Juutalaiskysymys ja sen lopullinen ratkaisu

Vainojen uhrien muistopäivän jälkimainingeissa on paikallaan kirjoittaa juutalaisista. Enhän olisi kunnon äärioikeistolainen, jos minulla ei olisi artikuloitua kantaa tuohon entiseen valittuun kansaan. Se suhde on ambivalentti, ei kuitenkaan tunteeton tai välinpitämätön. Juutalaiset kiinnostavat ja ärsyttävät, he ovat länsimaisessa kontekstissa valkoisille sitä mitä hurrit suomalaisille.

Juutalaiset ovat kansana säilyttäneet erityispiirteensä läpi historian. He ovat auttaneet toisiaan ja naineet toisiaan. Juutalaisuus on heimouskonto ja kannattajilleen merkki ylempään kansaan kuulumisesta. Mutta kuka tahansa ei siihen kansaan kuulu, vaan vain veren sitein siihen sidotut. Heitä on vainottu ja päähänpotkittu, mutta ei aina syyttä; he ovat vailla tunnontuskia kupanneet muita kansoja sekä puukottaneet näitä selkään. He ovat romanien kaltaisia siinä, että eivät luota muihin kuin omiinsa ja eristäytyvät yhteiskunnasta. Romaneista poiketen he ovat kuitenkin menestyneet minne tahansa ovat menneetkin. He olivat rahanlainaajia ja pankiireita, tekivät töitä joita kristinusko eurooppalaisilta kielsi. Asema välimiesvähemmistönä yläluokan ja rahvaan välillä ei tuonut heille suosiota ja kaunat purkautuivat tuon tuosta tuhoisalla tavalla.

Antisemitismillä on lännessä pikät perinteet ja uskon siihen sisältyvän hivenen viisautta. Juutalaiset eivät ole kristittyjä, he toimittivat Herramme päiviltä. He erheellisesti uskovat olevansa Jumalan valittuja, vaikka sen aseman todellisuudessa menettivätkin. Ei ole mitään judeokristillistä traditiota, on juutalaista traditiota ja sitten kristillisiä traditioita. Molemmat kumpuavat samasta lähteestä, mutta virrat erosivat kaksituhatta vuotta sitten.

Juutalaiset muodostavat edelleen muista erottuvan etnisen ryhmän. Heillä on yliedustus globaalissa eliitissä - etenkin rahoitusalalla ja mediassa - mitä kautta voivat ajaa intressejään. Noihin intresseihin on syytä suhtautua epäluulolla, sillä ne ovat myös ristiriidassa omiemme kanssa. He kantavat syystäkin kaunaa eurooppalaisperäistä nationalismia kohtaan, ja heidän intresseissään on tukahduttaa sitä. Siksi he ajavat monikulttuurisuutta meille, mutta eivät Israeliin. Heidän laskelmissaan heikko Eurooppa ei näin uhkaa juutalaisia vähemmistöjään, mikä on tietysti lyhytnäköinen strategia; mitä enemmän muslimeja Euroopassa on, sitä vaarallisempi maanosamme heille on.

Nyt kuitenkin on oltava varovainen, kun puhutaan etnisistä intresseistä. Jokainen juutalainen ei niitä edistä, tuskinpa edes suurin osa. On ymmärrettävä ero eliitin ja kansan välillä, ja globaali eliitti palvelee ensi sijassa itseään; kuului siihen sitten juutalaisia taikka valkonaamoja, on heidän ja tavallisten ihmisten välinen kuilu suunnaton. Siksi yksittäisten juutalaisten inhoaminen taikka koko ryhmän tuomitseminen on irrationaalista. Vaikka heillä on osaltaan sormensa pelissä, ei kyse ole viime kädessä heistä tai mistään muustakaan yksittäisestä ryhmästä. Kyse on loputtomista eri ryhmien välisestä verkosta, jota kukaan ei hallitse.

Edellä sanottua vasten on ollut mielenkiintoista huomata antisemitismin renessanssi äärioikeistossa. Seuraan mitä siellä tapahtuu, ja näen jotain läheltäkin. Ja yhä enemmän näen puheenvuoroja sekä kommentteja, joissa aina ja aina viitataan juutalaisiin. Eikä heihin viitata vain yhtenä tekijänä muiden joukossa, vaan kaiken pahan ja harmin lähteenä maailmassa. Näyttää siltä, että äärioikeisto tai ainakin sen tietty osa on viimein tehnyt täyden kierroksen ja deletoinut muistinsa. Menneisyydestä ei ole opittu mitään ja Hitler on saanut kunnianpalautuksensa. Ilmeisesti juutalaiset ovat kuin ovatkin maailman syöpä, joka tulee tuhota. Tai kenties ei suoraan sanota niin vaan vitsaillaan. Tai ei sittenkään vitsailla. Mutta vitsaillaan, ota niistä selvää.

