Poliittinen biologia

Luinpa artikkelin konservatiivien psykologiasta. Mitään uuttahan tässä ei todella ole, vitsi on jo aika vanha. Menipähän taas aikaa hukkaan, mutta en malta olla kirjoittamatta pientä pärettä tästä.

Perusväite kuuluu, että konservatiivit ajattelevat tavallaan, koska pelkäävät enemmän. En ole sinänsä eri mieltä, jokin korrelaatio varovaisten asenteiden ja pelokkuuden välillä tietysti on. Konservatiivit näkevät riskit eri tavalla ja korostavat niiden negatiivisia seurauksia. Niin sanotulla liberaaleilla on taas alentunut riskien kaihtaminen, he etsivät koko ajan uutta vaaroista huolimatta. Molemmat asenteet ovat hyödyllisiä pienessä yhteisössä, eli lyhyesti ilmaistuna: ilman riskinottajia olisimme aikanamme jääneet puuhun, ja ilman riskien kaihtajia leijonat olisivat syöneet meidät kaikki. Mutta kuten olettaa saattaa, artikkeli ei tyydy tähän vaan selittää, miksi konservatiivisuus onkin käytännössä aivovamma.

Liberaalit ovat artikkelin mukaan oikeinajattelijoita eli realisteja. Heillä ei ole ns. negatiivisuusharhaa, joka vaivaa konservatiiveja, muttei myöskään positiivisuusharhaa. He osaavat ottaa siis vaarat huomioon, mutta eivät ylikorosta niitä; täydellinen ihminen. Olisi vain kiintoisaa tietää, ketä ovat sitten ne positiivisuusharhaiset? Loogisesti ajatellen asenteet menisivät normaalijakauman mukaan, jolloin vastakkaiset ominaisuudet olisivat suunnilleen yhtä yleisiä. Ja ainakaan liberaalit eivät olisi realisteja, vaan nimenomaan positiivisuusharhaisia. Mutta kirjoittaja katsoo liberaalien edustavan normaaleja ihmisiä ilman harhoja, siinä missä konservatiivit ovat mielisairaita. Mikäs siinä.

Artikkelissa tuodaan useampaan kertaan esille, ettei haluta tuomita konservatiiveja, mutta käytännössä lytätään heidät passiivis-aggressiiviseen tyyliin; heidän pelkonsa johtuvat väärästä kasvatuksesta, eli lapsena hakattiin liikaa. Lisäksi he ovat ilmeisesti vähemmän empaattisia, ja vastustavat kaikkea hyvää ja kaunista. Lisäksi spekuloidaan mahdollisilla geneettisillä tekijöillä, eli konservatiivisen aatteen takana on biologinen ja kasvatuksellinen predestinaatio (liberaaleilla ei tietenkään ole näin, vaan he päätyvät kantaansa aina rationaalisen prosessin kautta).

Tämä kaikki on periaatteessa kiinnostavaa, ellei se olisi niin rasittavaa. Hyvä, että asioita tutkitaan, mutta korrelaatioista luonteenpiirteiden ja ideologioiden välillä ei kannata muotoilla argumentteja itse ideologian puolesta taikka vastaan. Poliittinen ajattelu on jotain, jota ei voi redusoida pelkkiin persoonallisuuspiirteisiin. Kaikkia ihmistyyppejä löytyy kaikista poliittisista karsinoista, vastapuoli ei ole koskaan niin monoliittinen kuin omalta puolelta näyttää. Jos kuitenkin halutaan välttämättä lähteä patologisointiin, niin sitä peliä voi pelata kaksikin. Mikäli konservatiivit pelkäävätkin enemmän, liberaalit eivät taas kykene ymmärtämään moraalin eri tasoja. Liberaalien samaistumiskyky on pienempi, minkä vuoksi he eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää. Esimerkiksi lojaalius on heille tuntematonta, minkä vuoksi aviorikos tai isänmaan pettäminen eivät merkitse mitään. Mutta onko aina näin, ei tietenkään. Tämä kuten muut vastaavat kartoitukset kuvaavat aina sitä, millaisia ovat liberaalit/konservatiivit keskimäärin.

En siis kiistä psykologisia eroja eri tavoin ajattelevien välillä, kiistän vain niiden relevanttiuden. Mitä asioille pitäisi niiden pohjalta tehdä? Kirjoittaja ottaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen, jonka ratkaisemiseksi konservatiivinen ajattelu ei riitä (käsittämätön argumentti sikäli, että luonnonsuojelu on jokaisen todellisen konservatiivin asialistalla). No, miten ongelma ratkaistaan? Lopetetaanko demokratia, jotta konservatiivit eivät voisi enää äänestää? Tämähän olisi vain loogista, koska se olisi edistyksellistä ja mitäpä uutta kunnon ”novelty-seeker” ei kannattaisi? Pitäisikö tietyiltä ihmisiltä evätä äänioikeus psykologisen profiloinnin perusteella? Entä eugeeninen projekti, jolla konservatiiviset sikiöt seulottaisiin pois populaatiosta? Mitäpä jos lapset pakkohuostaanotettaisiin konservatiivisilta ja pahoinpiteleviltä vanhemmilta, jotta ei syntyisi enää uutta väärässä olevien sukupolvea?

Kuten näkyy, tällaisesta asetelmasta ei päästä pitkälle. Jos konservatiivien ”väärä” maailmankuva olisi pelkästään lapsuuden väkivaltaisuudesta kiinni, miksi neekerit äänestävät USA:ssa liberaaleja demokraatteja? Jos konservatiivit pelkäävät liikaa, niin mitä liberaalit pelkäävät? No, esimerkiksi ydinvoimaa, joka on tuottavimpia ja turvallisimpia energiamuotoja. Joku vääräleuka voisi siis sanoa, että konservatiivit pelkäävät enemmän, mutta oikeita asioita ja liberaalit vähän, mutta kuviteltuja uhkia. Kumma myös, ettei kirjoittaja havaitse pientä ironiaa tekstissään; konservatiivit korostavat ”me vastaan muut” -ajattelua, mutta kummasti kirjoittaja jakaa ihmiset poliittisen kannan perusteella ”meihin hyviin ja niihin lapsena pahoinpideltyihin idiootteihin”.

(On oikeastaan odotettavissa, että juuri edistykselliset käyttävät biologiaa argumenttina. Hehän olivat nimittäin aikanaan myös innokkaimpia eugeniikan kannattajia, ja muutenkin halusivat kaiken vanhan tuhoamista uuden tieltä. Valkoihoinen väärinajattelija on siis ikävästi edistyksen tiellä ja tulisi jotekin poistaa kuviosta.)

Poliittisten vastustajien patologisointi on halpaa. Molemmilla puolilla tehdään usein se virhe, että vastapuolesta halutaan vain eroon, ikään kuin kompromissi ei voisi tulla kyseeseen. Vastapuolen edustajat ovat vain ”väärässä, ja heidät pitäisi saada tajuaman se”. Mutta yhteiskunta ei toimi niin. Se rakentuu yhteispelin ja ristiriitojen kautta, vastapuolet tarvitsevat toisiaan. Kulttuurisodaksi muuttuva antagonismi ei ole enää rakentavaa ristiriitaa, vaan hajottavaa.