torstai 30. heinäkuuta 2015

Kansakunnan illankoitto



Perussuomalaisen sana on jykevä, natsien voima suunnaton. Ei tarvita kuin yksi bändi soittamaan väärässä paikassa ja koko sosiaalinen media on sekaisin. Ja ei tarvita kuin yksi päivitys sosiaalisessa mediassa ja 15 000 ihmistä marssii ihmisyyden puolesta. Tiesin kyllä suvaitsevaisten olevan erityisen räjähdysherkkää porukkaa, mutta todellisuus yllättää kerta toisensa jälkeen; he ovat näin helppoja. Kukaan ei ole niin ennustettava ja helposti liikuteltava kuin liberaali suvaitsevainen. Hän on spesifeihin ärsykkeisiin reagoiva kone, jonka olemassaololla ei ole muuta tarkoitusta. Haukkukaa lisää, karavaani kulkee joka tapauksessa.

Vakavasti pohtien tilanne on ainoastaan surullinen. Lyhyt vahingonilo katoaa, kun tajuaa että suhteellisuudentaju on todella kadonnut ja ihmiset sanoutuvat toisistaan kilpaa irti signaloidakseen oikeaa asemaansa arvojen markkinoilla. Totuudella ei ole edes mahdollisuutta tulla kuulluksi hysterian kakofoniassa, jäljellä on vain paranoia siitä tuliko sanottua väärin.

Olli Immosen teksti on uhoavaa nationalistista retoriikka, joka tulkitaan vaaralliseksi vain koska ihmiset ovat vieraantuneet siitä. Se on ollut tabu vuosikymmenien ajan, se on aidosti radikaalia ja siksi pelottavaa. Taistelu, josta Immonen puhui, viittaa tietenkin myös väkivaltaan; taistelulla on monta astetta, joista ensimmäinen lähtee itsestä. Sieltä se purkautuu ulkoiseen maailmaan sanoiksi ja teoiksi, äärimmäisenä päätepisteenään avoin väkivalta. Pidän itsestään selvänä, että Immonen kuten kuka tahansa muukin on tiukan paikan tullen valmis käyttämään väkivaltaa puolustaakseen sitä, minkä kokee oikeaksi. Väkivallan kohde voi olla niin ulkoinen hyökkääjä kuin oman kansan jäsen, ja jälkimmäinen vaihtoehto on se kaikkein traagisin. Nykyisen tulehtuneen ilmapiirin huomioon ottaen en pidä sitä mitenkään epätodennäköisenä.

Siispä sinä mahdollinen suvaitsevainen tai vääränvärinen maahanmuuttaja, mietipä tätä: kotoperäisellä roskaväellämme on matala kynnys väkivaltaan. Jonain päivänä voi tulla piste, jolloin aletaan niskalaukauksia jakamaan juuri teille. Tässä maassa väkivalta kerää itselleen momenttia ja etsii purkauskanavaa: se etsii syylliset. Minä haaveilen joskus tiettyjen ihmisten kasvojen huuhtelemisesta hapolla, vaan kuinka moni muukaan mahtaa samanlaisia ajatuksia hautoa vieläpä toteutus mielessään?* En esitä tätä tietenkään toiveena, vaan mahdollisena tapahtumakulkuna. On turhaa moittia rasismista enää siinä vaiheessa, kun pistoolin suuliekki takaraivoa kutittelee. Enää ei ole edes yhteisöllisyyden illuusiotakaan, eikä antirasismi sellaiseksi riitä. Kun siis koheesion rippeetkin ovat kadonneet, ei tietyllä väestönosalla ole enää muuta tarvetta pidättäytyä kostosta kuin mahdollinen rangaistuksen pelko. Vielä se pidättelee, muttei ikuisesti; väkivalta odottaa vuoroaan ja ensimmäisenä pyyhitään tieltä vassarit, tummaihoiset ja kaltaiseni nyyhkyttäjät. Minulla varsinkaan ei olisi barbarian noustessa mitään voitettavaa.

