maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ei mitään tekemistä islamin kanssa!

YLE uutisoi Oxfordissa paljastuneesta 300 sadan nuoren hyväksikäytöstä, jota jatkui viidentoista vuoden ajan viranomaisten silmien alla. Uhrit olivat pääosin nuoria 11-15 vuoden ikäisiä tyttöjä, joita saattoi olla uhreina huomattavasti enemmän kuin mitä virallinen luku kertoo. Hyväksikäyttö oli brutaalia ja sisälsi raiskauksia ja tyttöjen pakottamista aborttiin. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä herää kysymys tekijöistä. YLE:n artikkeli mainitsee vanhemmat miehet, mikä minulle toi ensinnä mieleen Jammu Siltavuoren kaltaisen sairaan paskan. Mutta tapaus noudatti tuttua kaavaa, joten pieni nuuskiminen paljasti sen, minkä saattoi arvata jo kättelyssä: YLE ei halunnut kertoa tekijöiden etnistä taustaa, koska he olivat ählämeitä.

Tämä oli luonnollisesti yksittäistapaus, jolla ei ole mitään tekemistä islamin tai etnisyyden kanssa. Tai niin he sanovat. Feministit eivät tule puhumaan tästä sanallakaan, tai jos puhuvat, he syyttävät ainoastaan poliisia ja heidän naisvihaansa. Kyllä, poliisia pitääkin syyttää, he olivat piittaamattomia uhreja kohtaan ja osa pelkäsi rasistileimaa liikaa. Eipä kuitenkaan unohdeta, ketkä koko touhun takana olivatkaan. Tässä olisi feministeille oikea esimerkki siitä vitun "rape culturesta". Islam on kamelinnussijoiden ja auringon päähänpolttamien hourima seksuaalikultti, ja kaikkien perversioiden friikkishow. Siksi tällainen ei todella yllätä ketään asioista perillä olevaa. Feministeille tämä ei tietenkään käy, koska raiskaavatHAN kantaväestön miehetkin, tai oikeastaan vain he raiskaavat. Muut ovat aina uhreja, valkoinen aina syyllinen. "Tapa eurooppalainen ja vapautat sortajan ja sorretun" sanoi jo Sarte aikanaan, tässä ajatuksessa koko kulttuurinen itseinho kiteytyy.

Rikokset ovat kohdistuneet johdonmukaisesti valkoisiin tyttöihin, eli taustalla on aidosti rasistisia motiiveja. Tämän pitäisi olla feministien märkä uni: nuoriin tyttöihin kohdistuva rasistisesti motivoitunut seksuaalinen hyväksikäyttö, joka oli järjestelmällistä ja vuosia jatkuvaa ja jolla oli paikallisen yhteisön hiljainen hyväksyntä. Mutta hups, tekijöiden ja uhrien värit menivätkin väärin päin. Eli tapausta ei oikeastaan ollutkaan, tai se johtui silti valkoihoisten rasismista. Feministit eittämättä toivoisivat, että paljastuisi vanhojen valkoisten köriläiden salaliitto, joka raiskaa kehitysvammaisia lesboneekereitä ku klux klan-viitat yllään. En sano, etteikä tuollaista voisi ollakin. Ihmisen pahuus ei katso rotua, ja katolisen kirkon pedofiiliskandaali ja brittiläisten media- ja viihdevaikuttajien vasta hiljattain paljastuneet seksirikokset paljastavat mätää löytyvän kaikkialta. Mutta se seikka, että myös kantaväestön edustajat ovat usein pahoja ei poista itse muslimiyhteisöön ja -maahanmuuttoon liittyviä vakavia ongelmia. Yhden synti ei mitätöidy toisen synnillä. Ja koska meillä on ihmissaastaa yllin kyllin omasta takaamme, kannattaako sitä ehdoin tahdoin ottaa tänne lisää?

Mutta kaikki ovat yksittäistapauksia, millään ei ole koskaan mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Yksittäistapaus, ei mitään tekemistä islamin kanssa.

Joku voisi erehtyä näkemään tapahtumissa kaavan, mutta yksittäistapauksia kaikki tyynni. Yleistäviä johtopäätöksiä ei saa tehdä, ei edes tieteessä. Ihmisellä ei ole stereonäköä, koska kaikilla ei ole kahta silmää. Päähän ammuttu luoti ei tapa, koska kaikki eivät siihen kuole. Nainen ei voi tulla yhdynnästä raskaaksi, joten emme voi yleistää.

Tuntuu siltä, että liberaali media ja hallintoeliitti haluavat tieten tahtoen lietsoa vihaa muslimeja kohtaan. Jostain syystä vain oikeistolaisia tai kansallismielisiä syytetään tästä, mutta he eivät olisi koskaan onnistuneet luomaan samaa määrää vihaa, katkeruutta ja vastakkainasettelua mitä tiedostavaisto on jo luonut. Ei tarvita myöskään etnistä vihapropagandaa, koska ählämit hoitavat markkinoinnin ihan omin voimin.

Tekisi mieli sanoa "mitä seuraavaksi", mutta jätän sanomatta koska en uskalla ajatella. Jos luulit jonkin olevan liian hullua suvakeille taikka ählämeille, he yllättävät sinut housut kintuissasi.

2 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Eilen YLE uutisoi myös kolmoissurmasta Jyväskylässä. Uhreista kaksi olivat Turkin kansalaisia ja viimeinen kaksoiskansalainen (Suomi/Turkki). Uutiset kertoivat, että tekijä oli Jyväskylässä ASUVA mies. Ei maininnut kansalaisuutta, mikä kertookin kaiken oleellisen sekä tekijästä että tapauksen uutisoineen mediatalon tilasta.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Juho, näinpä taas. Nykyään tuntuu säännöltä se, että jos tekijän taustaa ei erikseen mainita, se on takuu ulkomaalaistaustasta.