keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Valta



"The most improper job of any man ... is bossing other men. Not one in a million is fit for it, and least of all those who seek the opportunity.”
                   
                    -J.R.R. Tolkien

Inhoan valtaa ja vallankäyttöä. En kaipaa valtaa, eikä minua kiinnosta muiden käskyttäminen. Minun on ylipäätään hankalaa käskyttää tai delegoida mitään kenellekään. Ristiriitaista kyllä, olen hyvä ottamaan käskyjä ja tottelemaan, olen aina ollut. Tämä siis huolimatta luontaisesta itsepäisyydestäni ja vastarannakiiskeydestäni. Tosin käskyjä noudatan hyvällä mielellä vain niin kauan kuin koen sen antajalla olevan legitmiteettiä sanojensa takana. Muussa tapauksessa käyn passiiviseen vastarintaan kieltäytymällä tai tottelen vain vitutuksesta, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Armeijassa tein aina mitä käskettiin. Harvoin riemurinnoin, riippui johtajasta ja äänensävystä milloin toteutin käskyjä innolla. Joskus olin oikeasti innokas ja tunsin suorittavani tärkeää velvollisuutta, mutta liian usein kyse oli varusmiesjohtajien pikkumaisuudesta, jota hampaat kiristellen olin pakotettu seuraamaan. Jos jotakin en tässä maailmassa siedä, niin epäoikeudenmukaisuutta. Hyvä johtaja on oikeudenmukainen ja hänen käskyjensä takan legitimiteeti; huono johtaja on epäoikeudenmukainen ja alleviivaa vain omaa pikkusieluisuuttaan.

Mutta johtamiseen ei minusta ole. Jos olen tilanteessa, jossa minun tulee käskeä ihmistä, teen sen vastenielisyydellä. En haluaisi pakottaa ketään toimimaan vastoin tahtoaan, enkä pahoittaa kenenkään mieliä. Koska hyvä johtaminen vaatii väistämättä toisen yksilön kannalta epämieluisia valintoja, ei minusta tämänkään takia johtajaa saisi. Jo tehtävän delegointi toiselle tuntuu väärältä, minun olisi se tehtävä, jos olen kynnelle kykenevä. En tosin minäkään noin vain suostu siihen, että otan kaiken kontolleni, vaikka sellaista tendenssiä minussa jossakin määrin on. Apua on kuitenkin ollut aina vaikea pyytää, se on vihoviimeinen keino. Se tuntuu samalta kuin huutaisin ääneen olevami heikko ja osaamaton.  Tilanteet, joissa tarvitsisin apua, ovat usein piinallisia. Samaan aikaan on akuutti ja nopea tarve saada jotain tehtyä, mutta ajatus avun pytämisestä tuntuu kauhealta. Olen kahden tulen välissä, jolloin päätös syntyy tooodella hitaasti. Päätöksenteko ylipäätänsä on vitun vaikeaa, varsinkin jos pitää valita kahden tasavahvan vaihtoehdon väliltä. Saatan mennä totaaliseen lukkoon, lähes katatoniseen tilaan. Ikään kuin tietokone yrittäisi suorittaa kahta komentoa samaan aikaan, ja ei siksi pysty tekemään mitään, koska koodit kumoavat toisensa. Ristiveto kahteen suuntaan on niin vahva, että kaikki liike pysähtyy. Kaikki nämä ominaisuudet huomioon ottaen on täydet syyt sanoa, ettei minusta tulisi hyvää johtajaa. Mutta se ei olekaan minun osani, enkä kanna siitä minkäänlaista surua.

Mutta ollaanpa rehellisiä: huolimatta inhostani valtaa kohtaan, minulta löytyy myös perverssiä viehtymystä siihen. Etenkin rajattomaan valtaan. Vaikka kaihdan ajatusta valtaan pääsemisestä, löytyisi minusta loistavat ainekset tyrannille. Jos tietoisesti sammuttaisin valtaa inhoavan puolen itsestäni, voisin nauttia tyranniudesta täysin siemauksin; rajattomasta vallasta ihmisten elämän yli. Valtafantasioita on kahdenlaisia: yhdessä olen silkkaa raakaa voimaa käyttävä atavistinen peto, joka käsillään ja hampaillaan repii ihmissaastaa kappaleiksi. Eräänlainen Hulk, joka silkalla fysiikallaan tuhoaa kaiken tieltään ja tuo kaaosta ja kuolemaa kaikkialle. Minua elähdyttää ajatus, että vain hakkaisin ihmisiä tohjoksi ja söisin heitä elävältä.

Toinen versio on sofistikoituneempi. Olisin paha henki, mallia Wishmaster (1997). Elokuvan henki toteuttaa sadistista luontoaan täyttämällä ihmisten toiveita vituilleen. Eli rajatonta valtaa, joka on sidottu ihmisten haaveisiin. Kuinka mahtavaa olisikaan olla kaikkivaltias henki, juuri pimeiden unelmieni pahis; helvetti maan päälle ihmisten omilla sanoilla. Kaikkeuden sielut lankeaisivat yksi kerrallaan ansaani ja viruisivat kidutuksessani ikuisuuden.

(Suosittelen muuten katsomaan Wishmasterin. Siinä on oikeasti viihdyttävä B-luokan elokuva, vaikea edelleenkään sanoa milloin se yrittää olla oikesti pelottava, ja milloin se on vain tahattoman koominen. Pökkelöä näyttelyä ja erityisen hurmaava pahis yhdessä paketissa. Meinaan tuo henki on poskettoman hauska, ja varsinkin näyttelijän äänenkäyttö on täyttä helmeä. "Now, make your wisheszz..."

"...get you into spirit of the gamme".)

Kun puhe kääntyi nyt pahiksiin, niin erityisesti haluaisin olla Batmanin jokeri. Samaistun elokuvan The Dark Knight pahikseen. Hahmo, jolla ei ole motiiveina lapsellisia kostoa tai rahaa. Oikeastaan hänellä ei edes ole motiiveja tai päämäärää, hän haluaa vain kaaosta. Tuhoa ja kaaosta niiden itsensä vuoksi, mikä voisi olla hauskempaa? Ei mitään yhteiskunnallisesti valveutunutta pahista, ei mitään "harmaan sävyjä luotaavaa" pahista, vain silkkaa väkivaltaa. Ei myöskään psykologista motiivia tyyliin, "hän on vain hullu", jokeri vain menee ja tekee (sanotaanko tosin, että elokuva itsessään on loppujen lopuksi surkea tekele, käsis vuotaa kuin seula ja juoni on päätön. Plussaa kuitenkin pahiksesta, joka oli virkistävä).

Vallankäyttö on hauskaa. Kuten Camus sanoi, jokaisen älykön salaisena haaveena on olla suurin gangsteri, joka hallitsee maailmaa silkalla väkivallalla.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unelmavalta itselleni olisi olla, lähinnä kulisseissa suputtamassa ideologiaa valtaa pitävien korvaan - ikäänkuin joku Surkov Venäjällä.

Curufin kirjoitti...

Tekstin alkua lukiessa ihmettelin, mikä pyhimys sinä oikein olet. Loppu hieman selvensi siinä suhteessa ;).

Tuo Wishmaster alkoi kiinnostaa, pitää ehkä tsekata. Pahis vaikutti ainakin videolla hauskan ilmeikkäältä.

Itse olen joskus kuvitellut tällaista skenaariota tai valtafantasiaa: on menossa jotkut puhdistukset/noitavainot ja olen jonkinlainen komissaari/inkvisiittori. Kuulusteltavien pitää vakuuttaa minut erilaisin keinoin, miksi juuri hänen pitäisi jäädä henkiin. Ylempää on annettu vapaat kädet toimia, armahtaa tai tuomita mielen mukaan pelon ilmapiirin luomiseksi, mutta tästä ei kuulusteltavilla ole mitään tietoa. Hiukan arveluttaa tällaista tunnustaa, mutta blogi-isäntä aloitti.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Anonyymi ja Curufin ja kiitos kommenteistanne.

Ano: vai oikein puppet master. Itse asiassa minä haluaisin olla neljännen ulottuvuuden kitarasankari, joka valloittaa maapallon apunaan kuudennen ulottuvuuden Planet Smasher.

Curufin: joo, pyhimyksestä ollaan kaukana. kaikilta meiltä löytyy jotain perverssiä näihin juttuihin liittyen. Eikä niissä vielä mitään, ellei konkretisoi hullutuksiaaan.

Wishmaster on sangen hauska. Se on niitä elokuvia, joissa voi hyvillä mielin olla pahiksen puolella. Käsipelillä tehtyjen gore-efektien vuoksi tosin ajoittain vastenmielistä katsottavaa.

Jefferson Smith kirjoitti...

Melko samanlaisia ajatuksia minullakin. Aiemmin minullakin oli unelmavaltias ajatus varsin verinen diktaattori joka murskaisi vastarinnan. Vuosien saatossa se on kuitenkin kehittynyt enemmänkin kaukaisen filosofikeisarin (kenties jopa jumalan) suuntaan (verisyys vähentynyt huomattavasti, mutta ei poistunut. Nyt vastustajien surmaaminen veisi filosofikuninkaan surumielisyyden valtaan "kuinka he eivät tajua, että teen tämän kaiken vain heidän hyväkseen", hän varmaankin tokaisisi ja jatkaisi)

Jos minulle tarjoutuisi mahdollisuus kaikkivaltiaan rooliin (maallisen hallitsijan siis) niin ottaisinko? Haluaisin sanoa, että kieltäytyisin, mutta maailmassa on niin paljon vääryyttä, että luulisin ottavani valtikan vastaan "yhteisen hyvän" vuoksi (ja pitää kyllä tunnustaa, että perverssillä tavalla se olisi... aah niin antoisaa)... Eli eipä tässä pyhimyksiä olla

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Jefferson ja kiitos kommentistasi.

Omissa ajatuksissani olisin vallankäyttäjä silkan väkivallan vuoksi, eli ei rahtuakaan ylevyyttä. Stategiapeleissä on hauska leikkiä tyrannia ja hakata imperiumillaan muut alleen.

Tähdennettäköön siis vielä se, ettei tämä ole sitä mitä "todella" ajattelen vallasta. Se, mitä todella ajattelen, sisältää sekä inhon että viehtymyksen valtaan.