Yöllä olin melkoisissa fiiliksissä. Tohkeissani jälleen, pursuin innostusta. Tuollaisina hetkinä en kykene nukkumaan, sydän pamppailee ja kasvoilleni pakottautuu hymy ihan silkasta hyvästä olosta. Hauskaa miten päivää aiemmin olin saanut pahimman raivokohtauksen pitkään aikaan erään pelin takia (pelejä ei kannata ottaa liian vakavissaan, mikä valitettavasti unohtuu joskus. Mutta kun joutuu pelissä tilanteeseen, jossa on täysin avuton ja päälle sattuu vielä satumaisen huonoa onnea, tuntuu että maailma yrittäisi heittää paskaa päälle. Avuttomuuden tunne on ehkä yksi suurimpia aggression lähteitä mitä voin kuvitella). Silmissäni kipunoi tähtiä ja vaivoin pidätin haluni rikkoa esineitä ja hakata raajani mustelmille. No, nopeasti ne tunnetilat muuttuvat ja yöllä kävin jonkinlaisessa hybriksessä, sen verran lujasti puhkuin intoa ja outoa itseluottamusta. Tämä kykyni innostua on niitä syitä, miksi olen edelleen elossa. Olen aina välillä lapsi, joka taputtelee tohkeissaan käsiään.
Mielenkiintoista muuten, miten paras inspiraatio ja innostus tulevat lähes poikkeuksetta yöllä. Silloin pursuan ideoita ja olen niistä haltioissani. Mutta aamu palauttaa maan pinnalle, ja edellisen yön mestariajatus on muuttunut paskaksi. Paras tekstini on yhtäkkiä kuraa (siksi yritän välttää julkaisemasta blogitekstejä yöllä, en luota liikaa yölliseen hybrikseen). Nytkin poden jonkinlaista krapulaa edellisen yön tunteista, oli ikään kuin liian hyvä olo; ei niin saisi tuntea. Aamu lienee jonkinlainen välttämätön tasapainottaja, joka auttaa pitämään jalat maan pinnalla. Yöllä ajatukset lähtevät sen verran lentoon, että tarvitaan sarastuksen lahjomatonta tuomaria, joka armottomasti erottelee käyttökelpoiset ideat paskasta.
Mutta yhtä kaikki, tarvitsen tuota innostusta. Hybris ja nemesis, mahtaako jollakulla olla päinvastoin? Eli aamulla tulevat hyvät ideat, jotka yöllä muuttuvat paskaksi?
Öisin olen muuten järjestään myös sentimentaalisempi, mitä saa joskus aamuisin hävetä. Kun muistaa aamulla sen, mitä yöllä tunsi, voi vain kauhulla ajatella "olenko tosiaan näin naurettava?"
(En muuten inhoa aamuja, päinvastoin. Herääminen ei ole koskaan ollut liian helppoa, mutta aamun hengestä pidän. Kaikki on taas uutta ja mieli selkeä. Varhaiset kesäaamut ovat tunnelmallisimpia. Vaikka heräisi liian aikaisin, se viileys ja kasteen haju ilmassa ovat oma pieni maailmansa, josta aina nauttii.)
Häpeä, se on hyvä asia se.
2 kommenttia:
Hassua, joskus tuntuu kuin lukisin omaa tekstiäni pienillä (tai no joskus melko suurillakin) eroilla itseeni tai mielenmaisemaani.
Minulla melankolia ajautuu lähes poikkeuksetta iltaan. Pidän aamupäivistä ja aamuista (mutta työt ovat vieneet senkin ilon) jolloin kirjoitusta tuntui aina syntyvän helpoiten (kirjoitteluun taipuvuisuutta kun on). Kirjoituksissa aamulla saatoin kirjailla vaikka minkälaisia optimismin ja ilon täyttämiä tekstiä joita sitten illalla pohdiskelin sohvalla nolona ja melankoliaan vaipuneena.
Kaiho ja melankolia ovat minulla suurimmillaan juurikin illalla, jolloin maailma näyttää kaikkein synkimmältä.... Aamulla taas olen jonkinasteista intoa täynnä ja kenties jopa toivekkuutta (olen joskus ajatellut, että onkohan tämänkaltainen vaihteluväli kovinkaan normaalia, vai onko kyseessä jonkinlainen mielialahäiriö).
Sentimentaalisuudesta sen verran, että olen itse muuntunut yhä enemmän tunteellisemmaksi kaveriksi. Olen toki ollut sitä aina, mutta nykyisin jopa häiritsevissä määrin (niin että se käy raskaaksi). Minulle aamu ja ilta ovat enemmän toivon ja epätoivon välistä taistelua: aamun toivo ja illan epätoivo. Mainitsemassani kirjoittelussa se näkyykin melko radikaalina erona.
Tervehdys Jefferson ja kiitos kommentistasi. Sori, että vastaamisessa kesti, pidin vähän taukoa blogista.
Olet siis tässä suhteessa 180 astetta toiseen suuntaan kuin minä. En tosin ole aamuisin melankolinen, mutta väsynyt tai puuduksissa saatan olla riippuen unen määrästäni. Tämä aamun ilmiö, jossa edellisen yön innostus tai hyvä idea muuttuu huonoksi, taas tulee tai on joskus tulematta. Onko sillä jotain tekemistä unen kanssa, kun aivot resrtoituvat? Vaikea sanoa. Toisinaan käy niinkin, että innostus kantaa aamuun asti ja herään samoissa fiiliksissä ja voin jatkaa siitä mihin jäin.
Sinulla on se ero, että tunnelmanvaihdos tapahtuu sinun ollessasi tajuissasi. Itselläni siis unen jälkeen. Mielialahäiriöstä tuskin on kyse, koska minullakin mieliala voi vaihdella suuresti saman päivän aikana. Ei ole mahdotonta, että edellisen hetken raivo muuttuu hilpeydeksi tai tulee itku pitkästä ilosta. Tällaiset vaihtelut eivät tosin noudata mitään kaavaa.
Sentimentaalinen olen ollut minäkin aina, mutta nuorempana halveksin sitä tietoisesti. Näin vanhuuden koittaessa olen tullut höpsömmäksi ja pehmeämmäksi.
Lähetä kommentti