keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Sivilisaatiokriittistä jupinaa



No, nyt ei vituta enää yhtään. Ei sinänsä yllätä, mielialani sahaavat miten sattuvat. Nihilistisestä epätoivosta hyppään ekstaasiin ja siitä sitten neutraaliin. Eipä näistä kannattaisi suurta numeroa tehdä, hyvinhän asiani ovat. Kesätöitä on ja kotona odottavat puhdas vesi, ruoka, taide ja puhtaat lakanat. Aina näistä asioista vain joutuu itseään muistuttamaan. Sellaisia ihmiset ovat, mihinkään emme tyydy.

Museollakin oli taas vitusti ryhmiä, mutta oli silti mukava päivä. Hyvä työpari edesauttaa asiaa, ei ole tässä paljoa valittamista. Toisin kuin yöllä ja aamulla kuvittelin, ihmisten näkeminen ja puhuminen jopa piristivät todella.

Mutta nyt asiaan. Viime päivät ovat kuluneet vammailun merkeissä, joten voisin kirjoittaa vaihteeksi jotain järkevää. Tulin nimittäin ajatelleeksi seuraavaa: oliko sivilisaation syntyminen virhe, ja entä jos Rousseau olikin oikeassa?

Sivilisaatioiksi määrittelen tässä kaikki maatalouden ilmestymisen myötä syntyneet kulttuurit. Metsästäjä-keräilijä –kulttuurit näen sivilisaatioita edeltävänä vaiheena, ne ovat ikään kuin ihmiskunnan oletustila. Rousseau oli väärässä monilta osin; en usko paratiiseihin maan päällä, enkä ”jaloihin villeihin” harmonisessa alkutilassa. Sota ja kärsimys ovat luonnollisia olotiloja, mutta Rousseau saattoi olla oikeassa seuraavilta osin: kaikkine vitsauksineenkin sivilisaatiota edeltänyt vaihe oli ehkä vähemmän huono. Ja tätä näkemystä voi tukea sekä ekologisilla että ihmisen hyvinvointiin liittyvillä seikoilla.

Kenellekään järkevälle lienee selvää, että ympäristökatastrofeja ovat toden teolla kyenneet aiheuttamaan ainoastaan sivilisaatiot. Metsästäjä-keräilijät saattoivat aiheuttaa paikallista tuhoa tai jonkin sukupuuton, mutta kaikki massiivisemmat vahingot ilmestyivät kaupungistumisen myötä. Sillä on nimittäin eroa aiheuttaako yhden metsän tuhon ja sukupuuton, kuin jos saa aikaan metsien massatuhon ja massasukupuuton. Jo varhaisina aikoina nähtiin merkkejä sivilisaatioiden tuhoisista ympäristövaikutuksista: eroosiota, metsien holtitonta käyttöä (Suomesta oli kaskeamisen seurauksena iso osa puista hakattu 1800-luvulle mentäessä) ja paikallista vesien saastumista. Ympäristötuhojen laajuus on korreloinut hyvin sivilisaation kehitysvaiheen ja populaation koon kanssa ja nykyinen alati paisuva ekokatastrofi hakee vertaistaan. Ainoat vertailukohdat löytyvät luonnon itse aiheuttamista suurtuhoista joko vulkaanisen toiminnan tai taivaankappaleiden törmäyksien seurauksina. Lyhyesti ilmaistuna, ristiriita ympäristön kantokyvyn ja sivilisaatioiden kulutustarpeen välillä on sovittamaton.

Joku voi aina irvailla siitä, etteivät kivikauden ihmiset saaneet enempää tuhoa aikaan, koska heillä ei ollut tehokkaampaa laitteistoa. Kyse ei siis ollut väistämättä paremmasta luontosuhteesta. Tässä he saattavat olla vinksahtaneesti oikeassa; nykyihminen on luolamies, jolle on annettu ne tehokkaammat laitteet ja nyt näemme, mihin se johtaa. Ihmiselle ei ole tarkoitettu tällaisia olosuhteita, eikä ympäristö voi niitä ylläpitää. Ihmisen ei kenties pidäkään saada tällaista tekniikkaa käsiinsä, koska se ei kykene sitä käyttämään.

Tämä niin sanottu linkolalainen näkemys on yksi tapa hahmottaa sivilisaatioiden tuhoisuutta. Toinen taas liittyy ihmisten perusolemukseen. Me emme nimittäin ole kaupunkien asukkeja luonnostamme, vaan pienien heimojen kiertolaisia. Anonyymit kaupungit ja samaa kuviota toistavat ja alati mieltä stressaavat työt eivät kuuluneet alkuihmisten elämäntapaan. Tämä niin sanottu hyvinvointi on seurausta lähinnä parantuneesta lääketieteestä, jolla on saatu lapsikuolleisuus pienemmäksi. Nimittäin se, mikä vähensi kivikauden ihmisten ja vähentää nykyistenkin metsästäjä-keräilijöiden elinajanodotetta, on lapsikuolleisuus. Jos tämä otetaan laskuista pois, elinajan odote muuttuu lähelle omia lukemiamme. Maatalouteen siirtyminenhän oli se todellinen ja sangen valtaisa huononnus elinolosuhteisiin. Elinaika lyheni ja ravinnon laatu heikkeni. Siinä, missä heimot muodostavat hierarkioita pienissä yhteisöissä, syntyi nyt ensimmäistä kertaa tyrannimaisia hierarkiakoneistoja kaupunkivaltioiden muodossa. Orjuutta ei tunnettu kivikaudella, vasta sivilisaatiot toivat sen mukanaan. Ne suuret monumentit, joita ihailemme kuten Egyptin pyramidit ja Kiinan muuri syntyivät orjatyöllä. Pietarin kaupunki on rakennettu kuolleiden orjien luille. Kun katson sivilisaatiota, näen kerros kerroksilta paskaa, joka on rakennettu vanhan paskan päälle. Tuntuu, että sivilisaatio on ollut vain keino, jolla ripulilta haiseva luolamies pääsi helpommin hyväksikäyttämään heikompiaan.

Ehkä laupiasta olisi, jos kävelisimme käsi kädessä kollektiiviseen itsemurhaan. Se olisi ihmiskunnan moraalisin teko ikinä, vapaaehtoinen luopuminen kaikesta. Ehkä me olemme ihmisinä luonnon oikku; virhe, joka pitää korjata. Meidän ei pitäisi olla olemassa, meidän pitäisi olla eläimiä. Koska toisin kuin eläimet, me ihmiset haaveilemme. Ja haaveilu on se syy, miksi maailmassa on syntiä. Sillä hetkellä, kun lakkasimme olemasta tyytyväisiä eläimiä, jotka eivät osaa kuvitella tuonpuoleista, synti tuli maailmaan. Joka kerta kun haaveilemme paremmasta, teemme itsestämme onnettomampia ja pidättelemme itseämme maailmasta. Kaikki haaveiluun käytetty aika on pois siitä, että elää maailmassa ja tekisi hyvää.

Ja kuitenkin, ehkei asia ole aivan niin yksinkertainen. Sivilisaatio on ollut suurimman kärsimyksen ja pahuuden lähde, mitä kuvitella saattaa. Mutta onko se ollut tai voisiko se edes olla suurimman hyvän lähde? Kaikki ei voi olla vain paskaa. Jos maailma koostuisi pelkästä paskasta, kaikki romahtaisi heti huomenna. Jos ihminen on lajina virhe, ehkä se on kohtalomme. Meillä on kyky luoda helvetti, mutta onko meillä kykyä luoda taivasta? En usko. Helvetin uskon todeksi minä hetkenä hyvänsä, mutten taivasta maan päälle. Mutta se ei liene tarkoituksemme. Jos voimmekin tehdä pahaa, meillä on edes kyky ymmärtää tämä ja siksi yrittää nousta sen yläpuolelle. Jokainen sukupolvi, jokainen yksilö kamppailee pahuutensa kanssa, mutta apunaan heillä on vanhempiensa ja esi-isiensä muistot, traditiot. Ja mitä olisivat traditiot ilman kirjoitettua sanaa, ja kirjoitettu sana on sivilisaation perusta. Jos maanviljelyksen alkuaskelet olivatkin erityisen paskaisia ja viheliäisiä, ehkä jotain on opittu. Pieninä hetkinä ihmiskunta on sivilisaatioidensa kautta tuottanut jotain arvokasta, mitä mikään määrä hyvinvointia tai pidempiä elinajanodotteita ei voi painaa alas. Sivilisaatioiden historia ei ole pelkkää sorron ja mielivallan historiaa, se on myös ihmiskunnan todellisen heräämisen aikaa. Jos pakanallisen maailman monumentit rakennettiinkin orjatyöllä hallitsijoiden turhamaisuutta palvelemaan, ajatelkaapa kristikunnan katedraaleja. Niitä rakennettiin valtaisalla pitkäjänteisyydellä satojen vuosien aikana ja vapaaehtoistyöllä! Samat suvut saattoivat pystyttää vuosisatojen ajan saman yhteisön tarjoamien puitteiden turvin monumenttia, joka ei palvellut ihmistä vaan jumalaa. Jos siis ihmiskunta lyhyenä hetkenään kykeni tähän, niin ehkä sivilisaation ei tarvitse merkitä vain orjuutta ja viheliäisyyttä.

