Käsitteet selviksi: monikulttuurisuus

Eilisen vuodatuksen jälkeen voinen omalta osaltani selventää käsitteitä, jotka ovat suurimmalta osalta huutokonsertin osallistujilta hakusessa. Eilen tähdensin, että taistelu voi itsestäänselvästi tarkoittaa myös aseellista yhteenottoa, vaikka siihen ei Olli Immonen ensisijaisesti viitannut. Nyt selvitän isoimman kysymysmerkin, eli monikulttuurisuuden. Sen määrittelyistä kumpuavat väärinkäsitykset ovat suurin syy viime päivien hysteriaan.

Suvaitsevaiset ovat määritelleet monikulttuurisuuden tosiasiaväittämäksi; maailmassa on paljon kulttuureja, jotka myös jakautuvat pienempiin osatekijöihin. Olli Immonen eikä kukaan perussuomalainen kiistä tätä itsestäänselvyyttä, kuten he eivät kiistä maan pyöreyttä tai ilmansuuntien olemassaoloa. Suvaitsevaisilla monikulttuurisuuden määritelmään liittyy lisäksi implisiittinen ajatus, että se on ihmisyyttä itseään. Sen vuoksi heille lause ”vastustan monikulttuurisuutta” on yhtä pitävä kuin jos sanoisi ”vastustan todellisuutta ja ihmisyyttä”. Tällaisen väitteen esittäjä ei olisi vain tyhmä, vaan peräti paha. Hänen kanssaan ei tule keskustella, häntä ei tule kuunnella vaan hänet tulee eristää hullujenhuoneelle.

Onko siis ihme, jos keskustelua ei synny? Kun toisella osapuolella on ilmeisesti vain pahoja idiootteja, asenne on sen mukainen. Kannattaisi siis panna jäitä hattuun ja miettiä sanojen merkityksiä uudelleen. Kun puhutaan arvoista, ei ole mitään mieltä sotkea itsestäänselvyyksiä niihin. Siksi en koskaan esitä, enkä aio esittää monikulttuurisuutta faktana. Monikulttuurisuus todellisuudessa on arvoväittämä ja ideologia, joka tähtää toisistaan poikkeavien kulttuurien saattamiseksi yhdelle alueelle, jossa ne muodostavat keskenään rinnakkaiset systeemit.* Tämä merkitsee yhteiskunnallisen koheesion laskua segretaation myötä; ihmiset ovat syntyjään rasisteja ja haluavat asua kaltaistensa seurassa. Siinä, missä oli aiemmin yksi kulttuuri, onkin toisiaan kyräilevien heimojen tilkkutäkki. Globaalilla tasolla monikulttuurisuus johtaa lopulta loogiseen inverssiinsä, eli monokulttuuriin; kun eri kulttuurien edustajat menevät tapoineen muille alueille, he säilyttävät niistä osan mutta muilta osin sulautuvat maailmanlaajuiseen massaan. Joka maasta löytyvät samat moskeijat, samat mcdonaldsit ja samoja elokuvia pyörittävät teatterit, joissa käyvät ihmiset pukeutuvat samalla tavalla. Mutta tästä yhdenmukaistumisesta huolimatta ihmiset vihaavat toisiaan, eivätkä tule toistensa kanssa toimeen; neekeri syö samaa mäkkiruokaa ja katsoo samoja elokuvia kuin valkoihoinen kantaväestön edustaja, mutta vihaa asuinmaataan ja sen kulttuuria. Kaikki ovat samanlaisia, mutta ehdottoman eriarvoisia niin omiensa kuin muidenkin silmissä

Ei, monikulttuurisuus ei ole edes kaunis ihanne, vaan ainoastaan ruma. Se ei tuota kaunista mosaiikkia, vaan kaoottisen värikollaasin, joka muistuttaa oksennuslammikkoa. Se on itsensä kumoava paradoksi, jonka lopputulemana on alkuperäisen tavoitteen täyskäänös; yhdenmukaistuminen. Sama koskee muitakin totalitaarisia aatteita, jotka lupaavat hävittää maailmasta jonkin epäoikeudenmukaisuuden. Kansallissosialismi lupasi itsenäisen Saksan, mutta tuotti ekspansiivisen imperiumin. Kommunismi lupasi poistaa köyhyyden ja tuotti juuri sitä. Suvaitsevainen vannoo lopettavansa rotusyrjinnän, mutta tuottaa juuri sitä. Kaikki utooppiset aatteet lupaavat varmoja voittoja tässä elämässä, ja juuri siitä syystä saavat aikaan päinvastaista. Siksipä se, joka voi hyväksyä kärsimyksen, hierarkioiden, sukupuoli- ja rotuerojen olemassaolon, tulee ehkä paremmin maailman nurjan puolen kanssa toimeen. Lupaus pahuuden tuhoamisesta antaa lupauksen esittäjälle kaikki keinot käyttöön, mikään ei voi olla liioiteltua jos vastassa on absoluuttinen paha.

*Kyseessä eivät koskaan ole etniset ravintolat tai hassut asut, ne ovat pintavärinää. Kulttuuriset syväarvot ovat ratkaisevassa asemassa, ja tässä suhteessa esimerkiksi islaminuskoisten maahanmuuttajien käsitykset elämästä ja yhteisistä asioista ovat liian erilaisia suhteessa omiimme.

…

Monikulttuurisuuden vastakohta on monokulttuuri, eikä kukaan järkevä sellaista aja. Suhtaudun aina hieman epäilyksellä ihmisiin, jotka ilmoittavat olevansa anti-jotain. Elleivät he tarkemmin määrittele positiotaan, he ovat minulle pohjimmiltaan saman mitalin kääntöpuolta. Antikommunisti toimii ja ajattelee kommarin tavoin, antifeministi feministin tavoin jne. Siksipä mielisairaan monikulttuurisuuden vastakohta ei voi sekään olla muuta kuin mielisairautta. Molempia vaihtoehtoja kannattaisi ajatella totalitarian ilmentyminä; monokulttuuri tukahduttaa kaiken erilaisuuden ja puristaa sen äärettömään singulariteettiin. Monikulttuuri tekee saman, mutta eri reittiä; se häivyttää erot sekoittamalla kaiken yhteen, ja sitten puristaa sekoituksen tiheään muottiin. Nuo ovat luonnollisesti abstrakteja ideoita, jotka eivät tosimaailmassa sellaisenaan toteudu. Edes natsi-Saksa ei ollut monokulttuuri, fascistinen Italia vielä vähemmän. Mutta monikulttuurista maailmankylää ei ole sen enempää näköpiirissä. Pahoja asioita on järjetöntä arvostella vain siksi, etteivät ne voi koskaan täysimääräisinä toteutua. Jotkin asiat ovat vain riittävän pahoja ja sen seikan, että kaikesta löytyy jotain hyvää, ei pitäisi antaa hämärtää järkeään.

Sana, jota itse käytän ja jonka taakse asetun, on yhtenäiskulttuuri. Sellaista ei voi yksiselitteisesti ja tyhjentävästi määritellä, koska kyseessä on aina orgaanisesti muotoutuva kokonaisuus. Se tarvitsee olemassa ollakseen vakiintuneita traditioita ja instituutioita, eli hierarkioiden voimaa. Kaikki uutta luova lähtee kuitenkin ruohonjuuritasolta ja siksi kulttuuri ei saa olla liian valtiokeskeinen eli totalitaarinen. Kulttuuri on siis ristiriita yksilön ja yhteisön välillä, sitä ei voida lopullisesti sovittaa. Absoluuttiset opit, kannattivat ne sitten valtion tyranniaa tai yksilön täyttä vapautta, yrittävät keinotekoisesti ratkaista tämän ristiriidan tajuamatta, ettei sitä edes pidä ratkaista. Heidän ratkaisunsa on sama kuin Aleksanteri Suurella Gordionin solmuun: miekka.

