tiistai 15. joulukuuta 2015

Kaikki 24/7


Taas kommentoin päiväpolitiikkaa, tuota mitättömyyksien mitättömyyttä. Tästä uhkaa tulla tapa, mutta en malttanut. Eli kauppojen vapautuneet aukiolot, nytkö ollaan tyytyväisiä? Nytkö on hieno homma, kun safkaa löytyy mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja rahaa tulloo kaupoille. En ymmärrä. Eikö olekaan enää yötä ja päivää? Onhan sairaaloiden ympärivuorokautiselle päivystämiselle hyvät syynsä, sen ymmärtävät kaikki. Mutta näin normaalisti, ihmiset elävät tietyn rytmin mukaan: yöllä nukutaan ja päivällä tehdään. Se, että jotkut yökyöpelit eivät tähän sopeudu, on merkityksetöntä. Asiaa ei kuitenkaan auta se, että jotkut ovat yökyöpeleitä jo virkansa puolesta. Vihaan tätä 24/7-ajattelua sen kaikissa muodoissaan. Vihaan myös nykytekniikkaa varsinkin niiltä osin, kuin se tätä mahdollistaa ja saa ihmiset olemaan koko ajan tavoitettavissa. Lepopäivät kuuluisi pyhittää ja kauppojen pysyä kiinni vapaapäivinä. On hyvä asia, jos yhteiskunta aina tuon tuosta pysähtyy, edes hetkeksi. Ne luovat tunnetta sykleistä ja ovat virstanpylväinä harmaan arjen keskellä. Modernisaatio taas johtaa staasiin, kaikesta tulee samaa umpiharmaata arkea. Ei ole erityisiä hetkiä, ei lepoa eikä pyhiä. Ja miksi olisikaan, ovathan moiset vaarallista uskonnollista hapatusta. Pidetään pyörät käynnissä vaikka hampaat irvessä. Heko heko. On koomista, että juuri dynaamisuuttaan hehkuttaava yhteiskuntamme lisää tällaisella vain staattisuutta. Nauran sille, että kauppojen aukioloa perustellaan vapaudella, kun sillä sidotaan ihmisiä turhaan vuorotyöhön. Ennen oli paremmin; sata vuotta sitten oltiin niinkin lapsellisia, että keskeytettiin jopa sotiminen jouluksi.

En välitä siitä olmien valituksesta, kun ei pääse yöllä kauppaan. Minua ei kiinnosta, jos olmin vatsa kurnii vapaapäivinä. Elämä on tehty muutenkin niin helpoksi, ettei vaadi paljoa vaivaa valmistautua etukäteen. Kansantaloudelliset hyödyt ovat myös irrelevantteja, nyt ovat tärkeämmät asiat kyseessä. Ne, jotka liputtavat tätä vapaiden markkinoiden voittona, juhlistavat epäilemättä jouluakin sen tuottaman taloudellisen hyödyn vuoksi. Tällaiset ihmiset olisi syytä ruoskia julkisesti, he eivät ymmärrä pyhyyttä. He ovat kuin sikoja, joille yrittäisi matematiikkaa opettaa. Kaikki kunnia sioille tosin, siinä on viisas eläin.

Olen harmistunut, eduskunta teki väärän valinnan. Jos minä saisin päättää, lisäisin pyhien määrää ja tiukentaisin aukiolosääntelyä. Itkeköön rahapaviaanit siinä sosialismista ja menetetyistä tuloistaan. He itkisivät ja entistä vuolaammin, kun näkisivät vielä turhuuksien rovioni…

5 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Oleellinen kysymys tässä ei ole se, saavatko yökyöpelit ruokaa tai kapitalistit rahaa. Oleellinen kysymys on, että mitä se valtiolle kuuluu, koska kaupat ovat auki? Oikein päättivät. Eihän nytkään kauppoja pakoteta olemaan auki, vaan ne voivat vapaammin sovittaa tarjontansa kysyntään.

Ja vuorotyö on hieno asia. Siitä saa enemmän palkkaa kuin päivätyöstä. Minäkin lisäisin pyhien määrää, jos saisin päättää, mutta vain siksi, koska pyhävuoroista maksetaan vieläkin enemmän kuin yövuoroista.

Allaspalo kirjoitti...

Napakymppi Korppi

" On hyvä asia, jos yhteiskunta aina tuon tuosta pysähtyy, edes hetkeksi. Ne luovat tunnetta sykleistä ja ovat virstanpylväinä harmaan arjen keskellä. Modernisaatio taas johtaa staasiin, kaikesta tulee samaa umpiharmaata arkea."

Muuten hyvä, mutta staasin sijasta käyttäisin termiä kohina: niinkuin harmaata TV:n lumisadetta tai rätinää radiokanavien välinen. Liikettä ja ääntä kyllä riittää mutta se tihkuu kuumeisuutta ja päättömyyttä.