Kansallinen myytti on kuollut, ei ole enää Suomen kansaa. Ei ole enää suomalaisia intressejä, vain eturyhmiä näennäisesti saman lipun alla. En siis jaa Olli Immosen optimismia, jota hän kirjoituksessaan ilmaisee. Toisaalta, jos kansamme kykeni palautumaan veljessodasta ja asettui yhdessä rintamassa itäistä maahantunkeutujaa vastaan, kykenisikö se vielä vastaavaan? Voisiko yhdistyminen tapahtua ilman verenvuodatusta, hiljaisen toipumisen tuloksena? Tai ehkäpä uusi sisällissota on väistämätön. Ehkä jopa tarvitsemme väkivaltaa ilmapiirin puhdistamiseksi, mikä olisi kaikkein pelottavin vaihtoehto; väkivaltahan on yksi kommunikoinnin muoto, ja sen kieltä kaikki ymmärtävät.

*Minulla on sadistisia ajatuksia, joita ei varmasti ihmisten enemmistö jaa. Ehkäpä vain projisoin tunteitani, eikä maallamme ole mitään hätää? Olisikin näin, sillä historian taustapeili osoittaa ihmisten kyennen raakaan väkivaltaan ennenkin ja ilman kostonhimoisten nörttien panosta. En totisesti toivo väkivaltaa, mutta odotan sitä. Mikään historian esimerkki ei näet anna aihetta olettaa, ettei brutaali sisällissota olisi nykyaikanakin mahdollinen.


Ajaudun tässä toki vain itse hysteeriseksi, koska minua masentaa. Ihmiset eivät tule enää toimeen, mutta sosiaalisen median suunpieksennästä on pitkä matka sisällissotaan. En myöskään pelkää väkivaltaa suvaitsevaisten taholta, he ovat aivan liian pelkurimaisia sellaiseen. Heidän keinonsa on luottaa poliisiin, joka pamputtaisi rasisteja heidän puolestaan (tyypillisesti poliiseja haukutaan fasistien käsikassaroiksi, mutta kiljutaan heitä heti apuun, kun väärä ihminen avaa suunsa). Heidän strategiansa on stasin strategiaa, he luottavat siihen että yleinen kyttäysilmapiiri tukahduttaa erimielisen ajattelun alkuunsa. Tietysti heilläkin on oma väkivaltainen siipensä, likainen työ on delegoitu anarkisteille. Loppupeleissä todellinen väkivaltapotentiaali piilee kuitenkin oikeistossa, sillä heidän turhautumisen lähteensä koskevat ihmisten enemmistöä ja etenkin raakalaismaisinta osaa siitä. Näitä lähteitä ovat jokapäiväisen toimeentulon epävarmuus ja oman viitekehyksen (tässä tapauksessa kansallisvaltion) kurjistuminen yhdistyneenä ulkopuolisten vapaamatkustajien hyysäämiseen ja marginaalisten asioiden (homoseksuaalisuus) nostamiseen etusijalle. Suvaitsevaisten turhautumisen lähteitä ovat miesten liian leveä istuma-asento, mustan ihonvärin liian vähäinen edustus katukuvassa ja ikävät Facebook-päivitykset. Hekin omalta osaltaan ottavat kantaa toimeentuloon, mutta lähinnä sitä kautta, miten saada vapaamatkustusta lisättyä. Heidän murheensa koskettavat aivan liian pientä osaa ihmisistä ja ovat ennen kaikkea liian merkityksettömiä, jotta kukaan niiden puolesta tekisi mitään muuta kuin lähtisi kaikenkarvaisille feelgood-marsseille.

Jos ja kun verenvuodatus alkaa, se alkaa oikeiston aloitteesta ja kulkee heidän ehdoillaan. Tässä mielessä suvaitsevaiset ja antifasistit ovat oikeassa, oikeistolainen väkivalta on uhka. Valitettavasti he eivät vain näe itseään osana ongelmaa, hehän ovat yksi syy Suomen henkiseen pirstoutumiseen ja ilmapiirin kiristymiseen; barbarismin tyrannia ei voi toteutua ilman sitä edeltävää yhden mielipiteen tyranniaa. Selvää on, etteivät tulevat ajat tuo mukanaan mitään hyvää ja ainoina voittajina selviytyvät barbaarit. Vastustan ilman muuta monikulttuurisuutta henkeen ja vereen, mutta näkisin sen tapahtuvan ilman väkivaltaa omaa kansaa kohtaan. Jos siis yhteiskunnan tulehdus pahenee verenvuodatukseksi, lienee peli lopullisesti menetetty. Kuten viimekin kerralla, myös nyt olisivat vastakkain etelän kaupunkien asukit ja koko muu maa. Erotuksena tällä kertaa vain se, ettei jäljelle jää mitään Suomea vaan silvottu tanner, jonka tuhkasta ei uutta suomalaisuutta enää nouse.

Kansaa ei ole, jos todellisuudet eriävät näin paljon toisistaan. Minkä puolesta sotilaskaan enää taistelisi? Hallituksen? Lierojen vuoksi ei kukaan uhraudu. Monikulttuurisuuden ja feminismin? Liberaalit ovat heikkoja, heistä ei ole puolustautumaan tiukan paikan tullen. Ja sen haluaisinkin nähdä, kun armeija lähtee taistoon somalien ja tasa-arvotutkijoiden puolustaminen ainoana johtotähtenään; kansallinen myytti tarvitsee luidensa ympärille jotain muuta kuin liberaalien lässytystä erilaisuuden hyväksymisestä. Ei, ihmisillä on yhä vähemmän mitään, minkä vuoksi uhrautua.

En voi kehua tässä omaa viiteryhmäänikään eli oikeistoa. Useat persut käyttäytyvät sodanaikaisten kommunistien tavoin, jotka möivät isänmaansa Neuvostoliitolle; he vihasivat omiaan niin paljon, että ulkoinen vihollinen näytti pienemmältä pahalta. Jos persujen mentaliteetti on moinen, ei kannata puhua mistään yhteisestä kansasta. Ja kuten jo totesin, tulevaisuuden väkivaltapotentiaali piilee oikeistossa ja se on barbaarien väkivaltaa se. Edessä siintää vain huonoja vaihtoehtoja. Kukaan ei rakenna siltoja, koska niitä ei voi rakentaa. Eri osapuolten näkemykset ovat liian kaukana toisistaan.

Kenties Suomen kansan tarina oli lyhyt virsi, joka on nyt laulettu loppuun. Se kesti yhden sisällissodan ja itänaapurin rynnistyksen, mutta ei enää selviytynyt modernista nihlismistä. Ehkä kansojen aika ylipäätään on ohitse ja tulevaisuudessa siintää barbarian ja uuden tribalismin nousu. Valtiot hajoavat ja väkivalta kukoistaa. On siinä tilanteessa sama, kuka vetoaa ihmisoikeuksiin; se voittaa, jolla on eniten pyssyjä ja resursseja. Kenties olisi syytä jo valmistautua tulevaan romahdukseen, eli kerätä samanhenkisiä ihmisiä yhteiskunnasta riippumattomiksi yhteisöiksi. Millaista ironiaa olisikaan, että isänmaallisista tulee maanpettureita separatismin valitessaan. Kenties siinä toteutuisi historian sykli: isänmaalliset olivat pettureita sanoutuessaan irti Venäjän imperiumista. Nyt, 2000-luvulla pettureita ovat globaalia suvaitsevaisuutta ja internationalismia vastustavat ihmiset, jotka haluavat säilyttää kulttuurisesti ja etnisesti yhtenäisen maansa. Ja koska tuota maata ei sellaisenaan enää ole, tarvitaan uusi maa. Separatismi voi siis olla tulevaisuuden oikeiston tie. Sen oikeiston, joka ei suostu barbaarien lailla kääntymään kansanmiehiään vastaan, mutta jotka eivät halua enää kulkea hulluksi tulleen enemmistön muassa.

