Aito avioliitto

Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi suunnattu aloite on saanut kokoon tarvittavan määrän allekirjoituksia. Aloite epäonnistuu, siitä ei liene kellään järkevällä epäilyksiä. Seuraavassa hieman hajamietteitä aiheen tiimoilta.

Aloitteen kardinaalivirhe on siinä, että se yrittävää naamioida itsensä rationaalisuuden kaapuun puhumalla lapsivaikutuksista ja muusta hölynpölystä. Eihän ole toistaiseksi osoitettu, että samaa sukupuolta olevat vanhemmat olisivat perustavalla tavalla haitaksi lapselleen. Ainoa ja koko keskustelussa paras argumentti, jota niin sanotun ”aidon avioliiton” kannattajat eivät ole tuoneet esille, on traditio. Siinä on kaikki. Ikiaikainen ja eri kulttuurien tuntema miehen ja naisen välinen avioliitto on niin perustavanlaatuinen tekijä, että sen muuttamiseksi tarvittaisiin jotain muuta kuin vaatimus vähemmistön vähemmistön (naimisiin haluavien homoseksuaalien) tarpeiden täyttämisestä.

Kysymys lapsista on toki sikäli relevantti, että biologiset kasvattivanhemmat ovat ideaali. Lapsella kuuluisi olla oma isä ja äiti, kaikki muu on korviketta. Meillä on adoptiota ja yksinhuoltajuutta vain siksi, ettemme elä täydellisessä maailmassa, itsessään ne eivät ole päämääriä. Pidän tosin itsestään selvänä, että esimerkiksi adoptiossa lapsi annettaisiin lähtökohtaisesti eri sukupuolta oleville vanhemmille. Vain jos taas ketään muuta ei ole saatavilla, voitaisiin huoltajuus luovuttaa yhden aikuisen taloudelle tai juuri samaa sukupuolta oleville vanhemmille; tärkeintä lapselle on saada edes jokin koti, jossa häntä kyetään rakkaudella hoitamaan. Mutta mielessä olisi syytä pitää, että nämä ratkaisut ovat tosiaankin vain korvikkeita, eivätkä siten millään muotoa samalla viivalla normaalin perheen kanssa.

Lapsen etu ei siis ole argumentti homoavioliittoa vastaan, muttei sen puolestakaan. Yksinhuoltajienkin tapauksessa lapsen asema on turvattu vanhemman elatusvelvollisuuden muodossa, mitä periaatetta voisi aivan hyvin soveltaa samaa sukupuolta olevien vanhempien tapauksessa; avioliiton venyttäminen vain poikkeustapausten vuoksi ei ole perusteltua. Kuten sanottua, emme elä täydellisessä maailmassa. Siksi jokin ratkaisu esimerkiksi orvoille on oltava olemassa ja adoption myös yksinhuoltajalle oltava hätätapauksessa mahdollista. Perheen ideaali ei usein toteudu, mutta se ei ole syy ideaalin muuttamiseksi.

Nämä niin sanottu vaihtoehtoiset perhemallit eivät koskaan tule olemaan samanarvoisia normaalin perheen kanssa. Kun tarkastelee niin yksinhuoltajia kuin sateenkaariperheitä, jotain niistä puuttuu. Vaikka materiaaliset ja henkisetkin olosuhteet olisivat suunnilleen kohdillaan, uupuisi lapselta yhden sukupuolen esimerkki; tyttäreltä äidin ja pojalta isän esimerkki. Kun lisäksi suurin osa ympärillä olevista perheistä olisi tavallisia, tuottaisi tämä väistämättä jonkin särön identiteettiin. Stigma ei koskaan täysin poistuisi. Vaihtoehtoperheet ovat myös pääosin tavallisten perheiden raunioille syntyneitä, avioerojen ja hajoamisten tuhkista kasvaneita. Eroperheiden lapsilla on aina haavoja sielussaan, uusperheet ovat vain laastaria niille.

En vastusta uusperheiden olemassaoloa, kuten en vastusta ensiavunkaan antamista; parempi tehdä jotain kuin ei mitään. Minulta on kuitenkin turha anoa sen enempää hyväksyntää tai sympatiaa, minulle uusperheet ovat viime kädessä vakavien epäonnistumisten hedelmiä. Syyt epäonnistumisiin ovat moninaiset: yhdet ovat kelvottomia vanhempia, toisilla perheet muuten vain hajoavat. Näistä saatuihin haavoihin on laastareita saatavilla, mutta nykyään se nähdään jopa tavoittelemisen arvoisena; hanki haavoja eli eroa ja riko perheitä, jos et jaksa. Älä ainakaan vaadi itseltäsi mitään. Poikkeuksellisesta onkin tullut normaalia. Se ”tavallinen perhe”, josta aiemmin puhuin, on itse asiassa uusperhe. Lukiossa ainakin puolilla ystävistäni oli eronneet vanhemmat, ja itse elin teinivuoteni vanhempieni eron pelossa.

Perheen ideaalista ei todellisuudessa ole mitään jäljellä. Näin ollen homojen adoptio sun muu on aivan merkityksetöntä nappikauppaa, jolla ei ole tilastollista merkitystä. Perhe instituutiona on jo hajalla, avioliittoa ei ole. Lainsäädäntö tuntee molemmat, mutta ne ovat kuolleita kirjaimia; tosiasiallisesti on vain yksilöiden välisiä sopimuksia, joista pidetään kiinni kun huvittaa. Perhe on sentimentaalinen päiväuni isoista häistä ja täydellisistä lapsista. Naisilla on isoin huoli omasta urastaan, miehillä taas lapsien huoltajuudesta. Ainakaan ketään ei kiinnosta perhe, vanhemmat ja lapset yhdessä. Eroaminen on sääntö, ei poikkeus. Kukaan ei edes oleta liittonsa kestävän, alttarilla lausutut sanat eivät merkitse mitään. En voisi kuvitella vannovani rakkautta kuolemaan asti, ellen olisi todella siihen valmis; ilmeisesti siis minä olenkin se typerä sentimentaalinen pelle. Vituttaa ajatella vanhempaa veljeäni, joka liittyi hetkeksi takaisin kirkkoon vain saadakseen hienot häät. Tai no, kai hän halusi miellyttää morsiantaan.

