keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Miehen tulevaisuus



Seksin ja sen saamisen nostaminen nykymiehen ydinongelmaksi on valtavirtaisen miesliikkeen ehkä suurin virhe. Vapaaehtoiseen selibaattiin kannustaminenkin olisi vallankumouksellisempaa. Yksikään miesasiakirjoittaja ei ole käsitellyt syvällisesti sellaisia miehen identiteetin peruskiviä kuten kunnia, itsenäisyys tai toisten miesten suoma arvonanto – heitä näyttää kiinnostavan vain potentiaalisten parittelukumppanien huomio. Mikään ei ole helpommin kontrolloitava olento kuin mies, jolle seksi on elämän pääasiallinen sisältö. Hän on kyvytön tekemään ponnekasta ja johdonmukaista vastarintaa yhteiskunnan modernisaatiolle ja tasa-arvoideologialle, jotka viime kädessä tekevät miehistä osattomia.
                                           
                      -Timo Hännikäinen

Hännikäinen on tässä asioiden ytimessä. Miehuuden typistyminen pelkkään seksiin johtuu tietysti osin siitä, että seksi on viimeisiä saarekkeita, jossa luontaiset sukupuoliroolit ja –dynamiikka vielä vallitsevat (vaikka sielläkin vääristyneinä). Seksi on niitä asioita, joita ei ole alistettu tasa-arvolle ja joissa mies voi saavutuksillaan osoittaa kyvykkyytensä. Koska perinteisiä hyveitä ei samoissa määrin arvosteta, miehet tavoittelevat sitä, mikä saa heidät näyttämään hyvältä naisten silmissä. Sinänsä se on siis rationaalista toimintaa, joskin omaan jalkaan ampuvaa. Miehet, joille seksistä ja naisista tule elämän ainoa sisältö, vain osaltaan ruokkivat tätä ilmiötä. He ruokkivat käytöksellään naisten vahingollista käyttäytymistä, ja naiset ruokkivat omallaan miesten. Tämä on noidankehä, josta ei päästä hedonismilla ulos.

PUA-maailma on tiettyjen miesten omalla tavallaan rationaalinen reaktio. Toinen vastaavanlainen ilmiö on MGTOW; sen perustat ovat samat, tavoitteet vain päinvastaiset. PUA-miehet haluavat hallita naisia suvereenisti, MGTOW-miehet haluavat olla suvereeneja, he tekevät naisista itselleen tarpeettomia. Yhdistävä tekijä molemmille suuntauksille on hedonismi, yhdet naisilla ja toiset ilman. Kumpaakaan suuntausta ei voi pitää yhteiskunnallisesti kestävänä, sillä ne ehkäisevät perheiden syntymistä. Kun näistä ajatuksista tulee riittävän dominoivia, tämä epävakauttaa yhteiskuntaa. Varsinainen pariutuminen vähenee, ja niin miehet kuin naiset ovat yhä enemmän yksin. Ne, jotka kykenevät, tyytyvät satunnaisiin seksisuhteisiin tai olemaan kolmantena pyöränä tai jalkavaimona. Seksiä harrastetaan, mutta aina vain vähemmän. Perheitä perustetaan, mutta aina vain vähemmän. Suurin osa kärsii yksinäisyydestä. Katsokaa Japania, se on tietyissä kehitysmuodoissaan crack-versio nyky-Euroopasta. Se, mikä siellä on todellisuutta nyt, on kohta todellisuutta täälläkin. Heillä on todellinen ongelma alhaisen syntyvyyden kanssa, useat nuoret jättäytyvät tieten tahtoen pois pariutumishommista. Japanissa siinä ei ole kysymys vain MGTOW:n kaltaisesta miehisestä ilmiöstä, vaan se koskettaa sekä miehiä että naisia.

Ymmärrän sinänsä miksi ihmiset valitsevat PUA- tai MGTOW-elämäntavan.  Muistutanhan itsekin jälkimmäistä. Olen pääosin passiivinen naisten suhteen, ja elän lähinnä itselleni. En edes tiedä, olisiko minusta suhteeseen saatikka isäksi. Tarpeeni omalle rauhalle on suuri, en voisi elää ilman omaa huonetta. Mieluiten olisi vielä lukittava huone toisella puolen taloa. Ja kuinka moni nainen jaksaisi moista? Läheisyydentarpeeni on suuri, joten siitä tuskin tulisi suhteessa pulaa. Mutta kuinka moni hyväksyy sen, että haluan olla paljon aikaa myös itsekseni? Tämä ominaisuuteni karsii saman tien ison määrän naisia pois potentiaalisten kumppanien listalta. Ehkä joku toinen introvertti nörtti voisi ymmärtää. Lapsettomuuskaan ei olisi välttämättä ongelma, vapaaehtoisesti lapsettomaksi jättäytyviä naisiakin on yhä enemmän. Mutta kyseessä on naisille suuri biologinen tarve, vapaaehtoisia ei siis ole liikaa. Ja jos löydänkin sopivan naisen ja hankkisin jopa lapsia, niin kuinkas jatko? Miten hermoni kestäisivät lapsia, kestän ylipäätänsä stressiä huonosti. Iso osa vapaa-ajastani katoaisi, tulisi varmasti hullusti. Minusta tuskin on isäksi, vastuu on liian suuri. Ja tämä on harmillista sikälikin, koska näen isyyden tiettynä ideaalina. Mutta se lienee ideaali, jota en voi täyttää. Turha minun on kokeilla ja ottaa selvää. Jos lapsia hankitaan, heitä hankitaan jos voi tietää voivansa pitää heistä huolta. He eivät ole olemassa minua tai jotain henkisen kestävyyteni kokeilua varten. Entä jos epäonnistun? En kestä ajatusta, että pilaisin pienen ihmisen elämän vain kyvyttömyyttäni.

