Dogmaattisuudesta

Dogmeilla on paha kaiku, itse asiassa kaikki halveksivat niitä. Joka tuutista opetetaan niin sanottua itsenäistä ajattelua ja korostetaan kriittisyyttä kaikkea kohtaan. Mitä me saimme? Saimmeko valveutuneen sukupolven, joka on vihdoin luopunut illuusioistaan ja joka johdattaa meidät valistukselliseen utopiaan. Ei, saimme vain ison joukon oman itsensä herroja, joiden ajattelu on vapautta valita mieleisensä salaliittoteoria.

Sillä hetkellä, kun dogmeista tehtiin lähtökohtaisesti pahoja ja kyseenalaistamisesta lähtökohtainen hyve, jouduimme sivukujalle. Molemmat voivat olla tarpeellisia, mutta koska nykyaika tunnustaa vain manikealaisuutta, toisen täytyy kuolla; kuten valkoisen täytyy kuolla mustan tieltä, täytyy koko maailman yhdenmukaistua. Meillä ei saa olla dogmeja paitsi kyseenalaistamisen dogmi. Joskus skeptisyys ja dogmit kävivät dialektista kamppailua, mutta lopulta edellä mainitun lapsi huuhdeltiin pesuveden mukana aatehistorian viemäriin.

Me emme ole viisaampia, älykkäämpiä tai paremmin perillä maailmasta kuin aiemmin. Olemme ainoastaan yksin, koska emme enää saa luottaa auktoriteettiin. Yksilö on suurin auktoriteetti ja on loukkaus hänen suvereniteetilleen, jos hän turvautuu viisaampiensa apuun; ei ole ketään viisaampia. Auktoriteettikin on vain ihminen ja ihmisillä ei ole eroja. Ei ole instituutiota, ei perinnettä, johon luottaa. Ja siksi me vapisemme ja pelkäämme tietoa, mutta imuroimme huuhaata netistä. Ei syntynytkään rationaalista ihmistä, joka omin nokkinensa valikoi arvonsa. Ihmiseltä riistettiin vanhan viisauden ja yhteisön tuki ja jäljelle jäi paranoidi, tutiseva hyytelö.

…

Mitä dogmi oikeastaan merkitsee? Se on todistamatta pätevä väite, jota ei kyseenalaisteta. Dogmeihin sitoutuminen on dogmaattisuutta, josta on kuitenkin tullut pilkkatermi. Dogmaattisuus voi tietenkin olla vain löysää ajattelua ja varsinkin nykypäivänä saa olla tarkkana, minkä suhteen on dogmaattinen. Koska ollaanpa rehellisiä, me kaikki olemme dogmaattisia monissa asioissa. Minulla ei esimerkiksi ole pätevyyttä, kykyä eikä aikaa arvioida kvanttifysiikan, kosmologian tai ilmastotieteen löydöksiä, joudun kyseenalaistamatta nielemään mitä tiedemiehet sanovat. En ihan heti kyseenalaista teologienkaan oppeja, koska en tunne aihetta syvällisesti. Meidän on kaikkien oltava niin monien asioiden suhteen dogmaattisia. Kuten todettua, kaikelle skeptinen kriittinen ajattelu tuottaa vain paranoiaa. Eri asia ovat aidosti skeptiset ihmiset, joita löytyy hyvin vähän; ihminen ei ole luonnostaan epäilijä.

Minä en ole ainakaan skeptikko. En ole itsenäinen ajattelija, enkä luonnostani kyseenalaista; uskon mitä auktoriteetit sanovat. Ajatukset, joista täällä pauhaan, ovat suurimmaksi osaksi peräisin muualta kuin omasta päästäni. Olen höynäytettävä ja taikauskoinen pösilö, jota on helppo manipuloida ja johtaa harhaan (ei tietenkään kannata yrittää mitään. Tiedostan nämä piirteeni ja osaan siksi olla varuillani. Kompensoin luontaista skeptisyyden puutettani juuri edellä kritisoimallani ylikriittisyydellä). Haluan, että tulisi joku, joka ottaisi kädestäni ja näyttäisi maailman salaisuudet. En haluaisi ajatella, koska ajattelemalla ei tule onnelliseksi. Minä kaipaan dogmeja ja auktoriteetteja, jotka vuoren varmuudella kertoisivat minulle Totuuden. Haluaisin uskoa johonkin Totuuteen, tulisi maailmasta siedettävämpi paikka.

Olen kuitenkin mihinkään uskomaton ja päättämätön uuno, joka kyhjöttää tietämättömyydessään ja ymmärtämättömyydessään. On vaikea tehdä valintoja, kun ei ole ketään neuvomassa ja kun ei tiedä kehen luottaa. Koska jokainen, joka sanoo jotain, on ihminen. Ja ihminen on syntinen olio, hänen sanaansa ei pidä uskoa. Mutta johonkin pitää uskoa. Mihin, kertokaapa se minulle.

Off-topic: Sain kunnon ASMR-kicksit tänään töissä. Eräs naisasiakas puhui sellaisella äänellä, ettei mikään taas ole tuntunut yhtä hyvältä vähään aikaan. Mielessäni ajattelin "oi puhu vielä vähän lisää, älä herran tähden vaikene". Jos eläisimme paremmassa maailmassa olisimme vielä päälle nussineet, minkä jälkeen hän olisi hieronut päänahkaani.