En jaksa enempää, kirjoitan aiheesta lisää joskus toiste. Miksi kaikki on niin surullista, miksi synnyin tähän aikaan? Vai onko pessimismini katteetonta, olihan 20-luvun suomalaisillakin toivoa kaikesta huolimatta. Ehkä nihilismi on niellyt minutkin siinä määrin, etten edes kykene kuvittelemaan yhtenäistä Suomea, enkä ainakaan mitään parempaa. Toivon sanoma uupuu tälläkin kertaa. Kuka odottaa parempaa huomista?


4 kommenttia:

Sametti kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Olet erittäin terävä havainnoija.

Minulla on ollut koko ikäni, ala-asteelta lähtien, sellainen etiäinen, että tulevaisuudessa tulee tapahtumaan jotain vakavaa. Olen aina pelännyt systeemin romahdusta ja varautunut tähän opettelemalla henkiinjäämistaitoja ja suunnittelemalla pakoreittejä tulevaisuutta varten. Mutta en villeimmissä kuvitelmissanikaan olisi uskonut, että katsoisin aiheelliseksi paeta maasta. Uskoin jonkin tason romahdukseen, mutta en sotaan. Nyt uskon myös sotaan. Lisäksi se on sota, jossa en aio ottaa puolta ja johon en aio osallistua mitenkään. Pelastan itseni ja perheeni ja katson etäältä, kun tämä maa palaa.

Tämä on se romahdus, jota olen ikäni povannut. En olisi voinut ikinä uskoa, että voisin tällä tavoin menettää kaiken toivon.

Surullista on myös se, että kaltaisesi fiksut tyypit ovat menettäneet toivonsa niin täydellisesti, etteivät viitsi edes verkostoitua. Maailma tarvitsee teitä, älkää heittäkö elämäänne hukkaan.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Ehtoota.

Olen aina pelännyt systeemin romahdusta ja varautunut tähän opettelemalla henkiinjäämistaitoja ja suunnittelemalla pakoreittejä tulevaisuutta varten.

Sangen viisasta, itse olen ollut moiseen liian laiska.

Uskoin jonkin tason romahdukseen, mutta en sotaan.

Itselläni on myös ollut nuoresta saakka etiäinen sodasta, muttei sisällissodasta. Vasta viime vuosina olen alkanut tuntea, että se todella taitaa olla todennäköinen tulevaisuuden skenaario.

Surullista on myös se, että kaltaisesi fiksut tyypit ovat menettäneet toivonsa niin täydellisesti, etteivät viitsi edes verkostoitua. Maailma tarvitsee teitä, älkää heittäkö elämäänne hukkaan.

Niin, no haluni puute verkostoitumiseen ei itse asiassa kumpua toivottomuudesta. Ensi sijassa se kumpuaa siitä, ettei verkostoituminen kiinnosta minua, koska olen aina tykännyt elää pääni sisällä. Mutta olet ihan oikeassa, että verkostoituminen olisi sinänsä fiksua.

thule kirjoitti...

Tämä on synkkää luettavaa, mutta niin tuttua - täysin samat ajatukset ovat jo hyvän aikaa pyörineet omassa pääkopassa. Tätä maata ei ole enää olemassa sellaisena, että sen eteen olisin valmis tekemään mitään suuria uhrauksia. Miksi puolustauduin tällaista valtiota henkeni kaupalla? Miksi maksaisin korkeita veroja, jos ne haaskataan järjettömyyksiin. Taloudellinen tulevaisuus näyttää synkältä ja sisällissodan uhka on ihan aito ennemmin tai myöhemmin, jos tällä tiellä jatketaan. Maastamuutto on omien tulevaisuussuunnitelmien kärjessä. Kun vain keksisi, minne mennä.. Asiat eivät ole loistavasti yhtään missään.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Thule.

Olen itsekin maastamuuttoa joskus ajatellut, mutta tuskin siihen ryhdyn. Suomi on kotini, enkä oikein näe itselleni tulevaisuutta muuallakaan. Sisällissotaa ei välttämättä tule, vaan yleinen romahdus ja kaaos; en tiedä.