4. adventtisunnuntain mietteitä

Lapsista

Kuulinpa mukavia uutisia: isoveljelle on tiedossa perheenlisäystä. Olen onnellinen veljeni puolesta, mutta tuntuu myös helpottavalta omasta puolesta. On tärkeää, että suku jatkuu jotain kautta. Olen vuosikausia ajatellut, että itsestäni ei ole siihen ja tätä myötä viimeisetkin paineet katoavat. Olen näet sitä mieltä, että kunnon miehen velvollisuus on perustaa perhe (niin kuin se onkin). Jos ei kumpikaan veljistäni siihen ryhtyisi, olisin minä viimeinen oljenkorsi, mitä en nyt onneksi enää ole. Vanhin veljeni on meistä selväjärkisin ja tervein, siis geneettisesti hyvälaatuinen. Vaikka haluaisinkin, ei olisi minulta vastuullista tehdä lapsia. Fyysisesti olen normaali, mutta neurologisella puolella ilmenee sellaista häikkää, jota on tarpeen olla siirtämättä uusien sukupolvien riesaksi. Ei tosin kannata pitää tätä jalona tekona, perimmäinen syy ratkaisuuni on laiskuus.

Merkittävä osa ihmisistä itseni mukaan lukien on sellaisia, joiden ei kannata tehdä lapsia. Sitten on taas niitä, joiden osalta lapsettomuus on lähestulkoon rikos sukua ja luontoa vastaan. Näinpä nimittäin tänään serkkuni, joka on kolmenkymmenen ylittänyt ja kaunis naisihminen. Hänestä näkee sokeakin kepillään, että tämä kaunotar on siunattu hyvillä geeneillä. Mutta hän on lapseton, eikä edes naimisissa. Millaista haaskausta! Jos olisin hieman huonotapaisempi, vihjailisinpa hänelle pullien leipomisesta uuniin. Niin feminiininen kroppa, niin sirot kasvot ja ääni. Oi voi, surettaa kun ensiluokkainen veri ei tule siirretyksi uusille sukupolville.

Kansallisista symboleista

Wanha vitsi kuuluu, että kansallismieliset ovat omineet kansalliset symbolit. Mitä tällaisiin voi sanoa? Onko kansallismielisten vika, että Suomen lippua ja leijonasymbolia eivät käytä muut? Jos punavihertävien mielestä leijonakoru tai suomipaita ovat mauttomia, älkööt he valittako jos ne muille kelpaavat. Kyse ei ole symbolien omimisesta, vaan siitä että vasemmisto on nämä symbolit hylännyt. Ne olisivat vapaasti kenen tahansa suomalaisen käytettävissä, mutta jos ei kelpaa...

Tämä männävuosien kuohittu ”Uuden Suomen” leijona on ehkä kouriintuntuvin osoitus, miksi vasemmiston ininä osuu omaan nilkkaan. Heille eivät kelvanneet symbolimme sellaisinaan, vaan ne piti uudistaa poliittisesti korrektien periaatteiden mukaan. Kas kun eivät vielä sapelia ja miekkaa poistaneet, edustavathan moiset merkit militaristista öyhötystä. Ei, kansallismieliset eivät koskaan omineet kansallisia symbolejamme. He eivät vain koskaan lakanneet käyttämästä niitä.

Jääkiekosta

Eilinen Suomi-Venäjä -ottelu havainnollisti aika hyvin, millaista venäläinen jääkiekko on, kun se lähtee lentoon. Asiaa luonnollisesti avitti suomalaisten harvinaisen huono pelaaminen. Ikään kuin samaan päivään olisi sattunut suomalaisten pohjakosketus ja ryssien huippukohta. Mutta hienoa katseltavaa ryssien peli oli, kurinalaista ja armottoman tehokasta; 8-1 lukemat kertovat selvää kieltään.

Tämänpäiväinen Venäjä-Tshekki –ottelu oli taas toista maata. Tsekit eivät mokailleet ja puolustivat hyvin. He pelasivat sitä tyypillistä tsekkiläistä kiekkoa, eli käänsivät nopeita hyökkäyksiä, joista myös maaleja syntyi. Venäläiset taas pelaavat hyvin niin kauan, kun ovat johdossa. Tappioasemassa käy kuten niin monta kertaa aiemminkin: he alkavat hermoilla, slaavilainen pinna kiristyy. Sama tehoketju, joka kuritti Suomea henkihieveriin, oli nyt toisen erän lopussa lähes palasina. Valmentaja veti johtopäätökset ja laittoi ketjun kolmanteen erään vilttiin, kunnes aivan lopussa taas laskivat poppoon jäälle. Tämä eittämättä jäähdytti Venäjän ykkösnyrkkiä, mutta ei auttanut muuten. Tshekki pelasi loppuun asti hyvää peliä, välitti virheitä ja voitti. Näin ailahtelevaa Venäjän peli on. Parhaimmillaan se jyrää kuin punakone aikoinaan, huonoimmillaan on kuritonta soolokiekkoa.

Lisäys: Ruotsi on homo.