perjantai 10. huhtikuuta 2015

Turtles ja perkele



Kaikkihan tietävät Turtlesit? Ja nyt puhutaan tietysti siitä ainoasta oikeasta, eli 80-luvun TV-sarjasta, jota tuli pienenä tapitettua. Tai no oikeastaan en nähnyt koskaan kuin kourallisen jaksoja, koska katselin niitä aina vhs:ltä, ostettuina tai telkkarista nauhoitettuina. Suosikkini oli viidestä ensimmäisestä jaksosta tiivistetty "Kuinka kaikki alkoi" -video, jota luukutin monet monituiset kerrat. Sittemmin näitä jaksoja olen edelleen saattanut nostalgian puuskissa katsella vain huomatakseni, ettei se ehkä ollut niin ihmeellinen kuin muistin...

No, ei haukuta Turtleseja, kyllä ne lapselle olivat ihmeellistä katsottavaa. Edelleen niistä voi saada irti paitsi nostalgiaa, myös huomata pieniä yksityiskohtia, joita ei pienempänä tajunnut. Dubbauksen laatu - kuten Suomessa näin yleensä - vaihteli paljon. Kakarana ei osannut moisesta välittää, mutta nyt huomaa kuinka huonoa sekin välillä oli. Asialla saattaa olla tekemistä sen kanssa, että suomenkielisiä ääninäyttelijöitä oli vain vähän - vain kolme siinä, missä amerikkalaisessa versiossa heitä oli yli kaksikymmentä. Resursseja oli ilmeisesti vähän eri tavalla käytössä, mistäköhän mahtoi johtua?

Dubbaus ei ole onneksi niin huonoa kuin Digimonissa tai Hopeanuolessa (Jeesus, nuo ovat sitten kamalia). Oikeastaan taso on ihan hyvä suurimman osan ajasta. Huonille kohdille on sitten saanut nauraa. Mutta aina sitä löytää jotain, mitä ei olisi ajatellut piirretystä löytävänsä. Seuraavassa linkisssä ensimmäisen kauden 2. jakso:




Kelatkaapa kohtaan 7:18 ja kuunnelkaa. Mikäs sieltä tippuu? Kun joukko juoksee yhtenä päänä ulos ovesta ja mölisee, kuulen yhden heistä sanovan seuraavaa: "älä siinä nyt puhu siinä, kyllä mä perkele kato sulle näytän!" Kun kuulin tuon ensi kertaa, olin pudota tuoliltani. Oli pakko kuunnella uudelleen, oliko se todella siellä? Ja kyllähän se oli. Tällaiset lipsahdukset ovat mahtavia, ne eivät suinkaan huononna mitään vaan parantavat kokemusta näin myöhemmällä iällä. Taisi olla sensuuri väljempää tuolloin, mahtaisiko moinen mennä nykyään läpi?

(Pakko mainita yksityiskohdasta 1:49. Muistan, kuina upeaa se oli, kun Technodrome näytettiin ensimmäisen kerran. Se oli taas se hienoin asia koskaan, se ulkomuoto oli vaan niin siisti. Vitun awesome, palaavat vanhat fiilikset mieleen.)

Hauskoista dubeista puheen ollen, en voi olla mainitsematta Prätkähiiriä. Siinä vasta olikin sarja, 5/5. Lapselle sopivaa katsottavaa, mutta aikuisenakin sitä on itse asiassa hauskaa tsiigata, koska huomion kiinnittää eri asioihin. Dubbauksen taso on tietysti sellainen, jolle saa aika ajoin nauraa sen typeryyden vuoksi. Mutta pääosin sekin on ok, ja ennen kaikkea huomaan vasta nyt, mitä ne hiirulaiset oikeastaan puhuivat. He heittävät jatkuvasti läppää ja referenssejä asioihin, joita vain aikuiset voivat huomata. Vai miten selittäisitte tämän: "No, eiköhän se riitä että se jyrää tän Leipiksen uuden dildon!" Tykkään kans epämääräisistä yksityiskohdista, kuten erään ruman hepun perverssistä ähkimisestä. On näillä tekijöillä ollut vissiin hauskaa saatana, mitäköhän nekin ajattelivat, kun lausuivat repliikkejään? Puolet kuulostaa improvisoidulta, sen verran perseestä revittyjä ne jutut ovat.

Oudon läpän vuoksi ymmärrän, miksi faijani katsoi tätä sarjaa kanssani. Sikäli ihan hyvä veto tekijöiltä, kun tätä voivat katsoa viihtyen sekä perheen isommat että pienemmät. Samasta syystä Disneyn piirrettyihin piilotettaneen kaikenkarvaisia pervouksia, ihan vain aikuiskatsojia varten. Hevihemmo -jakso on aika hyvä esimerkki tästä. Hahmon Andy Mccoy-imitaatiota eivät tajua kuin aikuiset, mikä tekeekin jaksosta hauskan. Lapsena sitä tietysti katseli, "hitsi, kun on siistejä motskareita ja räjähdyksiä". Nyt sitä katsoo huonojen läppien ja dubbauksen vuoksi. Ja kyseisen jakson kruunaa vielä hirveä laulu.
 

6 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Turtles, Prätkähiiret, Batman, Spider-man jne. jne. 1980-luku ja 1990-luvun alkupuoli olivat piirrosaniaatioiden kulta-aikaa. 90 syntyneenä varhaislapsuus osui juuri tuolle aikakaudelle.

Tosin itselleni olivat edellämainittuja rakkaampia Muumilaakson tarinoita sarja sekä monet muut Eurooppalais-Japanilaisena yhteistyönä syntyneet animaatiosarjat.

Muumien suomidubbi on muuten todella laadukas ja sekin muuten sisältää paljon sellaista mikä ei koskaan menisi nykypäivänä läpi.

Niin se maailma muuttuu. Ikävä on Alfred J. Kwakia, Maailman ympäri 80 päivässä, Vili Vilperiä jne. Näissä oli ikimuistoisia hahmoja, purevaa huumoria ja erittäin puhuttelevia tarinoita. Jos haluat katsella uudempaa (2000-luvun) animaatiosarjaa, jossa on kunnon tarina, syvälliset hahmot, hienoa toimintaa ja laadukas suomidubbi uskallan suositella Avatar: The last airbenderia. Itse näin sen ensikertaa vasta viime vuonna -siis aikuisiällä- ja silti jäin heti koukkuun.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Juho ja kiitos kommentistasi.

Joo kuule, listaat aika kovia sarjoja tuossa. Batmania tuli naapurin kanssa katottua vhs:ltä tai Cartoon networksilta. Tää tunnari on edelleen kova, ou jea!

Tai mites The real adventures of Jonny Quest, sillä oli kaikista pähein intro.

Muumit on toki ollut minunkin suosikki, niitä voin edelleen katsoa ihan mielelläni. Suurin osa piirretyistä on sellaisia, ettei niitä voi enää näin aikuisiällä katsella tai ainakaan niitä ei katsele samalla silmällä. Muumeja kuitenkin paikoitellen voi. Ja Muumien dubbaus oli erittäin laadukas, suomalaisen dubbauksen parhaimmistoa.

Nimimerkistäni huolimatta en muuten tullut katselleeksi koskaan Alfred J. Kwakia. Sarja tuli vastaan myöhemmin eräässä hullunkurisessa yhteydessä, josta voisin kirjoittaa omans postauksensa.

Maailman ympäri ja Vili Vilperi olivat tuttuja juttuja, ja kun vielä mainitsit nuo japanilais-eurooppalaiset sarjat, tuli mieleen Peukaloisen retket. Jotenkin sympaattista, kun saksalaisen dubin päälle puhui yksi naiskertoja.

Animaatiosarjat, joihin ei ole mitään lapsuusiän kosketusta, ovat aika hankalia tapauksia. Iso osa muumienkin viheätystä perustuu nimittäin silkkaan nostalgiaan. Toisaalta katsoin pari vuotta sitten Gargoylesin läpi ja se pärisi kuin ES konsanaan! Ehkäpä vilkaisen ehdotuksiasi siis.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Sain kunnon nostalgia pärinät.

Niinhän se meni, että 80/90 luvun piirretyt olivat elimellinen osa meidän ikäpolvemme lapsuutta. Olikohan se sitten pitkällä juoksulla hyvä vai huono asia…?

Turtles, Prätkähiiret, muumit, Hopeanuoli, Pokemon nuohan nyt olivat yleissivistystä lamanlapsille. Mutta muistaako kukaan Legend of Zelda piirrettyä tai Captain N the game masteriä?

Sääli ettei Gargoylesiä koskaan esitetty Suomessa. Se olisi ollut mitä kiehtovin kokemus penskana. Huomasitko K.o.o muuten kuinka Gargoylesin haltiat (third race/ children of Oberon) muistuttavat Silmarillionin haltioita. Siis sellaiseksi millaisiksi RM diagnosoi haltiatkauniiksi, älykkäiksi, mahtaviksi, mutta myös ylimielisiksi, rasistisiksi, koppaviksi ja snobeiksi. Oberonin lapsilla toki oli ainurien taikavoimat. Kuningas Oberon käytttäytymisestä tuli mieleen Feanor. Jakso jossa, kuningatar Titania komensi siippansa hakemaan Foxin ja Xanatoksen vauvan oli hyvä esimerkki suippokorvaväen ylimielisyydestä. Puck oli tosin suosikki hahmoni.

T.Allaspalo

Anonyymi kirjoitti...

"No, eiköhän se riitä että se jyrää tän Leipiksen uuden dildon!" Ei helvetti, tämä oli päivän pelastus. Käsi sydämellä: kun luin tuon kohdan tekstistäsi epäilin aluksi, ”että nyt vanha kunnon K.o.o pistää omiaan –ei tuo ole voinut päästä eetteriin!” Oli pakko tarkistaa linkistäsi ja siellähän se oli! Itse en edes muistanut koko heittoa, vaikka tuo jakso tuntui hämärästi tutulta. Ei kai sitä pentuna kiinnittänyt huomiota kaikkiin sanoihin, joita ei tajunnut.

