Nyt oli mageita unia, jospa voisin vain muistaa ne jotenkin.
Tunne jäi jäljelle, oli ainakin merta, hiekkaa ja kangasmetsiä. Oli myymälän kassa, kaupunki
ja ystäviä. En voi kirjoittaa tarkemmin, jospa vain muistaisin; tunne on
jäljellä. Hyviä unia.
Tai no, loppuhuipennuksen unestani muistan. Se oli komein
ilotulitus koskaan, melu oli valtaisaa. Yksi paukku kuulosti ydinpommilta, minä
ja muut ihmettelimme aluksi mistä ihmeestä ääni tulee. Ääni oli niin kova, että
puista putosivat lehdet ja odottelimme maailmanloppua. Päivä vaihtui yöksi minuutissa
ja näimme taivaalle. Yksi ilotulite täytti kerrallaan koko taivaankannen, siitä
kasvoi aivan ihmeellisiä fraktaalinomaisia kuvioita ja ornamentteja. Lienee turhaa
yrittää kuvailla moista enempää, eihän tällaisia oikeassa elämässä näe.
Ensimmäinen spekulaationi oli, että avaruusoliot ovat tulleet ja ilmoittavat
itsestään fanfaarilla. Totuus oli kuitenkin tylsempi: ilotulitus
muutti muotoaan ja muodosti taivaalle tekstiä ja kuvia kasvoista, aivan kuin elokuvan
introssa. No, kyseessä olikin taas jonkin kalleimman mahdollisen TV-sarjan
traileri. Ihan komea sinänsä, mutta ei piru vie kiinnosta! Olisin halunnut
nähdä avaruusolentoja.
Off-topic: Kesä plis, oikeasti. Haluaisin tuntea lämpöä, ei
tällaista heinäkuuta ole koskaan elinaikanani ollut. Mitä vittua, oikeasti?
Tällaistako tämä tulee olemaan, en kestä. Minä pyydän, minä rukoilen.
Ennen oli paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti