Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi suunnattu
aloite on saanut kokoon tarvittavan määrän allekirjoituksia. Aloite
epäonnistuu, siitä ei liene kellään järkevällä epäilyksiä. Seuraavassa hieman
hajamietteitä aiheen tiimoilta.
Aloitteen kardinaalivirhe on siinä, että se
yrittävää naamioida itsensä rationaalisuuden kaapuun puhumalla
lapsivaikutuksista ja muusta hölynpölystä. Eihän ole toistaiseksi osoitettu,
että samaa sukupuolta olevat vanhemmat olisivat perustavalla tavalla haitaksi
lapselleen. Ainoa ja koko keskustelussa paras argumentti, jota niin sanotun
”aidon avioliiton” kannattajat eivät ole tuoneet esille, on traditio. Siinä on
kaikki. Ikiaikainen ja eri kulttuurien tuntema miehen ja naisen välinen
avioliitto on niin perustavanlaatuinen tekijä, että sen muuttamiseksi
tarvittaisiin jotain muuta kuin vaatimus vähemmistön vähemmistön (naimisiin
haluavien homoseksuaalien) tarpeiden täyttämisestä.
Kysymys lapsista on toki sikäli relevantti, että biologiset
kasvattivanhemmat ovat ideaali. Lapsella kuuluisi olla oma isä ja äiti, kaikki
muu on korviketta. Meillä on adoptiota ja yksinhuoltajuutta vain siksi, ettemme
elä täydellisessä maailmassa, itsessään ne eivät ole päämääriä. Pidän tosin
itsestään selvänä, että esimerkiksi adoptiossa lapsi annettaisiin
lähtökohtaisesti eri sukupuolta oleville vanhemmille. Vain jos taas ketään
muuta ei ole saatavilla, voitaisiin huoltajuus luovuttaa yhden aikuisen
taloudelle tai juuri samaa sukupuolta oleville vanhemmille; tärkeintä lapselle
on saada edes jokin koti, jossa häntä kyetään rakkaudella hoitamaan. Mutta
mielessä olisi syytä pitää, että nämä ratkaisut ovat tosiaankin vain
korvikkeita, eivätkä siten millään muotoa samalla viivalla normaalin perheen
kanssa.
Lapsen etu ei siis ole argumentti homoavioliittoa vastaan,
muttei sen puolestakaan. Yksinhuoltajienkin tapauksessa lapsen asema on
turvattu vanhemman elatusvelvollisuuden muodossa, mitä periaatetta voisi aivan
hyvin soveltaa samaa sukupuolta olevien vanhempien tapauksessa; avioliiton
venyttäminen vain poikkeustapausten vuoksi ei ole perusteltua. Kuten sanottua,
emme elä täydellisessä maailmassa. Siksi jokin ratkaisu esimerkiksi orvoille on
oltava olemassa ja adoption myös yksinhuoltajalle oltava hätätapauksessa
mahdollista. Perheen ideaali ei usein toteudu, mutta se ei ole syy ideaalin
muuttamiseksi.
Nämä niin sanottu vaihtoehtoiset perhemallit eivät koskaan
tule olemaan samanarvoisia normaalin perheen kanssa. Kun tarkastelee niin
yksinhuoltajia kuin sateenkaariperheitä, jotain niistä puuttuu. Vaikka
materiaaliset ja henkisetkin olosuhteet olisivat suunnilleen kohdillaan,
uupuisi lapselta yhden sukupuolen esimerkki; tyttäreltä äidin ja pojalta isän
esimerkki. Kun lisäksi suurin osa ympärillä olevista perheistä olisi
tavallisia, tuottaisi tämä väistämättä jonkin särön identiteettiin. Stigma ei
koskaan täysin poistuisi. Vaihtoehtoperheet ovat myös pääosin tavallisten
perheiden raunioille syntyneitä, avioerojen ja hajoamisten tuhkista kasvaneita.