Tätä ihmiset kaiketi halusivatkin, ”tee mitä huvittaa, kunhan et muita vahingoita”. Olisitte edes rehellisiä. Sanokaa siis:

”TEE MITÄ HUVITTAA!”

Aidon avioliiton kannattajien kannattaisi lopettaa venkoilunsa ja asettua sen taakse, mitä oikeasti haluavat puolustaa: tradition. Se on viime kädessä oikeassa, eivät jonninjoutavat muotivirtaukset, jotka haihtuvat pian savuna ilmaan*. On ainoastaan osoitus modernista rappiosta, ettei argumentteja uskalleta puolustaa sellaisinaan vaan ne naamioidaan rationaalisuuden viitekehykseen. Puhtaat jauhot eivät tietenkään ole vastapuolellakaan pussissa. Useat toki kannattavat homoavioliittoa vilpittömin mielin, mutta hyödyllisiä idiootteja onkin maa täynnä. Vastapuolen argumentoijat ovat niitä, jotka eivät ole tyydyttävästi vastanneet tähän: miksi ikiaikaista traditiota tulisi muuttaa yhden vähemmistön hyväksi? He perustelevat kantansa rationaalisin argumentein, siispä ne voidaan tehdä samoilla keinoin tyhjiksi (jos samaa sukupuolta olevat voivat mennä keskenään naimisiin, niin johdonmukaisesti tulisi sallia ainakin samaa sukupuolta olevien sisarusten insesti sekä moniavioisuus). Itse lähden siitä, että traditio on oikeassa ja sillä hyvä. Rajat on näin vedetty, eikä niistä jousteta.

Homoseksuaalit ovat perinteisesti vieroksuneet avioliittoa. Kyse on omituisesta liberaalien kaksoistaktiikasta; tuomitaan avioliitto sortavana instituutiona, mutta halutaan sisällyttää homoseksuaalit sen pariin. Jos se on kerran niin tukahduttava ja rajoittava, miksi he eivät jätä sitä sikseen? Liberaalit eivät tee sitä, koska haluavat murentaa avioliiton sisällön. Mitä enemmän sen määritelmää muutetaan ja rajoja taivutetaan, sitä enemmän sen merkitys tyhjenee ja lopulta katoaa. Näin on saatu yksi "sorron" pilari kaadettua. Homoavioliiton konkreettinen merkitys on siis vähäinen, mutta symbolinen merkitys suuri, sen kautta perustellaan seuraavat avioliittoa koskevat muutokset.

Arvaukseni on, että osaltaan liberaalien into homoavioliiton puolesta johtuu heidän halustaan yhdenmukaistaa ihmiset; monikulttuurisuus, sukupuoliroolien murtaminen ja nyt tämä ovat kaikki johdonmukaisesti hämärtäneet ihmisten välisiä eroja, vaikka niitä piti ilmeisesti vaalia. Onkin siis ensiarvoisen typerää vaatia naimisiinmeno-oikeutta homoille, jotka siitä vähiten hyötyisivät; vain pieni osa heistä haluaa sitä ja vielä pienempi osa haluaisi lapsen (jota eivät kotikonstein kykene hankkimaan). Homoseksuaalit ovat perinteisesti olleet ja tulevat aina olemaan ulkopuolisia. He jossain vaiheessa elämäänsä havahtuvat identiteettiinsä ja perustavanlaatuiseen eroonsa muihin nähden. Kotoisaksi olonsa homot ovat tunteneet vain toisten homojen kesken tai osana friikkisirkusta, jota gay pride-kulttuuri edustaa. Tämä ulkopuolisuuden tunne on myös toiminut lähteenä usealle taiteilijalle, ja sen tyhjäksi tekeminen olisi näin ollen karhunpalvelus yhteiskunnan luovalle elämälle. Kannattaa vielä muistaa tämä: homoja ei olisi, jos heillä ei olisi ollut mitään evolutiivista tarkoitusta. Heillä siis on paikkansa ihmisyhteisössä, mutta se paikka ei löydy perhe-elämästä*.

*Pidän tulevaisuudessa selviönä uuden barbarismin nousua. Vanha yhteiskunta huuhtoutuu väkivallan aaltojen alle, ja kaikkien ensimmäisenä hukkuvat vaihtoehtoihmiset ja muut sekopäät, itseni mukaan lukien.

*Niin sanotut homojen eheyttäjät ja liberaalit ovat siis sikäli samalla puolella: he pyrkivät sullomaan tietyn ihmistyypin heille sopimattomaan lokeroon. Aikaisemminkin homoseksuaalit toki avioituivat, mutta vastakkaisen sukupuolen kanssa ja pitääkseen yllä kulissia. Enää heidän ei sitä tarvitse tehdä, joten olisi entistä järjettömämpää toivoa avioliiton osaa heille. Siinä ei toki ole mitään pahaa, että kaksi homoa elää suhteessa toisensa kanssa, mutta eivät he siihen kirkon saatikka yhteiskunnan siunausta tarvitse.