Suomidupeista voisi kyllä jauhaa loputtomasti. Tohtori Sykerö anyone? Oli se kyllä ilmiönä varsin noh moni-ilmeinen. Vaikka halveksinkin nykyistä poliittisen korrektiuden kulttuuria, jossa joku nillittäjä on aina tekemässä kantelua johonkin haista-vitun-neuvostoon kuinka jokin asia on loukannut häntä, niin eikä me voitaisi tehdä Agapio Racing Teamistä jokin kantelu henkisestä pahoinpitelystä. Ihan oikeesti.

Huonoista jälkiäänityksistä hirveimmät kokemukseni tulivat kyllä (nyt tulee nolo tunnustus) Pikku poneista (siis ei MLP vaan vanhemmista generatioista). Tämä saa digimonin kuulostamaan hyvälle: http://www.dailymotion.com/video/x1t55hi_pikku-ponit-pieni-pala-taikaa_shortfilms (Ylläri pylläri vanha ystävämme Agapiohan racing team oli taas taustalla).

Omilla kummivanhemmillani oli nauhalla noita kasikytluvun poni piirrettyjä, ja aina kun vierailimme heidän luonaan allekirjoittanut istutettiin jossain vaiheessa katsomaan noita. Ehkäpä äiti ja kummitäti yrittivät aivopestä minusta homppelia. Noh eivät saanet aikaiseksi muuta kuin neuroottisen heteron.

Mutta YKSI the animaatiosarja vie hirveiden duppien historiassa ehdottaman ykkössijan. Sarja, jonka pelkkä karmaiseva piirrosjälki on märkä rätti katsojan silmille. Sarja, joka on niin sitä itseään, että se on jo katsomisen arvoinen jo oman paskuutensa takia. Hyvät ja naiset herrat virittäkää googleene seuraava maaginen hakusana: Blufferit!

Seuraavan linkin takaa löytyy IhalaFilmsien viiltävä esittely Bluffereista, tästä piirrettyjen häpeäpilkusta ja sen vielä häpeällisemmästä suomiduppauksessa. Suosittelen tai oikeammin jo vaadin K.o.o ja jokaista katsojaa uhraamaan 23 minuuttia kallista aikaansa ja katsomaan kyseinen video.

T.Allaspalo

PS. Voisiko blogi-isäntämme kertoa miten tehdään linkki youtube videoon niin, että linkki avaa videon ei alusta vaan halutusta kohdasta kesken videota, niin kuin tuossa prätkähiiri linkeissä.

Lauri Stark kirjoitti...

Terve Allaspalo ja kiitos kommentiestasi.

Tietysti sitä 90-luvulla varhaislapsuutensa eläneenä tekee mieli sanoa, että ne oman ajan piirretyt olivat parhaita. Ja ne sentään olivat piirrettyjä, nyttemmin on siirrytty 3D-animaatioon pitkälti.

Zelda-piirretty on tuttu ainoastaan tästä videosta, tuosta toisesta kuulen ensi kertaa. Aika ysäriä sanoisin.

Gargoylesia näin lapsena pari jaksoa kaverini luona joko vhs:ltä tai Cartoon networksilta. Mutta yleisillä kanavilla sitä ei koskaan tosiaan esitetty, mikä on harmi. Muistan vain, että ne parikin jaksoa tekivät vaikutuksen, mistä syntyi myöhemmin ajatus vilkaista sarjaa uudelleen.

Kun nyt ajattelen, tajuan minäkin kuina haltiamaista se Obreonin porukka oli, hyvä huomio. Ei samanlaisia voimia, mutta samanlaisia elitistejä yhtä kaikki.

Goliath on tietysti porukan kovin tyyppi, mutta McBeth nousi toisella kaudella yhdeksi suosikeistani.

Kuriositeetti: useat kyseisen sarjan ääninäyttelijät olivat tuttuja Star Trek: The next generation -sarjasta.

Lauri Stark kirjoitti...

Digimonia en tullut koskaan katselleeksi, kuten en muuten Pokemoniakaan. Säästyin siis Agapion rimanalituksilta, mutta näin tosin pari jaksoa Hopeanuolta, joka ei ollut yhtään parempi.

En onneksi tullut nähneeksi Agapion dubbaamia poneja (enkä onneksi muitakaan Poni-sarjoja, ne menivät meikäläiseltä yli, aivan kuten Smurffit ja Halinallet). Tämä laulu on yksi heidän taidonnäytteistään. Tuota linkkaamaasi pätkää ei voinut katsoa kovin pitkään.

Katselin tuon arvosteluvideon läpi. En kyllä pidä yhtään tekijän tyylistä, mutta en ole eri mieltä siitä, mitä hän sanoo laadusta: ruma piirretty, jonka Suomi-dubbaus on erityisen vituillaan. Laulukohtaukset olivat parhaita, dubbaaja ei edes yrittänyt.

Jos haluat linkittää tiettyyn kohtaan videossa, klikkaa hiirtä oikealta ja valitse "copy video URL at current time" ja yhdistä linkki html-koodiin.