Tätä on ollut hämmentävää ja ahdistavakin katsella. Suomessa tähän ei paljoa törmää, mutta etenkin amerikkalaisessa skenessä homma alkaa olla miltei valtavirtaa. Juutalaiskysymys on heille kaikki kaikessa sikäli, että sen ratkaisemalla ratkeavat muutkin maailman ongelmat. Heille juutalaiset ovat ryhmänä kuin yksi iso salaliitto maailman mädättämiseksi. En näe miten tämä asenne poikkeaa paljoakaan esimerkiksi höyrypäisimpien kommarien ajattelumaailmasta, jossa myyttinen porvari pitää koko maailmaa polvillaan. Ero tulee vain siinä, että salaliittoteoria on rodullinen eikä luokkajakoon perustuva. Ja suoraan sanottuna, eivätkö juutalaiset olisi vain ihailemisen arvoisia jos he todella ovat niin pirullisen taitavia? Natsit ovat poikkeuksetta sosiaalidarwinisteja, joten juutalaisten maailmankontrollihan olisi vain osoitus heidän ylivertaisuudestaan. Mitään moraalista argumenttia natseilla ei olisi esittää tätä vastaan, sillä heidän omilla standardeillaan nopeat syövät hitaat ja vahvat alistavat heikot.

Mistä pääsemmekin aasinsiltaa kysymykseen, miksi juutalaiset ovat niin poikkeuksellisia? He ovat monilla mittareilla tämän maankamaran menestynein ryhmä, täydellisiä selviytyjiä. Mitä tahansa heidän tielle onkaan tullut, he ovat nousseet. Mustan Surman jälkeisistä vainoista pogromeihin ja holokaustiin, ei heitä ole voitu nitistää. Yksi osatekijä lienee keskimääräinen älykkyys, joka on ainakin aškenasijuutalaisilla erittäin korkea; ei voi olla sattumaa, että nobelisteissa on juutalaisilla tolkuton yliedustus. Toinen syy on aikaisemmin mainitsemani sisäryhmälojaliteetti, josta on pidetty kaikissa olosuhteissa kiinni. Kolmas syy lienee kulttuurinen joustavuus, mikä on mahdollistanut taloudellisen sopeutumisen ympäröiviin yhteiskuntiin. Romaneilta tämä joustavuus puuttuu ja he ovat jääneet kaikin tavoin ulkopuolelle missä ovat ikinä olleetkaan.

Jos juutalaiset ovatkin käyttäneet eurooppalaisia aika ajoin hyväkseen, on menestys luonut myös kateutta. Tämä alemmuskompleksi on varmasti ollut iso tekijä kaikissa juutalaisvainoissa, niiden raakuutta ja laajuutta ei voi perustella oikein muuten. Juutalaiset ovat voineet aiheuttaa ja aiheuttaneetkin harmia, mutta eivät he koskaan ole todella uhanneet eurooppalaisten yhteiskuntien olemasaoloa. Milloin he eivät ole siis olleet vain syntipukkeina, ovat he olleet koston kohteita. Usein ovat nuo motiivit menneet sekaisin, kuten oli kyse juuri holokaustissa. Antisemitismin historiaan tutustumalla tajuaa myös, kuinka valtavat määrät soopaa heistä on kirjoitettu ja sanottu. Vaikka epäluuloon on ollut meillä eurooppalaisilla syytäkin, on juutalaisista maalattu kuva jonain maailman tuhoa manaavana lahkona. Kai on niin, että mikä tahansa vastakkainasettelu voi historian kuluessa muuttua pelkästä intressiristiriidasta absoluuttiseksi vihollisuudeksi, jossa toisen ihmisyyttä ei enää tunnusteta.

…

Israel on oma, mutta asiaan tiiviisti kiinnittyvä kysymys. Väitän, että Israelin perustaminen oli suuri virhe, mutta tällä hetkellä peruuttamaton sellainen. Se oli virhe, sillä näemme ettei rauhallinen rinnakkaiselo ole mahdollista. Se oli myös vääryys, sillä maan perustaminen johti liki miljoonan palestiinalaisen karkotukseen etnisessä puhdistuksessa. Tuo puhdistus on yksi syy yhä jatkuvalle vihapidolle, jossa alueella vuosisatoja asuneet ajettiin äkkiä kodeistaan. Osa heistä ja heidän jälkeläisistään haluaisi palata, mutta he eivät saa.

Kuitenkaan ei tämä virhe ole käytännössä korjattavissa. Arabimaat vihaavat Israelia ja juutalaisia. Jos he saisivat päättää, näkisimme hyvin todenäköisesti uuden holokaustin. Emme voi siis antaa heidän päättää. Vaikka Israel hajotettaisiin rauhanomaisesti, vaatisi se miljoonien juutalaisten uudelleenasuttamisen. Toisen maailmansodan jälkeen saapuneet ovat asuneet siellä jo jonkin aikaa, ja ennen heidän tuloaankin oli maassa runsaasti juutalaisia. Lisäksi on yksi käytännön reaalipoliittinen syy: Israelin ydinaseet. Mene siinä kertomaan heille, ettei heidän maatansa enää kaivata.

