Sibeliuksen 150-vuotisjuhlapäivän kunniaksi raapustin seuraavanlaisen tekstin, ohessa katkelma:
Nuoren Suomen
taiteilijat olivat rohkeita ihmisiä, jotka uskalsivat valita puolensa
myrskyisinä aikoina. Kontrasti jatkosodan jälkeisiin vasemmistolaisiin ei voisi
olla räikeämpi; siinä missä Sibelius, Gallen-Kallela ja Halonen olivat pienen
kansan puolella imperiumia vastaan, olivat taistolaiset selkärangattomia
pseudokapinallisia imperiumin puolella kansaansa vastaan. Näiden nilviäisten
ajattelussa ei ollut mitään, mikä olisi ollut heille itselleen vaarallista tai
haastavaa. Vaikka limanuljaskat ovat aina olleet keskuudessamme, teki YYA-aika
heidän eetoksestaan sosiaalisesti hyväksyttyä. Tämä mädänneisyys on edelleen
periytynyt monikulttuurisuutta ajavalle suvaitsevaistollemme, joka on
vastaavanlaista pohjasakkaa. He kikattavat sille, kuinka kansallistunteemme on
ylhäältä käsin kerrottu narratiivi. Entä sitten, ainakin he todella kertoivat
sen meidän vuoksemme. Niin sanottu monikulttuurisuus ei ole sen vähempää
ylhäältä käsin saneltua, mutta sitäkin ylimielisempää. Nuoren Suomen
taiteilijoita ajoi rakkaus omaan maahansa ja kansaansa, nyky-Suomen
maanpettureita ajaa egoistinen tahto kusta omaan pesäänsä. Näistä kusijoista ei
olisi ongelmia, jos heitä olisi vain vähän; Itävallallakin oli vain yksi Thomas Bernhard. Kun pesään
kusemisesta tulee maan tapa, se syövyttää moraalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti