keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Identiteettipolitiikka on täällä

On, halusimme tai emme. Kun Suomi oli vain valkoinen, ei rotua tarvinnut ajatella. Käsitys meistä muodostettiin kansallisella tasolla, "ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla". Oli suomalainen identiteetti, jonka puitteissa ratkottiin asioita ja kiisteltiin niistä. Saamelaiset ja romanit menivät siinä sivussa, yritetiin heitä tuloksettomasti assimiloidakin. Oleellista oli kuitenkin, ettei maassa ollut valtaväestön lisäksi muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ajamassa asiaansa. Ei ole nytkään, ainakaan sikäli että ne voisivat valtaväestöä haastaa. Mutta suunta on sitä kohti, kohti etnisten eturyhmien tulevaisuutta.

Valkoinen Suomi ei ollut yhtenäinen maa. Poliittisia kamppailuja ei kuitenkaan käyty etnisellä tasolla vaan luokkatasolla, kiistat koskivat yhden kansan taloutta ja sosiaalisia olosuhteita. Kun kuvioon sotketaan etninen ulottuvuus, sotketaan politiikkakin. Ei ole enää kansaa vaan useita kansoja. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla oli sentään omat maansa, tulevaisuudessa kansat kamppailevat samojen rajojen sisällä. Jos luokkien välillä on kyllin vaikeaa, miten vaikeaa onkaan kansojen välillä samassa maassa? Eikä ole globaalia työväenluokkaa vaan kansalliset työväenluokat. Suomalainen proletariaatti saatikka köyhä ei jaa yhteisiä etuja kehitysmaalaisten kollegojensa kanssa.

Ei auta, jos me valkoiset uskottelemme jakavamme yhteiset edut muiden kanssa. Ei auta, jos me luovumme identiteetistämme. Muut eivät ajattele samoin. Oli kyse sitten arabialaisista, arfikkalaisista taikka kiinalaisista, eivät he katso meitä valkoisia tasavertaisina. He ajavat etujaan, eivätkä jousta identiteetistään. Monikulttuurinen malli voisi toimia vain, jos kukaan ei vedä kotiinpäin. Kukaan ei siis voisi muodostaa identiteettiä syntyperänsä perusteella. Malli onnistuisi vain autoritaarisella kurilla, jos silläkään. Autoritariassakin eri ryhmät lopulta säilyttäisivät identiteettinsä ja intressinsä, mutta ajaisivat niitä vain ylhäältä sanellun sapluunan puitteissa.

...

Vasemmiston premissi on, että identiteetti on illuusio. Toinen premissi on, että illuusioillakin on todellisia vaikutuksia. Käytännön politiikassa nämä oletukset heijastuvat siten, että valkoisten on unohdettava identiteettinsä ja väistettävä vähemmistöjen tieltä. Rodullistetut ovat niitä, joille valkoinen hegemonia on iskostanut keinotekoisen identiteetin sorron oikeutukseksi. Vaikka ei siis periaatteessa ole olemassa mustia taikka naisia, ryhmät ovat todellisia valko-maskuliinisen riiston kohteina. Näin ollen ne ovat oikeutettuja ulossulkevaan identiteettiinsä, jotta voisivat ryhminä rikkoa ylhäältäpäin sanellut alistavat rakenteet. Vasta valta-asetelman tasoituttua voidaan lakata puhumasta mustista, naisista tai rodullistetuista.

Mitä valkoisille tässä kuviossa jää? Ei mitään. Eihän ylipäätänsä ole olemassa mitään valkoisia, joten ei ole oikeutta eikä edes mahdollisuutta identiteettiin. Valkoisille jää vain syyllisyys sekä velvollisuus väistää. Rodullistettu on lähtökohtaisesti alistetussa asemassa, jota valkoinen pahentaa jos vie häneltä tilaa sopimatomalla puheella tai jopa läsnäolollaan. Rodullistetut sen sijaan kantavat ylpeinä identiteettiään ja ajavat etujaan. Jos valkoiselle jää ylpeyttä, niin korkeintaan omista tekemisisistään solidaarisuuden hyväksi. Hän on yksin, vailla viiteryhmää. Hän on atomina tasoittamassa tietä rodullistetuille teräsmonoliiteille.

Vasemmisto on tämän pelin hävinnyt. Vain mielisairaat suostuvat pitkässä juoksussa ei-identiteettiinsä. Vihollisemme eivät tajua alkeellisintakaan asiaa ihmisluonnosta. He näkevät maailman syyllisineen ja syyttömineen, valkoiset sortamassa kaikkia muita. Heille tämä kaikki on epäilemättä yksinkertaista: me valkoiset olemme vain ryövänneet ja nyt jaamme muillekin. "Me" dekonstruoimme oman identiteettimme ensin ja muut seuraavat perässä, kunhan ovat saaneet omansa takaisin. Sitten voimme kaikki olla värisokeita ihmisiä. Maailmankylässä ei ole kreikkalaista, ei juutalaista, ei miestä taikka naista.

Eivät ihmiset kuitenkaan aivan noin tyhmiä ole, eivät edes neekerit. He laulavat monikulttuuriohjaajan kanssa kumbayaa ja nauravat matkallaan sossuun. Identiteetit eivät ole mitään kuvitelmaa. On kansoja, on rotuja. Ne ovat erilaisia, niillä on omat intressinsä. Ne eivät aina tule toimeen keskenään, huonoiten silloin kun ne tungetaan samalle reviirille. Jotkut ovat vaaleita, jotkut tummia, yhdet pitkiä ja toiset lyhyitä, on tyhmempiä ja on älykkäämpiä. Sekoittumista tapahtuu, mutta sen myötä syntyy vain uusia identiteettejä.

Tämä on tilanteemme: vasemmalla ei ole tarjota valkoisille yhtään mitään, oikealla on tarjota jotain. Oikeisto muistuttaa siitä, että me kuulumme johonkin itseämme suurempaan. Kuulumme uskontoomme, rotuumme, kansaamme, heimoomme ja sukuumme. Jos on syytä hävetä esi-isiemme rikoksia, on syytä olla myös ylpeä saavutuksista. Meillä on valkoisina suomalaisina intressimme, muukalaisilla omansa. Meillä Suomessa ei tilanne ole kärjistynyt kuten Amerikoissa tai edes Ruotsissa, mutta jakolinjoja tullaan näkemään. Kun tulee selväksi intressien yhteismitattomuus, niitä aletaan myös ajaa. Alkaa identiteettipolitiikan aika. Sen, mitä arvostelin aiemmin.

Kerrankos sitä on väärässä.

Ei kommentteja: