torstai 12. marraskuuta 2015

Neekeri ei ole suomalainen



Ei ole, ei. Mutta mistä oikeastaan puhun, etnisyydestä vai kansalaisuudesta? Ja varmasti minulla on määritelmä hihassa, kun olen kerran valmis sulkemaan ihmisiä ulkopuolelle. Asia on kuitenkin hieman mutkikkaampi kuin silkka joko-tai. Aloitetaan siis perusasioista.

Kansalaisuus on byrokraattinen leima passissa ja annettavissa periaatteessa kenelle tahansa. Tietysti lainsäädäntömme tuntee jo nykyisellään ehdot kansalaisuuden myöntämiseksi ja selkeyden vuoksi pelisäännöt voisivat olla seuraavanlaiset: viiden vuoden sisällä ei rikesakkoja suurempia rikoksia, saman ajan sisään järkevä työpaikka tai sitä vastaava koulutus sekä hyvä Suomen kielen taito. Jos yksikin ehdoista jää täyttymättä, se on automaattisesti maasta ulos. Mutta olitpa sitten somali, latino tai aborginaali ja kykenet sopeutumaan, niin tervetuloa. On kuitenkin eräitä yksinkertaisia ihmisiä, joiden mielestä nämä ovat kaksoisstandardeja, eihän rikollisia suomalaisiakaan karkoteta. Niin, heitä ei karkoteta, koska he ovat meidän murheemme. Maassa syntynyt saa kansalaisuuden automaattisesti, ulkopuolisten on se lunastettava. Omat kansalaiset meillä on niin hyvässä kuin pahassa, ulkomaalaiset voimme valikoida. Tämä on minulle itsestään selvä premissi ja jos joku sitä ei jaa, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Entisyys onkin sitten hankalampi juttu. Kansalainen voi olla kuka tahansa, mutta kuka tahansa ei voi olla suomalainen. Mitä sitten oikeastaan on etninen suomalaisuus? Se ei ole rotu, valkoiset ovat rotu. Onko se heimo? Ei, karjalaiset ja savolaiset ovat heimoja. Onko se kieli? Ei, kuka tahansa voi oppia kielen. Onko se tietynlaisia tapoja ja ruokakulttuuria? Ei, sillä turkkilainenkin voi ne omaksua. Minulle suomalaisuus on tuota kaikkea, eikä mitään niistä. Suomalaisuus on valkoista, mutta se ei palaudu siihen; ovathan venäläisetkin valkoisia, emmekä silti ole heitä. Suomalaisuus on kaikkia Suomen heimoja, muttei pelkisty yhteenkään niistä. Suomalaisuus on tapakulttuurinsa, muttei vain sitä, sillä kulttuuri on alati muovautuva ja orgaaninen kokonaisuus. Suomalaisuus on synteesi, mutta kuitenkin enemmän; enemmän kuin osiensa summa. Verenperintömme on aimo annos itäistä perua sekoittuneena läntiseen. Kuitenkaan emme ole jäännöksettömästi kumpaakaan, emme itäistä emmekä läntistä. Näin ollen myös väitteet suomalaisten epäaitoudesta jonain sekasikiöinä osuvat omaan nilkkaan; juuri se seikka, että olemme rajatilassa idän ja lännen välissä tekee meistä ainutlaatuisia. On vain yksi Suomi.

Suomalaiseksi ei tulla, suomalaiseksi synnytään. Monelle tämä on itsestään selvästi rasistinen ajatus, mutta heidän kannattaisi ensiksi vilkaista saamelaisuuden määritelmää Suomen laista:

Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

Lähde: Finlex

Pykälä on varsin yksiselitteinen, saamelaiseksi synnytään. Kukaan, jolla ei ole verisiteitä kyseiseen kansaan, ei voi itseään saamelaiseksi julistaa. Odotankin innolla milloin vasemmisto, jolle kansa on pelkkä rasistinen konstruktio, ottaa saamelaismääritelmän hampaisiinsa. Johdonmukaisuuden nimissä heidän tulisi vastustaa tällaista essentialistista ihmiskäsitystä. Vain se seikka, että saamelaisia on joskus syrjitty, ei tarkoita ettei alkuperäiskansan käsite olisi rasistinen. Muttei huulenheitosta sen enempää. Olisi nimittäin kiinnostavaa, jos suomalaisuuden suhteen omaksuttaisiin samankaltainen määritelmä. Se nimittäin tarkoittaisi, että neekeri voisi sittenkin olla suomalainen. Jos ja kun vain toiselta vanhemmista edellytetään suomalaisuutta, voi toinen vanhemmista olla neekeri. Ja mulattilapsi olisi legitiimisti etninen suomalainen. Toki, jos laki edellyttäisi molemmilta vanhemmilta valkoihoisuutta, rajaa se saman tien vaihtoehtoja. Oma kysymyksensä sitten on, kuinka järkevää tämä olisi.

Itse lähden siitä, ettei laissa tarvitsisi määritellä etnistä suomalaisuutta. Tiukoilla ehdoilla ansaittava kansalaisuus riittää, vaikka se tarkoittaa kansalaisuutta myös neekereille. Sen sijaan olisi maahanmuuttopolitiikassa otettava avoimen rasistinen politiikka sen suhteen, ketä maahan ylipäätänsä päästetään. Se tarkoittaa, että lähtökohtaisesti suositaan naapurimaiden ja länsimaiden valkoisia asukkaita ja toissijaisesti esimerkiksi itäaasialaisia. Afrikkalaiset olisivat listalla pannanpohjimmaisena ja maahanmuutto niistä maista tulisi pitää minimissään. Toisin sanoen, etnisen vähemmistön olemassaolo ei sinänsä ole ongelma. Oikeastaan joku muutaman sadan tai noin tuhannen suuruinen ja integroitunut somalivähemmistö voisi olla jopa vireä osa maatamme tataarien tavoin. Olennaista on maahanmuuton volyymi; ruotsalaisia voisi tulla maahamme vaikka kymmeniätuhansia vailla sen suurempaa ongelmaa, mutta afrikkalaisia ei. He mitä ilmeisimmin eivät sovi yhteen länsimaisen elämän kanssa, kuten eivät sovi romanitkaan. Jos viimeksi mainitut eivät ole edes puolessa tuhannessa vuodessa sopeutuneet vaan muodostavat valtion valtiossa, ei afrikkalaisilta ole syytä odottaa sen parempaa. Romaneista olemme kuitenkin lähtemättömissä, afrikkalaisten ja muhamettilaisten suhteen kurssi on vielä käännettävissä.

Maahanmuutossa ja kansassa ei viime kädessä ole kysymys integroinnista ja työpaikoista. Maahanmuutto ei ole itseisarvo, vaikka olisivat tulijat kuinka sopeutumiskykyisiä. Rajat voi pitää avoinna, mutta lujasti kontrolloituina. Suomi kuuluu suomalaisille. Ja suomalaisuus on ennen kaikkea myyttinen kokonaisuus. Kuten on muodikasta sanoa, se itse asiassa on konstruktio ja illuusio, ja illuusiot pitävät elämän mielekkäänä. Niihin voi kuitenkin uskoa vain niin kauan, kun on jotakin konkreettista peruskivenä. Jos suomalaisuus taantuu rodulliseksi sillisalaatiksi, jossa ei jaeta mitään edes näennäisesti yhteistä, voidaan koko kansakunnalle heittää hyvästit. Kansa syntyi, koska heimotason ristiriidat ylitettiin. Kansa kuolee, kun uudet ristiriidat katkaisevat sen näkymättömät siteet.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse en koe olevani "suomalainen" noin rodullisessa mielessä, koska etninen ryhmä nimeltä suomalaiset on varsin keinotekoinen rakennelma. Tiede on jo hyvin osoittanut kuinka länsisuomalaiset on yhtä lähellä ruotsalaisia geneettisesti kuin itä-suomalaisia. Ja vanhojen rotukaavioitten mukaankin länsi-suomalaiset on ns. pohjoista rotua ja itä-suomalaiset itä-balttilaista rotua.

Itseasissa kun näin extreme-länsisuomalaisena geneettisesti jouduin lapsena elämään pitkiä aikoja itä-Suomessa niin voin sanoa, että he eivät ole veljiäni enkä pidä itä-suomalaisista noin etnisessä mielessä, enkä kyllä muutenkaan. Yhteistyötä voidaan toki tehdä nyt kun on isompia ongelmia edessä kun heimo erimielisyydet.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Anonyymi.

Kaikki identiteetit ovat jollain tasolla keinotekoisia illuusioita. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä suuremman tason identiteetti, sitä keinotekoisempi. Näin ollen suomalaisuus on ememmän keinotekoinen kuin heimoidentiteetti. Kysymys onkin valinnasta, haluammeko pitää illuusiosta kiinni? Voi olla, että suomalainen identiteetti on tullut tiensä päähän ja edessä odottaa uusi heimoutuminen. Meitä suomalaisia ei kuitenkaan ole liikaa, olemme pieni kansa suuressa maailmassa. Siksi näkisin tärkeänä pitää kiinni siitä, mikä meitä yhdistää.

Suomessahan on tosiaan geneettisesti ja kulttuurisesti kaksi selvästi erottuvaa faktiota, itä ja länsi. Mutta kannattaa muistaa tämä: ruotsalaisia geneettisesti lähelleä oleva länsisuomalainen ei ole ruotsalainen, kuten ei ole itäsuomalainenkaan venäläinen. Suomi on kahden kulttuurin rajavyöhyke ja siksi niin geneettisesti kuin kulttuurisesti ambivalentti; omaamme piirteitä molemmista, muttemme ole jäännöksettömästi osa kumpaakaan perintöä. Voi toki ikuisuuksiin saivarrella siitä, missä kulkee suomalaisuuden ja missä meitä ympäröivien kulttuurin raja. Mutta kuten tekstissä sanoin: kansa ei ole eksaktisti määriteltävissä, se pakenee moisia rajoja. Kansa on viime kädessä myytti ja illuusio.