Tässä mielessä pidän itseäni sionistina, juutalaisilla on oikeus omaan valtioonsa. Pidän myös suotavana, että mahdollisimman paljon juutalaisia muuttaisi sinne – kuten yhä kasvavissa määrin tapahtuukin (tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä islamin kanssa, kuten ei ole terrorismilla ja yhtään millään). En kuitenkaan usko, että meillä on oikeutta pakottaa ketään muuttamaan sinne. Kieroudestaan huolimatta juutalaiset eivät muodosta sellaista uhkaa, että toimenpiteitä kaivattaisiin.

En puolusta Israelin palestiinalaispolitiikkaa ja liiallista voimankäyttöä. En ole palestiinalaistenkaan puolella, vaikka heillä on syynsä vihaan. Koko alue on ongelmavyyhti, jossa ei voida osoittaa syyllisiä ja syyttömiä. Pienenä ajattelin, että entäs jos kaikki vain päättäisivät lopettaa koston kierteen. Veljeni torui minua naiiviudesta. Nyt olen jälleen ajatellut tätä samaa. Israelia voidaan syyttää paljosta, mutta kaikki ei ole yksinomaan kiinni heistä. Sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, mutta niin myös rauhaankin. Todellista rinnakkaiseloa ei voi syntyä, ennen kuin molemmat sitä tahtovat. Israel ei voi suorittaa yskipuolista aseistariisuntaa tai lakata olemasta, mutta palestiinalaisiakaan ei voida loputtomasti tunkea yhä ahtaampien muurien sisään. Jokin keino on oltava tai juutalaiset saavat vastakin nauttia niskaansa satavista raketeista ja palestiinalaiset koko korttelin hävittävistä ohjusiskuista.

Siis ei, mieli ei tee asettua millekään puolelle kiistan länsimaista uloketta. Vasemmistolaiset Palestiina-toitottajat eivät saa minulta sympatiaa. Israelia ja juutalaisia vihaavat natsit eivät saa sitä myöskään. Kuitenkaan en voi sietää niin sanottuja Israelin ystäviä. He ovat poikkeuksetta konservatiivejä, usein kristittyjä. He puhuvat meidän ja juutalaisten kohtalonyhteydestä kuin sellainen olisi. Reaalipoliittisista syistä lännen kannattaa toki taistella Israelin puolella islamia vastaan. Mutta mistään sen kummemmasta ei ole kyse. Israel ei ole ystävämme, eivät juutalaiset. Kun ajattelenkin näitä inhottavasti matelevia mielistelijöitä, mieleeni tulee usein Simon Elon virnuileva pallopää. Mikä alemmuuskompleksi aiheuttaa, että ihminen nöyryyttää itseään tällä tavoin? Kilahtaako tilille sekeleitä? Juutalaiset ovat ihailemisen arvoisia, mutta jotain rajaa.

En lopulta tiedä kumpaa inhoan enemmän, luupäisiä juutalaisvihaajia vai juutalaisten nuoleskelijoita. Viimeksi mainitut herättävät enemmän juuri inhon tunnetta, sellaista samanlaista kuvotusta kuin nähdessäni miesfeministejä; ”tuossa se taas huoraa”. Kuitenkin ensin mainitut aiheuttavat minussa sanoinkuvaamatonta uupumusta. Tunnen kerta kaikkiaan väsyväni kuunnellessani heidän jaarituksiaan salaliitoista ja juutalaisten ylivallasta. Kostofantasioihin päästessä menen hervottomaksi voimieni ehtyessä. Antisemitismi tällaisessa muodossa on kyllästyttävää ja tylsää. Siitä paistaa läpi niin ilmeinen patologisuus ja kaunaisuus, ettei sitä jaksa ajatella saatikka analysoida. Holokaustirevisionistien kanssa en vaivaudu juuri väittelemään, suhtaudun tuohon historiallisen tapahtumaan itsestäänselvyytenä.

...

Kokoavana päätäntönä on juutalaisista hyvä muistaa, että eri maissa on tilanne erilainen. Yhdysvalloissa juutalaisten valta mediassa ja Israel-lobby kongressissa ovat omiaan herättämään epäluuloa ja jopa vihaa. Amerikkalaisilla on tässä mielessä todellinen juutalaiskysymys ratkaistavanaan. Kuitenkin äärioikeistolaisten reaktioiden äärimmäisyys sekä teorioiden harhaisuus huolestuttavat. Mieleeni hiipii, ”ei kai taas?” Kuitenkin Saksa oli Saksa ja USA on USA. Historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan ja toivon, että jo tapahtuneesta on todella opittu jotain, ainakin mitä ihmisten enemmistöön tulee.

Mitä Eurooppaan ja aivan erityisesti Suomeen tulee, on lopullinen ratkaisu otsikon kysymykseen seuraava:

Ei ole mitään juutalaiskysymystä.

EDIT 5.2: Tämän tekstin voi nyt lukea hieman editoituna myös Sarastuksesta.