Eroperheiden lapsilla on aina haavoja sielussaan, uusperheet ovat vain
laastaria niille.
En vastusta uusperheiden olemassaoloa, kuten en vastusta
ensiavunkaan antamista; parempi tehdä jotain kuin ei mitään. Minulta on
kuitenkin turha anoa sen enempää hyväksyntää tai sympatiaa, minulle uusperheet
ovat viime kädessä vakavien epäonnistumisten hedelmiä. Syyt epäonnistumisiin ovat moninaiset: yhdet ovat kelvottomia
vanhempia, toisilla perheet muuten vain hajoavat. Näistä saatuihin haavoihin on
laastareita saatavilla, mutta nykyään se nähdään jopa tavoittelemisen
arvoisena; hanki haavoja eli eroa ja riko perheitä, jos et jaksa. Älä ainakaan
vaadi itseltäsi mitään. Poikkeuksellisesta onkin tullut normaalia. Se
”tavallinen perhe”, josta aiemmin puhuin, on itse asiassa uusperhe. Lukiossa
ainakin puolilla ystävistäni oli eronneet vanhemmat, ja itse elin teinivuoteni
vanhempieni eron pelossa.
Perheen ideaalista ei todellisuudessa ole mitään jäljellä.
Näin ollen homojen adoptio sun muu on aivan merkityksetöntä nappikauppaa, jolla
ei ole tilastollista merkitystä. Perhe instituutiona on jo hajalla, avioliittoa
ei ole. Lainsäädäntö tuntee molemmat, mutta ne ovat kuolleita kirjaimia;
tosiasiallisesti on vain yksilöiden välisiä sopimuksia, joista pidetään kiinni
kun huvittaa. Perhe on sentimentaalinen päiväuni isoista häistä ja
täydellisistä lapsista. Naisilla on isoin huoli omasta urastaan, miehillä taas
lapsien huoltajuudesta. Ainakaan ketään ei kiinnosta perhe, vanhemmat ja lapset
yhdessä. Eroaminen on sääntö, ei poikkeus. Kukaan ei edes oleta liittonsa
kestävän, alttarilla lausutut sanat eivät merkitse mitään. En voisi kuvitella
vannovani rakkautta kuolemaan asti, ellen olisi todella siihen valmis;
ilmeisesti siis minä olenkin se typerä sentimentaalinen pelle. Vituttaa
ajatella vanhempaa veljeäni, joka liittyi hetkeksi takaisin kirkkoon vain
saadakseen hienot häät. Tai no, kai hän halusi miellyttää morsiantaan.
Tätä ihmiset kaiketi halusivatkin, ”tee mitä huvittaa,
kunhan et muita vahingoita”. Olisitte edes rehellisiä. Sanokaa siis:
”TEE MITÄ HUVITTAA!”
Aidon avioliiton kannattajien kannattaisi lopettaa venkoilunsa
ja asettua sen taakse, mitä oikeasti haluavat puolustaa: tradition. Se on viime
kädessä oikeassa, eivät jonninjoutavat muotivirtaukset, jotka haihtuvat pian
savuna ilmaan*. On ainoastaan osoitus modernista rappiosta, ettei argumentteja
uskalleta puolustaa sellaisinaan vaan ne naamioidaan rationaalisuuden
viitekehykseen. Puhtaat jauhot eivät tietenkään ole vastapuolellakaan pussissa.
Useat toki kannattavat homoavioliittoa vilpittömin mielin, mutta hyödyllisiä
idiootteja onkin maa täynnä. Vastapuolen argumentoijat ovat niitä, jotka eivät
ole tyydyttävästi vastanneet tähän: miksi ikiaikaista traditiota tulisi muuttaa
yhden vähemmistön hyväksi? He perustelevat kantansa rationaalisin argumentein,
siispä ne voidaan tehdä samoilla keinoin tyhjiksi (jos samaa sukupuolta olevat voivat mennä
keskenään naimisiin, niin johdonmukaisesti tulisi sallia ainakin samaa sukupuolta olevien
sisarusten insesti sekä moniavioisuus). Itse lähden siitä, että traditio on
oikeassa ja sillä hyvä. Rajat on näin vedetty, eikä niistä jousteta.
Homoseksuaalit ovat perinteisesti vieroksuneet avioliittoa.
Kyse on omituisesta liberaalien kaksoistaktiikasta; tuomitaan avioliitto
sortavana instituutiona, mutta halutaan sisällyttää homoseksuaalit sen pariin.
Jos se on kerran niin tukahduttava ja rajoittava, miksi he eivät jätä sitä
sikseen? Liberaalit eivät tee sitä, koska haluavat murentaa avioliiton
sisällön. Mitä enemmän sen määritelmää muutetaan ja rajoja taivutetaan, sitä
enemmän sen merkitys tyhjenee ja lopulta katoaa. Näin on saatu yksi "sorron"
pilari kaadettua. Homoavioliiton konkreettinen merkitys on siis vähäinen, mutta
symbolinen merkitys suuri, sen kautta perustellaan seuraavat avioliittoa
koskevat muutokset.
Arvaukseni on, että osaltaan liberaalien into homoavioliiton
puolesta johtuu heidän halustaan yhdenmukaistaa ihmiset; monikulttuurisuus,
sukupuoliroolien murtaminen ja nyt tämä ovat kaikki johdonmukaisesti
hämärtäneet ihmisten välisiä eroja, vaikka niitä piti ilmeisesti vaalia. Onkin
siis ensiarvoisen typerää vaatia naimisiinmeno-oikeutta homoille, jotka siitä
vähiten hyötyisivät; vain pieni osa heistä haluaa sitä ja vielä pienempi osa
haluaisi lapsen (jota eivät kotikonstein kykene hankkimaan). Homoseksuaalit
ovat perinteisesti olleet ja tulevat aina olemaan ulkopuolisia. He jossain
vaiheessa elämäänsä havahtuvat identiteettiinsä ja perustavanlaatuiseen eroonsa
muihin nähden. Kotoisaksi olonsa homot ovat tunteneet vain toisten homojen
kesken tai osana friikkisirkusta, jota gay pride-kulttuuri edustaa. Tämä
ulkopuolisuuden tunne on myös toiminut lähteenä usealle taiteilijalle, ja sen
tyhjäksi tekeminen olisi näin ollen karhunpalvelus yhteiskunnan luovalle
elämälle. Kannattaa vielä muistaa tämä: homoja ei olisi, jos heillä ei olisi
ollut mitään evolutiivista tarkoitusta. Heillä siis on paikkansa ihmisyhteisössä,
mutta se paikka ei löydy perhe-elämästä*.
*Pidän tulevaisuudessa selviönä uuden barbarismin nousua. Vanha yhteiskunta huuhtoutuu väkivallan aaltojen alle, ja kaikkien ensimmäisenä hukkuvat vaihtoehtoihmiset ja muut sekopäät, itseni mukaan lukien.
*Niin sanotut homojen eheyttäjät ja liberaalit ovat siis
sikäli samalla puolella: he pyrkivät sullomaan tietyn ihmistyypin heille
sopimattomaan lokeroon. Aikaisemminkin homoseksuaalit toki avioituivat, mutta
vastakkaisen sukupuolen kanssa ja pitääkseen yllä kulissia. Enää heidän ei sitä
tarvitse tehdä, joten olisi entistä järjettömämpää toivoa avioliiton osaa
heille. Siinä ei toki ole mitään pahaa, että kaksi homoa elää suhteessa
toisensa kanssa, mutta eivät he siihen kirkon saatikka yhteiskunnan siunausta
tarvitse.
