unohdetaan, että eliittiin kuului miesten pieni vähemmistö ja näin ollen miehet eivät olleet sen etuoikeutetumpia kuin naisetkaan. Kyse oli yhteiskuntaluokasta, ei sukupuolesta. Se, että päättäjät olivat miehiä, johtui heidän ominaispiirteistään. Jos miehiä keksitään arvostellaan tämän takia, on se yhtä mielekästä kuin arvostella urheilua siitä, että maailman kolme parasta keihäänheittäjää ovat miehiä. Näin on, koska mitalisijoja on vain kolme. Jos kaikki naiset jäävätkin lähtökohtaisesti ulkopuolelle, kannattaa muistaa että niin lähes kaikki miehetkin.

Herrakerhojen arvostelijat eivät muutenkaan tunnu olevan johdonmukaisia. Onko ongelma siis se, etteivät naiset pääse näihin kerhoihin, vai näiden kytkös valtaan? Jos ongelma on jälkimmäinen, se pätisi vaikka naisetkin pääsisivät näihin kerhoihin. Jos on meinaan lähtökohtaisesti väärin perustaa kerhoja, jotka ajavat jäseniensä etuja, pätee se kaikkiin sukupuoliin. Miksi feministit siis haluavat näihin kerhoihin, jos jo niiden olemassaolo on väärin? Vaatikaa kerhojen lakkauttamista, älkää niiden muuttamista.

Näyttää vahvasti myös siltä, että herrakerhojen valta-asemaa on liioiteltu. Kerrataanpa niiden toiminta: ne julkaisevat lehtiä ja tukevat omilla rahoillaan erilaista harrastustoimintaa. Mikä tahansa muukin kerho voi tehdä tätä, oli sitten naiskerho tai sukupuolineutraali kerho. Missä on siis ongelma? Joidenkin mukaan nämä herrakerhot hallitsevat koko TKK:ta ja vievät ”naisia syrjivät rakenteet” mukanaan työelämään. Vertaus oli, että jos TKK on pörssiyhtiö, ovat herrakerhot sen hallitus. Mielenkiintoista, Aalto-yliopiston (johon TKK siis kuuluu) ylioppilaskunnan hallituksessa on viisi miestä ja viisi naista. ”Mutta herrakerhot hallitsevakin salaa!” No niin, jos salaliittoteorioihin lähdetään, on todistuksen taakka väitteen esittäjällä. Yksittäinen opiskelija ei tarvitse näitä kerhoja yhtään mihinkään, opiskelijapolitiikka on toissijaista. Mistä lähtien esimerkiksi opintomenestys olisi riippunut joistain kerhoista? En ole itse ollut missään tekemisissä oman yliopistoni piirien kanssa, eikä se ole häirinnyt opintojani tipan vertaa. Miksi nämä kerhot ovat joillekin näin tärkeitä?

Jos herrakerhojen kautta verkostoituneet tukevat toisiaan työelämässä, ei tässäkään ole mitään vikaa. Korruptio ja kavereiden perusteeton suosiminen on asia erikseen, mutta ainahan tuttavia ja sukulaisiakin voi tiettyyn pisteeseen asti auttaa. En kylläkään pidä ns. hyvä veli-kulttuuria kovin positiivisena asiana, koska se usein sotii meritokratiaa vastaan. Mutta olisi epäinhimillistä vaatia olemaan suosimatta ihmisiä, joita tuntee. Jos voit mennä ystävästäsi tai sukulaisestasi takuuseen, missä on taas se ongelma? Koska kyseessä on myös sangen näkymätön toiminta, vaatisi siihen puuttuminen totalitaarista valvontaa. Mutta se ei yllätä, totalitaria on feministien ainoa keino toteuttaa utopiansa.

Tämä kohu on osoitus laajemmasta aatteellisesta tendenssistä. Joidenkin pöyristyminen joistain kerhoista kertoo ihmisten vääristä asenteista hierarkioita kohtaan. Hierarkioita on ja tulee aina olemaan, ne ovat ihmiselämän laki. Jossain on joku joka osaa ja tekee paremmin, hän on korkeammassa asemassa ansaitusti. Minä olen aina tuntenut oloni kotoisaksi hierarkioissa, minun on helppo katsoa ihmisiä ylöspäin. Voin katsoa ylöspäin niin eläviä kuin kuolleita; jotkut kirjalliset esikuvani ovat aikaa sitten manan maille menneitä ja kumarran heille silti. He ovat mestareita, minä kisälli. Koska nykyaika kuitenkin korostaa egoistista individualismia, on ihmisten vaikeampi sopeutua hierarkioihin ja siihen, että joku todella voi olla parempi. Kaikki haluavat valtaa, mutta kukaan ei halua vastuuta. Jotkut luulevat, että valta on hauskanpitoa ja muiden alistamista. Mutta todellisuudessa valta on aina tuonut mukanaan musertavan vastuun. Itse en pidä vastuusta ja siksi olen tyytyväinen siihen, ettei minulla ole absoluuttisesti mitään valtaa. Roolini alamaisena sopii minulle, minulta puuttuu suomalaisille tyypillinen herraviha. Vihaan epäoikeudenmukaisuutta, en valtaa ja vallanpitäjiä sinänsä.

Osaltaan tässä teekkarijupakassa on kyse siitä, ettei eksklusiivisuutta hyväksytä. Onhan niin, että rasismi ja ”me vastaan muut” -ajattelu ovat nykyajan kuolemansyntejä. Siksi on väärin muodostaa yhteisöjä, jotka sulkevat lähtökohtaisesti ketään ulkopuolelle. Harmi vain, että yhteisö on olemassa vain määrittelynsä kautta. Ja määrittely tapahtuu suhteessa muihin yhteisöihin, jotka edustavat jotakin muuta. Kaikki asiat ovat olemassa vain suhteessa toisiinsa, erojen kautta. Jos erot häivytetään, käsitteet ja asiat lakkaavat olemasta. Suvakit eivät tajua, että he tekevät paradokseillaan koko aatteensa tyhjäksi. On turhaa haikailla yhteisöllisyyttä, jos koko yhteisön käsite on rasistinen. Jos ei ole määritelmiä, ei ole yhteisöjäkään vaan pelkkiä yksilöitä. Mutta totta tosiaan, sitähän he haluavat. Ei ole eikä tule olla yhteisöjä, on vain yksilöitä. Vaikka koko ajatus on täysin mielisairas, on se tämän hetken valtavirtaa. Onneksi emme koskaan pääse eroon yhteisöistä, aina ovat ”me” ja sitten ovat ne ”muut”. Jopa suvakeille ovat samalla lailla ajattelevat ”meitä” ja ilkeät persut niitä ”muita”.

Eksklusiivisuus on luontaista. Voin havaita tämän itsestänikin, muodostan saman tien tunnesiteitä yhteisöön, johon tunnen kuuluvani. Välittömästi teen itselleni selväksi, ketkä ovat niitä muita. Kyse ei ole edes tietoisesta prosessista, vaan yksinkertaisesti identiteetin muodostumisesta. Olen aina ollut kotiinpäin vetävä ihminen, suosin omiani viiteryhmästäni riippuen. Koulussa, armeijassa, penkkiurheilussa ja makuasioissa ovat aina olleet ”me” ja ne ”muut”.

Perustakaa yhteisöjä hyvät ihmiset. Perustakaa salaseuroja. Luokaa siteitä, luokaa yhteenkuuluvuutta. Aionkin tältä istumalta perustaa Einsatzgruppen Finlandin. Kuka tulee mukaan?