Kehitysavusta

Kaikilla siitä on mielipide, jonka ennalta-arvattavuus riippuu sijoittumisesta poliittisella akselilla. Yksille se on pyhä lehmä, toisille vain taakka. Kummatkaan eivät voi kuitenkaan olla oikeassa samanaikaisesti vai ovatko kummatkaan? Oma suhteeni on ambivalentti. Ymmärrykseni ei ole syvällistä, mikä vähentää näkemykseni merkitystä. Sanon silti ääneen mitä ajattelen, vaikka vain jäsentääkseni asiaa itselleni.

Rajataan näkökulma Afrikkaan, kaikkien suosikkiin. Miten on, ettei puolessa vuosisadassa ole kehitysapu tehnyt tuolle Pimeälle mantereelle ihmeitä? Vasemmistolla on käsissään ratkaisematon yhtälö. Ei voi välttyä tunteelta, että kaikki raha ja resurssit ovat menneet kankkulan kaivoon. Eikä se sittenkään ole vain tunne, vaan kehitysavun parissa työskennelleiden havannoima tosiasia. Kansalaiset tietävät, että se on turhaa työtä ja kyseenalaistavat koko touhun jatkamisen.

Moralistit koettavat muistuttaa, että saimme mekin Suomessa kehitysapua sotien jälkeen. Niin saimme, jopa kolmisenkymmentä vuotta. Mutta olimme myös ensimmäisten joukossa osallistumassa YK:n projekteihin ja muutuimme nopeasti nettomaksajiksi. Moralistit unohtavatkin, ettei kyse ole kehitysavusta itsessään vaan siitä, auttaako se. Meillä se auttoi. Kriisiapua, jossa akuuttiin hätään viedään ruokaa, lääkkeitä ja muita tarpeita eri maailman alueille, ei myöskään juuri kyseenalaisteta sen enempää kuin ensiapuakaan; kysymys kehitysavusta on samaa tasoa kuin kysymys tehokkaimmasta tavasta järjestää julkinen terveydenhuolto.

Endeeminen korruptio, kivikautinen heimokulttuuri, mustien afrikkalaisten alhainen älykkyys ja impulsiivisuus ovat syitä siihen, miksi kehitysapua on vaikea saada toimimaan. Se käynnistettiin sillä hyväuskoisella olettamuksella, että maailman ihmiset ovat samanlaisia. Että korkeakulttuuria on mahdollista rakentaa, kunhan rakennustarpeet ja -ohjeet tuodaan paikan päälle. Se ei kuitenkaan toimi niin. Apinallekin voi tuoda kasan leegoja sekä ohjeet ilman, että se saa mitään aikaiseksi. Ihminen ei ole tyhjä taulu, johon voi päälle sutia aivan mitä tahansa. Emme ole muovailuvahaa, jonka voi aina loihtia uuteen uskoon. Kehitysapu tyssäsi siihen, että ihminen on rajallinen olento.

Nyt kuitenkaan, ei kuva ole aivan näin mustavalkoinen. Biologia määrittää ja rajoittaa ihmistä, mutta se ei determinoi häntä. Perimääkin tärkeämpää on kulttuuri, ja kulttuuri on tekoja. Mitä taas ovat teot, paitsi valintoja. Uskon tahtomme vapauteen ja että voimme valita toisin. Niin synkkä ja kauhea paikka kuin Afrikka onkin, uskon että asiat voivat olla sielläkin paremmin. Mustat voivat olla vähän yksinkertaisia, mutta aina he voivat tehdä paremmin. Jos iso osa kehitysavusta onkin mennyt hukkaan, ei kuitenkaan kaikki. Esimerkiksi naisten koulutus on tuottanut konkreettisia tuloksia. Vaikka ne voivat olla pieniä, on se kuitenkin osoitus siitä että asioita voi tehdä oikein tai väärin. Ylipäätänsä tuntumani (korostan, tuntumani) on, että valtioiden budjettitukena antama apu yms. on tehotonta verrattuna kansalaisjärjestöjen tukeen. Arvokkainta apua on se, mikä lisää henkistä pääomaa.

Massamaahanmuutto ei ratkaise kehitysmaiden ja Afrikan ongelmia. Massamaahanmuutto on meille turmiollista. Jos kuitenkin löydetään tapa kohdentaa kehitysapua tehokkaasti, ehdottaisin seuraavaa kompromissia vasemmistolle: maahanmuutto kolmansista maista laitetaan jäihin joitakin pakolaisia lukuunottamatta, ja täällä jo olevat vähemmistöt palautetaan pääpiirteittäin takaisin. Samalla kymmenkertaistamme kehitysavun määrän ja yritämme toden teolla saada Afrikan ja muut jaloillensa. Tämä olisi kaikkien etu sikäli, että se parantaisi elinoloja Afrikassa ja vähentäisi muuttopainetta Länteen.

Mutta kehitysapua ja sen roolia tärkeämpi seikka on maailmantalouden epäoikeudenmukaisuus. On kiistamaton tosiasia, että kolmannet maat kärsivät. Ne ovat alistetussa asemassa, kun suuryritykset ja massiivinen velkataakka pitävät maita kahleissa. Me täällä lännessä hyödymme järjestelystä; ylellisyyemme on osaltaan mahdollista, koska riistämme kehitysmaita. Tämän sanominen on monille oikeistolaisille punainen vaate, mutta loukaut tunteet eivät taio todellisuutta pois. Jotkut rationalisoivat systeemiä toteamalla, että ”mihin ne hikipajojen ihmiset sitten menisivät töihin?” Kuin kenenkään pitäisi tehdä työtä orjien lailla alun perinkään. Globaali talous on mielisairas systeemi, joka antaa paljon harvoille ja paskoo muiden päälle. Se paskoo meidän länsimaalaistenkin päälle yhä enenevissä määrin. Työttömämme ovat masentuneita ja samalla ostavat hikipajojen tuotteita, kaikkia vituttaa.

Kolonialismi oli pahaa, mutta tuntuu että uuskolonialismi on pahempaa. Se on kaksinaamaisempaa, sillä aina voimme teeskennellä että kehitysmaat ovat vapaita. Vanhan ajan imperialisteilla saattoi ajatus valkoisen miehen taakasta pidätellä kättä. Mutta nykyaikana, kun kaikki ovat virallisesti tasa-arvoisia, voidaan afrikkalaiset jättää joko oman onnensa nojaan tai auttaa heitä näennäisesti syytämällä rahaa byrokraattien taskuun. Kyllä, afrikkalaiset ovat myös itse vastuussa, emme voi tehdä kaikkea heidän puolestaan. Historia ja nykyaika kuitenkin sysäävät meille vastuuta, jotain olisi tehtävä. Mitä tarkalleen, en suoraan sanoen tiedä.

Trump on oikeassa, kun kutsui Haitia persläveksi. Mutta ketkä tekivät Haitista persläven?