6 kommenttia:
Jos käytetään Rawlsin ajatusta siitä, että moraalinormit pitää sopia niin, ettei tiedä mihin yhteiskunnassa päätyy, niin minä vastustan homoadoptiota ehdottomasti. Muuten on riski ääritapauksessa tästä: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2043345/The-California-boy-11-undergoing-hormone-blocking-treatment.html
Ei sillä, etteikö heterovanhemmatkin voisi olla pahoja, mutta yleisestikin ottaen mieluummin päätyisi perheeseen, jossa on sekä mies- että naisroolimallia.
http://rahmispossu.net/2015/07/20/alkaa-tehko-lapsista-sukupuolineutraaleja/
Ruotsalaisten hulluutta taas. Voi helvetti! Yksinkertaisesti tuollaiselle yhteiskunnan femininisoitumiskehitykselle pitää panna jossain kohtaa loppu. Itse ainakin toivon, että se ennustamasi uusi barbarian vaihe on eurooppalainen, ei seemiläinen.
Tervehdys Curufin.
Kun normeja murennetaan, saadaan tilalle uudet, jotka sitten mahdollistavat tätä. Kyse ei ole koskaan vapautumisesta, vaan alistumisesta uudelle sääntökoodistolle; se sanoo ihmisten olevan pohjimmiltaan samaa ja siksi tyttöjen on tultava pojiksi ja poikien tytöiksi.
En ymmärrä täysin feministien halua "vallata" miehinen sfääri tai ulottaa se tasapuolisesti naisiin. Moinen vihjaa implisiittisesti, ettei naisellisuus ole yhtä arvokasta ja tavoiteltavaa kuin mieheys. Erinomaisesti tämä havainnollistuu siinä, kuinka feministit arvostavat uranaisia ja rahan ansaitsemista enemmän kuin äitiyttä. He ovat puolustavinaan naisia ja moninaisuutta, mutta inhoavat naiseutta ja haluavat yhdenmukaisen ja sukupuolettoman ihmiskunnan.
Transsukupuoliset ja sukupuoleltaan epäselvät ovat asia erikseen ja heidän on omalta kohdaltaan ratkaisunsa tehtävä. Yleensähän heidän identiteettinsä muodostuu itsestään, mutta hormonihoidot taikka sukupuolielimien sipominen nuorella iällä ovat kyseenalaista touhua. Vasta aikuinen on kyllin kypsä päättämään niistä, sillä kyseessä ovat varsin lopulliset ratkaisut.
Homovanhempien negatiivisesta vaikutuksesta lapseen on näyttöä. Keväällä leikkasin lehdestä jutun, jossa homojen kasvattama henkilö kertoi kokemuksistaan. Kirjoitan aiheesta jossain välissä. Tästä aiheesta ollaan yleisesti hipihiljaa, koska siitä ristiinnaulitaan välittömästi.
Erittäin terävää havainnointia sinulta.
Iltaa Sametti.
En nyt luota anekdootin arvoon tässä. En näe mitään järjellistä syytä, miksi homopari olisi väistämättä lapselle vahingollinen. Kyllä, lapselta jää uupumaan jotain kuten jää keneltä tahansa adoptoidulta. Siksi näenkin perinteisen avioparin ensisijaiseksi vaihtoehdoksi adoptoitavalle. Mutta kyllä homopari taikka yksinhuoltajakin voi vastuun ottaa, jos ei muukaan auta. Koti on lapselle parempi kuin ei kotia ollenkaan.
Sellaisissa tapauksissa, joissa homopari on ideologisesti sitoutunut vahvasti feminismiin tai muuhun myrkkyyn, voivat he tehdä lapselle vahinkoa survotessaan tätä omaan käsitykseensä aidosta ihmisyydestä. Mutta vain sen takia, että näin voi käydä, ei tarkoita, että niin myös käy.
Totta, mutta jos jotain näyttöä on, niin siitä pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Nykyisessä ilmapiirissä asianlaita ei ole niin.
Tuo on totta.
Lähetä kommentti