Mutta eksyinpäs sivupoluille, piti pohtia miehen tulevaisuutta. Kuten olen jo aiemminkin todennut, primitiivisimmät muodot ovat nyt suosiossa. Sivistyneet ja jalostuneet piirteet on hylätty taantumuksellisina ja rajoittavina. Miehet kaipaavat kilvoittelua ja haasteita, minkä vuoksi he päätyvät seksin suurkultukseen ja kehonrakennukseen. Jälkimmäistäkään ei tehdä välttämättä voiman ja kilvoittelun itsensä vuoksi, vaan pillu mielessä (ihan legitiimi syy sinänsä). Kamppailulajit ja joukkueurheilu säilyttävät suosionsa, koska siellä miehet voivat kilvoitella toisiaan vastaan ilman naisten tuomaa häiriötä. Mutta seksin ja urheilun lisäksi ei erityisellä tavalla miehekkäitä vyöhykkeitä ole enää paljon. Työelämän rakennemuutos ja automatisoituminen ovat isoimpia syitä tähän, maskuliininen voima on tullut tarpeettomaksi. Enää ei voi lähteä merille uutta elämää etsimään, laivatkin ovat koneita ja rautaa. Teollisuuskin, joka ennen oli kovaa suorituskykyä kysyvä, on robotisoitunut ja jopa kadonnut länsimaista. Työelämä on muuttunut yhdeksi palvelusektoriksi, joka on tietylle osaa miehistä sopimaton. Palveluammatit kysyvät ennen kaikkea feminiinisiä hyveitä, kuten sosiaalisuutta ja kärsivällisyyttä.

Yhä kasvava joukko miehiä vaatii sukupuolensa aseman huomioimista julkisessa keskustelussa. He ovat miesasia-aktivisteja (MRA), jotka haluavat ratkoa miesten tasa-arvon epäkohdat. Itse en asetu heidän taakseen, koska en kannata tasa-arvoa. Se on roskakoriin joutava ilmiö, miehet ja naiset tulisi nähdä tietyissä asioissa erillisinä kokonaisuuksina, joilla on erilaiset tarpeet. Heillä on myös eri kyvyt, mistä seuraa eri velvollisuudet ja eri oikeudet. Ja sellaiset miesten asemaan liittyvät ongelmat kuin korkeat itsemurhaluvut, väkivaltaisuus, rikollisuus ja yleinen syrjäytyminen eivät ole tasa-arvokysymyksiä. Ei, ne ovat miesten synnynnäisiä ongelmia, jotka kumpuavat biologisesta dispositiosta. Me emme koskaan pääse pakoon sitä, että miehet kansoittavat enemmän vankiloita ja tehtailevat suurimman osan väkivallasta (on toisaalta nykyhetkelle leimallista, että ennätysmäärä nuoria miehiä jää työkyvyttömyyseläkkeelle syrjäytyen täydellisesti). Meidän täytyy luonnollisesti kamppailla näitä ilmiöitä vastaan, jokainen menetetty yksilö on tappio yhteiskunnalle. Asioita voi ja pitää parantaa, mutta helpointa olisi hyväksyä asioiden muuttumaton luonne, miesten suhteellinen osuus häviäjissä on aina suurempi. Samaan tapaan suurimmat menestyjät löytyvät vastedeskin miehistä; se roihuava tuli, joka miehen sisällä palaa, voi ajaa heitä sekä suurtekoihin että mitä suurimpaan pimeyteen.

Feministit syyttävät MRA:ta naisvihasta ja milloin mistäkin. Ihan väärässäkään he eivät ole, miesasialiike on ennen kaikkea vastareaktio feminismille. Se elää feminismistä, se kamppailee samasta hegemoniasta. Edellä sanotun olen aiemminkin tuonut ilmi, mutta siitä on hyvä muistuttaa. Feministit eivät pidä MRA:sta, koska se kyseenalaistaa heidän yksinoikeutensa uhriasemaan. Siksi he itkevät siitä, että tarvitaan ”oikea miesliike”. Tämä ”oikea” liike vain lähtisi tietysti feministisistä lähtökohdista, mikä on absurdi vaatimus; se olisi viholliselle antautumista. Ja feminismin sabotoiminen onkin pääasiallinen syy, miksi sympatiseeraan miesasialiikettä. He ovat riistäneet typeriltä ämmiltä yksinoikeuden uhriasemaan, nyt saavat samasta luusta kinastella miehetkin. Tämä ei tietenkään ole positiivinen ilmiö, mutta se toivon mukaan kuluttaa kamppailevien osapuolien voimia, kunnes molemmat toivottavasti heräävät todellisiin ongelmiin. Sillä välin feministit pysyvät edes hieman poissa pahan teosta, kun heidän aikansa kuluu miesaktivistien kanssa kinasteluun. Sanottakoon toki, että miesliikkeellä on enemmän konkretiaa takana. Heidän esille nostamansa miesten ongelmat ovat hyvinkin todellisuuteen pohjautuvia, mikä ominaisuus taas uupuu tyystin feministien retoriikasta. He ovat saavuttaneet kaiken, enää on jäljellä valta sen itsensä vuoksi. Miesliike osoittaa myös tiettyä selväjärkisyyttä tunnustaessaan sukupuolten väliset erot biologisiksi. Samalla he kuitenkin ajavat hämmästyttävän samanlaisia tavoitteita kuin feministit: he haluavat hävittää sukupuoliroolit ja kannattavat egalitarismia. Molemmat ovat järjettömyyden asialla ja oleellisilta osin siis turmiollisia ilmiöitä.

Turmio ja rappio ovat avainsanoja sukupuolten välisen todellisuuden kuvaamisessa. On kuitenkin virheellistä syyttää feminismiä tästä kaikesta. Tarpeellisuudestaan huolimatta miesliikkeen antifeminismi on virhe, feminismi ei ole rappion alkusyy. Kannattaisi nimittäin muistaa, minkä vuoksi kyseinen ilmiö alun perinkään syntyi; se sai alkunsa vastareaktiona teollistumisen aikaansaamalle rakennemuutokselle ja rappiolle. Siinä missä feminismille ei ollut menneisyydessä mitään tarvetta, tapahtui tuolloin naisen asemassa huononemista aikaisempaan. Siinä missä naisen rooli oli ollut rajattuna lähinnä kodin piiriin, tuli heistäkin osa tehtaiden rataskoneistoja. Vaikka heidän tosiasiallinen roolinsa muuttui, heidän oletettu roolinsa ei. Kun naisten piti samaan aikaan huolehtia lapsista ja käydä töissä, loi tämä epäoikeudenmukaisuuden kokemus feminismille pohjan. Se syntyi siis ennen kaikkea korjausliikkeenä rappiota kohtaan ja jossain määrin onnistuikin. Ongelmana on se, että tavoitteensa saavutettuaan se muuttui itse osaksi rappiota. Mutta sellaisenakaan sen roolia ei pidä liioitella. Feminismi on vahingollista – kyllä – mutta se on vain osa laajempaa rappiota, yksi osatekijä sukupuoliroolien tuhoutumisessa. Feminismi toimii linjassa kapitalismin ja hedonismin kanssa, mutta se on silti vain yksi tekijä. Minunkin teksteistä voi saada vaikutelman, että feminismi on tärkeämpää kuin se oikeasti on. Siksi pelkästään feministien tai yleisesti naisten syyttäminen on sangen turhaa touhua, varsinkaan jos ei ymmärrä huomioida muita rappeuttavia tekijöitä. Nykyiseen tilanteeseen eivät ole syyllisiä naiset taikka miehet. Siihen ovat syyllisiä kaikki, yleinen hedonismi ja henkiseen laiskuuteen kannustava ilmapiiri. Me emme vaadi itseltämme enää mitään, minäkin olen veltostunut. Lienen itse asiassa paraatiesimerkki veltosta ja passiivisesta nykyihmisestä. Älkää siis ainakaan minusta katsoko esimerkkiä, älkää tehkö niin kuin minä teen. Minä en kuitenkaan sano mitä teidän pitää tehdä, se teidän täytyy itse selvittää.

Miehen tulevaisuus on minulle hämärän peitossa. Siksi mainostan tässä Timo Hännikäisen uutuuskirjaa ”Kunnia”, jonka aion hankkia luettavakseni, kunhan vain ehdin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käy katsomassa "Säälistäjät" -leffa!

Korppi on oikeus kirjoitti...

Terve Ano.

Emmä taida, vaikuttaa erinomaisen surkealta poliittisesti korrektilta viihteeltä. Säästän rahani parempaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin perinteisissä yhteiskunnissa tai esim. nykypäivänä Amissien keskuudessahan parisuhteet ei edellytä mieheltä mitään ihmeitä ja omaa tilaa kyllä riittää - sikäli kun piha ja maatalo, piharakennukset ym. on niin laajoja että sinne voi mennä rauhoittumaan mikäli 12t työpäivältä kerkeää.

Kerrostalot sensijaan ei oikein sovellu asuttavaksi perheille - ei liene ihme jos siellä menee hermot miehillä sekä naisilla että lapsilla toisiinsa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervepä terve Ano ja kiitos kommentistasi.

Kyllä 12-tuntinen työpäivä toki sinällään edellyttää kuntoa ja kykyä, eli ei moinenkaan helppoa ole.

Kerrostaloista olen samaa mieltä, ne ovat luonnottomia ympäristöjä. Ja toistaiseksi asun mokomassa, kunpa pääsisi pois.