Kuulumisia

Julkaisutahtini tullee olemaan hitaampaa näin alkukesän/koko kesän ajan, nimittäin työni alkoivat vähän aikaa sitten. Juttuja kyllä tulee tänne, mutta silloin kun jaksan niitä kirjoittaa.

Hommat ovat lähteneet sutjakasti käyntiin tutussa museossa. Paha vain, että tällainen oikea elämä vie aikaa kaikilta tärkeiltä asioilta kuten lorvimiselta ja haaveilemiselta. Saatana, kun voisi vain linnoittautua erämaakartanoon ja olla astumatta ulkomaailmaan enää ikinä. Ja niin paljon joutuu taas puhumaan, moinen on täysin luonnotonta minulle. Jättäisivät ihmiset minut rauhaan. Mutta eivät ne museokävijät ihmisiä olekaan, vaan asiakkaita. Pakko puhua.

(No, en oikeasti valita, hyvä paikka tämä on työskennellä. Museot ovat juuri oikeita paikkoja kaltaiselleni ihmiselle, joka ei halua olla tekemisissä minkään modernin kanssa. Ja on puhuminen miellyttävääkin. Eläkeläiset katsokaas, joita suurin osa asiakkaista on, ovat esimerkillistä yleisöä; kiinostuneita ja hyvin käyttäytyviä.)

Tietynlaatuisten ärsykkeiden vuoksi en ole hetkeen ajatellut juuri muuta kuin panemista. Kun näet viettää koko talven pääosin omissa oloissaan ja sitten tupsahtaa oikeaan maailmaan asiakaspalvelijaksi, on siellä ihmisten joukossa myös naisia. Yläkoululaisryhmät ovat vaikeimpia, sitä sakkolihan määrää tekee pahaa katsella. Kädet syyhyävät kourimaan, kerran yksikin istui oikein kutsuvasti haarat levällään. Ajatukset on kuitenkin pidettävä kurissa, stondis housuissani ei olisi vissiin ylevä näky. Ja onneksi eivät ole tytöt vielä kesäkuteissaan, muutoin olisin jo putkassa seksuaalisesta ahdistelusta kuin somali konsanaan!

Olen taantunut eläimen tasolle. Päässäni ei pillun, jääkiekon ja musiikin lisäksi pyöri oikein mitään. Onneksi nämä asiat käyvät sykleissä ja muutamassa päivässä tai viikon päästä jo helpottaa. Mutta eivät ne kirotut halut mihinkään katoa, voin vain toivoa niiden laantumista. Pahimpia painajaisiani onkin olla seksuaalisesti vireä vielä vanhuksena.