Monikulttuurisuutta voi vastustaa pragmaattisten faktojen perusteella kuin myös arvopohjalta. Pragmaattisia faktoja ovat esimerkiksi yhteiskunnallisen koheesion väheneminen ja yleinen turvattomuuden ja epäluulon lisääntyminen. Kaikkia näitä saa monikulttuurisuuden näkyvin ilmentymä, eli humanitaarinen maahanmuutto aikaan. Ja toisin kuin suvaitsevaiset valehtelevat, kyse ei koskaan ole ”vain 700:sta maahanmuuttajasta”. Jos olisi, meillä ei olisi yli 15 000 somalia maassamme. Ei, ongelma piilee juuri siinä, että niitä 700 ensimmäistä seuraa toiset 700 lisää. Pakolaisvirta ei koskaan lopu ja on meidän tehtävä kysyä itseltämme, kuinka paljon kykenemme heitä tänne ottamaan. Ja yhtä oleellinen kysymys on, pitääkö heitä ottaa tänne ylipäätään. Viimeksi mainittu on arvokysymys, ja sen olen omalta kohdaltani jo ratkaissut; toisille eri ihonväriä edustavien ihmisten ja etnisten ravintoloiden olemassaolo on itseisarvo, minulle ei. Päinvastoin, varsinkin afrikkalaista alkuperää edustavat ovat minulle vierasesineitä, jotka eivät kuulu kansanruumiiseemme. Länsieurooppalaiset ja myös itäaasialaiset ovat kelpo porukkaa, mutteivät Lähi-Idän asukkaat saati afrikkalaiset. Muutama kappale heitä ei toki haittaa, kyllä heitä voidaan sietää. Mutta en näe ensimmäistäkään syytä heitä tänne varta vasten rahdata, pysyisivät siellä mistä tulivat.

En ole niiden pragmaattisten monikulturistien kannalla, jotka ajavat vahvaa integraatiota. Heillekin maahanmuuttajien saaminen maahamme on itseisarvo, mikäli heidät kyetään kotouttamaan. En ole tuosta välttämättä eri mieltä, lähes kuka tahansa voidaan kotouttaa jos oikealla tavalla panostetaan. Yksi syy Länsi-Euroopan ongelmiin onkin vääränlainen kotouttamispolitiikka, monilta ongelmilta olisi vältytty ilman sitä. Mutta tästä ei päästä maahanmuuton itseisarvoisuuteen. Kotouttaminenkaan ei ole ilmaista, mikä kannattaa pitää mielessä ennen kuin intoilee neekereiden laumoista. Ja jotkut kotoutuvat helpommin ja nopeammin kuin toiset. Esimerkiksi länsimaiset ja itäaasialaiset muuttajat sopeutuvat uusiin isäntämaihinsa sangen mutkattomasti, siinä missä afrikkalaisilla ja ählämeillä tuntuu olevan ylitsepääsemättömiä ongelmia (jotkin positiiviset esimerkit ovat tosin osoittaneet, ettei sekään mahdotonta ole!). Kristitty maahanmuuttaja sopeutuu helpommin kuin muslimi. Näistä syistä kannatan avoimen rasistista maahanmuuttajien seulontaa, jossa afrikkalaiset ja muslimit tulisi asettaa listalla pannanpohjimmaisiksi.

Tiedän toki, ettei tällainen tulisi menemään missään läpi, ei ainakaan ennen ilmapiirin täyskäännöstä. Vaikka ehdottamaani ratkaisua tukisi pragmatiikka, ei se silti kelpaa. Arvoista on hankalampi keskustella ja monikulttuurisuuden ainoa puolustus piillee niissä. Ehkä siksi vastapuoli ei edes yritä löytää ratkaisuja, eikä suotu miettimään asioita kansallisesta eli itsekkäästä näkökulmasta. Suomi on pieni valtio, jossa asuu pieni kansa. En soisi sen hajoavan erimielisyyteen siitä, kuinka paljon neekereitä maassamme on tarpeeksi. Jos ja kun kaadumme, voisimme tehdä sen saappaat jalassa, emme sormet toistemme kurkuilla. Me emme voi ottaa maailman murheita kontollemme, meillä on täysi työ jo pysytelläksemme globaalissa hirmumyrskyssä ehjinä.