Minua ei kiinnosta, jos olmin vatsa kurnii vapaapäivinä.

Ei muakaan. Ironia on siinä ettei tämä 24/7 kulttuuri paranna olmien ruokintatilannetta: jos olisi pyhät jolloin kaupat pysyisi kiinni olmienkin olisi parempi opetella kokkaamaan ruokaa varastoon. Nyt olmit vaan laahustavat nälän iskiessä lähikauppaan tai ABC:lle ahtaakseen eineksiä ja pikaruokaa kupuunsa.

Tosin sallisinhan minäkin muutaman pienen 24/7 huoltoaseman sinne tänne: täytyyhän autoilijoiden saada jostain se sumppinsa, jengin hakea jostai sunnuntain krapulakaljansa ja mummojen ostaa dominokeksiä kahvileiväksi jos pyhänä tulee yllätysvieraita.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka, ainoo ongelma vaan saattaa olla että kohta noi sunnutnai ymm lisät poistetaan, koska neki kuuluu vanhaan systeemiin ja ei se sunnuntaityö ole senarvokkaampaa ...

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Pekka ja Allaspalo. Vastaan vähän myöhässä, koska olen ollut Ruotsissa tutkimassa kommunistien uusimpia salajuonia.

mitä se valtiolle kuuluu, koska kaupat ovat auki?

Periaatekysymys. Ei ole pakottavia syitä, jolla vapaata aukioloa voitaisiin perustella. Voimalaitokset pysyvät auki koko ajan, koska sähköntarve on jatkuvaa. Sen sijaan ihmiset tulevat toimeen, jos kaupat ovat kiinni päivän tai pari. Valtio sekaantuu moniin asioihin muutenkin ja kysymys siis kuuluu, mihin vetää raja. En näe aukioloaukoja sellaisena tekijänä, jota ei voitaisi säädellä.

Ja vuorotyö on hieno asia. Siitä saa enemmän palkkaa kuin päivätyöstä. Minäkin lisäisin pyhien määrää, jos saisin päättää, mutta vain siksi, koska pyhävuoroista maksetaan vieläkin enemmän kuin yövuoroista.

En minäkään saamistani sunnntailisistä pahoillani ole. Mutta omat pyyteet sikseen, onko bisneksen oltava aina vapaata? Pidän ajatuksesta, että tietyt päivät todella määrättisiin pysähtymisen hetkiksi. Jos ja kun paikat pysyvät auki, ihmiset todennäköisesti jatkavat arkista säntäilyään. Valtakunnalliset pyhäpäivät pakottaisivat niin työntekijät kuin työnantajat mitoittamaan suunnitelmansa näiden pysähdysten mukaan, joilloin he ehkä keksisivät jotain arjesta poikkeavaa tekemistä.

Vapausperiaatteen mukaan olisi toki bisneksenhaltijan tehtävä, pitääkö paikat auki vai ei. Mutta minun periaatteeni mukaan on oikeus ja kohtuus, jos paikat pysyvät tuon tuosta kiinnni. Suurimman osan ajasta ne ovat joka tapauksessa auki, joten menetys ei ole suuri. Mutta ei ole suurta huolta, että periaatteeni toteutuisi käytännössä, olenhan luonteeltani uskonnollinen puritaani. Lipilaarit kyllä saavat tällaisissa jutuissa tahtonsa läpi vastedeskin.

Allaspalo: kohina on varsin hyvä sana, on sitä saatettu jopa käyttää vertauskuvana jossain muussa yhteydessä. Mutta tuokin kohina on kaooottisuudestaan huolimatta juuri staattista; jos kaikki on kaaosta, se on yhtä kuin staasi. Jos on vain muutosta, ei ole mitään muutosta. Nykymaailman kuumeisuus johtuu juuri siitä, että asioita temmotaan suuntaan ja toiseen sellaisella vauhdilla, ettei kunnon kiintopisteitä ehdi syntyä. Se olisi kuin navigointia taivasalla, jossa tähtikuviot muuttavat jatkuvasti muotoaan.

Tosin sallisinhan minäkin muutaman pienen 24/7 huoltoaseman sinne tänne

No, poikkeuksia sääntöön voidaan kyllä myöntää. Huoltoasemien suhteen se on varsin perusteltua tai vaikkapa motelleissa jne.

Lauri Stark kirjoitti...

Jaaha, Anonyymi ehti kommentoida tuossa välissä, tervehdyksiä ja lentosuukkoja sinnekin.

Hyvä pointti muuten. Vapausperiaatteen mukana kulkee myös tasa-arvoisuuden periaate, ja ne syövät väistämättä toisiaan. Totta kai sunnuntailisätkin tulee poistaa, koska ne ovat jäänteitä vaarallisesta uskonnollisesta hapatuksesta.