keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ei rauhaa meidän aikanamme

Eilisen piti olla rentouttava lomapäivä. Ei se onnistunut, koko vitun päivä kului neuroosien selvittelyyn. Jokainen hetki tahriutui, en pääse ajatuksiani koskaan pakoon. Niin kauan kuin hengitän  en löydä rauhaa tästä elämästä. Möykky sisälläni ei koskaan katoa, sen käsi puristaa sydäntäni niinä hetkinä kun yritän rentoutua kauneuden ääressä. Haluaisin voida oksentaa sen ulos itsestäni, happona ihmisten päälle. Helpottaisiko jos tappaisin jonkun tai useampia? Miltäköhän todella tuntuisi iskeä kirves kallosta sisään?

Ei rauhaa mään päällä, ei koskaan. Joinakin hetkinä olen niin uupunut, että haluaisin vain nukkua. Nukkua pois. Vittu, pitää vielä töihin raahautua. Mikseivät ihmiset jätä minua rauhaan? Voisivat vain kadota maan päältä. Helvetti, että pitää aina puhua.

Ehkä piristyn. Työparinani on tänään iloinen ja nätin vaalea tyttö.

2 kommenttia:

Curufin kirjoitti...

Jaa-a, itselläni kyllä hyvännäköiset tytöt tuovat lähinnä mieleen sen, mitä ei voi saada. Mutta hyvä jos sinua piristää. Ihmisseura voi saada keskittymisen pois synkistä ajatuksista ja tuoda sopivaa häiriötä.

Olen miettinyt, voisiko joku kaikenlaisilta houkutuksilta ja ärsyttäviltä muistutuksilta eristetty luostarinomainen paikka tehdä hyvää. Tavallaan ihailen luostarilaitosta ja selibaattilupausta, se olisi hyväksyttävä tapa vetäytyä. Nykyään taas selibaattiin liittyy lähinnä häpeää.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Curufin.

Onhan se vähän noinkin, mutta kyllä jo katseleminen tuo iloa. Ja jos on luonteeltaan mukava, ei minulla ole liikaa valittamista.

Sinänsä en useinkaan kaipaa ihmisseuraa, öinen ja aamuinen päivitykseni oli hetkellisestä mutta syvästä vitutuksesta syntynyt. Ja eniten vitutti se, että rentoutumiseen tarkoittamani vapaapäivä meni neuroosien kanssa painimiseen, kun ne vitun samat ajatukset raivoavat loopilla. En taida ikinä päästä eroon tästä piirteestäni, mutta täytyy taistella vastaan, ei siinä muu auta.

Luostariympäristöstä haaveilen minäkin tuon tuosta, sellainen hidas ja pysähtynyt elämä olisi minulle sopivaa. Selibaatti on monelle häpeän aihe, mutta itse en suostu moiseen. Häpeää en aio kokea siitä, etten ole nauttinut kylliksi.