Sivilisaatio ei ole olemassa tehdäkseen ihmisistä jumalia. Me emme koskaan tee todellista parannusta, vaikka meillä on mahdollisuus yrittää. Ihmiskunnan tehtävä ei ole rakentaa paratiisia tai olla onnellinen, vaan tulla vähemmän syntiseksi. Eläimet eivät voi tulla enempää syntisiksi, koska eivät syntiin alun alkaenkaan kykene. Ihminen kykenee ja se on kirouksemme. Sen asiantilan kanssa on meidän elettävä viimeiseen hengenvetoon asti, voittoa ei maallisessa maailmassa ole tiedossa.

Minä olen sivilisaation ihminen henkeen ja vereen. Elän ja kuolen sen mukana, minulla ei ole halua olla survivalistina postapokalyptisessa maailmassa. Ennemmin kuolen saappaat jalassa taistellen sivilisaation tuhon aattona kuin elän eläimen elämää saastassa. Se olisi jopa hienoa, hävityssä taistelussa on oma kauneutensa. Maailma ei tule valmiiksi, eikä sen pidäkään tulla. Mutta koska olemme ihmisiä, meidän on pystyttävä parempaan kuin pelkkään selviämiseen. Selviäminen on eläinten hommaa, ne takertuvat elämän korteen vihoviimeiseen hetkeen saakka. Ihmisen, joka on luonnon friikki, on syytä opetella kuolemaan eli luopumaan. Selviytyminen ei merkitse mitään, vaan synnistä puhdistautuminen. Elämä ei ole hengissä säilymistä, vaan pitkällistä odotusta kuolemaan, johon valmiit tyyninä laskeutuvat.

Ihmisen osa on nyt ja täältä ikuisuuteen kuolla. Mitä kauheaa lääketiede vielä tekisikään, jos se joskus kykenee suomaan meille ikuisen elämän. Koska sitä me salaa kaipaamme ja jos sitä jonain päivänä vakavasti havittelemme, on silloin viimeinen tuomio lähellä.

”Itään oli heidän määrä purjehtia, mutta länttä kohti kurottuivat heidän sydämensä.

Ja tämä kaipuu kasvoi vuosien myötä; ja númenorilaiset alkoivat kaivata kuolemattomaan kaupunkiin jonka he kaukaa näkivät, ja ikuisen elämän toivo vahvistui heissä ja halu välttää kuolema joka lopetti ilot; ja sitä mukaa kun heidän mahtinsa ja loistonsa kasvoi eneni myös heidän levottomuus. Sillä vaikka valar olivat antaneet dúnedainille palkkioksi pitkän iän, eivät he voineet ottaa heiltä pois maailman väsymystä joka lopulta heihin tulee ja he kuolevat, jopa Eärendelista siinneet kuninkaat; ja heidän elonsa kaari oli lyhyt eldarin silmissä. Niin tapahtui että heidän päälleen lankesi varjo; ja ehkä siinä teki työtään Morgothin tahto joka liikkui yhä maailmassa. Ja númenorilaiset rupesivat napisemaan, aluksi sydämessään, ja sitten avoimin sanoin, ihmisen kohtaloa vastaan, ja ennen muuta sitä Pannaa vastaan joka kielsi heitä purjehttimasta länteen.

[...] Väitätte että eldar ovat jääneet vaille rangaistusta, kun edes kapinalliset heistä eivät kuole. Mutta se ei ole heille palkkio eikä rangaistus vaan siinä toteutuu heidän olemisensa. He eivät voi paeta eivätkä jättää tätä maailmaa niin kauan kuin se pysyy, sillä sen elämä on heidän elämänsä. ja te sanotte että teitä on rangaistu ihmisten kapinoinnista vaikka te ette ottaneeet siihen osaa, ja että siksi te kuolette. Mutta kuolemaa ei ole säädetty alun alkaen rangaistukseksi. Se suo teille paon, pääsyn pois maailmasta johon ette ole sidottuja, ette toivon päivänä ettekä väsymyksen tullen. Kumman pitäisi siis kadehtia toista?"

Ei kommentteja: