Jouduin käymään kaupungin keskustassa asioilla, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan. Tuli taas hyvä muistutus siitä, miksi inhoan kaupunkien vilinää. Paitsi, että ilmanlaatu on näin keväisin erityislaatuisen huono, melua piisaa entiseen malliin ja auringonkin valo näyttää hiekkaisessa ilmanalassa sairaalta. Vitutus on väistämätöntä, ja murhanhimoinen raivo iskee, kun väkijoukot pakkaantuvat liikaa. Kun olisi ollut edes se kirves mukana, olisin voinut pilkkoa koko sakin palasiksi. Miten kukaan voi elää kaupungeissa, saatikka niiden keskustoissa? Kuinka kukaan jaksaa katsella vetelehtivää ja huonosti käyttäytyvää nuorisoa ja muita apinalaumoja, joiden näkeminenkin laukaisee aggression. Saatana, kun tippuisi ydinpommi joka kaupunkiin, se olisi vain oikein.
Tai ehkei kuitenkaan, pitää varoa mitä toivoo. Koputa puuta. Olen taikauskoinen.
No, oli kapungilla jotain hyvääkin. Söin Rosson pannupitsaa ensi kertaa seitsemään vuoteen. Olin ehtinyt unohtaa miten taivaalliselta se maistuu. Jo ensimmäinen pala maistui niin hyvältä, että alkoi naurattaa. Neljänneksen pitsasta säästin iltapalaksi, jonka viimeistelin juuri. Kyllä ny kelepaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti